IRC-Galleria

Nyt kun nuo kriittiset viikot ovat ohi ja juhlapyhätkin takanapäin
niin tunnustettakoon, että minunkin masussa kasvaa ihmisen alku :)

Viikkoja on nyt 15+1

Kävin ultrassa viikoilla 12+4 eikä niskapoimussa ollut turvotusta.
Nyt säästellään rahaa viikon 20 rakenneultraan.

LA on 23.6.2008

Mun elämä on yksi vitun farssi.
Meidän elämä on yksi vitun farssi.

Mulla ei ole edes mahdollisuutta koota itseäni perjantaisesta...
Mun pitäis nyt vain tukea toista (joka just sopivasti nyt romahtaa,
kun mun piti käsitellä viikonloppuna tapahtuneet asiat)
ja mun pitäis pitää tämä perhe kasassa.
Raataa yksin, jotta Henrillä olisi kaikki hyvin, koira pääsisi ulos,
pyykit tulisi pestyä, lattiat imuroitua, ruoka tulisi pöytään ja
olla vielä olkapää toiselle, mihin tukea ja turvautua.

En mä jaksa. En saa edes henkeä. Tuntuu kuin tukehdun.
Hyvä kun jaksan itseni kanssa.

Juuri, kun luulin, että onni saapui elämääni,
se juoksikin yhtä lujaa karkuun
jättäen minut itkemään onnetonta elämääni.
Nyt sydän vuotaa verta, usko on mennyt ja
luottamus hukkunut meren mustaan syleilyyn.
Mistä lähtisin korjaamaan paloja?
En tiedä.

Kaikista rakkaimmat satuttavat eniten.
Kaikista rakkain satuttaa ylitse muiden.

Silti pitäisi vielä edelleen rakastaa. Miten?
En kuule anteeksipyyntöä.
En näe katumusta.
Näen vain jästipäisen idiootin.
Sellaisia olen nähnyt ihan tarpeeksi
tässä elämässä - kohtalon ivaa?

Tiedän ihmisten tarkoittavan hyvää,
mutta silti heidän asenteensa ja tapansa
ilmaista asiat ovat hyvin loukkaavia.
En minäkään sano heidän elämäntavoistaan.
Koska ne asiat eivät kuulu minulle.
Samanlaisen kohtelun toivoisin suotavan itsellenikin.

Kiitos.

Tänään oli joka lauantain tapaan Henrin ratsastustunti ja tällä kertaa sain ihan kivoja pikkupätkiä videokuvattua...

Tässä viihdettä á là carté Henri ja Vinski sekä erittäin mukava ja ihana taluttajatyttö! Kunpa aina olisi yhtä pirtsakka ja iloinen taluttaja...

Eka linkki - http://s218.photobucket.com/albums/cc95/TaunoPaavo/?action=view&current=Ravia1.flv

Toka linkki - http://s218.photobucket.com/albums/cc95/TaunoPaavo/?action=view&current=Ratsastus010.flv

Eilen tapahtui Suomen historiassa merkittävä verilöyly. Kuten CNN:n uutisissa ihmeteltiinkin miten Suomessa saa aseita noin helposti. Vinkkinä jenkkikullille, ettei tämä meitin Suomi niin takapajuinen ole kuin luullaan.

Syvimmät osanottoni uhrien omaisille, mutta myös Pekka-Eric Auvisen perheelle.
Viattomat ihmiset menettivät henkensä ja Auvinen riisti omansa kaiken päätteeksi, tosin menehtyi vasta eilen illalla Töölön sairaalaan. Tässä taas näemme, kuinka olisi syytä ajoissa puuttua lasten ja nuorten pahaan oloon, jotta tällaiset tapahtumat voitaisiin ehkäistä.

Tänään aamu kahdeksalta nousivat liput puolitankoon. Samalla ihmiset osoittivat syyttävät sormensa Auvista ja hänen perhettään kohti. Pahinta oli kuunnella kuinka osa ihmisistä toivoi, että Auvinen olisi jäänyt henkiin ja saanut kitua lopun elämäänsä vammoissansa jne. Miksi hän sellaisen elämän olisi ansainnut? Mielestäni oli parempi, että hän pääsi kärsimyksistään ja sai mennä parempaan paikkaan.
Eiköhän kuka tahansa nyt ymmärrä, ettei Auvinen terve ollut? Auvisen täytyi olla syvästi ahdistunut ja sulkeutunut, kun palvoi muita koulumassamurhaajia, Hitleriä ja Stalinia ja lopulta teki näin järjettömän teon. Tässä tuskin on takana hetkellistä pahaa oloa vaan vuosien patoumat.
Eiköhän syyttävä sormi pitäisi osoittaa niihin, jotka eivät ole huomanneet Pekka-Eric Auvisen pahaa oloa? Niihin, jotka ovat olleet tietoisia jollain tasolla hänen ajatusmaailmastaan. Vai onko niin, ettei kukaan tiennyt ja nyt sitten julkisuuden toivossa väitetään Auvisen kertoneen idoleistaan. Minulle aivan sama. Olen skeptinen ja parempi niin, koska en halua olla tyhmä ja sinisilmäinen. Haluan tietää totuuden, en vääristelyä taikka valheita.
Syyttävä sormi pitäisi ihan yhtälailla osoittaa Auvisen läheisiin, opettajiin, valtioon... Miksi kukaan ei ollut nähnyt mitään? Miksi kukaan ei ollut huomannut mitään? Ehkä entisten diktaattorien ja aikaisempien koulumassamurhaajien ihannointi on sitten normaalia..?

Nykypäivän maailma on niin raakaa, että tällaiset jutut alkavat kohta olla Suomessakin arkipäivää. Materialismia ihannoidaan. Työtä et saa ilman koulutusta ja kilpailua. Kaikki maksaa. Terveydenhuoltomenoja leikataan - mielenterveyspuoleltakin. Päivähoitomaksuja nostetaan. Yhteiskunnan elintaso alkaa olla liian korkea. Jos täytyy rahan perässä juosta, miten ehtii panostaa omaan saati muiden hyvinvointiin, kun jo nämä ja useat muut asiat nostavat stressitasoa ja kiukkua. Varmaan kohta viidesosa suomalaisista hukkuu velkakierteisiin, mistä iltalehdet ovat antaneet jo esimerkkinsä.
En yhtään ihmettele, että syntyy Pekka-Eric Auvisen kaltaisia ihmisiä. Tässä kohtaa kaikkien on syytä katsoa peiliin ja miettiä mitä voisi tehdä muuttaakseen asioita paremmiksi itsensä, läheistensä ja yhteiskunnan vuoksi.

Aika pinnallinen juttu, mutta pointti oli se, että vikaa oli myös yhteiskunnassakin eikä Pekassa ainoastaan.

Jälleen surunvalittelut kaikkien menehtyneiden omaisille ja voimia tradegian kohdanneille.

Onnen numero 7.
Onnen viikko 7.

Tämän onnellisempi ihminen ei voi olla.
Nyt elämäni tien päässä näkyy valo.
Se valo kirkastaa päiväni ja yöni,
kuten poikani Henrikin.

Meidän kohta 5-vuotias pikku mies aloittaa tänään talutusratsastuskurssin :)
Saas nähdä mitä siitäkin tulee... Osaan jo kuvitella - pahinta.

Laitan sitten videopätkän tänne, kun palaamme kotiiin.