IRC-Galleria

Blogi

« Uudemmat -

hih.Torstai 12.11.2009 14:12

Perjantai tulee olemaan elämäsi paras päivä ! Kuitenkin, jos et kopioi tätä päiväkirjaasi 00.00 mennessä tänä iltana,
sinulla tulee olemaan huono onni rakkaudessa koko loppuelämäsi !
Kaksi tyttöä (sisarukset) viettivät rauhallista koti-iltaa dataamalla, kun isä juopotteli.
Tytöt aikoivat valvoa koko yön mm. dataamalla, ottamalla valokuvia kännykällä ja katsoen leffoja.
n. klo 2:20 tytöt alkoivat ottaa kuvia ja huomasivat joka kuvassa olevan sama hahmo. Aluksi he ajattelivat sen olevan vain jokin heijastsu, mutta huomasivatkin, että hahmo tuli joka kuvassa koko ajan lähemmäs ja kasvot selventyivät. Yhtäkkiä isä alkoi huutaa omassa huoneessaan, jolloin toinen tyttö lähti katsomaan mikä isällä on hätänä.
Se olikin vain ollut pahaa unta ja kaikki oli hyvin.
Vai oliko?
Kun toinen tytöistä palasi takaisin huoneeseen hän löysi vain kameran lattialta ja huomasi siskonsa kadonneen.
Kamerassa oli kuva, missä oli vain se sama hahmo, joka oli muissakin kuvissa.
Tällä kertaa se oli yksin. Tyttö juoksi hädissään isänsä luokse, mutta huomasi hänenkin olevan kadonnut.
Tyttö palasi hädissään huoneeseen ja alkoi ravata ympäri huonetta miettien soittaisiko poliisille, mutta tuli toisiin ajatuksiin ajatellessaan, että poliisit eivät uskoisi häntä.
Tyttö kummiskin ajattelee kaiken olevan unta ja menee nukkumaan.
Naapurit huomaavat, että talossa ei ole elonmerkkiäkään vaikka sähkölaitteet ovat päällä, silloin he päättävät soittaa viranomaisille. Poliisit tulevat,menevät taloon sisään mutta talossa ei ole sieluakaan. Vai onko?
Tiesitkö, että juuri sinä olet siinä samassa talossa juuri nytten. (Ei kannata ottaa valokuvia)
HUOM! Jos et kopioi tätä omaan päiväkirjaasi minuutin sisällä sinulle käy samalla tavalla kuin tarinan tytölle, koska tapahtumasta on tasan 18 vuotta

Ja nyt uurestaan tämäTorstai 29.10.2009 00:47

Paina x-kirjaitan pohjassa niin pitkään kun jaksat olla hengittämättä

xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx


Paranikohan yhtään.:D

Pimppa!Torstai 29.10.2009 00:41

PIMPPA!
> OLUT VS. PIMPPA
> =======================
> 1. Olut on aina märkää, pimppa voi vaatia hieman työtä.
> Piste OLUELLE.
>
> 2. Lämmin olut maistuu hirveälle.
> Piste PIMPALLE.
>
> 3. Todella kylmä olut on mahtavaa.
> Piste OLUELLE.
>
> 4. Jos oluestasi löytyy karva, on laatta lähellä.
> Piste PIMPALLE.
>
> 5. Jos tulet kotiin haisten oluelle voi vaimosi suuttua, saada
> kohtauksen tai jopa potkia Sinut kartanolle jne. Jos tulet kotiin haisten pimpalle voi
> vaimosi suuttua, saada kohtauksen, Potkia sinut kartanolle tai jättää sinut.
> Riippuen nyt maailmankatsomuksestasi ja eri näkökulmista, Päätetään tämä
> kohta TASAN.
>
> 6. Kymmenen olutta illalla ja et pysty ajamaan kotiin. Kymmenen pimppaa
> illalla ja et edes halua kotiin.
> Piste PIMPALLE.
>
> 7. Jos nautit paljon olutta julkisella paikalla, maineesi voi kärsiä
> Jos nautit pimppaa julkisella paikalla, sinusta tulee legenda.
> Piste PIMPALLE.
>
> 8. Jos poliisi pysäyttää sinut ja haiset oluelle, sinut voidaan
> pidättää. Jos poliisi pysäyttää sinut ja haiset pimpalle Saattaa poliisi tarjota
> sinulle oluen.
> Piste PIMPALLE.
>
> 9. Yleensä et löydä vanhentunutta olutta.
> Piste OLUELLE.
>
> 10. Liikaa olutta ja luulet näkeväsi ufoja.
> Liikaa pimppaa ja luulet näkeväsi jumalan.
> Piste PIMPALLE.
>
> 11. Etiketin repiminen on tylsää. Pikkuhousujen repiminen on hauskaa.
> Piste PIMPALLE.
>
> 12. Oluesta pitää maksaa veroa. Piste PIMPALLE.
>
> 13. Jos otat toisenkin oluen, ensimmäinen ei ole siitä moksiskaan Piste
> OLUELLE.
>
> 14. Olet aina se ensimmäinen, joka oluen avaa.
> Piste OLUELLE.
>
> 15. Jos ravistat olutta, se kuohuu hetken mutta asettuu lopulta.
> Piste OLUELLE.
>
> 16. Oluessa on aina vaihtoehtoja: Lager, porter, pilsner, ale jne. Tosin
> on niitä pimpassakin:
> vaalea, brunette, tumma, aasialainen, eskimo jne.
> Päätetään tämäkin kohta TASAN.
>
> 17 Tiedät aina, paljon olut maksaa.
> Piste OLUELLE.
>
> 18. Oluella ei ole äitiä.
> Piste OLUELLE.
>
> 19. Olutta ei tarvitse halailla puolta tuntia nauttimisen jälkeen.
> Piste OLUELLE.
>
> LOPULLISET PISTEET: OLUT: 10, PIMPPA: 9.
> Kisa on ratkennut!! Kiistaton, onnellinen voittaja on OLUT!!!
>
> Ps. Jos olet nainen, ja vedät tästä herneet nokkaan ja mökötyttää niin
> maan vietävästi, niin muista että OLUT ei näin tekisi, ei edes häviön
> sattuessa.
> Ja siitäkin : Yksi Piste OLUELLE !

Nyt uurestaan tämäKeskiviikko 28.10.2009 04:46

Mene ensimmäisenä nimilistaan. Jos nimet loppuu kesken, jatka alusta.

A. Mitä pidät kolmantena olevasta henkilöstä ? - Ihan mugava
B. Onko viides henkilö sinulle rakas ? - No en nyt sanois
C. Onko 11. nimen perässä sydän ? - Ei ole, ku en käytä
D. Voisitko kuvitella laittavasi ? - en, ku en edelleen käytä
E. Kuinka monta tekstaria olet lähettänyt henkilölle 12 tänään ? - En yhtään
F. Pidätkö henkilöstä nro. 16? - Ihan jees
G. Millä kirjaimella alkaa 22. nimi ? - H
H. Voisitko suuttua henkilölle 24. ? - Nooh en ole varma, mut en kyl osaa suuttuu
I. Keneltä sait 27. numeron ? - Henkilöltä itseltään
J. Kuinka monta kertaa olet soittanut henkilölle 30 eilen ? - en kertaakaan enkä tule koskaan soittamaanlaan
K. Aiotko soittaa hänelle huomenna ? - en todellakaan
L. Onko numero 32 ollut koskaan yötä teillä ? - Asuntolas tavallaan joo
M. Kuinka monta lasta on 33. ? - Minun tietojen mukaan ei viel yhtään
N. Millä kirjaimella alkaa 35. sukunimi ? - S
O. Alkaako 39. sukunimi samalla kirjaimella ? - Ei ala
P. Oletko koskaan lähettänyt 45. joulukorttia ? - En enkä tule lähettämäänkään
Q. Onko henkilö nro. 47 sinulle sukua ? - En usko
R. Mitä ajattelet 55. ? - Ihan ok
S. Oletko jo aloittanut selata nimiä uudelleen alusta ? - En
T. Rakastaako paras kaverisi 61 ? - Toivottavasti ei
U. Vihaako joku serkuistasi numero 62 ? - Jaa noh serkuista en tiiä, mut suvusta joku/jotkut KYLLÄ
V. Koska olet tavannut ensimmäisen kerran 66 ? - Totaa ku ekan kerran kävin kaverilla
W. Kadehditko henkilöä 70 ? - En
X. Mitä numero 72. merkitsee sinulle ? - Siskon kaveri
Y. Koska näit viimeksi 73 ? - Oisko ollu joskus yöpappilas?
Z. Milloin olet nauranut henkilölle 75 ? - Jos oon joskus nauranu, nii autokoulun teoriatunneil
Å. Pitääkö äitisi henkilöstä 78 ? - En usko, en ole kyl kysyny
Ä. Haluaisitko, että numero 79 olisikin äkkiä vierelläsi ? - EN
Ö. Mitä kuvittelet numeron 88. tekevän tällä hetkellä ? - Nukkuu?

selaa saapuneita viestejäsi.
1) Miksi 2. viestin lähettäjä on tekstannut sinulle?
- Käski mennä sinne ku on jo ikävä.xD
2) Missä olit saadessasi 5. viestin?
- Kotona
3) Onko sinulla tunteita 10. viestin lähettäjää kohtaan?
- Susarus rakkautta<3
4) Mistä olet saanut 14. viestin lähettäjän numeron?
- Siltä iteltä
5) Onko 21. viestissä yhtään hymiötä?
- Ei ole
6) Halusitko viskata puhelimen seinään saatuasi 23. viestin?
- En
7) Entä leijuitko pilvissä 29. viestin jälkeen?
- En
8) Millä sanalla alkaa 31. viesti?
- Millon
9) Entä 32.?
- Aww
10) Monelta 35. viesti on saapunut?
- 20.21.28
11) Miksi 38. viestin lähettäjä tekstasi eikä soittanut?
- Öö. en tiiä. kai sil oli saldo vähänä ja mie tekstasin sille.
12) Onko 41. viestin lähettäjän perässä sydäntä?
- Ei
13) Sisältääkö 43. viesti yhtään kirosanaa?
- Ei
14) Oliko 45. viesti lukemisen arvoinen?
- Tottakai
15) Vastasitko 47. viestiin?
- Taisin vastata
16) Voisiko 50. viestin lähettäjä sanoa sinulle suoraan sen, mitä oli kirjoittanut viestiinsä?
- Pystyis
17) Onko 54. viestin lähettäjä äitisi?
- Ei
18) Mikä on 58. viestin pointti?
- Että missä kaveri on
19) Onko 61. viestissä sanaa "okei"?
- Ei ole
20) Muistatko mitä vastasit 65. viestiin?
- Suurinpiirtein

Sori Liina, oli pakko pöllii.:DPerjantai 07.08.2009 04:17

1. Kuinka kauan tarvitset aamulla aikaa laittautumiseen?
- Nooh alle 5min riittää.

2. Tyttömäisin tapasi?
- Onko mul sellasia?

3. Lempihajuvesi?
- UDV. Ainut mitä oon kokeillu tai siis ainit mitä mulla itel on.

4. Monetko kengät omistat?
- En taija omistaa pahemmin kenkiä. Korkeintaan työkengät, croksit, ja sandaalit (neki äitilt pöllityt)

5. Käytkö kirpputoreilla?
- Harvemmin. Ja jos satun joskus eksymään, niin ei sielt mitää mukaan tartu.

6. Ajatko isin ostamalla autolla?
- Jaa-a. En tiiä kenen ostama se on mil nyt ajelen, mut kortin ku saan nii se on äitin auto mut en tiiä kuka maksanu.

7. Nauhoitatko Salatut Elämät?
- En mie ees säännöllisesti kato.

8. Päivittäiset kauneus -rutiinisi?
- Hiusten harjaus/laitto.

9. Kuinka usein ostat uusia vaatteita?
- Harvoin. Sillon ku äiti ostaa mulle jotaki tai ku mut pakotetaan vaate ostoksille. (inhoon vaatekauppoja)

10. Hesari, Seiska vai Cosmopolitan?
- Ei mikään, mut jos joku pitää valita nii seiska on hyvää wc-lukemista.

11. Onko seinälläsi yhtään miespuolisen henkilön kuvaa?
- En tiiä onko toi zombi mies vai nainen, näyttää miehelt ja Cristiano Ronaldo (pitäs repii irti)

12. Millainen on vaatekaappisi?
- Sotkunen, kunnes äiti siivoo sen ja sit menee pari päivää nii se on taas saman näkönen ku aijemmin.

13. Entä karkkihyllysi?
- Ei mul sellast ole, mut isäl on kaapis ja äitil kans. Mut ei ole kauaa jos vaan sattuu hyvii karkkei olee. Köyn piilottaan itelle ne ja en sit itekkään muista mis ne on.:S

14. Panostatko sisustukseen?
- En mie tajuu mitää sellasest. Mut remontis oman näkönen sisustus pitää olla.

15. Oletko porukassa yksi pojista vai kikattava huomionhakuinen tyttö?
- Poikaporukan pomo. Noh ei vaan. Yks jätkist.:D

16. Alusvaatemakusi?
- Kai se ihan perus on. Oota kysyn äitiltä.

17. Onko mätsäys tärkeää?
- Mikä vittu?

18. Lukeeko Facebook -tiedoissasi harrastuksena shoppailu?
- Ei vitus

19. Entä lempiohjelmana Sinkkuelämää?
- Ei varmasti

20. Millainen on ystäväpiirisi?
- Miten sitä nyt kuvailis. En jaksa kuvailla mitenkään.

21. Vietätkö tyttöjen iltoja?
- Joskus äitin ja siskonlasten kans, mut eihän ne ole tyttöjen iltoja jos niis on yks poika?

22. Mikä biisi soi tällä hetkellä?
- Laura Voutilainen - Kosketa mua

23. Otatko aurinkoa, käytkö solariumissa, tyydytkö itseruskettaviin vai menetkö valkoisena kesät talvet?
- Yritän ottaa auronkoa, mut valkonen kesät talvet.:S

24. Penkkiurheilu on asia mitä et yksinkertaisesti pysty käsittämään?
- Noh koitan mahdollisuuksien mukaan välttään, enkä tajuu penkkiurheilijoita.

25. Unelmasi olisi työskennellä vaate- tai kenkäkaupassa, sisustussuunnittelijana, muotisuunnittelijana, lentoemäntänä tai pr-hommissa?
- En mie sellasta. Inttiin töihin, poliisiks, lääkäriksi tai ambulanssi kuskiksi.:D

26. Hiustuote mitä ilman et pystyisi elämään?
- Varmaan lakka?

27. Käytätkö samoja vaatteita arkena ja viihteelle lähtiessä?
- Kyl mul taitaa olla siistimmät vaatteet viihteel.

28. Tykkäätkö timanttikorvaisista näteistä pojista, epäsiisteistä rokkareista vai maailmaa mielenosoituksilla parantavista hipeistä?
- Jos tykkäisin pojista, niin nätit pojat noista.

29. Kuinka paljon omistat vaatteita?
- Liikaa ku vaate kaappi on nii täynä ettei sielt löyvä hyvii vaatteit.

30. Käytkö manikyyrissä/pedikyyrissä?
- En vitussa. Akkojen hommaa.

31. Käytätkö koruja?
- Korviksia harvemmin, mut risti on kaulas 25/8. Ja kohta sormus sormes.<3

32. Onko suklaa apu ongelmaan kuin ongelmaan?
- Ei. Suklaa ennemmin lisää ongelmia.

33. Jutteletko parhaalle ystävällesi päivittäin?
- En valitettavasti.:(

34. Teetkö heräteostoksia?
- Mikä lasketaan heräte ostokseksi. Kaikki mun ostokset on varmaan heräte ostoksia.

35. Oletko koskaan ollut seksikutsuilla?
- En ole, vois kokeilla.

[Ei aihetta]Torstai 06.08.2009 04:38

Kuusi elämän faktaa!

1) Et voi koskettaa jokaista hammastasi kielelläsi.

2) Kaikki tyhmät, luettuaan edellisen faktan, yrittävät sitä.

3) Ensimmäinen fakta on vale.

4) Hymyilet nyt koska olet idiootti.

5) Näytät seuraavaksi tämän jollekkin toiselle idiootille.

6) Naamassasi on edelleen idioottimainen virne.

Sinä joka luit tämän, jos et kopioi tätä omaan päiväkirjaasi niin kuolet ensi viikon torstaina 20:00

[Ei aihetta]Torstai 06.08.2009 04:37

Olipa kerran tyttö.
Tyttö rakastui poikaan.
Poika rakastui tyttöön.
Poika ja tyttö menivät yhteen ja seurustelivat pitkään.
Poika petti tyttöä.
Tyttö itki monta kuukautta, kipu oli sietämätön.
Tytön luokalle tuli uusi poika, sika söpö.
Tyttö ihastui uuteen poikaan.
Ensimmäinen poika jätti tytön kenen kanssa oli pettänyt.
Tyttö oli saanut tietää että poika oli yhdessä myös toisen kanssa kun he olivat yhdessä.
Poika palasi ensimmäisen tytön luo kertoen tunteensa joita oli vielä.
Tyttö huokasi ja kertoi että hänellä oli toinen.
Poika raivostui ja lähti, hänen mielestään tyttö petti häntä.
Tyttö rakastui uuteen poikaan ja he olivat pian yhdessä.
Tytön olo oli onnellisempi kuin ikinä.
Ensimmäinen poika palasi tytön ovelle puukko kädessään.
Poika ryntäsi sisään ja puukotti kuoliaaksi tytön uuden pojan.
Tyttö parkui ja hakkasi ensimmäisen pojan kuoliaaksi.
Tyttö oli yksin, molemmat rakastettavansa vierellä, mutta ilman elon merkkejä.
Tyttö löi puukon sydämeensä ja luhistui lattialle.
Ensimmäinen poika oli virhe, hän totesi ja veti viimeisen hengähdyksensä.

Sinun rakkauselämäsi tulee olemaan samanlainen ellet lisää tätä 40sekunnin sisällä päivikseesi !
Aika alkaa nyt !

[Ei aihetta]Torstai 30.07.2009 01:54

Kerro minulle yksi asia, josta pidät minussa.

Ainoa sääntö on tämä:
Et saa sanoa sellaista asiaa, jonka joku muu on jo sanonut.

Sen jälkeen kopioi tämä omaan päiväkirjaasi, niin minä voin kertoa,
mistä minä pidän sinussa!
« Uudemmat -