IRC-Galleria

Taas yksin...
Vain sateen ääni tappaa hiljaisuuden...
On kylmä,
Mutta en silti tunne sitä seisoessani täällä...
Metsän keskellä...
Maailmaa paossa...
En vieläkään löydä sitä...
En enää edes muista mitä etsin...
Kenties itseäni...
Kenties jotain muuta...

Kävelen eteenpäin...
En tiedä minne tämä polku vie...
Mutta toisaalta,
en enää edes välitä...
Kaikki polut joita olen seurannut,
päättyvät tuskaan...
Olen eksynyt tähän maailmaan...
Enkä löydä enää takaisin...
Muisto siitä mistä edes aloitin,
On kadonnut usvaan...
En löydä enää kotiani...
Enkä itseäni....

Makaan vuoteellani ja kuuntelen sadetta...
Kaikki muu on kadonnut...
On vain sade, tuuli, pimeys ja minä.
Kaikki yhteen kietoutuneina...
Yhdessä mutta silti erillisinä...
Voi kuinka toivonkaan voivani jäädä...
Pysähtyä tähän hetkeen...
Jatkaa vasta kun olen valmis...
Sateen, tuulen ja pimeyden uudistama...
Tasapainossa sekä valon että varjon kanssa...
Kaikkea tätä minä olen...
Siitä minut on luotu...

Mutta silti,
en ole valmis...
En voi jäädä tähän...
Sillä aika on armoton...
Se ei anna levätä,
eikä uudistua...
Kaiken se repii kappaleiksi ja tuhoaa...
Ja niin käy vielä minullekin...
Tämän armottoman ajan lapselle...

kaikki kaunis tuhoutuu
ja valtakunnat sortuvat.
elän tämän elämän
ja katoan..

Miksi kaikki aina kaatuu niskaan
ja unelmani tuhoutuvat.
Pakko jaksaa vaikka tuntuu turhalta.
sillä kun kerran täältä lähden,
niin olen viimein kotona.

Seison taas yksin...
Satutettuna ja satuttajana...
Oman mieleni ja ruumiini vankina...
Tuska vavisuttaa ruumistani...
Vedän käteni pois liekkien keskeltä...
Tuska tarkoittaa enää vain sitä,
että olen vielä täällä...
Tämän ruumiin vankina...
En tunne kuuluvani tänne...
Haluan pois...
Mutta tiedän etten voi...
Minä olen valinnut tämän tuskien tien...
Ja minun on kuljettava se loppuun...

Taas yksi lyhyt hetki, päivä, vuosi...
Kaikki valuneina ajan ahneeseen autiomaahan...
Mutta silti,
Minä olen täällä...
Kaikkien ja kaiken keskellä...
Mutta silti niin yksin ja kaikesta erillään...
Voi kuinka toivonkaan että aikani koittaisi jo...
Että saisin lähteä täältä...
Jättää kaiken...
Riisua tämän naamion jonka maailma asetti kasvoilleni...
Ja olla oma itseni...

Seison ulkona pimeässä...
Haluan olla yksin...
Lakata olemasta muulle maailmalle...
Kuunnella tarinoita joita tuuli kuiskii korvaani...
Nähdä kuviot joita tuli piirtää iholleni...
Näin minä elän,
oman mieleni vanki...