IRC-Galleria

Kansainvälinen homofobian vastainen päivä 17.5

Kopioi blogiisi/galleriapäiväkirjaasi tämä jos olet homofobiaa vastaan.


o Minä olen ihminen, joka kärsii kun ystävät eristetään tavallisesta yhteiskunnasta

o Minä olen tyttö, joka potkaistiin pois kotoaan, koska tunnustin äidilleni olevani lesbo.

o Minä olen prostituoitu, joka työskentelee kaduilla, koska kukaan ei ota töihin transseksuaalista naista.

o Minä olen sisar, joka puolustaa homoveljeään piinallisten, kyynelten täyttämien öiden läpi.

o Me olemme vanhemmat, jotka hautasivat tyttärensä kauan ennen hänen aikaansa.

o Minä olen mies, joka kuoli yksin sairaalassa, koska kumppaniani, jonka kanssa olin ollut kaksikymmentäseitsemän vuotta, ei päästetty huoneeseen.

o Minä olen ottolapsi, joka herää painajaisiin, joissa minut viedään pois kahden isäni luota, jotka ovat ainoa rakastava perhe, joka minulla on ikinä ollut. Toivon, että he voisivat adoptoida minut.

o Minä olen yksi onnekkaista, luulisin. Selvisin hyökkäyksestä, joka jätti minut koomaan kolmeksi viikoksi ja vain vuoden päästä pystyn luultavasti kävelemään taas.

o Minä en ole yksi onnekkaista. Tapoin itseni vain viikkoja ennen lukiosta valmistumista. Taakka oli yksinkertaisesti liian raskas kantaa.

o Me olemme pari, jotka saivat kiinteistönvälittäjän kannoilleen, kun hän sai selville, että halusimme vuokrata yksimakuuhuoneisen asunnon kahdelle miehelle.

o Minä olen henkilö, joka ei ikinä tiedä kumpaa vessaa minun pitäisi käyttää, jos haluan välttää henkilökunnan kutsumisen paikalle.

o Minä olen äiti, joka ei saa edes tavata synnyttämiäni, hoitamiani ja kasvattamiani lapsia. Tuomioistuin sanoo, että olen epäsopiva äidiksi, koska asun nykyään toisen naisen kanssa.

o Minä olen kotiväkivallasta selviytynyt, jonka tukijärjestelmä yhtäkkiä viileni ja etääntyi saatuaan selville pahoinpitelevän kumppanini olevan myös nainen.

o Minä olen kotiväkivallasta selviytynyt, jolla ei ole tukijärjestelmää, jonka puoleen kääntyä, koska olen miespuolinen.

o Minä olen isä, joka ei ole koskaan halannut poikaansa, koska minut kasvatettiin pelkäämään kiintymyksen osoittamista toisia miehiä kohtaan.

o Minä olen kotitalousopettaja, joka halusi aina opettaa liikuntaa, kunnes kuuli vain lesbojen tekevän sitä.

o Minä olen mies, joka kuoli lääkärien lakattua hoitamasta minua heti, kun he saivat selville minun olevan transseksuaali.

o Minä olen henkilö, joka tuntee syyllisyyttä, koska uskoisin voivani olla paljon parempi ihminen, jos minun ei aina tarvitsisi välittää yhteiskunnan minua kohtaan osoittamasta vihasta.

o Minä olen mies, joka lakkasi käymästä kirkossa, ei koska en usko, vaan koska sen ovet suljettiin minun kaltaisiltani.

o Minä olen henkilö, jonka täytyy piilotella sitä, mitä tämä maailma tarvitsee eniten: rakkautta.


no juu.Perjantai 12.05.2006 00:26

Sinä kysyit:
Kuka on ^^Sabrina
Oraakkeli vastasi:
Yks saatanan tunari.

kauraleipä o hyvää.Perjantai 12.05.2006 00:11

Imuri on hankala vehje ;>Torstai 11.05.2006 23:35

MÄ:"nonni,mikä tätä taas vaivaa!!!??? *pärisen yksinäni* ÄITI.Siis tää on ihan vammanen,miksei toi johto taaskaan mee tonne sisäl??!!"

ÄITI:"no ei sitä saa vetää sen punasen merkin yli."

MÄ:"ai..no jaahas." *rämpyttää sitä nappulaa*

ÄITI:"nii...ja tietty se vois helpottaa jos et hakkais sitä startti nappulaa..et ihan siitä kannattaa kokeilla mist kuuluu painaa et se johto menee sisäl..."

MÄ:"no.niinhä mä teinki<virne>"

ja kas kummaa,johdon kans ei sit ollu mitää ongelmii.

tiutautou se on piupaupou.Torstai 11.05.2006 23:16

&lt;virne&gt; mouhot.
Tänään taas vähän hankalampaa
olla tässä ja nähdä sut.
Se tyttö sun tukkaa kampaa.
Se on nätti ja meikannut.
Kun sä katsahdat minuun,
mä lasken silmät kämmeniin.
Ei, mä en anele, en kinuu.
Sä lähdit pois, siis olkoon niin!

kertosäe:
Hän koskee sun niskaa
ja hymyilee.
Mä en kestäisi olla,
mitä mä teen?

Sul oli metalliketjussa heijastin,
ja mul oli sotkuinen tukka.
Ja maailma kuin siinä ei muita ois.
Nyt mä oon väsynyt, turta ja sekaisin.
Mä oon säälittävä rukka,
joka murheeseen uppoo, eikä pääse pois.
Mitä musta jää?
Kasa ikävää.
Samantekevää.

Viiniboolissa mustikoita,
mun suu on sininen.
Se tyttö kerää astioita.
Ja sanoo jotain,
mä vastaa en.
Sä tuut ulkoa sisään,
mä lasken silmät kämmeniin.
Vähän viiniä lisää.
Sä naurat, sanot "Juuri niin!"

kertosäe

Sul oli metalliketjussa heijastin,
ja mul oli sotkuinen tukka.
Ja maailma kuin siinä ei muita ois.
Nyt mä oon väsynyt, turta ja sekaisin.
Mä oon säälittävä rukka,
joka murheeseen uppoo, eikä pääse pois.
Mitä musta jää?
Kasa ikävää.
Samantekevää.

Ja mä vähenen, palelen.
Mä haluun pois ja mä haluu en.
Ilman sua ei oo mua, ei ollenkaan!
Mikset sä?
Ja miksen mä?
Miksei enää ikinä?
Ja ulkona kaukana jäätyy maa.

Mitä musta jäljelle jää?

Sul oli metalliketjussa heijastin,
ja mul oli sotkuinen tukka.
Ja maailma kuin siinä ei muita ois.
Nyt mä oon väsynyt, turta ja sekaisin.
Mä oon säälittävä rukka,
joka murheeseen uppoo, eikä pääse pois.
Mitä musta jää?
Kasa ikävää.
Samantekevää.

Mitä musta jää?
Kasa ikävää.
Samantekevää.

Kesälauantait.Torstai 11.05.2006 23:15

Kävipä niin, että tavattiin - iltapäivä maanantain
me sillä pysäkillä sattumalta kai

Kävipä niin kun me juteltiin - aika varmaan siivet sai
sut bussi melkein jätti, niin me viihdyttiin

Ne kesälauantait sä mulle mieleen sait
yhdessä liikuttiin - se oli siistii niin
Ne kesälauantait sä mulle mieleen sait
kun bussin viimeisen vuoksi mä juossut en

Kaupunki tää mun mieleeni jää vaikka lähtisinkin pois
ja vaikka uutta kummaa kuinka eessä ois

Mä unohda en katuja sen - niitä yössä tallailtiin
Hölmöiltiinkin, mutta - eipä jääty kii

Kun sut mä nään, kun silmiin katsot
Kuin ystävää, se siltä tuntuu
Jään miettimään, jos vielä saisin
Kesäyöt uudestaan

</3Torstai 11.05.2006 22:48

Enkä mä kerro kellekkään
et tämä ei riitä
Mä tahdon sut kokonaan
Se siitä
Ja jos sä tänä yönä tuut
saat sitoo mut kii
ja laittaa käsiraudat ranteisiini
Enkä mä pysty selviimään
kun aina sekaisin pistät mun pään
Päivällä leikin normaalii
Kuin muka olisin elämässä kii

Gospel konsertti mein skoles<3<3Torstai 11.05.2006 22:36

Eka kaikki oli iha et nöööyyyy ääääh gospel konsertti,jotai rajaa yäk en mene..mutta...jotenki kaikki meni sinne..ja muijat oli taivais :> miten sen sanois..siel oli yks kitaristi-laulaja aaaaahh...luoja :DDD<3<3<3 se oli uskomattoman näkönen :DD ja se ääni<3<3 oih....kyllähä sitä gospelii kuunteli ;DD<3 ja sitäpaitsi se oli hyvä bändi :DD ei mittää jeesusteluu.Mä muutan vaasaan xDDD

Rölli...Torstai 11.05.2006 22:34

Mein pikku osku (=lue rölli :D) on ihan höpsö :> hänen mieltymyksensä kohdistuu leijaileviin lehtiin ja autojen alle ryömimiseen.