IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

Super BowlMaanantai 06.02.2006 05:02

Kyllä! Tämä on aivan pakko katsoa. Seattle Seahawks - Pittsburgh Steelers. Itse olen näistä joukkueista Steelersien puolella. Harmittaa kyllä suuresti, että Tom Brady ei saanut joukkuettaan (New England Patriots) tällä kertaa tähän suureen kohtaamiseen.

Kuitenkin hyvä mieli sinänsä, että puoliajalla mennessä Steelers on 7-3 johdossa

Edit: Nukahdin sitten kolmannen neljänneksen jälkeen, jolloin Steelers johti jo 17-10. Tekivät sitten vielä viimeisellä neljänneksellä yhden touchdownin ja varmistivat näin voiton.

[Ei aihetta]Perjantai 25.11.2005 03:49

Tuli sitten käytyä erään mahtavan kotimaisen yhtyyen keikalla täällä Raumalla. En olisi kyllä ikinä uskonut, että Sonata Arctica olisi eksynyt näinkin pienelle kunnalle, mutta näin pääsi käymään. Ja tunnelma oli katossa.

Harmittaa tosin se asia, että en muistanut lähes yhdenkään kappaleen sanoja, mutta ei se menoa paljoa haitannut. Nyt saakin sitten odotella koska tulee seuraava yhtä hyvä keikka eteen. Samalle tasolle pääsee kyllä Sonata Arctican esiintyminen Ruisrockissa 2005 ja samassa tapahtumassa Within Temptationin esiintyminen.

Oikeastaan koko päivä päätyi plussan puolelle sillä huomasin voittaneeni myös piktävedossa. Ensimmäistä kertaa kylläkin.

Mutta nyt voi hyvissä mielin mennä nukkumaan. Kiitokset Tony Kakko, Jani Liimatainen, Tommy Portimo, Marko Paasikoski ja Henrik Klingenberg.
- Vanhemmat »