IRC-Galleria

See the dust rise like a wave
in the wasteland
cling to your clothes and your hair
chafe your throat
with every shallow gasp for breath
See the black sun up high
that grants its bleak light reluctantly
to this monochromatic world
Reality without colour or life
Ashes to ashes
and dust to dust
when all that mattered crumbles
all emotion is stillborn

Look into the dark eyes of pain and you can see your eyes,
Search through the dark faces and you can see your lies,
Feel the cold of the night on your neck and you know your all alone,
Touch the ground as you slowly fall,
Touch the face of those fallen before you,
Dirt hits your face just like those who walk on you,
Blood covers your hands like those you've betrayed,
See them smile as they lower your grave,
Smile from where you are because your grave is lowered,
From hell watch them lower your grave.

Can you tell me what remains
when one is tired of life
and tired of living –
what hope is left when
all love brings is pain?

What good comes from the
mind that feels no remorse
from a thousand injuries past –
how one can love with fragments
of a broken heart?

Tears of misery pour down
from saddened lakes of pain,
and fall like shards of glass upon my soul –
piercing through the flesh of time
and come to rest in loneliness.

Can you tell me
when the rain will end
and the sun shine bright once more –
when sleep will come
and memories of grief
will no longer be the bearer
of the insomnia of life?

Can you tell me
when suffering ceases
to be my only friend –
where the green grass grows
and where rivers of joy
flow silently into the horizon
and darkness shall be no more?

A graveyard of souls
Remembering life as if epitaphs
Joy, sorrow, come together like one
And the light and the darkness
Meet in that dim place
To collect the meaning
To find the knowledge
Secrets of the universe
Revealed through whispers to the Spirit
And in tears and the soul's agony
No will to face the world

I stare at my face in the mirror
Yet I cannot see the lies
Or the pain within my heart
Blinded by memories of the past,
I gaze into the void of nothingness
Hidden within these deep blue eyes of mine
Staring back at me from its reflection

My hatred is gone
All that's left is emptiness and sorrow
Now flowing through my veins, poisoning my mind
Teardrops of ice are blurring my reflection
Drowning it in silent grief

Lost behind the lies, never to return
Can't you hear my cries?
My soul was left to burn
I'm falling through the mirror
To a world beyond

I open up my window
Welcoming the cold, moonlit night
I reach for the pale reflection of the sun
It's taking me forth on a journey
A journey to the world of twilight

Nightfall, take my hand
Guide me away to the stars
I fall into oblivion
Frozen tears are in my eyes
As I now close them to dream away
Slowly drifting forth into the shadows

Olettaisi, ettei aikaa olisi mihinkään.
Tietäisi olevan vaikka mihin.
Käyttäisi turhan harkitusti, päätyen harkitsemattomaan.

Miksi aikaa kuluttaen noin?
Miksi antaen vain osittain mahdollisuuksien tulla – käydä päälle.

Voiko olla, jottei tarvitse kummemmin mittään. Rahaa kaipaa,
muttei siitä perusta?

Ompahan ainakin vapaa?

Tuskimpa..

Love is a hole
you fall in it
and you will need ladders to get
out of it
but where do you get ladders when you are in a hole
someone will have to help you

Katsoo mies lukenut
hien kehystämiä kasvoja.
Lapsi päästään sekaisin,
hän ajattelee,
vältellen lähemmäs menemistä.

Liekki silmien takana
jo kauan sitten syttynyt,
polttanut pientä sielua tuhkaksi,
mustaksi lumisateeksi tytön sisällä.

Tyttö nuoret silmänsä kohottaa,
katsoo ohitse tuomitsevien kasvojen,
verta valuvat kädet
ja lasinsirpaleita.

Pelko hiipii hiljaa tytön mieleen,
ikuinen talvi
mustine lumimyrskyineen
tytön sisällä riehuen
jäädyttää taas kyyneleet poskille.

Mies päättää erottaa tytön viikoksi koulusta.
Rikkinäinen peili
oven vasemmalla puolella
vääristää maailman.

Tyttö itkenyt silmät punaisiksi,
huutanut tuskaansa yöhön,
purkanut vihaansa
särkemällä kuvajaisensa toivoen,
että maailma hajoaisi sirpaleiden mukana.

Mies kutsunut tytön äidin huoneeseen,
äiti huolissaan siitä,
mitä naapurit ajattelevat tytön käytöksestä.
Kerran viikossa käynti psykiatrin luona,
eikä vaitiolovelvollisuuksista tarvitse välittää.

Tyttö pitkään halunnut paeta maailmaa,
unohtaa sen,
miten varjot seuraavat huomiseen
ja tuska pitää ottensa ikuisesti.

Isä puhunut kuukausia huonosta kasvatuksesta,
äiti kuullut esineiden syöksyvän itsetuhoisesti
kohti puuseiniä.
Isosisko ei vieläkään huomauttanut siitä,
miten keittiön lihaveitsi on kadonnut.

Tyttö tahtoo huutaa,
huutaa surunsa valkeille seinille,
jotka tuntuvat kaatuvan päälle
ihmisten ilkikuristen sanojen saattamina.

Punaisessa autossa ei ole lämmin,
eivätkä vanhemmat enää edes yritä
puhua tytölle järkeä.
Onhan heillä se vuoden vanhempikin tytär,
sai viime keväänä stipendin
ja hymyileekin aina niin kauniisti.

Tyttö päättänyt hukuttautua yöhön,
antaa maailman kadota,
sillä eihän hänen otteensa siihen
ole ennenkään pitänyt.

Vanhemmat kuuntelevat hiljaisuutta
ja ovat kuulevinaan katumuksen.
Löytävät aamulla lapsensa
vapaampana kuin koskaan.

Raivotar saanut rauhan,
karkaamalla yötuulten sekaan,
taakse tähtitaivaan,
sinne, missä kukaan ei huutoansa kuule.

Minut pakotettiin lähtemään luotasi
ja hukun kaipuun mereen.
En tahdo olla erossa,
tahdon olla rakkaani luona.
Ikävä verhoilee koko maailman,
se on musta.
Tahdon rakkaani luo,
en kestä ikävää.
Katson vain kuvaasi,
kaivaten.
Kaipaan jokaista kohtaasi,
jokaista kosketusta,
jokaista kaunista sanaa.
Jumalauta,
älkää laittako minua häkkiin,
päästäkää rakkaani luo.
En voi elää ilman häntä.
Säälikää, armahtakaa,
ihan mitä vaan,
mutta älkää erossa pitäkö,
se tappaa.
Ikävän verho putoaa päälleni,
hukuttaen,
tukehduttaenÂ…

Kaipaan sinua,
mutta tiedän,
etten voi saavuttaa.
Kaipaan siis unohdusta
tai järkeäni -
minullahan ei ole menneisyyttä,
ei tulevaisuutta,
on vain tämä yksinäinen hetki.