IRC-Galleria

Toiset tykkää äidistä, toiset tyttärestä, mutta Nikki Sixx molemmista. Tämä koski toisaalta jokaista Motley Cruen jäsentä huuruisella 80-luvulla pystyttäessään bändin sisäisen kilpailun siitä, kuka pystyy samana yönäkaatamaan molemmat. Koskapa tehtävä osoittautui liian helpoksi, vaatimustasoa kohotettiin lisäämällä isoäiti mukaan. Suomessa Nikki Sixx suoriutui perustehtävästä kertoimella puolitoista, mutta lisäbonuksella.

Helsingin Jäähallissa vuonna 1989 konsertoidessan yhtye piti ennen keikkaa lehdistötilaisuuden, ja jostain syystä aina joku katsoi asiakseen kysyä näissä kokouksissa jonkin Suomi-aiheisen kysymyksen. Koskapa bändin hulppea elämäntyyli tiedettiin täälläkin, muotoutui kysymys tyyliin "mitä muistatte edellisestä Suomen vierailustanne"?, johon Nikki Sixx totesi: "Sain neitsyttä. Ja hänen äitinsäkin muistaa minut"! Mitä sitten oikein tapahtui.

Kuusitoistavuotiaan Jonnan makuuhuoneen seinän täyttivät julisteet, joissa poseerasivat Hanoi Rocks, W.A.S.P. ja Mötley Crue. Näistä viimeksi mainittu olisi tulossa Suomeen konsertoimaan, joten tähtihetki olisi luvassa! Jonnan yksinhuoltajaäiti oli hieman kummeksuen katsellut pörröparaatia, joka huoneen seinällä poseerasi. Niin, olihan hänkin pitänyt Mick Jaggerin kuvaa seinällään, mutta kuuloonkaan ei olisi tullut, että mies olisi meikannut. Tai niin, eikös Jaggerkin ruvennut joskus käyttämään kasvoissaan etupäässä naisille suunnattuja kosmeettisia tuotteita. Ainakin silloin. No, eipä tässä ollut enää aikoihin tullut musiikkia seurattua. Aikansa kutakin.

Koskapa konsertti tulisi päättymään varsin myöhään, eivätkä joukkoliikennepalvelut luoteiseen Espooseen enää välttämättä toimineet, sovittiin, että äiti tulee noukkimaan Jonnan kyytiin konsertin päätyttyä. Ajoitus olikin ihanteellinen, koska ulko-ovelle saavuttuaan kuuli etäisesti bändin toivottavan yleisölle hyvää yötä ja vakuutti rakastavansa kaikkia paikallaolijoita.

Väki purkautui ulos, mutta tienoon jo hiljennyttyä Jonnaa ei vain kuulunut eikä näkynyt. Järjestysmiesten tullessa lukitsemaan ulko-ovia, sai vielä vakuutuksen, että talo oli tyhjentynyt kalustonpurkajat poislukien. Yleisöä ei ainakaan sisällä enää ollut.

No hmh, tuhahti äiti. Olisko Jonna saanut joltain muulta kyydin kotiin? Toisaalta olisi voinut käydä siitä sanomassa. Tai sitten ei kehdannut, kun oli vaivannut tällä kyytijärjestelyllä, joka oli kyllä aivan luonteva ratkaisu. Huomenna olisi koulupäiväkin. Eipä tässä varmaan kannattanut tyhjän panttina vartoilla, joten ajetaanpa kotiin, josko Jonna sieltä löytyisi.

Kuten arvata saattaa, huoneisto oli pimeänä, ja äidin hätä kohosi sen myötä useampaan potenssiin, joten ei muuta kuin puhelinta käyttämään. Ei, ei oltu päivystyspoliklinikalle tuotu ketään kuvausta vastaavaa henkilöä. Seuraava soitto kohdistuikin poliisin numeroon, päivystäjän todetessa, ettei katoamisilmoitus ole aivan järkeenkäypä vaihtoehto, kun viimeisestä yhteisnäkymästä ei ole kulunut kuin muutamia tunteja. Ai oli ollut siellä Mötley Cruen keikalla? Ehkei tätä pitäisi kertoa, mutta kahvihuoneessa äsken konstaapelit hiukka keskenään naureskelivat, kun yhtye poistui konserttisalista, eivätkä aivan yksin. Ei, sitä emme tiedä, minne ovat majoittuneet. Ei auttanut sitten muu kuin ohjailla takaisin Helsinkiin, ja suorittamaan omiin havaintoihin perustuvaa tiedustelua.

Tuskin maailmanluokan yhtye missään retkeilymajassa tai matkustajakodissa yöpyy, joten kannattanee keskittää tarmonsa kalliimpien hotellien ympäristöön. Erään sellaisen edustalla olikin muutamia samannäköisiä tyyppejä jotka Jonnan makuuhuoneen seinältä tiirailivat. Olisikohan tämä oikea paikka. Auto parkkiin ja vastaanottoon asiaa selvittämään. Tarinansa jälleen kerrottuaan vastaukseksi muotoutui, niin, me emme oikeastaan saisi kertoa hotellin asukkaista mitään, tai keitä täällä on, mutta tuli tyrmätyksi toteamuksella, että nuo "peikot" tuossa ulkopuolella sanoivat yhtyeen asustavan täällä ja miksi he tuolla olisivat, jos asia ei näin ole. Nyt rupeatte soittelemaan jäsenistön huoneisiin, tai muuten tulee otettua heti huomenna yhteyttä toimittajatuttaviin, skuuppina "helsinkiläinen loistohotelli sallii haureuden harjoittamisen tiloissaan alaikäisten tyttöjen kanssa".

Receptionisti kiroili hiljaa mielessään huonoa onneaan. Pitikin vaihtaa tämä työvuoro itselleen kollegan sitä pyydettyä. Ei vastaa kiertuemanageri, eikä vastata parin yhtyeen jäsenenkään huoneessa, kunnes tärppäsi. Kirkas tytön ääni vastasi pirteästi "haloo". Olisikohan tämä? Juu, minä olen Jonna. Kuinkas te tiesitte tänne soittaa. Vastauksen kysymykseensä saisikin tuotapikaa, kun luuri oli ojennettu äidille.

Mitä sinä siellä teet, ja kenen huoneessa oikein olet - kysymys raikasi muuten hiljaisessa aulassa. Jaha, vai niin. Ja te siellä tiskin takana, missähän huoneessa tällainen herra Siks asustaa. Niin, tiedän että ette saisi kertoa, mutta nyt kerrotte kuitenkin. Huoneen numeron saatuaan porhallus hissiin, joka vasta paljon myöhemmin olisi tuleva saamaan kortinlukulaitteen seinälle, joten siirtyminen ylempiin kerroksiin sujui vielä 80-luvun puolivälin jälkeen vaivatta. Huoneiston oveen ei tarvinnut iskeä kuin pari moukaria, ja ovi avautuikin välittömästi. Sisäpuolella oltiin sentään ehditty jo hiukan valmistautuakin vierailuun, jos kohta Nikkin ylävartalo oli paljaana, ja kiinnittikin heti äidin huomion. Mikäs hemmetin alieni tämä on...Ihonväristä ei saa mitään tolkkua, kun on niin täyteen tatuoitu. Ja Jonna! Mitä tämä tarkoittaa?

Nikki Sixx käsitti falsetissa esitetystä sanailusta sen , että tilanne olisi jotakuinkin tulehtunut. Ai tyttö oli "sixteen", no sittenhän meillä oli jotain yhteistä taiteilijanimen huomioiden, myhäili Nikki itsekseen havainnolleen. Jokin tarina tässä nyt täytyy kuitenkin keksiä. Tässä oli käynyt silleen, että tyttö oli keikan jälkeen tullut kertomaan, ettei pääsisi enää julkisilla kotiin eikä niin muodoin olisi yösijaa, joten Nikki ajatteli hyväntahtoisesti majoittaa orvon oloisen tyttärenne yöksi tuohon sohvalle, ja että oli itse ollut niin väsynyt hakeutuen samantien vuoteeseen, lausuntoa muotoillessaan alahuultaan purren, ettei olisi tahattomasti virnistellyt, tuntien kuitenkin, kuinka kainalokarvansa kasvoivat muutamassa sekunnissa ketunhännän kokoisiksi. Tosiasiassahan vuoteeseen Sixx oli samantien mennytkin, muttei yksin.

"VAI EI OLLUT PAIKKAA MIHIN MENNÄ", huusi äiti kurkku suorana ja hyvä ettei ollut samanaikaisesti tyttärensä kurkussa kiinni. Nikki ehdotti, josko voisi jatkaa uniaan, koskapa asia tuntui nyt olevan ainakin siltä osin kunnossa, että tytär on löytynyt ihan hyvissä ruumiinvoimissa, joskaan ei aivan entisellään, jota viimeistä oivallusta Sixx ei tietenkään suustaan päästänyt. Pienperhe poistuikin huoneesta keskinäisen jatkoselvittelyn pariin, ja taiteilija pääsi jatkamaan lepoaan.

- Radio Rock