IRC-Galleria

^naali^

^naali^

I'm a creep, I'm a weirdo.

Blogi

« Uudemmat -

Minä olen...Keskiviikko 04.07.2007 22:36

Minä olen tyttö, joka potkaistiin pois kotoaan, koska tunnustin äidilleni olevani lesbo.

Minä olen prostituoitu, joka työskentelee kaduilla, koska kukaan ei ota töihin transseksuaalista naista.

Minä olen sisar, joka puolustaa homoveljeään piinallisten, kyynelten täyttämien öiden läpi.

Me olemme vanhemmat, jotka hautasivat tyttärensä kauan ennen hänen aikaansa.

Minä olen mies, joka kuoli yksin sairaalassa, koska kumppaniani, jonka kanssa olin ollut kaksikymmentäseitsemän vuotta, ei päästetty huoneeseen.

Minä olen ottolapsi, joka herää painajaisiin, joissa minut viedään pois kahden isäni luota, jotka ovat ainoa rakastava perhe, joka minulla on ikinä ollut. Toivon, että he voisivat adoptoida minut.

Minä olen yksi onnekkaista, luulisin. Selvisin hyökkäyksestä, joka jätti minut koomaan kolmeksi viikoksi ja vain vuoden päästä pystyn luultavasti kävelemään taas.

Minä en ole yksi onnekkaista. Tapoin itseni vain viikkoja ennen lukiosta valmistumista. Taakka oli yksinkertaisesti liian raskas kantaa.

Me olemme pari, jotka saivat kiinteistönvälittäjän kannoilleen, kun hän sai selville, että halusimme vuokrata yksimakuuhuoneisen asunnon kahdelle miehelle.

Minä olen henkilö, joka ei ikinä tiedä kumpaa vessaa minun pitäisi käyttää, jos haluan välttää henkilökunnan kutsumisen paikalle.

Minä olen äiti, joka ei saa edes tavata synnyttämiäni, hoitamiani ja kasvattamiani lapsia. Tuomioistuin sanoo, että olen epäsopiva äidiksi, koska asun nykyään toisen naisen kanssa.

Minä olen kotiväkivallasta selviytynyt, jonka tukijärjestelmä yhtäkkiä viileni ja etääntyi saatuaan selville pahoinpitelevän kumppanini olevan myös nainen.

Minä olen kotiväkivallasta selviytynyt, jolla ei ole tukijärjestelmää, jonka puoleen kääntyä, koska olen miespuolinen.

Minä olen isä, joka ei ole koskaan halannut poikaansa, koska minut kasvatettiin pelkäämään kiintymyksen osoittamista toisia miehiä kohtaan.

Minä olen kotitalousopettaja, joka halusi aina opettaa liikuntaa, kunnes kuuli vain lesbojen tekevän sitä.

Minä olen mies, joka kuoli lääkärien lakattua hoitamasta minua heti, kun he saivat selville minun olevan transseksuaali.

Minä olen henkilö, joka tuntee syyllisyyttä, koska uskoisin voivani olla paljon parempi ihminen, jos minun ei aina tarvitsisi välittää yhteiskunnan minua kohtaan osoittamasta vihasta.

Minä olen mies, joka lakkasi käymästä kirkossa, ei koska en usko, vaan koska sen ovet suljettiin minun kaltaisiltani.

Minä olen henkilö, jonka täytyy piilotella sitä, mitä tämä maailma tarvitsee eniten: rakkautta.

Ole kiltti ja postita tämä edelleen, jos uskot homofobian olevan väärin.

korvaaja vai seuraaja?Perjantai 23.02.2007 21:13

vaikka aikaa
on mennyt jo
en silti unohda.

sain aikaa
hyvästellä
osoittaa rakkauteni
sen kuinka tärkee oot
uskon,
tiedän
ymmärsit.

vaikka menit pois
jäit sydämeen
kuin
sydänkohtauksesta
muistoksi jäänyt ikuinen arpi
siellä vain oot
etkä katoo koskaan pois

silti
mun arkeen jäi
suuri
tyhjä aukko

jatkoin samoja
jokapäiväisiä rutiineja
joihin kuuluit

Nyt tyhjän aukon paikalla
kulkusen kilinä,
musta varjo muistuttaa susta
Erilainen ääni havahduttaa todellisuuteen
pois oot
takas et tuu
hyvästit on sanottu.

Ei korvaaja
vaan seuraaja.

Et edes yritä olla
muu kuin sä
silti lohdutat
parhaasi mukaan.
yrität täyttää
suuren aukon.

Ei se oo sun vika.
En oo sulle vihanen.
tiedän
teet parhaas
ja mäki yritän
kiitos sulle lohduttamisesta
Minttu Sikuriina. <3
Alla on 51 Disneyn elokuvaa. Jos olet nähnyt 35 olet klassikko!
(ja merkkasin mitä meiltä löytyy omana...)

[1] Lumikki ja seitsemän kääpiötä
[2] Pinocchio (löytyy)
[ ] Fantasia
[3] Dumbo (löytyy)
[4]Bambi
[5] Tuhkimo (löytyy)
[6] Liisa ihmemaassa
[7] Peter Pan (löytyy)
[8] Kaunotar ja Kulkuri (löytyy)
[9] Prinsessa Ruusunen (löytyy)
[10] 101 dalmatiaista (löytyy)
[11] Miekka kivessä (löytyy)
[12] Viidakkokirja
[13] Aristokatit (löytyy)
[14] Robin Hood (löytyy)
[15] Nalle Puh (löytyy)
[16 ] Pelastuspartio Bernard ja Bianca
[17] Topi ja Tessu
[18] Hiidenpata
[19] Mestarietsivä Basil Hiiri
[20] Oliver ja kumppanit
[21] Pieni merenneito
[22] Kaunotar ja Hirviö (löytyy)
[23] Aladdin (löytyy)
[24] Leijonakuningas (löytyy)
[25] Pocahontas
[26] Notre Damen kellonsoittaja (löytyy)
[27] Herkules (löytyy)
[28] Mulan (löytyy)
[29] Tarzan (löytyy)
[] Fantasia 2000
[30] Keisarin uudet kuviot (löytyy)
[31] Atlantis (löytyy)
[32] Lilo & Stitch
[33] Aarreplaneetta (löytyy)
[34 ] Karhuveljeni Koda (löytyy)
[35] Lehmäjengi (löytyy)
[ ] Pikkukananen
[ ] Aivan Villit
[36] Autot (löytyy)
[37] Monsterit Oy
[] Robots
[38 ] Hain tarina (löytyy)
[39] Nemoa etsimässä (löytyy)
[40] Toy Story
[41] Nightmare Before Christmas
[42] Ihmeperhe
[43] Ötökän elämää
[44] Nasun suuri elokuva (löytyy)
[45] Tiikerin oma elokuva (löytyy)
[46] Antz (löytyy)

Nöksölle.Torstai 01.02.2007 22:13

Strange how it goes, one never knows,
what this life has planned for tomorrow
and sometimes the things that hurt your
feelings turn out to be the best for all of us

No matter how I cry, no matter what I do or say,
I know I'll lose you anyway
No matter how I try, no matter if I beg you on my knees,
I know tomorrow's gonna take us apart

I guess this is it, the time has come,
walk away, walk away don't look back
Dry up your tears, put on a smile,
don't you know a new life is waiting for you

No matter how I cry,
no matter what I do or say,
I know I'll lose you anyway
No matter how I fight,
no matter if I beg you on my knees,
I know tomorrow's gonna take us apart


rakastan sua kaikkein eniten maailmassa ja vaikka lähet pois en ikinä unoha sua.. <3

Lintupuu.Tiistai 19.12.2006 12:26

Torin laidalla
tummana
suuri
lehdetön
puu.
Talven raiskaama.
Aamuina tummina
ja synkkinä
sen voi kuulla jo kaukaa
kaakatusta, vaakuntaa, sanoja.
Naakkojen keskustelu.
Huokuen mustaa
liikehtien levottomasti
koko puu
jokainen oksa
huutaen mustanaan lintuja.
pistävin mustin silmin
tuijottaa ohikulkijaa.
minua.
kiihdyttäen askelia
ohi nopeasti.
pelko.
parvena hyökäten
peittäen hennon tytön vartalon
nokan tervävillä pistoilla
siiven iskuilla
ihoon porautuvilla kynsillä.
Ei.
pysyvät puussa huutaen.
huutaen hävyttömyyksiä
viattomille sieluille.
Tappaen katseellaan.

Ohi.
Mäkeä ylös.
Helpottuneena
vetäen henkeä
kylmällä nenällä
lumoavan tuoksuista pakokaasua
bensan tuoksua
pakkasta
talvea.

Hymy.
Selvisin taas.
Sun voimallas.

Rohkenenko epäillä,
välität?
Merkitsen jotain?
Olen se Jokin, enkä vain yksi muista.
Todista mulle mun epäilykset vääriksi tai oikeiksi.
Hymyile mulle Romeoni.

"Taiteilija"Torstai 14.12.2006 21:57

Jollain lailla
hullu
sekopää
skitso
omalaatuinen
jokseenkin outo
aineissa.
Selväjärkinen ei
tuota
virkettä, säkeitä, virtaa.
Mahdottomuus.
Äänet sisälläni
lurittelee loruja
vapauttaa ajatusvirtoja
ei selkeitä sanoja
kuin arvoitus
ratkaistavaksi.
kynän kautta paperille
sormenpäistä näytölle
enterillä hyväksyen
kaikille näkymään hulluuden aikaansaannokset.
Joissain meissä
pieni pipipää.
Kuka on selväjärkinen?

jostain kaukaa...vuodelt -05 kai.. Perjantai 08.12.2006 22:22

Elämä on meri.
Me seilataan siinä
meille tarkoitetuilla lautoilla.
Aallot, hait, myrskyt on
ongelmia ja vastoinkäymisiä.
Ne heittelee meitä kunnes lautta kaatuu
tai sen kyydistä putoaa.

Ystävä voi pelastaa.
Jos vajoo liian syvälle ja ystävä ei auta, on myöhäistä.

Pinnan alla on jokaisen
oma maailma, mihin
aallot ja myrskyt ei yletä.

Tuuli on ystävä
henkisesti.
Ystävä
mille ei jutella ja juoruilla,
naureta ja itketä.
Se voi vaan työntää eteenpäin Elämän merellä.
1. tytöt saa muuttaa mieltä
2. tytöt saa viedä poikaystävien aikaa niin paljon kun haluaa
3. tytöt saa päättää mitä tehdään
4. tytöt saa käskyttää esim. ostamaan karkkia
5. tyttöjä pitää hemmotella
6. tytöillä on oikeus saada karkkia millon ne haluaa
7. tytöt määrää että poikien pitää totella
8. tytöt määrää mitä pojat tekee
9. tytöille pitää ostaa tuliaisia aina kun käy jossain
10. tyttöjen laukut pitää kantaa
11. tytöille pitää ostaa pizzaa kun ne haluaa
12. tyttöjä ei saa sääliä
13. tyttöjen käskyä pitää noudattaa
14. tyttöjä pitää silittää niinkuin kissoja
15. tytöille pitää tuoda aamiainen sänkyyn
16. tyttöjä pitää kehua kauniiksi yms.
17. tyttöjä pitää kyydittää pyörän tarakalla
18. tyttöjen hameiden alle ei saa kurkkia
19. tytöille pitää ostaa ihania joululahjoja
20. tyttöjä pitää sanoa söpöiksi
21. tytöt pitää kantaa kynnyksen yli
22. tyttöjen mielipiteitä täytyy kuunnella
23. tyttöjen kanssa pitää mennä ulkoilemaan ja talvisin pulkkamäkeen
24. tytöille pitää puhua sopivalla kielellä eikä saa kysellä sopimattomia
25. tytöt saa siis tehdä mitä haluaa
26. tyttöjä ei saa nipistää pepusta ellei ne itse käske
27.tyttöjen sänkyä ei saa vallata
28. tyttöjä ei saa kiusata
29. tytöille ei saa puhua irstaita juttuja
30. tyttöjä pitää palvoa
31. tyttöjä ei saa nimitellä
32. tyttöjä saa kutsua ainoastaan hellittely nimillä
33. jos tyttö sanoo miau, sitä pitää pussata
34. tyttöä pitää lohduttaa ja ostaa sille suklaata
35. tyttöjen tärkeitä päiviä esim synttäreitä tai nimipäivää ei saa unohtaa, silloinkin pitää ostaa ainakin suklaata
36. tyttöjen puolesta pitää pelata pelottavia pleikkari pelejä esim. silent hill, jos ne ei ite uskalla
37. tyttöjä täytyy viedä romanttisille kuutamo kävelyille
38. tyttöjä pitää silittää jos ne meinaa nukkua päiväunet, että ne saa paremmin unta
39. tyttöjä pitää pussailla
40. tytöille pitää ostaa paljon namia, ja ruokkia niitä
41. tyttöjä täytyy kutittaa hellästi, ei liikaa ettei ne suutu
42. tyttöjä ei saa suututtaa
43. tytöt pitää aina ensin ottaa huomioon
44. tytöille pitää laulaa unilaulu. ainaki puhelimessa.
45. ja poikien täytyy pleikkaripeleissä mennä myös vaikeet kohat jos tytöt ei pääse niitä.
46. poikien pitää tuoda tytöille ruokaa kun ne tahtoo, ainakin sohvalle
47. tyttöjen kanssa pitää kävellä käsi kädessä jos ne tahtoo
48. tytöille pitää tuoda mehua jos ne herää painajaisiin keskellä yötä
49. tyttöjä täytyy pitää kainalossa ja lämmittää kun katsotaan elokuvaa
50. tyttöjen kanssa pitää makoilla sängyllä kynttilän valossa iltaisin
51. kaikki säännöt ovat sovellettavissa jos tyttö niin tahtoo
52. eikä sääntöjä saa koskaan käyttää tyttöjä vastaan
53. tytöille täytyy selvästi osoittaa se että välittää
54. tytöille pitää ostaa sydänsuklaarasia ja ruusuja, vähintäänkin
55. tytöt saa suuttua ilman syytä jos ne haluaa (oikeesti tytöillä on aina syy jota pojat ei hoksaa)
56. tyttöjä pitää lepytellä
57. tyttöjä täytyy lämmittää kylmässä ilmassa
58. tyttöjen kanssa täytyy mennä vaatekauppoihin eikä saa hikeentyä
59. tytöille täytyy olla lempeä ja hellä
60. tytöille ei saa vitsailla sopimattomia
61. tyttöjen kanssa täytyy vaihtaa järjestystä
62. ja joulun alla leipoa pipareita ja torttuja
63. tyttöjen masuja täytyy silittää jos masuihin koskee
64. talvella tytöt täytyy heti laittaa huovan sisään kun tullaan ulkoa ja tuoda kuumaa kaakaota
65. tyttöjä täytyy pitää kädestä pelottavissa elokuvissa ja muissakin jutuissa
66. tyttöjä ei saa pelotella, ainakaan hämähäkeillä
67. talvella poikien pitää kävellä eellä lumihangessa ettei tyttöjen kenkii mee lunta
68. tyttöjä tulee rakastaa koko sydämestä
69. tyttöjä ei saa vetää letistä
70. tyttöjen pitää saada valita nukkuuko seinän vieressä vai reunapaikalla sängyssä
71. pitää myös pyyhkiä tyttöjen kengistä lumet.
72. tytöille pitää antaa tarpeeksi peittoa jos nukkuu saman peiton alla
73. tytöille ei saa nauraa vaikka ne jois siideriä
74. tyttöjen rikkinäiset esineet pitää korjata
75. tytöille pitää todistaa, ettei sängyn alla ole mörköjä
76. tyttöjä pitää kantaa reppuselässä jos ne ei jaksa kävellä
77. tyttöjen pitää saada keksiä pojille kaikkia tosi ällöttäviä hellittelynimiä eikä niistä saa valittaa

MinniTorstai 23.11.2006 14:56

08.04.2004
kaunis keväinen päivä
pikkusisko ripustamassa pyykkiä
pientä vikinää
Amanda ei ehtinyt edes koppiin
sai tyttökaksoset
Sinut ja Iineksen
olit pienin ja arin
et uskaltanut taistella siskojasi vastaan
vanhempi siskosi Vilma
liian utelias
liian villi ja leikkisä
sai aikaan verisen taistelun joulun alla
muistoksi siitä
lyhyempi häntä
arvet
ja oma yksiö
rauhassa sait toipua ja elää
eräänä päivänä
et voinut hyvin
tiesin
pian pois haettaisii
enkeli sun kauniin sielun veisi pois
sun lämmön ja sulouden vei meiltä
ja antoi Jumalalle.
Pidäthän hyvää huolta Minnistä?
muistan sut aina rakas Minni.
Lähdit luotani 22.11.2006

Sun muistolle.

KuolemaTorstai 23.11.2006 14:05

kuolema hiipii
hiljaa, hiljaa
nurkissa, ovissa, seinissä
huohottaen niskaan
tuijottaen silmiin
koskettaen olkapäälle
"olet seuraava"
odottaen sopivaa hetkeä
viedä pois
kuoleman kylmään syleilyyn
Rakkaat, läheiset
lemmikit ja viholliset
jokainen vuorollaan
maistaa
kuoleman koleaa suudelmaa
imien sielun pois ruumiista
vie itse Kuolema viattoman pois
varotellen taudein ja epäonnistumisin
joskus yllättäen
hakee pois ruumiittomaan maailmaan
luokse pilvien tai Helvetin liekkien
Tunnen sen läsnäolon
Tänää? Huomenna? viikon päästä?
Hyvästi rakas.
Kyyneleet ei auta.
Mikään ei vio estää.
Sinä olet seuraava.
« Uudemmat -