IRC-Galleria

^^Uim^^

^^Uim^^

ei oikeen tiiä mistään mitään..

[Ei aihetta]Keskiviikko 09.01.2008 20:54

lääkäreiden saneluja osa 200047

* Potilaan lopetettua tupakoinnin on hänen hajunsa palannut.

* Tulee vastaanotolle, koska on lyönyt vasemman isovarpaansa melkein irti.
Henkilökunta ei saa kuitenkaan vetää varvasta irti, koska se sattuu.

* Potilaan sydän todettiin hyväksi, mutta häntä kehotettiin tulemaan uudelleen, jos hän menettäisi tajuntansa.

* Potilaalla on mandoliininkokoinen eturauhanen.

* Nämä potilaat jäivät lojumaan työpöydälleni.

* Selkäkipu ilmenee, kun potilas makaa pitkällään molemmat jalat selän päällä.

* Potilas on raskaana 19. kuukaudella.

* Potilaan mielestä oikea isovarvas roikkuu alempana kuin muut sormet.

* Uloste on samanväristä kuin osaston 19 ovet.

* Potilaan ollessa väsynyt voivat kasvot vääntyä oikealle ja nytkähdellä jonkin aikaa.

* Vaimon oksentelu hävisi iltapäivällä, samoin mies.

* On ollut tunturivaelluksella kunnon parantamiseksi. Jouduttu tuomaan alas helikopterilla.

* Potilas on todettu epäyhtenäiseksi.

* Tulee vastaanotolle allergisten vaivojen takia. Tulkkina toimii mies joka on vatsastapuhuja.

* Jäi 1974 kaivinkoneen alle. Siitä lähtien korvat ovat soineet.

* Ulosteessa pieniä verisiä ruokalusikallisia jopa 15-20 krt/pv.

* Potilaalla on aikaisemmmin ollut korvat, mutta ne ovat pudonneet pois.

* Potilas on ollut koirien päivähoitopaikassa Porvoossa sosiaalitoimen avustuksella.

* Siteen läpi tyngästä vuoti verta, minkä vuoksi se vaihdettiin.

* Hyvässä kunnossa oleva kuorma-autonkuljettaja, joka ajaa tavallisesti 10 km hengästymättä.

* Ei saa taivutettua leukaa päätä kohti.

* Kehotetaan tulemaan uudelleen, jos vaiva uusiutuu, ja soittamaan kuukautta ennen.

* Tuli kävällen vain toinen jalka puettuna sukkahousuun, toinen riippui vapaasti.

* Isä ja äiti kuolivat kun potilas oli 12-vuotias. He eivät ole missään yhteydessä potilaaseen.

* Mainittakoon lisäksi, ettei olenneista lämpöeroa ole havaittavissa jalkojen välissä.

* Edellisellä viikolla potilaasta oli tuntunut, että näkö oli kadonnut metrossa. Nyt silmiä pistelee.

* Potilas saa nokkoskuumetta varjoaineista, mansikoista ja katkaravuista, kuten useimmat lapset.

* Ruokaa potilas saa pojaltaan, joka on pakastimessa.

* Korvat häämöttävät heikosti vaikun takaa.

* Ihottumakeräytymät ympäröivät potilasta.

* Potilas virtsaa mielestään hyvin. Kuin hevonen (omien sanojensa mukaan)

* Potilaalla on ihottumaa kasvoissa. Ihovaivoja ilmenee alushousujen käytön yhteydessä.

* Mitä tulee impotenssiin, lääkitystä jatketaan ja annetaan vaimon käsitellä potilasta.

* Potilaalla ei ole vilunväreitä, mutta miehensä ilmoittaa, että vaimo oli sängyssä hyvin
kuumana edellisenä yönä.

* Potilaan pitää pidättäytyä kaikesta seksuaalisesta kanssakäymisestä, kunnes minä voin ottaa hänet vastaan.

2 yötä jouluun!!Lauantai 22.12.2007 02:55



jihuu!!

[Ei aihetta]Torstai 15.11.2007 02:31

TÄMÄ KIRJOITUS ON KUVITTEELLINEN KERTOMUS JONKUN JOKELAN UHRIN HETKISTÄ.


16.8.2007

Koulu alkoi taas. Viimeinen vuosi lukiossa alkoi. Tänä vuonna aion opiskella entistäkin ahkerammin. Haluan tulla ylioppilaaksi ja päästä yliopistoon opiskelemaan lukion jälkeen. Tulevaisuudensuunnitelmissa on vielä aukkoja, mutta aikaa myöten tiedän mitä haluan. Minullahan on vielä koko elämä edessäni.


6.11.2007

Keskiviikko. Tämä viikko on mennyt hyvin nopeasti. Vielä huominen ja sitten on perjantai. Silloinhan olen aina koulun jälkeen kavereiden kanssa. Läksyjä on viime aikoina ollut sopivasti. Ei liikaa niin, että aikaa on jäänyt muuhunkin kuin läksyjen tekemiseen. En minä stressaa koulunkäynnin kanssa. Elämä on elämistä varten. Kerranhan sitä nuoria ollaan.
Minulla on nyt suunnitelmia tulevaisuuden varalle. Tiedän mitä haluan tehdä työkseni koulujen jälkeen.

7.11.2007

Rehtori kuulutti että kaikkien on mentävä luokkiin. Käytävässä oli kuitenkin ihmisiä. Minä muiden joukossa. Ihmettelin. Onko meillä joku harjoitus? Vastaan tuli eräs koulun oppilas. Kiinnitin huomioni hänen kasvoihinsa. Niin vihainen ilme. Hän katsoi minua julma ilme kasvoillaan ja silmistä kuulsi viha. Hän kohotti kätensä. Ase. Kaikki tapahtui silmänräpäyksessä. Näin nuorenmiehen kädessä aseen. Hän osoitti sillä minua. Painoi liipasinta. Tunsin luodin lävistävän rintakehäni. Kaaduin maahan ja maailma musteni. Vielä kuulin kaukaisuudessa useita laukauksia ja jokainen niistä osui minuun.

Miksi minä? En minä halunnut kuolla. Minullahan oli vielä koko elämä edessäni. Miksi minun täytyi kuolla? Olisin niin halunnut elää, tehdä työtä, mennä naimisiin, saada lapsia, nähdä lasteni kasvavan ja tulla isoisäksi. Enkä edes ehtinyt hyvästellä perhettäni ja ystäviäni.
Miksi?


**************

Kopioi sinäkin tämä teksti blogiisi niiden ihmisten muistoksi, jotka kuolivat turhaan Jokelan koulun ampumavälikohtauksessa. Osalla heistä oli vielä koko elämä edessään ja kaikilla vielä paljon koettavaa.

Elämä on Jumalan lahja ihmisille, eikä kenelläkään ole oikeutta riistää sitä toiselta.

[Ei aihetta]Torstai 15.11.2007 02:30



Et ehkä usko, mutta tässä on 100 % totta:

01. Ainakin 2 henkilöä maailmassa rakastaa sinua niin paljon,
että olisi valmis kuolemaan puolestasi.

02. Ainakin 15 henkilöä rakastaa sinua jollakin tavoin.

03. Ainoa syy siihen, että joku vihaa sinua on, että hän
haluaisi olla juuri sellainen kuin sinä.

04. Hymy sinulta voi antaa onnen kenelle tahansa, vaikka
hän ei tuntisi sinua.

05. Joka ilta joku ajattelee sinua ennen nukahtamistaan.

06. Sinä merkitset kaikkea jollekin.

07. Sinä olet erikoinen ja ainutlaatuinen.

08. Joku, jonka olemassaoloa et edes tiedä, rakastaa sinua.

09. Kun teet elämäsi pahimman virheen, tuo se jotain hyvää tullessaan.

10. Kun luulet koko maailman kääntäneen selkänsä
sinulle, katso vielä kerran: se oletkin luultavasti sinä, joka olet kääntänyt
selkäsi maailmalle.

11. Kun luulet, ettei sinulla ole pienintäkään mahdollisuutta saada
haluamaasi, et saakaan. Mutta jos uskot itseesi, ennemmin tai
myöhemmin, saat haluamasi.

12. Muista kaikki saamasi kohteliaisuudet, älä inhottavia vihjailuja.

13. Kerro aina ihmisille, mitä heistä pidät. Voit itse paljon paremmin, kun he tietävät.

14. Jos sinulla on aivan ihmeellinen ystävä, anna hänen tietää se.


Laita tämä omaan päiväkirjaasi.
Kun teet sen, valaiset näiden henkilöiden päivää ja ehkä muutat
hänen katsomustaan parempaan elämään.

Ja muista:
Ystävät ovat niitä enkeleitä, jotka muistuttavat,
miten lennetään silloin, kun omat siipemme eivät sitä muista!!


Joskus on hyvä ottaa kiinni elämänsä tilkkutäkin reunasta,
ravistaa rajusti ja katsoa mitä jää jäljelle

[Ei aihetta]Maanantai 12.11.2007 13:00

kuuluisat viimeiset sanat...

- Annas kun isä näyttää kuinka sillä mopolla oikein ajetaan.
- Ompas vekkulin näköinen tarhakäärme.
- Ainahan minä näitä otan kourallisen.
- Kyllä tämä silta kestää.
- Ei tämä ase ole ladattu.
- Tämä ranta on tosi syvä, voi turvallisin mielin hypätä.
- Minäkö en muka tiedä sähkötöistä mitään, tämä sininen johto kytketään tuohon punaiseen.
- Katsokaa osaan ajaa ilman käsiä.
- Minäpä sanon tuolle kaverille suorat sanat.
- Katsokaapa miten teen U-käännöksen moottoritiellä
- Kuka tarvitsee talvella nastarenkaita.
- Taidampa vaihtaa kattotiilien paikkaa.
- Nigeria on ihana lomamaa, ei siellä turisteja tapeta.
- Nämäkö tikkaat lahot ja paskat.
- Vai ei meikäläinen osaa heittää volttia.
- Ompas vahvaoksanen puu, taidampa kiivetä latvaan saakka.
- Lasketaampa koski kumiveneellä.
- Tuo härkä on ihan kesy.
- Vai ei pirtua voi juoda raakana.
- Sydämen rytmihäiriöt eivät ole kuolemaksi
- Minähän en kortonkia käytä.
- Sanoit, että miehesi on työmatkalla, apuva.
- Ompas kätevät keittiörappuset.
- Ei salpietarin ja suolahapon seos räjähdä.
- Jarruttomalla autolla on muuten aika ovelaa ajaa.
- Miksi tähän käsikranaattiin on laitettu tämmönen lenkki.
- Dynamiitti ei räjähdä nuotiossa.
- Olen kehittänyt oman seoskaasun sukelluspulloihini.
- En koskaan käytä verkkojakokeassani pelastusliivejä.
- Osaan kaataan puun minne minä tahdon.
- Minua ei häiritse ajaessani puhelimeen puhuminen.
- Olisikohan nuo naiset ilotyttöjä, kysäisempä hintoja.
- Vai ei Helsingin keskustassa uskalla kulkea kettuturkki päällä.
- Ikkunat on kätevää pestä näin ikkunanlaudalla seisten.
- Oma patteri ampuu...
- Laivaliikenne on lopetettu ajat sitten, eikä tämä läppäsilta ole avautunut vuosiin.
- Jos tässä höyryputkessa olisi painetta, olisi eristeidenkin oltava aivan erinäköisiä
- Kyllä Irinalla on kuulemma joku järkälemäinen mieskin jossain Uralin takana
- Voisit kyllä mun mielestä kiinnittää pukeutumiseesi enemmän huomiota.
- Rokottaminen ei ole kato vaikeeta kun vaan tietää kaikki eri sotkut.
- Jarrunesteiden vaihtamisen osaa jokainen 10 -vuotias.

[Ei aihetta]Torstai 08.11.2007 13:25



Kun luet tämän viestin, vietä muutaman minuutin hiljaisuus heille, ketkä menehtyivät Jokelan ampumakohtauksessa. Kun olet viettänyt hiljaisuutta, kopioi tämä viesti ja lisää se omaan päiväkirjaasi. Menehtyneet ansaitsevat hiljaisuuden...


o Häviät väittelyt elottomille esineille.
o Joudut pitämään kiinni ruohikosta jotta et putoaisi pois maasta.
o Työ haittaa juomistasi.
o Lääkäri löytää suonistostasi alkoholin joukosta jälkiä verestä.
o Vessanpöntön kansi hakkaa jatkuvasti takaraivoasi.
o Uskot vakaasti että alkoholi on yksi viidestä elintärkeästä ravintoryhmästä.
o 24 tuntia vuorokaudessa, 24 olutta kassissa -sattuma??
o Koet että kahden käden ja vain yhden suun omistaminen hankaloittaa juomistasi.
o Onnistut keskittymään paremmin yksi silmä suljettuna.
o Paikoitusalue vaikuttaa siirtyneen sillä välin kun olit viereisessä ravintolassa.
o Tiput lattialta.
o Jätät lounaasi väliin koska "hei, tuopillisessahan onkin yhtä paljon kaloreita kuin hampurilaisessa!".
o Hyttyset humaltuvat pistettyään sinua.
o AA-kerhon tapaamisessa aloitat "Nimeni on... öh".
o Jokainen baarissa tervehtii sinua aina kellonajasta huolimatta.
o Joka ilta toteat kämppäkaverisi kissan viehättavämmäksi ja viehättävämmäksi...
o Roseanne näyttää mielestäsi hyvältä.
o Olet varma että se kirottu vaaleanpunainen elefantti seurasi sinua taas ravintolasta kotiin.
o Pensaikkosi on kännissä liiasta kastelusta.
o Heräät kiljuen "TORO TORO TORO!" keskellä yötä.

[Ei aihetta]Maanantai 24.09.2007 01:46

Kelassa on, viimein, havahduttu sieltä lähtevän niin kapulakielisiä
> päätöksiä, että asiakas ei ymmärrä mitä niillä on asiaa. Tässä muutama
> malli SELKOKIELISESTÄ uudistetusta viestinnästä.


>
> Asumistuki:
> Ei makseta mitään. Mitäs menit sellaiseen kämppään, ettei ole varaa
> vuokraa maksaa. Mitä tästä tulee, jos ruvetaan jokaisen asumisia
> makselemaan. Muutat heti, saatana, pienempään ja halvempaan kämppään tai
> näin kesällä vaikka telttaan. Mikä järki tässä on, että sinulle
> maksetaan osa vuokrasta että pääset niillä rahoilla Turkkiin ja
> karaokeen. Tästä päätöksestä ei sitten voi valittaa ja jos näytät
> naamaasi meidän konttorilla, niin usutan vahtimestarin heti kimppuun.
> Tuliko selväksi vai tulenko vääntämään nenästä, hä!
>
> Eläkeleikkaus:
> Vanhus! Nyt otetaan sinulta vähän eläkkeestä pois. Ei viitsitä vanhaa
> ihmistä vaivata lainkohtia ja eduskunnan päätöksiä luettelemalla. Näet
> sitten, kun tulee eläke, että on pienempi. Tässä vielä selkokielisesti.
> Eläkkeesi pienenee! Saat vähemmän rahaa! Hyvää kesää!
>
> Lapsilisä:
> Teille on kuulemma tullut toukka. Mikäs siinä, kai sitä on jotain
> maksettava. Mutta sen verran tulevaisuuden varalta, että et kai nyt ala
> niitä urakalla tekemään. Ei se ole pohjaton meidänkään rahamassi.Mistä
> sitä tietää kuinka kauan tätä riittää. Äitiyspakkaukset pitää olla,
> Kelakortit painaa näille kakaroillekin. Ei ole halpaa lystiä se. Että
> pitkin hampain maksetaan.
> Muumivaippoja ostelet sitten ja persikanmakuisia purkkimössöjä. Kuulepas
> pikkupiika, kun me toimiston tädit oltiin pienten lasten äitejä, niin
> sideharsovaipat kuivateltiin, tissiä annettiin kolmevuotiaaksi ja jos
> jotain sosetta niin pihlajanmarjasta. Silloin ei käyty
> synnytysvalmennuksia eikä olleet isät kädestä pitämässä kun saunassa
> heinätöiden ja iltalypsyn välissä kuusikiloisia pojanjölliköitä
> syöksysynnytettiin.
>
> Lääkekorvaus:
> Sinähän nyt Juhani olet kun, perkele, tänne lähetät Viagrakuittejasi,
> että korvauksia. Kuule menee meidän rahat tärkeämpiin lääkekorvauksiin
> kuin sinun syntymävelton kalusi tukemiseen. Onko tässä mitään järkeä,
> että sinä, vanha mies, alat sitä akkaasi vuosikausien tauon jälkeen
> kiusaamaan. Se menee siitä sekaisin ja kantaa tänne sitten päälääkärin
> kuitteja. Tämähän on päättymätön noidankehä. Kun luonto on jo
> järjestänyt sinut pois pelistä, niin anna olla hyvä mies. Nauti ettet
> ole enää vaginan orja. Mitä alat itteäs kiusata mokoman värkin kanssa.
> Riittäköön sinulle tämän kirjeen liite. Me konttorin likat arvottiin
> yksi kuka on istunut kopiokoneen päällä. Turha tulla konttorille
> arvailemaan kuka se on. Hanki terveempiä harrastuksia, käytä liitettä
> katiskanmallina.
>
> Opintotuki:
> Teini! Kyllä se on tämän sinun opintotukesi kanssa sillä lailla, että ei
> makseta mitään. Sen helevettiäkö sinä menit sinne
> kulttuurituottajakurssille! Mikä se sellainen kulttuurituottaja on? Mitä
> se kulttuuri on? Pitäisikö sinulle pöljäkkeelle maksaa tuhansia euroja,
> että narraat jotain patalapunvirkkaajia, joilla on korvat kuin
> kierrevihko. Säästäisitte ne lävistys- ja tatuointirahat niihin
> opintoihin? Menisit töihin, iso ihminen.

Lääkärin sanelujaMaanantai 25.06.2007 02:40


"Huonokuntoista vastasyntynyttä oli kuljetettu aluesairaalasta keskussairaalaan."

"Lastenlääkärin teksti: "edelleen sininen ja huonosti hengittävä, vaikka koko matkan pamputettu (toivottavasti kuitenkin ambutettu)""

"Seuraavassa ei ole mitään virhettä vaan kertoo fiiliksestä etupäivystyksessä: Ummetuspotilas klo 02.00. "tulosyy: potilas tulee

aamuyöstä paskalle keskussairaalaan".

"Pyydetään potilaasta parapsykologin konsultaatio" (pitäisi olla neuropsykologi, mutta kuvastaa epätoivoa kun muut keinot on jo käytetty).

"Työterveyslääkäri soittaa, on hajanaisena ja sekavana työpaikallaan" (ei ihme jos potilaillakin on vaikeaa)

"Diagnoosi: status post suicidi" (itsemurhan jälkeinen tila, ei itsemurhayrityksen. Potilas oli kyllä kävellen poistunut sairaalasta)

"Rintasyöpä, metästä saanut" (oikeesti pitäis olla metastasoinut eli lähettänyt etäpesäkkeitä)

"Normaali musta tussu" (normaali muu status)

"Perussairauksina sepelvaltimotauti, verenpainetauti, jehovantodistaja"

"Juo virtsaa ja syö" (paikallissairaalasta kunnalliskodin sairasosastolle siirtyvän potilaan suorituskyvystä siirtoepikriisissä)

"Potilas taistelee ylipainoa vastaan toistaiseksi laihoin tuloksin"

"Potilas on tehohoidossa panomanian vuoksi" (tai pneumonian, sama asia...)

"Hiuksia lähtee harjatessa, ei käteen vetäessä"

"Nuhaa heinäaikaan, varsinkin kesäisin"

"Potilas tulee isoäidin kotoa karkaamisen vuoksi M1:llä (tapahtuma jostain syystä suistanut henkilön psykoosiin)

"Lääke tehoaa hyvin gram-negatiivisiin mikro-orgasmeihin" (vai liekö mikro-organismeihin???)

"Asuu kahden masentuneen vaimonsa kanssa" (hieman komplisoitunut elämäntilanne)

"Lähete hamas-lääkärin konsultaatioon" (terroristeja?)

"Potilaan siat ovat järjestyneet hyvin..." (jonoon vai?)

"Kyseessä 785 -vuotias nainen..."

"Potilas vasemman kikkelin murtuman kontrollissa..." (vai oisko klavikkeli=solisluu...)

"Potilas sai ja kaatui veneeseensä" (tarkemmin sanottuna sai TIA-kohtauksen ja kaatui...)

"Yleistila hyvä, p*n*s ja kivekset on" (miehen hyvinvointi lyhyesti määriteltynä)

"Potilaalla kalukooma" (kauhistuttava vaiva tai glaukooma=silmänpainetauti)

"Potilas motorisesti levoton eli konttaa pöydän alla" (uupuneena psykiatrian päivystyksessä)

"Potilaan pää iskeytyi tuulilasiin ja kierähti siitä maahan" (auts)

[Ei aihetta]Perjantai 16.02.2007 02:05



Eri-ikäiset naiset ja tarinat:

IKÄ 8
-Viet hänet sänkyyn ja kerrot tarinan

IKÄ 18
-Kerrot tarinan ja viet hänet sänkyyn

IKÄ 28
-Sinun ei tarvitse kertoa hänelle tarinaa saadaksesi hänet sänkyyn

IKÄ 38
-Hän kertoo sinulle tarinan ja vie sinut sänkyyn

IKÄ 48
-Kerot hänelle tarinan vältääksesi sänkyyn menon

IKÄ 58
-Pysyt sängyssä välttäksesi hänen tarinansa

IKÄ 68
-Jos viet hänet sänkyyn, siinä vasta tarina