IRC-Galleria

^^Black_Rose^^

^^Black_Rose^^

REPARIT ROKKAA XD

Blogi

- Vanhemmat »

Rakkaus voi joskus satuttaa!Tiistai 17.04.2007 15:51

>Kun oikein rakastaa, antaa itsensä niin, että joutuu melkein hukkaan. Yhteenkuuluvuuden ihanimman hurman jälkeen on usein otettava askel sivummalle ja kysyttävä, kuka olinkaan ja mitä elämältä tahdoin. Kun puheyhteys rakastettuun säilyy, kaikki on hyvin. Juuri näin vahvistutaan kestävään kumppanuuteen.

Erillisyydentarpeessa on kuitenkin myös vaaransa. Kun lakataan puhumasta, alkaa kumpikin luoda omaa maailmaansa. Vain jakaminen tekee asioista yhteisiä, ja vain yhdessä koetusta tulee yhteisiä muistoja. Kun ei saa sanotuksi, mitä toivoisi ja tarvitsisi, alkaa kerätä itseensä pettymystä, joka purskahtelee katkerina kommentteina tai työntyy syvälle ja vetää suun vielä tiukemmaksi viivaksi.

Mitä ei rakkaimmaltaan saa, sitä lähtee hakemaan muualta. Kolmantena pyöränä ei välttämättä ole uusi rakastettu. Paljon tavallisimmin tyhjyyttä täytetään työllä, lapsilla tai jopa sairastumalla.

Silloin on aika kääntää katse Paratiisin suuntaan. Missä on loukannut toista, siinä rehellinen pyrkimys parempaan ja anteeksi pyytäminen rakentavat kadotettua yhteyttä. Mitä väliä, kumman oli syy ja mikä vei erilleen. Nyt on tärkeää vain se, mikä voi tuoda takaisin yhteen.



Ex-tyttö- ja poikaystävät ovat joskus harmillisia riippakiviä. Jollei vanha suola janota, menneet suhteet saattavat kummitella uusissa suhteissa muuten. Kuinka paljon menneistä suhteista ja sänkykamarielämästä kannattaa uudella.





>Kyllä varmaan jossaki vaiheessa tulee toisen entiset puheen aiheeksi ja niistä kannattaa kertoa yleensäki vain mitä kysytään. Kukaan ei jaksa kuunnella loputtomiin toisen pakinoita millainen se ja se entinen oli, tai sitä että nykyistä vertaillaan jatkuvasti entisiin, se tuntuu aika ikävältä! Aiheen välttely voi herättää epäilyksiä toisessa, onko hän sittenkään unohtanut entistään kokonaan ja janottaako vanha suola?

IKÄRASISMI! ei herranen aika!! xDTiistai 10.04.2007 23:25

>>Ikärasismi on arkipäiväinen ilmiö ruokakaupassakin :
Vanhahko nainen meni kauppaan ja pisti koriinsa kaikkein kalleinta kissanruokaa mitä vaan hyllystä löytyi. Sitten hän meni kassalle ja sanoi kassaneidille: "Vain kaikkein parasta minun mirrilleni."

Kassaneiti siihen tokaisi: "Sorgen nyt vaan, mutta kissanruokaa ei myydä ilman todisteita. Monilla vanhuksilla on nimittäin tapana ostaa kissanruokaa ja syödäkin ne itse joten johtajamme vaatii todisteeksi nähdä kissanne." Niinpä mummomme joutui lähtemään kotiin hakemaan kissaa, ja palattuaan todisteiden kanssa sai ostettua ruuat.

Seuraavan kerran mummo meni samaan kauppaan, ostaen tällä kertaa laatikollisen parhaimpia koirankeksejä: "Koiralleni parasta, kun joulukin on tulossa." Kassa jälleen vaati todisteita, koska jotkut vanhukset söivät koirankeksejä omaksi ruuakseen, joten mummu laahusti kotiin ja palasi koiransa kanssa saadakseen joulupiparit ostetuksi.

Seuraavan kerran mummon tullessa kauppaan hänellä oli valmiiksi mukanaan laatikko, jossa oli pieni reikä kannessa. Hän pyysi kassaneitiä työntämään sormensa laatikkoon. "En minä voi, siellä on kuitenkin jotain joka puree minua." Mummon vakuuttaessa, ettei laatikossa ole mitään, mikä voisi vahingoittaa sormea, kassaneiti työnsi sormensa laatikkoon. "Tämähän haisee aivan paskalle!". Nyt mummolla levisi hymy naamalle ja hän sanoi: "No niin, saanko nyt ostaa 3 rullaa vessapaperia, KIITOS!"

Kaikille ystäville :)Tiistai 03.04.2007 23:21

Jos menettäisin sinut,
yhtäkkiä,
olisiko se viimeinen kerta?
Jos kaikki muuttuisi,
hyvä,
ei aina tarvitsisi parempaa toivoa.

Minulla on niin paljon unelmia,
yhdestäkään en aio luopua.

Jos kaadun maahan,
lyötynä,
nostaisitko minut selkääsi?
Jos sinä olet enkeli,
ystävä,
kannattaisitko minua siivilläsi?

Minulla on teitä niin vähän,
tekisin kauheita,
jos yhdenkin teistä menetän.

Taivaaseen,
sinne jonnekin,
rakennamme oman pilvilinnan.
Toivoen, että siellä kanssasi ikuisesti asuisin,
ja joskus sateisena iltana kuiskaan:
"Rakastan"

Olet minulle rakas,
liiankin,
olet niin hauras.
Pelkään, että katoat
kuin vedenpinnan kuvajainen,
jos vain hipaisenkin sinua.

En tahdo menettää sinua.

>>> <333 <<<Tiistai 03.04.2007 15:25

Haluan avata kaikki ovet sisimpääni.
Siitä oven raosta pilkahtaa onnellisuus.
Olet löytänyt tien sydämeeni,
samoin kuin minä sinun.
Maailman pahuudet unohtuvat,
vääryydet pyyhkäistään pois,
sillä sisimmässäni olet vain sinä,
niin uskomattoman kauniina.
Ja kun avaan silmäni, olen siinä,
unelmieni kainalossa

noh just just xDTiistai 27.03.2007 12:46

The face you wanted to touch
was not mine.
The eyes you stared
were not the ones you knew.

Demon inside me
killing your lies
drying every river of tears.

The heart you wanted to own
was not mine.
The lips you kissed
tasted like venom.

You made me,
so kill me
before I wil!

The love you swore
was a lie.
The soul you entered
was dark and cold, wasn't it?

You held me so dear
and now I pay it all back to you.

Kill! Kill! Kill!

Demon inside me
killing every thing in me.
I'll die —

Kaipuu raastaa rikkinäistä sydäntä.
Kipu ja tuska viiltää niin syvältä.
Suolaa haavoihin liisä vain heitetään,
kun sinua, rakkaani, muistelen ja kuolen tähän ikävään.

Sinä olet se lääke, joka minut voi parantaa.
Sinä olet se ajopuu, johon turvaudun, kun olen liian turta uimaan
tässä syvässä tuskan ja kaipuun valtameressä,
sieluni syvissä syövereissä.

Sinun hymysi on minun aurinkoni.
Sinun silmäsi ovat minun taivaani.
Vain katse ja huoleni haihtuvat,
vain sana ja painajaiseni unohtuvat.

Jos vain saisin olla ikuisesti luonasi,
pitää sinua sylissäni ennen suloista kuolemaasi.
Seuraisin sinua, rakkaani, vaikka helvettiin asti,
suojelen ja rakastan läpi pimeyden, läpi painajaistesi.

Ethän jätä minua yksin kärsimään?
Ethän minua hylkää tähän tuskaan ja ikävään?
Kuolen puolestasi vaikka tuhat kertaa, jos jumalat sitä vaatii.
Juoksen eteesi, kun olet vaarassa kuolla luotiin.

Sillä sinun hymysi on minun aurinkoni.
Sinun silmäsi ovat minun taivaani.
Vain katse ja huoleni haihtuvat,
vain sana ja painajaiseni unohtuvat.

Jos vain saisin olla ikuisesti luonasi,
pitää sinua sylissäni ennen suloista kuolemaasi.
Seuraisin sinua, rakkaani, vaikka helvettiin asti,
mutten ikinä sinua pois pahuudelle antaisi.

- Vanhemmat »