IRC-Galleria

Nemotiini oli meillä hoidossa maanantaista tähän päivään. Illalla lähti kotiinsa takaisin.
Viikko kului mukavasti, kun Henri sai hoitaa pikkupiskiä (Henri haaveilee pikkukoirasta ja lainakoira hoiti oman pikkukoiran aseman hyvin).
Alkuviikosta Nemo kuseksi muutamaan otteeseen sisälle, mutta saatuani sen kiinni rysänpäältä loppui merkkailu siihen. Ensimmäisenä yönä Nemo sai tehopiikkejä Nipsun kanssa ja seuraavat kaksi yötä vietti häkissä. Viesti meni perille ja loput yöt sujuivat nätisti. Pikku herra nukkui pallit taivasta kohti sänkymme jalkopäässä.
Lauantaina piipahdettiin koirapuistossa (kuva otettu siellä).

Henri: "Äiti, mikä Päivin Annassa on vikana?"
Minä: "Siis iskän ja kaksosten siskossa, Annassa?"
Henri: "Niin."
Minä: "Ei Annassa mitään vikaa ole. Miten niin?"
Henri: "Onhan."
Minä: "No mitä vikaa?"
Henri: "No kun Anna ei ole yhtään aikuisen näköinen vaan koululaisen."
Minä: "Jaa. No miksi Anna on sun mielestä koululaisen näköinen?"
Henri: "No, se on niin pieni, eikä niin iso kuin aikuiset."
Minä: "Ahaa. No Anna on kuitenkin samaa ikää kuin äiti."

Masuasukki voi hyvin. Ainakin liikehdinnästä päätellen.
Tälläkin hetkellä vetää 360 asteen ympyrää mahassa...
Potkut ym. iskut ovat vielä tähän asti olleet lempeitä
verrattuna siihen mitä ne tulevat olemaan.

Henrin tähden toivon poikaa, mutta tyttökin on tervetullut.
Saisinpa silloin syyn ostaa Name it:n vaatteita :)
Olen päätynyt siihen etten ota äitiyspakkausta.
Sen sisältö on niin poikamainen neutraalisuudestaan huolimatta.
Lisäksi kotoa löytyy jo makuupussi, lämpömittari, kynsisakset jne...
Vauva saa kuitenkin vaatteita lahjaksi ja käytettynä tuttujen kautta.

Oma vointini on ollut kohtalainen, lukuunottamatta lievää pahoinvointia.
Mielialat heilahtelee ja väsymys painaa.
Pesänrakennusvietti on kova, mutta sitä jarruttavat rahanpuute, aika,
voimat ja se, etten tiedä kumpi tulee tyttö vai poika.
Ei huvittaisi hankkia kauheaa kasaa valkoista, beessiä ja keltaista,
kun kyseessä on kuitenkin kesävauva.
Ärtynyttä mielialaani ruokkivat suomalainen juntti ukko, joka ei ymmärrä
hevonhelvettiä naisista saati siitä mitä naiset tarvitsevat/haluavat
- etenkään raskausaikana!
Meillä juodaan kaljaa, pelataan konetta, luetaan lehteä tai töllötetään TV:tä.
Ja selitys on aina sama: töissä on niin raskasta.
Juu no, ei se parisuhdekaan yksipuolisesti toimi...
Toinen ärtymyksen aiheuttaja on tuo lekuripuoli kuinka siellä toitotetaan
minun olevan niin hyvinvoiva ja seesteinen!
Vinkkinä; älkää käyttäkö minusta sanaa seesteinen. Olo on kaikkea muuta kuin sitä.

Onneksi Henrin 5-vuoden uhma on alkanut laantua ja saan poikaan paremmin
kontaktia. Ihan viime viikosta alkaen Henri on alkanut harjoitella hyväksi
isoveljeksi tulemista. Ja sitä pikkumies onkin. Ainoa päivänpaiste mun elämässä :)

Maha alkaa näkyä :)
Joidenkin mielestä iso jo ja toisten mielestä pieni.
Ukon mielestä epäeroottista kun, rinnat makaa istuessani mahan päällä...
Painoa ei ole kertynyt kuin 2,5kg koko tähän astisen raskauden aikana.
Se on hyvä, sillä elopainoa oli liikaa ennen raskautta.
Jenkkakahvat kadonneet :) JEEE!!!!
Kuten neuvolan superihana täti sanoi, että raskaus on mennyt "sisäänpäin".
Mahan ansiosta hoikistun, ellei lasketa persauksen leviämistä :D

Kohtapuoliin saan äitiyspakkauksenkin. Tosin en ole varma haluanko sitä.
Meidän vauva on kuitenkin kesävauva ja meillä ei olisi haalareille käyttöä.
Tosin pakkauksen arvo on suurempi, kuin mitä saisi rahaa, jos ei ottaisi pakkausta.
No onneksi voin miettiä asiaa vielä.

Pesänrakennus viettini on korkealla. Muutoksen uhreiksi ovat joutuneet olkkari ja makkari.
Nyt yritän löytää 30cm leveää yöpöytää, max.70cm leveää hoitopöytää tai lipastoa.
Appiukkokin täytyisi tilata kylään... Ehkä maltan vielä...

Menimme oikein koko perheen voimin katselemaan uutta tulokasta.
Lääkärinä oli hyvin vanha paadero, jolla ei ollut hiuksia nimeksikään päässä.
Lisäksi muutamat sormen kynnet olivat mustuneet - liekö jäänyt johonkin väliin?
Plussaa tämä papparainen sai edelliseen ultralääkäriin nähden, kun puhui selkeästi.

Ultrassa kaikki oli ok. Ei syytä huoleen.
Vauvan kallon läpimitta vastasi viikkoja 18+1.
Lapsiveden määrä vastasi viikkoja 20.
Laskettua aikaa ei lähdetty muuttamaan eli jussivauva tulee.
Istukka on edessä ja sen tähden sumensi ultrakuvaa.
Sukupuolta ei nähty ja lääkäri sanoi sen olevan vielä tässä vaiheessa aikamoista arvailua.

Iso plussa meidän pikkumiehelle, joka osasi olla nätisti paikallaan ja hiljaa.
Hyvä isoveli tuosta Herneestä tulee :)

Rakenneultra FH-lääkäriasemalla 1.2.2008
Lääkärinä vanha tuttu paadero,
joka toiminu mun gynenä vuonna nakki.

Jännittää. Toivottavasti kaikki hyvin.

Sitä luulee, että osaa kouluttaa koiransa.
Sitä luulee, että nyt se osaa ja ymmärtää.
Paskat!

Lenkeillä käyminen on ollut yhtä HEL...TIÄ!!! viimeiset pari kuukautta.
Ennen koira kuunteli, kun kutsui nimeltä tai käski luokse.
Nykyisin ei kuuntele, ei ota katsekontaktia, eikä tule luokse.
Nykyisin tottelee vasta, kun ekan kerran palaa hermot...
Senkin jälkeen tottelee ehkä muutaman sadanmetrin verran ja
sama tollomaisuus jatkuu taas.
Enää en tiedä mitä tehdä. En pärjää enkä osaa ratkaista tilannetta.
Koira ei tee sitä uhmakkuuttaan vaan ihan tyhmyyttään.
Jotain on tapahtunut, kun siitä on tullut noin kooho ja kahjo.
Yrittämättä jättämisestä meitä ei voi rangaista,
sillä me todellakin olemme yrittäneet opettaa sitä.
Muut koiraihmiset luulevat ettemme ole kouluttaneet sitä lainkaan.
Kunpa ne tietäisivät millainen enkeli se oli ennen nykypäivään verrattuna.
Minun on pakko lyödä hanskat tiskiin ja myöntää, että enempää en osaa.
Olen neuvoton.

Tässä pieni lista mun raskausajan vammamaisuuksista:

- väsyttää, nukkuisin 24h jos voisin
- valitan ja jäkätän joka pienestä
- hellyyskompleksi, pakko saada suukkoja, haleja, rakkaudentunnustuksia
- jääkaappipakko, käyn kaapilla vaikka ei olisi nälkä/jano
- ulkonäkökompleksi, en kestä positiivisia enkä negatiivisia kommentteja ulkonäöstä nolostumatta
- finnikausi, pahin leuan alueella
- pissinpidätys heikentynyt, vältettävä aivastamista ja nauramista
- pesänrakennusvietti, ressaan miten vauva mahtuu tänne, kun tavaraa on niin paljon
- jne...

Että sellaista...

Vaikka pahimmat ja riskialttiimat viikot keskenmenolle ovat ohi,
silti menettämisen pelko kummittelee mielessä päivisin ja unissa öisin.
Pahimpia ovat unet. Näen unta kuinka vauva on kuollut minun mahassani.
Unet seuraavat päiviin siten, että tarkkailen koko ajan itseäni.
Kunpa vauva potkisi sisälläni, saisin konkreettisen todisteen elossa olemisesta.

Alkuraskaudesta näin taas unia, että kuvittelin olevani raskaana.
Kyseisissä unissa painajainen huipentui ultraan, jossa lääkäri totesi,
ettei kohdussani ole vauvaa.
12.viikon ultran jälkeen saatoin huokaista helpotuksesta,
kun näin pienen 6,1cm pääperämitaltaan olevan sikiön molskivan masussani.

Toivon, että nämä nykyiset painajaiset helpottuvat ja häipyvät,
kun pääsen 20.raskausviikolla rakenneultraan.
Tai vielä parempaa, tuntisin vauvan ensimmäiset potkut sisälläni :)

Nyt kun nuo kriittiset viikot ovat ohi ja juhlapyhätkin takanapäin
niin tunnustettakoon, että minunkin masussa kasvaa ihmisen alku :)

Viikkoja on nyt 15+1

Kävin ultrassa viikoilla 12+4 eikä niskapoimussa ollut turvotusta.
Nyt säästellään rahaa viikon 20 rakenneultraan.

LA on 23.6.2008