IRC-Galleria

Blogi

« Uudemmat -

[Ei aihetta]Sunnuntai 11.07.2010 15:42

Kiitos, Lahti, Mukkula, Summer up, Niko, Niina.
♥ Oli kyl siistii, ens vuon uusiks ♥♥

[Ei aihetta]Keskiviikko 12.11.2008 23:54

Laitoin Googleen haun Antti Lahtinen.
Tässä ensimmäinen vastaus:


Seksinostaja Antti Lahtinen (25.05.2006, klo 22:23)
Moni "normaali, vakiintunut ja kansainvälinen" tapa on myöhempinä aikoina todettu pöyristyttävän epäinhimilliseksi, sivistymättömäksi ja laittomaksi.

Jos sinä Antti hyväksyt seksin oston, niin toivon, että hyväksyt myös seksin myynnin yhtä luontevasti vaikkapa itsellesi, äidillesi, vaimollesi, tyttärellesi tai pojallesi. Eikös se ole ihan normaali mukava ammatti siinä kuin muutkin, sinun logiikkasi mukaan?

Toimeentuloasiatkin liittyvät tähän kovasti, niin kuin jo hahmotitkin. Seksin ostaja on aina taloudellisesti etulyöntiasemassa, on uhri sitten vaikkapa lapsi, narkomaani, työtön, alkoholisti, henkisesti häiriintynyt tai BKT:lta köyhemmästä maasta kotoisin.

Ja entäs ne ostajat!? Sinutkin Antti suurinpiirtein tiedän miltä näytät, minkälaisella habituksella ja asenteilla olet varustettu kaikin puolin. Sääliksihän se käy tietyllä tavalla teitä ostajiakin! Valovuoden päässä meidän naisten miesihanteesta!

[Ei aihetta]Perjantai 24.10.2008 18:22

SAAT KYSYÄ MINULTA YHDEN MINKÄ VAAN KYSYMYKSEN JA LUPAAN VASTATA REHELLISESTI !

Laita sitten tämä omaan päiväkirjaasi jos siis haluat tietää mitä muut haluavat sinulta kysyä


Katsokaa tämä video http://www.peta.org/feat/ChineseFurFarms/index.asp jos teidän mielestä niitä idiootteja ketkä kiduttavat eläimiä pitäisi kiduttaa, lisää tämä omaan päiväkirjaan ja pistäkää oma nimi perään : SamBo, Salla, Janina,Jasmin,Julkku,Halwest-hau,uttnaS,Miia,miggo],jake-o-matic, Lavimo, adasd,osqumo`,-Quits, AnniwEli``^Ki-ä^ , KKKia`, TTTiiä`, Jennny^^ katjac juliaamo, `ellusi, iinkÄ`,aarroo``,`nnnnea , IPATSUUU, E-^, ^ironheart^

http://www.yle.fi/pyhatjapahat/testi.htmlKeskiviikko 15.10.2008 21:14

Hyveitä:

Kohtuullisuus: 16
Suhteellisuuden taju: 13
Lojaalisuus: 11
Oikeudenmukaisuus: 11
Anteeksiantavaisuus: 10
Pyhä huolettomuus: 7
Rakkaus: 6
Hiljainen tieto: 4
Viisaus: 4
Jalo joutilaisuus: 3
Urhoollisuus: 2
Syntejä:

Ylpeys: 15
Hengen velttous: 14
Vatsan palvonta: 9
Tietämättömyys: 7
Ahneus: 5
Vihamielisyys: 5
Huumorintajuttomuus: 4
Kateus: 4
Murehtiminen: 4
Hekumallisuus: 2
Välinpitämättömyys: 2

[Ei aihetta]Keskiviikko 15.10.2008 00:39

Juuri näin :o

Koska luit tämän viestin, sinä saat perjantaina suudelman elämäsi rakkaudelta.
Älä riko ketjua!
Ihastuksesi pyytää sinua ulos.
Huominen tulee olemaan elämäsi paras päivä.
Kuitenkin, jos et kopio tätä päiväkirjaasi sinun elämäsi on tuhoon tuomittu rakkauden puolesta.

[Ei aihetta]Tiistai 14.10.2008 20:22



Valitse mesestä satunnaisena joku, jolle sanot nämä lauseet ja katso reaktio..

1. Meille tuli joku outo mies:
Jenna K - Mitäs hittoo

2. Tykkäisiks sää jos mä olisin homo?
Sari - Täh

3.Koska seuraavan kerran?
Noora - Heti :D

4. Mä tipuin roskikseen äsken!
Sari - just

5. Seksiviikkona sitte juodaan.
Pirre - juujuu

[Ei aihetta]Sunnuntai 05.10.2008 17:20

Näinhän sen pitäisi mennä.

Kun tyttö kävelee pois luotasi vihaisena
-> seuraa häntä

Kun tyttö tuijottaa suutasi
-> suutele häntä

Kun tyttö tönäisee tai lyö sinua
-> halaa tiukasti, äläkä päästä irti

Kun tyttö alkaa kirota sinua
-> suutele ja kerro rakastavasi häntä

Kun tyttö on hiljainen
-> kysy häneltä, mikä on hätänä

Kun tyttö ei ole huomaavinaan sinua
-> anna hänelle huomiota

Kun tyttö lähtee luotasi
-> vedä hänet takaisin viereesi

Kun näet tytön pahimmillaan
-> kerro hänelle, että hän on kaunis

Kun näet tytön alkavan itkemään
-> pidä häntä vain sylissäsi ja älä sano sanaakaan

Kun näet tytön kävelevän
-> hiivi hänen taaksena ja halaa tiukasti takaapäin

Kun tyttö on peloissaan
-> suojele häntä

Kun tyttö nojaa päänsä olkapäitäsi vasten
-> nosta hänen päänsä ja suutele häntä

Kun tyttö on ottanut lempipaitasi
-> anna hänen pitää se ja pidä sitä itse öisin

Kun tyttö kiusoittelee sinulle
-> kiusaa takaisin ja laita hänet nauramaan

Kun tyttö ei vastaa puheluihisi pitkiin aikoihin
-> vakuuttele hänelle, että kaikki on kunnossa

Kun tyttö katsoo sinua epäillen
-> seiso suorassa

Kun tyttö sanoo rakastavansa sinua
-> hän todella rakastaa sinua, enemmän kuin voit uskoakaan

Kun tyttö tarttuu kiinni käteesi
-> pidä siitä kiinni ja leiki hänen sormillaan

Kun tyttö tönäisee sinua
-> tönäise takaisin ja laita hänet nauramaan

Kun tyttö kertoo sinulle salaisuuden
-> pidä asia omana tietonasi

Kun tyttö katsoo suoraan silmiisi
-> älä käännä katsettasi, ennen kuin hän kääntää omansa

Kun tyttö kaipaa sinua
-> häneen sattuu

Kun särjet tytön sydämen
-> tuska ei koskaan katoa

Kun tyttö sanoo sen olevan ohi
-> hän haluaa sinun olevan edelleen omansa

Kun tyttö laittaa tämän eteenpäin
-> hän haluaa sinun lukevan tämän

Kun olette puhelimessa ja hän ei sano sanaakaan, älä silti lopeta puhelua

Kun hän on vihainen, halaa lujaa äläkä päästä irti

Kun hän sanoon olevansa ok, älä usko, vaan puhu hänen kanssaan

Soita hänelle keskiyöllä hänen syntymäpäivänään kertoaksesi, että rakastat häntä

Soita hänelle juuri ennen kuin nukahdat ja heti kun olet herännyt

Kohtele häntä, kuin hän olisi ainoa, mikä merkitsee sinulle jotakin

Kiusoittele häntä ja anna hänen kiusoitella takaisin

Valvo hänen kanssaan koko yö, kun hän on sairas

Katso hänen kanssaan hänen lempielokuvaansa tai lempiohjelmaansa, vaikka pitäisit sitä typeränä

Anna hänelle maailmasi

Anna hänen pitää vaatteitasi

Kun hän on tylsistynyt tai surullinen, vietä aikaasi hänen kanssaan

Tee hänelle selväksi, että hän on tärkeä

Suutele häntä kaatosateella

Kun hän tulee luoksesi itkien, sano ensimmäisenä:
"Kenelle annan turpii, kulta?"

Soita hänelle

Suutele häntä

Kerro hänelle, että rakastat häntä

Tekstaa hänelle

[Ei aihetta]Tiistai 23.09.2008 19:31

R.I.P

Kun luet tämän viestin, vietä muutaman minuutin hiljaisuus heille, ketkä menehtyivät Kauhajoen ampumakohtauksessa. Kun olet viettänyt hiljaisuutta, kopioi tämä viesti ja lisää se omaan päiväkirjaasi.Menehtyneet ansaitsevat hiljaisuuden.




[Ei aihetta]Sunnuntai 21.09.2008 04:10

<3

auta Pedobearia vallottamaan galleria ja kopioi päiväkirjaasi.

………………….._,,-~’’’¯¯¯’’~-,,…………………………………………………………
………………..,-‘’ ; ; ;_,,---,,_ ; ;’’-,……………………………………….._,,,---,,_………………
……………….,’ ; ; ;,-‘ , , , , , ‘-, ; ;’-,,,,---~~’’’’’’~--,,,_…..,,-~’’ ; ; ; ;__;’-,……………
……………….| ; ; ;,’ , , , _,,-~’’ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ¯’’~’-,,_ ,,-~’’ , , ‘, ;’, …………
……………….’, ; ; ‘-, ,-~’’ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;’’-, , , , , ,’ ; |…………
…………………’, ; ;,’’ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;’-, , ,-‘ ;,-‘…………
………………….,’-‘ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;’’-‘ ;,,-‘…………..
………………..,’ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;__ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ‘-,’……………..
………………,-‘ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;,-‘’¯: : ’’-, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; _ ; ; ; ; ;’,……………..
……………..,’ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;| : : : : : | ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ,-‘’¯: ¯’’-, ; ; ;’,…………….
…………….,’ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ‘-,_: : _,-‘ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; | : : : : : | ; ; ; |……………
……………,’ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ¯¯ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;’-,,_ : :,-‘ ; ; ; ;|……………
…………..,-‘ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ,,-~’’ , , , , ,,,-~~-, , , , _ ; ; ;¯¯ ; ; ; ; ;|……
…………,-‘ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;,’ , , , , , , ,( : : : : ) , , , ,’’-, ; ; ; ; ; ; ; ;|……………
……….,-‘ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;’, , , , , , , , ,’~---~’’ , , , , , ,’ ; ; ; ; ; ; ; ;’,…………..
…….,-‘’ ; _, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ‘’~-,,,,--~~’’’¯’’’~-,,_ , ,_,-‘ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ‘,………….
….,-‘’-~’’,-‘ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; . . . . . . . ,’; ,’’¯ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ,_ ; ‘-,………..
……….,’ ; ;,-, ; ;, ; ; ;, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ‘, ; ;’, . . . . .,’ ;,’ ; ; ; ;, ; ; ;,’-, ; ;,’ ‘’~--‘’’………
………,’-~’ ,-‘-~’’ ‘, ,-‘ ‘, ,,- ; ; ; ; ; ; ; ; ‘, ; ; ‘~-,,,-‘’ ; ,’ ; ; ; ; ‘, ;,-‘’ ; ‘, ,-‘,……………..
……….,-‘’ ; ; ; ; ; ‘’ ; ; ;’’ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ‘’-,,_ ; ; ; _,-‘ ; ; ; ; ; ;’-‘’ ; ; ; ‘’ ; ;’-,…………..
……..,-‘ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;¯¯’’¯ ; ; ; ; ; ; ; ; , ; ; ; ; ; ; ; ; ;’’-,……….
……,-‘ ; ; ; ; ; ; ; ,, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; |, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ‘-,…….
…..,’ ; ; ; ; ; ; ; ;,’ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;|..’-,_ ; ; ; , ; ; ; ; ; ‘,…..
Â….,Â’ ; ; ; ; ; ; ; ; | ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;,Â’Â…Â….Â’Â’Â’,-~Â’ ; ; ; ; ; ,Â’Â…..
…,’ ; ; ; ; ; ; ; ; ;’~-,,,,,--~~’’’’’’~-,, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;,’…..,-~’’ ; ; ; ; ; ; ,-‘……
…| ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ‘, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;,’…,-‘ ; ; ; ; ; ; ; ;,-‘……..
…’, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ,-‘ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ,’….’, ; ; ; ; _,,-‘’…………
….’, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ,-‘’ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;,’…….’’~~’’¯………………
…..’’-, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;_,,-‘’ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ,-‘…………………………….
………’’~-,,_ ; ; ; ; _,,,-~’’ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;,-‘……………………………..
………..| ; ; ;¯¯’’’’¯ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;,,-‘……………………………….
………..’, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;,-‘…………………………………
Â…Â…Â…Â…| ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;|Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…..
Â…Â…Â…Â…Â’, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ~-,,___ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;Â’,Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â….
………….’, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;,-‘….’’-, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ‘,…………………………………
………..,’ ‘- ; ; ; ; ; ; ; ; ;,-‘’……….’-, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ‘,………………………………..
……….,’ ; ;’ ; ; ; ; ; ; ,,-‘…………….’, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;’,……………………………….
………,’ ; ; ; ; ; ; ; ;,-‘’…………………’’-, ; ; ; ; ; ; ; ; ; |……………………………….
……..,’ ; ; ; ; ; ; ;,,-‘………………………’’, ; ; ; ; ; ; ; ; |………………………………
Â…Â…..| ; ; ; ; ; ; ;,Â’Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…,Â’ ; ; ; ; ; ; ; ;,Â’Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â….
……..| ; ; ; ; ; ; ,’………………………..,-‘ ; ; ; ; ; ; ; ,’’………………………………..
……..| ; ; ; ; ; ;,’……………………….,-‘ ; ; ; ; ; ; ; ,-‘………………………………….
……..’,_ , ; , ;,’……………………….,’ ; ; ; ; ; ; ; ,-‘……………………………………
………’,,’,¯,’,’’|……………………….| ; ; ; ; ; ; ; ; ‘--,,………………………………….
………….¯…’’………………………..’-, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;’’~,,…………………………….
Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â’Â’-,, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;Â’Â’~-,,Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â….
Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…..Â’Â’-, ; ; ; ; ; ,,_ ; ;Â’-,Â’Â’-,Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…..
…………………………………………………..’, ; ; ; ; ; ; ‘-,__,\\--\\...........................
Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â’-, ; ; ;,,-~Â’Â’Â’ \\ , ,|, |Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…
………………………………………………………’’~-‘’_ , , ,,’,_/--‘……………………
Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â….Â’Â’~-~Â’Â…Â….............Â…Â….
« Uudemmat -