IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

Katselin tossa telkkaria ja kuulin auton ääntä. Aattelin sitte että Juuso tuleekin jo töistä kotiin, mut katsoessani huomasin Esperin auton menevän meen mummulle. Voi että. Taas se on kaatunut.

Tää nyt oli joku miljoonas kerta. Ja meen mummu siis on pyörätuolissa, vaikka pärjäisi pelkällä rollatorilla kotona. Meillä kävi tossa vuoden verran lähellä-projektista fys.terapeutti joka jumppautti mummua ja saikin sen jo ihan älyttömän hyvään kuntoon ja omatoimiseksi. Sitten se projekti päättyi, eikä mistään olla saatu enää vastaavaa apua. Mummun kunto on laskenut, eikä se todellakaan ota vastaan MEIDÄN OMAISTEN neuvoja jumppauksesta ja rollatorin käytön lisäämisestä (tällä hetkellä ei suostu edes katsomaan koko laitetta päin)!

Nyt sitten alko mulla kyllä jo niin kiehumaan päässä, kun näin ton esperin taas menevän, että päätin ottaa selvää kunnolla perusteellisesti Porin kaupungin palvelumahdollisuuksista saada kotiin tukea liikkumiseen (jumppausta, kävelyttämistä, mahdollisesti myös ulkoilua) mutta ei! Siis koko Porissa ei oikeasti ole palveluita tällaiseen?!?! Löytyy ateriapalvelut, pyykkipalvelut, siivousavut, suihkuavut jne, mutta ei MITÄÄN apua liikkumisen ylläpitoon/kohottamiseen! Seuraava apu-ryhmä onkin vanhainkoti ja palveluasuminen, jotka voitaisiin pitkälti VÄLTTÄÄ tällä liikkumisella! Kaikki olisivat tyytyväisiä - vanhukset PYSTYISIVÄT asumaan kotonaan mahdollisimman pitkään OMATOIMISINA, pystyisivät kyläilemään lastensa, tuttaviensa ja lastenlapsiensa luona mahd pitkään, hoitajien työtaakan kevenisivät kun vanhuksilla olisi omaakin voimaa ja yhteiskunnan talouskin kohenisi kun palveluasumisen tarve vähenisi!!! HALOO!!

Suomessakin koko todellinen avuntarpeen syy OHITETAAN, eikä etsitä niitä perimmäisiä syitä! Kotiapua käy ihmisillä SIKSI että ne eivät pärjää enää kotonaan. Silloin heille annetaan sitä apua MISSÄ he eivät enää itse pärjää. HALOOOOO! MIKSI se ihminen ei enää pärjää? Siksi kun sillä ei ole KUNTOA! Antakaa sille kuntoutusta päivittäin, viikottain, niin se pystyy itse tekemään ne kotiaskareet taas! Kotiapu on niiiiin väärää useimmille. Kuntoa he tarvitsisivat, eivätkä apua siinä mitä eivät enää pysty! ÄRGH! Pistää niin vihaksi, kun kukaan ei tee tän asian eteen mitään!! Miten tämän saa liikkeelle?!?!?!

Mikä helvetti on mennyt koko suomelta ohi, ettei siihen panosteta ja sitä huomioida?!?! Ei kai nyt sellaisista jumpista mitään hyötyä ole, jotka järjestetään jossain urheilutaloilla, kun useimmiten sellaiset ihmiset jotka sitä jumppaa tarvisivat eivät sinne PÄÄSE!! Ja mikä ihmeen väläytys oli RAY:lta lopettaa se lähellä-projekti, joka tuotti loistavia tuloksia! Asiakkaita olisi ollut enemmän, kuin mitä hlökunta pystyi ottamaan vastaan!

Nyt sitten ihan tosi, joku perustaa sellaisen yrityksen joka käy vanhusten KOTONA jumppauttamassa ja kävelyttämässä niitä ainakin kerran viikossa! Meidän mummu tosiaan on tätä vauhtia vanhainkodissa hyvinkin nopeasti! Siellä sängynomana, KOSKA kukaan ei auta vielä kun olisi mahdollisuus! Ja meidän mummuhan tässä on loistava esimerkki siitä, miksi niitä projekteja/yrityksiä PITÄISI OLLA!

Näin omaisena koko liikkumisen tukeminen on ihan mahdotonta, koska tunne siteet ovat liian suuret (sukulainen loukkaantuu heti kehotuksesta ja tulee maailman suurin perheriita sen seurauksena)! Itse olen lähihoitaja, mutta vanhuspuolen käyneenä en koe omaavani sellaisia taitoja, joilla pystyisin tällaisen yrityksen perustamaan! Nyt sitten tosiaan kaikki fysioterapeutit ja kuntoutukseen suuntautuneet lähihoitajat LIIKKEELLE! Tällaiselle yritykselle olisi älyttömän suuri tarve ja kysyntä! Millaisen tulevaisuuden itse haluatte? Sinne vanhainkotiin me kaikki päädytään tätä vauhtia eikä MIKÄÄN muutu nykytilanteesta!!!! VALTIO HOI!


Auttakaa meitä omaisia, auttakaa iäkkäitä
Amanda

PS. Mihin voin ottaa yhteyttä ja ehdottaa moista ideaa, jos kukaan ei tätä itsenäisesti ala toteuttamaan?

maailman ennätys!Tiistai 13.10.2009 14:35

Noustii Aada kans vast nyt sängyst! Nukuttii vähä!
Aada meni tosiaa jo 8lta nukkuu eile :D
Noo, nyt neiti jaksaa leikkiä ja temmeltää ja toivottavasti äitikin sai vähän energiaa alkaa väsäämään niitä tekemättömiä koulutehtäviä.

Amanda

[Ei aihetta]Sunnuntai 27.09.2009 00:27

ostetaan ehkä uudet rattaat :D

Pitsa perjantai!Lauantai 22.08.2009 01:52

Juuso teki meille itse pitsaa illalla ja nyt oon ihan ähky!
Vielä pitäs jaksaa kattoa huomiset vaatteet valmiiksi itselleni ja Aadalle, koska lähdetään suoraan mun koulusta pikkuserkun häihin isän avecina! Kääks, jännää miten ehditää ja muutenki koko häähomma!

Nyt kiiruusti hommiin, että pääsee nukkumaankin joskus!

ama!

[Ei aihetta]Tiistai 23.12.2008 22:19



Suurinta joululahjaa ei voida kääriä sievään
pakkaukseen koristeineen ... vaan se voidaan
nähdä lapsen silmissä, kuulla ystävällisissä
sanoissa, tuntea ystävän syleilyssä.

Joulun tunnelmia, tähtiöitä ja kynttilän valoa.
Onnistumisten vuotta 2009.

[Ei aihetta]Torstai 27.11.2008 19:01

Mikset olisi oma itsesi? Se on onnistumisten
salaisuus. Jos olet vinttikoira, miksi ihmeessä
yrittäisit näyttää villakoiralta?

[Ei aihetta]Lauantai 22.11.2008 19:17

Sitoutumisen suhteen on olemassa
vain kaksi vaihtoehtoa. Sitä joko on
tai sitten ei. Mitään välimuotoa ei ole.

-Pat Riley

[Ei aihetta]Tiistai 11.11.2008 16:51

Jännittää, sanoo mumma ku
kaffimerkkiä vaihtoo

[Ei aihetta]Keskiviikko 15.10.2008 00:29

Ville, 3 v, istui vessassa ja mietti ääneen, että
mikähän tytöillä on, kun pojilla on pippeli.
Kysyin häneltä, että eikö hän muista, kun siitä
vasta puhuttiin. Hetken hiljaisuuden jälkeen
hän tuumasi: ”Valepuku.”
06:40 -piip piip piip piip: herätyskello soi ja nousen ylös tööörkeän väsyneenä ja toivon sydämestäni ettei tarvitsisi nousta, mutta nousen kuitenkin, koska koen velvollisuudekseni mennä kouluun.
06:45 -siirryn suihkuun, jotta piristyisin alkavaa koulupäivää varten.
07:00 -alan valmistamaan aamupalaa, joka ravitsisi minut seuraavaksi neljäksi tunniksi, että jaksan koulussa.
07:25 -vaihdan päälleni asukokonaisuuden, jonka olin suunnitellut jo edellisenä iltana, että koulussa näyttäisi edes vähän ihmiseltä väsymyksestä huolimatta.
07:30 -siirryn valaistun peilin eteen ja alan meikkaamaan kasvojani, peittääkseni väsymyksen merkit.
07:40 -en ole tyytyväinen asuvalintaani, ja vaihdan toisen asukokonaisuuden näyttääkseni enemmän ihmiseltä.
07:45 -alan suoristamaan hiuksiani, laittamaan niitä kiinni ja lopulta lakkaan ne. pitäähän maanantai aamuna tehdä vähän enemmän töitä itsensä eteen, jotta loppuviikollakin näyttäisi vielä ihmi-seltä.
07:50 -ou nou, nyt myöhästyn koulusta. alkoi siis järkyttävä kiire pakata laukku, vaihtaa ulkovaatteet, huutaa koirat sisälle, putsata auton ikkunat ja lähteä kouluun, ettei myöhästy!
08:13 -lähetän viestin karoliinalle, että myöhästyn tunnilta 5 min, mutta tulossa ollaan.
08:17 -saavun koulun parkkipaikalle ja katselen kummastuneena avaraa parkkipaikkaa, jossa on vain muutama auto. samalla hetkellä puhelimeni soi ja maria soittaa kummastuneena, että missä meillä on tunti. selitän sen olevan hl3:ssa, mutta maria toteaa luokan olevan tyhjä. ilmoitan saapuvani luokan luo, missä maria seisoo.
08:20 -seison marian kanssa kummastuneena luokan edessä ja ketään ei näy missään. maria soittaa karoliinalle, mutta karo ei vastaa. maria soittaa anskulle ja ansku vastaa unenpöpperöisenä muutaman hälytyskerran jälkeen ja kertoo että tunnit on peruttu klo 8-12.30.
NO EIHÄN ME SITÄ TIETOA SAATU KUN MEIDÄN LUOKAN TEKSTIVIESTITIEDOITUS EI TOIMI!
08:30 -seisotaan marian kanssa kahdestaan lähes tyhjällä koulun parkkipaikalla ja kirotaan kaikkea vaivaa mitä näimme aamulla koulun eteen ja aikaista herätystä turhaan. ennenkaikkea kiroamme typerää kiertotekstiviestitiedoitussysteemiä jota ei ikinä meille asti tullut. vihaisena ja ärsyyntyneenä istun autooni, vien marian bussi asemalle ja lähden ajamaan takaisin kotiin.
kaiken vaivan lisäksi tuhlasin yli 30:n kilometrin bensat turhaan.
9:20 -istun tietokoneella, juuso nukkuu ja teen itkuvirttä galleriaan, koska olen pirteä kuin peipponen kevät aamuna -> eli ei siis nukuta pätkääkään. juuso on tullut yövuorosta ja herää 2-3:n välillä, että mitäs sitä tässä keksisikään. enää en kaupungille lähde, kun kaupat vihdoinkin kymmeneltä aukeisivat. koulua ei koko päivänä ole, vain turha aikainen herätys ja kaikki vaivannäkö - turhaan.

kiitos.

amanda