IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

Rakas horosivustoniTorstai 01.06.2006 02:48

Tänään sitten oli kevätjuhla terveydenhoidon oppilaitoksella. Osasin peräti oikeaan paikkaankin! \o/ Tosin siinä sivussa tuli löydettyä sorsarantakin. Itse tilaisuus oli suhteellisen perinteinen; Rehtorin, opettajan ja papin puheet, muutama lauluesitys, kahvitarjoilu ja lopuksi todistusten ja stipendien jako. Meille ei kylläkään todistuksia siinä tilaisuudessa jaettu vaan suuntasimme opettajan ja luokkatovereiden kanssa telakalle juhlimaan. Pakko kyllä myöntää etten ollut tyytyväinen joihinkin numeroihini, oman laiskuuden syytähän se tosin on. Noh, kalja kuitenkin korjasi asian tuota pikaa ja todistus numeroineen unohtui. Pitää kumminkin yrittää ensi vuonna skarpata. Opettajankin kanssa tuli kyllä höpistyä niitä näitä, on se kummaa miten ujous unohtuu tuopin jälkeen. Tulipahan sillekin sitten selitettyä ties mitä Japanista, animeen ja mangaan en kuitenkaan ehtinyt. ;<

Näin muuten viime yönä painajaisen että söin vahingossa lihapiirakan. O_o <- Ei liity mitenkään aiheeseen, mutta tulipahan mieleen. Ihanaa kun saa huomenna nukkua niin pitkään kun haluaa, töitäkään ei nimitäin ole. Perjantai-iltana heti töiden jälkeen onkin sitten tiedossa ihkuraksupoksujen näkemistä pitkästä aikaa yhtenä ryhmänä <3 Eikös jookos? Iltasella sitten meinasin hypätä junaan ja körötellä mikkeliin josta lauantaina savonlinnaan, samana iltana kai takaisin ja maanantaina ristiinaan leireilemään. Pitää muistaa ottaa allergia lääkkeet mukaan, muuten voi olla vähän töö olo siellä korvessa.

Ajattelin muuten aikaisemmasta manaamisestani huolimatta kokeilla uudelleen noita rullakenkilöitä. Sitten voisin ostaa vielä MP3-soittimen ja olla cool nörttimys joka painaa menemään rullaluistimilla ympäri tamperetta! \o///

Rakas päiväkirjaniMaanantai 29.05.2006 18:53

Hei tähänhän voisi jopa tottua :O

Jouduin heräämään tänä aamuna kaikkien luonnon lakien vastaisesti jo varttia vaille kuusi. Ei kyllä olisi millään jaksanut, nukkuminen on niin kivaa, tosin sekin harrastus jäi melko vähille viime yönä. Kummaa että silloin kun pitäisi nukkua en pysty nukkumaan ja silloin kun voisi valvoa vaikka koko yön simahdan jo kahdentoista-yhden aikoihin. Pakkomielle vilkuilla kelloa vähän väliä ja laskea montako minuuttia saa vielä nukkua. Sain sitten nukutuksi ehkä kolme tuntia jos sitäkään... Kahviaaaa-aaaa! Kofeiini miten pärjäisinkään ilman sinua <3

Alle tunnin päästä pitäisi jaksaa lähteä kouluunkin, ihan pyllystä. Kyllä sitä nyt nukuttaisi juu. Oli muuten kiva kotimatka, nuokuin väsyneenä bussissa kunnes yllättäen takanani ollut varmaan alle kuoluikäinen nappula huudahtaa "Angel cinema hard rock hallelujah!" (yritti varmaan Lordia hoilata) ja loppumatkan se sitten hokikin tuota samaa eri äänen korkeuksilla ja nopeuksilla lisäten jossain vaiheessa loppuun vielä sanan beibeh. Pokka piti juuri ja juuri :P

Stupid girlMaanantai 29.05.2006 01:42

Moi. Yleensä volisen fffinin foorumeille, mutta emmä nyt jaksa sitä avata joten volisen nyt sitten tänne~

Tiedättekös, vessa- ja talouspaperia ei pitäisi säilyttää kivassa komerossa josta löytyy ties mitä tappovälineitä. Tällä kertaa silmiin pistivät hopeanharmaat rullaluistimet hyllyköllä jotka jostain kumman syystä keksin raahata tampereelle. Seuraavaksi aivosoluni Ernesti keksi että keittö ja eteinenhän ovat täysin tyhjiä tiloja nyt kun kämppis muutti pois, ei edes mattoja tiellä. Noh, ne jotka minut tuntevat varmaankin arvaavat mitä seuraavaksi tapahtui (toisinaan mietin pitäisikö yrittää kasvaa vaikka aikuiseksi). Hetken vedettyäni ympäri kämppää niillä helekutin rullakenkilöillä ymmärsin että ulos pääsee aikas helposti, ei edes rappusia vaan pääsen suoraan kadulle. Pari metriä luistelua, loiva alamäki, tympsy ja lopputulos: joku halailee parkkipaikan asfalttia. Ja eikun äkkiä sisälle ennenkuin naapurit tunnistaa (pinkki tukka on erittäin huomaamaton, se oikein sulautuu asfalttiin).

Tarinan opetus: Urheileminen on vaarallista. Pysytelkää kotona koneen ääressä, siitä ei voi aiheutua muita vammoja kuin mahdollisesti likinäköisyyttä ja jännetupin tulehdus <3

Niin ja Jussi, jos luet tätä niin tarvitsisin sen neulan ja langan jotka lainasin siulle. Se hamekin jonka onnistuin rei`ittämään kiivetessäni leikkipuiston kopin katolle pitäisi paikata.

Ostakaa miulle ompelukone >.<

Taas näitäMaanantai 08.05.2006 13:59

KOPIOI TÄMÄ, TÄYTÄ JA HAASTA 3

Nimi: Minna
Lävistyksiä: Ei
Tatuointeja: Ei
Hiustenväri: Tällä hetkellä erisävyisen pinkit. Oikeasti jotain maantienruskeaan päin menevää.
Sisarukset: Olen äidin ja isin ainoa lellipentu

VIIMEISIN

Elokuva, jonka ostit: Gremlings
Kappale, jonka kuuntelit: Sin With Sebastian – Shut Up
Kappale, joka oli juuttunut päähäsi: Oolen oomeena~
Cd, jonka ostit: CD-R
Henkilö, jolle soitit: Lizzie
Henkilö, joka soitti sinulle: Sama kettuotus
Tv-show, jonka katsoit: Emmie jaksa kahtoo töllövä
Henkilö, jota ajattelit: Empäs kerrokaan *^.^*

VASTAAN VAI PUOLESTA

Kaukosuhteet: Riippuu mistä roikkuu
Hyväksikäyttö: vastaan
Itsemurha: Roikkuu mistä riippuu
Ihmisten tappaminen: Vastaan
Teinitupakointi: Omatpahan on keuhkonsa
Rattijuopumus: Vastaan
Homo- ja lesbosuhteet: Puolesta
Saippuasarjat: Puolesta

OLETKO

Koskaan itkenyt tytön vuoksi: Kyllä
Koskaan itkenyt pojan vuoksi: Kyllä -___-;
Koskaan ollut nyrkkitappelussa: Eiväthän äidin pienet enkelit harrasta semmoisia..
Koskaan joutunut pidätetyksi: En

MITÄ

Shampoota käytät: Sunsilk
Kenkiä: Tällä hetkellä keltaisia tennareita <3 Yleisesti mokkasiineja/tennareita/sandaaleja ja kaikkia mitkä tuntuvat hyville jaloissa.
Pelkäät: Jääväni yksin. Menettäväni jonkun rakkaistani.

KUINKA MONTA

Kertaa olet ollut rakastunut? Kerran
Kertaa sydämesi on särkynyt? Liian monta kertaa
Sydäntä olet särkenyt? En tiedä. Toivottavasti en montaa
Ihmistä luokittelisit sellaisiksi tosiystäviksi, joiden käsiin voisit uskoa elämäsi? En sano ystäväkseni ihmistä johon en tunne voivani luottaa (vaikka kyllä ne ystävätkin osaavat selkään puukottaa). Mutta Selketille antaisin henkeni 100% luottamuksella.
Kertaa nimesi on ollut sanomalehdessä? En oo laskenu
Arpea on kehossasi? Liikaa
Asiaa kadut menneisyydessäsi? Muutamaa

AJATTELETKO OLEVASI

Soma? Riippuu päivästä, mielialasta ja kuukaudesta
Hauska? Kyllähä nuo miulle aina naureskellee..
Kiihkeä? Kysy oraakkelilta ;)
Ystävällinen? Yleensä juu
Huvittava? Kai
Rakastettava? No tod <3
Huolehtiva? Emt, riippuu vähän tilanteesta ja henkilöstä, mutta kaipa mie yleensä oon
Suloinen? Eiku kawaiii =^.^=

SUOSIKKI-

Nelikirjaiminen sana: Baka
Mies ja naisnäyttelijä: Ei osaa sanoa
Karkki: Suklaa! <3
Sarjakuva/piirroselokuva: Kivat mangat/Leijonakuningas
Aamiaismurot: Omenakaneli muromysli
Purukumi: Plääh
Väri(t): Ruskee, vihree, pinkki
Kynsilakan väri: Mitään kynsilakkoja tueta
Viikonpäivä: Lauantai
Inhokkipäiväsi: Maanantai
Kukka: Banaanikaktus
Koru: Tule tutkimaan tissivakoani niin saat tietää
Erikoiskyvyt/lahjat: Osaan avata kaljapullon hampaillani (äiti opetti) Ja vetää sen melkein ykkösellä alas
Kesä/talvi: Syksy
Trampoliinit vai uima-altaat? Uima-altaat


HENKILÖ, JOKA VIIMEKSI...

Nukkui sängyssäsi: Mie ihe
Näki sinun itkevän: Ei voi muistaa
Sai sinut itkemään: Yksi tyhmäke :I
Oli kanssasi elokuvissa: Äiti ja Serkunpoika
Huusi sinulle: Joku ihme äijä parvekkeelta ”Tuu tyttö ryyppeemään meijän kaa, saat kympin jos tuut!”
Lähetti sinulle sähköpostia: Äiti (hmh, moneskohan äitivastaus tämä jo oli… Minna on itsenäinen nainen! ;_____;)

OLETKO KOSKAAN...

Sanonut "rakastan sinua" ja tarkottanut sitä: Juu
Ollut julkisella paikalla yöpuvussa: En muistaakseni
Pitänyt jonkun salaisuuden: Monia
Itkenyt elokuvan aikana: Ehkä pari kyyneltä tirauttanut
Suunnitellut viikkosi tv-ohjelman perusteella: Nääh
Ollut esiintymislavalla: Ikävä kyllä
Toivonut olevasi vastakkaista sukupuolta: Minna tahtoo oman pippelin!
Paljonko kello on? 10:46

Omenat vai banaanit?: Banaanit
Sininen vai punainen?: Vihree
Kevät vai syksy?: Syksy
Mitä aiot tehdä tämän jälkeen?: Juoda lisää kahvia ja yrittää edistyä kouluhommissa
Minkä aterian söit viimeksi?: Pizzaa, kanansiipiä, lasagnea… eli toisinsanoen käytiin raxissa
Lukio vai yliopisto?: Amis
Oletko tylsistynyt?: Toisinaan
Minkä äänen kuulit viimeksi?: Minä mitään ääniä kuule… Kysykää vaikka seinältäni!
Mitä tuoksua nuuhkit viimeksi?: Taas mitään haista seuraavaan pariin kuukauteen.. kerpeleen puut

YSTÄVYYS/RAKKAUS

Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä?: Uskon yhteiseen kemiaan ensitapaamisella, varsinainen rakkaus syttyy myöhemmin jos on syttyäkseen
Haluatko jonain päivänä lapsia ja jos haluat, kuinka monta?: Kunhan nyt aluksi sen miehen jostain löytäisi… Mutta ehkä joskus kymmenen vuoden päästä
Mikä on sinulle tärkeintä ystävyydessä?: Luottamus

MUUTA TIETOA

Rikosrekisteri?: Eipä ole sellaista
Nimeä lempiasioita makuuhuoneestasi: Tietokone ja PS2
Asia, josta pidät itsessäsi vähiten: Laiskuus
Kamalin tunne maailmassa: Yksinäisyys, surullisuus
Ketä rakastat: Ei sillä enää ole merkitystä :/ Mutta jos ei mietitä siinä mielessä niin perhettä ja ystäviä


Tehkööt taas kuka haluaa :>

Töö~Sunnuntai 07.05.2006 17:56

Annan sinulle kysymyksiä ja sinä käyt osoitteessa http://www.lintukoto.net/viihde/oraakkeli/ kyselemässä kysymykset oraakkelilta ja kirjoitat oraakkelin vastaukset tänne. HUOM! Saat muotoilla kysymykset haluamaasi kieleen, tyyliin tai murteeseen tai vaihtaa sanajärjestystä, mutta kysymyksessä pitää olla sama juoni. Nyt kirjoittamaan. Lopuksi haasta viisi kaveriasi tekemään saman."

1. Kuka minä olen? "Olet se joka antaa kaikille"
2. Missä asun? "Seinäjoen kirjastossa kello 16:00"
3. Mikä olen? "Olet kaunein mitä tiedän, olet kaunein mitä on"
4. Millainen olen? "Tää kehittyy nyt väärään suuntaan, mutta ei niin pahasti etteikö sitä parilla halilla tai pusulla voisi korjata"
5. Kuka olen? "Sinä olet lättäjaloistasi päätellen jotain sukua sinisorsalle"
6. Mikä on kaikista tärkeintä elämässäni? "Himokkuus"
7. Mikä on ollut kaikista turhinta elämässäni? "Sukulaiset"
8. Mikä on arvokkain asia mielestäni maailmassa? "Et taida itse tietää, vai?"
9. Miltä näytän? "Raudalta"
10. Miltä tunnun? "Raikkaalta"
11. Miltä maistun? "Mereltä"
12. Miltä tuoksun? "Järveltä, mutta näethän myös tilanteen koomisen puolen?"
13. Missä minun kuuluisi olla? "Ypäjällä, tämä on varma tieto"
14. Mikä minun kuuluisi olla? "Suklaakeksit, mutta muista että saatan satunnaisesti valehdellakin"
15. Mistä minut löytää? "Aika lailla matkaa saattaapi olla"
16. Miten minut tavoittaa? "Hyvää on paras veikkaukseni, mutta nyt sanon että huonoa"
17. Ikäni? "Minä olen ollut aina olemassa. Mutta kun roomalaiset rikkoivat temppelini, tein hanttihommia kunnes avasin netissä tämän palvelun 1.7.2000. Hulluja nuo roomalaiset *tok tok*"
18. Sukupuoleni? "Että mitä että?"
19. Kuka on minulle tärkein? "Kiltti poliisi, mutta en nyt ehdi tätä asiaa tarkemmin selvittää"

En nyt jaksa nimetä ketään, tehkööt kuka haluaa :P

Taas näitä >.<Keskiviikko 12.04.2006 15:36

SUKUPUOLI:
- Mangomeloni

SISARUKSET:
- Lainatakseni erästä pizzerian ukkelia valkosipulin suhteen: Ei ole~

TOIVEAMMATTI:
- Juoppo sosiaalipummi
Mut kyllä kaikki luovuuteen ja taiteeseen liittyväkin kelpaa~

KIINNOSTUKSEN KOHTEET:
- Final Fantasy, SW ja tissit

SUURIN HAAVE:
- Oma paratiisisaari haaremilla ja nettiyhteydellä varustettuna

MITÄ MERKKIÄ POLTAT:
- Emmie polta

OLETKO KOKEILLUT HUUMEITA:
- pamppusedät vahtii taas

ULKONÄKÖ:
- Karvainen kaksimetrinen, ruskee.

PITUUS:
- Viime mittauksessa huikeat 158,4 senttiä! \o/

PAINO:
- Aika paljon, vähän päälle

TYÖPAIKAT:
- Tällä hetkellä palveluvastaava.

ASIAT, JOITA TYKKÄÄT TEHDÄ:
- Nukkua

ASIAT, JOITA KERÄÄT:
- Naisia <3 Voit laittaa vapaamuotoisen hakemuksen tulemaan jos haluat liittyä haaremiini~

PARAS JUOMA:
- Cola

PARAS SARJAKUVA:
- Star Wars, naisen kanssa, Viivi ja Wagner… äh, ei osaa päättää. Mangapuolelta ehkäpä Angel Sanctuary

MUSIIKKIMAKU:
- Lainaten erästä: Sekasyöppö

SUOSIKKIBÄNDIT/ARTISTIT:
- Nightwish, Yö, SOAD, Faithless, CMX, Indica, Irina, PMMP, Jonna Tervomaa, Kikka, Rammstein

PARAS URHEILULAJI:
- Lumilautailu. Se on vaan saamarin kallista :/

LEMPIMAA:
- Ruotsi <3 Hmm, ei ole tullut käytyä vielä kovinkaan monessa... Irlanti kyllä vaikutti aika ihanalle, siellä sataa paljon ^^

PARAS NÄYTTELIJÄ:
- Hmm, ei osaa sanoa... Lissukettu =^.^=

PARAS VUODENAIKA:
- Syksy <3

PARAS KAUPUNKI:
- Tampere

PARAS TV-OHJELMA:
- Empä pahemmin töllötintä katsele. Sanotaan nyt vaikka Lost

PARAS LÄTKÄJOUKKUE:
- Mitään lätkää tueta

IHANNEMIES:
- Mitään miehiä tueta

HARRASTUKSET:
- Syöminen ja nukkuminen. Välistä erehdyn käymään ulkonakin :o

YLEISIMMIN KÄYTETYT SANAT/LAUSEET:
- ”Ei jaksa” ”kohta” ”tissit”

TYYLI:
- No hömmm, semmoinen rento.

KÄNNYKKÄ:
- Joku Nokian kapula

MIKÄ ELÄIN OLISIT:
- Tahtoo olla susi =^.^=
Mut oikeesti olisin joku katkarapu

LEMPPARI KORUT:
- Puusta, luusta, kivestä sun muusta väsätyt. Hienot kulta-, hopea- ja timanttikorut hiiteen

KIELITAITO:
- Suomi, Englanti ja vähäsen Japania. Ruotsia ja Venäjääkin osasin joskus.

LAULATKO SUIHKUSSA:
- Toisinaan ajattelen muitakin

HYVEET:
- Ystävällinen, oikeudenmukainen ja muutenkin kaikin puolin täydellinen <3

PAHEET:
- Itserakas paskiainen joka on aina myöhässä.

MITÄ VAIHTAISIT ULKONÄÖSSÄSI:
- Empä kai mitään loppupeleissä.

VIIME ITKU:
- Ei isot tytöt itke tai ainakaan ne ei myönnä sitä.

HUONE:
- Tämmöinen 15 neliön koppero. Tahtoo uudet huonekalut ja matot.

KENGÄN KOKO:
- 38

KIROILETKO:
- Kun ärsyttää todella

TULETKO TOIMEEN VANHEMPIESI KANSSA:
- Yleensä kyllä

LEMPIJÄÄTELÖ:
- Minttusuklaa ja muutenkin kaikki mikä sisältää suklaata

ÄRSYTTÄVIN ASIA MITÄ IHMINEN VOI TEHDÄ:
- ”Tehdä pahaa toiselle tuntematta oloaan pahaksi” Selket apinaiseni, veit sanat suustani.

USKOTKO JUMALAAN:
- Johonkin jolle ei ole vielä keksitty sanaa mutta johon monien tiedän uskovan

PARAS NEUVO JONKA OLET SAANUT:
- Pidä huoli itsestäsi.

KETÄ/MITÄ AJATTELET NYT:
- Kahvia

LEMPIVAATTEET:
- Semmoiset mukavan rennot. Tällä hetkellä ehkäpä ruskea vakosamettihameeni ja rento mustavalkovihreä paitani.

LEMPIVAATEMERKKI:
- Ei sillä merkillä ole mitään väliä

ASUTKO VANHEMPIESI KANSSA:
- En

OVATKO VANHEMPASI ERONNEET:
- Eivät

MILLAISESSA TALOSSA ASUT:
- Tämmöisessä rivitalohöskässä, tarkennettuna vielä kahden hengen solussa.

ONKO SINULLA OMA TIETOKONE:
- Joo

KUINKA VANHANA KOIT ENSISUUDELMAN:
- Joskus 11-vuotiaana

EI URHEILULLINEN PELI, JOSTA PIDÄT ENITEN:
- Final Fantasy <3

TYHMIN JUTTU, MINKÄ OLET KOSKAAN TEHNYT:
- Hey C`mon, minä koskaan hölmöile…

SUOSIKKIASIAT KESÄSSÄ:
- Lämpö ja valo

SUOSIKKIASIAT SYKSYSSÄ:
- Värit ja syyssateet

SUOSIKKIASIAT TALVESSA:
- Hiljalleen satelevat lumihiutaleet, Joulu

SUOSIKKIASIAT KEVÄÄSSÄ:
- Aurinko

HAUSKIN TUNTEMASI IHMINEN:
- Minun oma pieni homotini <3 Ainiin mut ihminen..

SUOSIKKILOMA:
- Kaikki lomat on kivoja

PARAS OSA SANOMALEHDESTÄ:
- Sarjakuvat, syntymä- ja kuolinilmoitukset

MILLAINEN HIIRIMATTOSI ON:
- Semmoinen musta, mutta tällä hetkellä varmaankin iloisen harmaa

HUONOIN FIILIS:
- Surullisuus

PARAS FIILIS:
- Onnellisuus

ENSIMMÄINEN AJATUS AAMULLA, KUN HERÄÄT:
- Kahviaaaa-aaaa

TULETKO MERISAIRAAKSI:
- En

VUORISTORATA - HUBAA VAI NOT:
- Hubaa! \o/

KUULAKÄRKI- VAI LYIJYKYNÄ:
- Molemmat on kivoja, mutta ehkä lyijy

MONTA KERTAA PUHELIN SOI ENNEN KUIN VASTAAT:
- Se vähän riippuu mistä roikkuu

PUHELIMEN SOITTOÄÄNI:
- Silver Fang

TYKKÄÄTKO AJAA AUTOA:
- Tykkäisin, mut ei ne päästä mua rattiin :<

ENSIMMÄINEN AUTOSI:
- Semmoinen kiva valkoinen jonka suhteen piti itse lykkiä vauhtia. Sitte sillä oli semmoinen iloinen naama ja sen penkki oli sininen ja sinne penkin alle saatto piilottaa kaikkea kivaa

KENET HALUAISIT TAVATA:
- Vaikka kenet

MINKÄ VÄRISIKSI VÄRJÄISIT HIUKSESI:
- Seuraavana vuorossa pinkki =^.^=

MITÄ ON SEINILLÄSI:
- Tähtiä jotka hohtavat pimeässä sekä susi aiheinen seinävaate.

ONKO LASI PUOLIKSI TYHJÄ VAI PUOLIKSI TÄYNNÄ:
- Tyhjä tuo ainakin tällä hetkellä on

PEPSI VAI COCA-COLA:
- Cola. Mut pepsi max cappuccino on kyllä aika hyvää…

VASEN VAI OIKEA KÄSI:
- Riippuu mitä tekee~

MITEN KIRJOITAT KONEELLA:
- ….Pääalaspäin. Yleensä hoidan kirjoittamisen varpaillani, mutta välistä saatan käyttää muitakin ruumiinosia

MIKÄ PUUTARHATYÖKALU OLISIT:
- Isot Pensasaitasakset

MITÄ ON SÄNKYSI ALLA:
- Vaaleanpunainen möhköfantti

ONNENLUKU:
- 7

MILLÄ NIMILLÄ LIIKUT NETISSÄ:
- `Nemes, Aenea

LEMPIKAPPALEESI:
- Ei osaa päättää. Monia.

HARRASTATKO YHDENILLANSUHTEITA:
- Toisinaan

MITÄ SINÄ HALUAT ELÄMÄLTÄ:
- Kaiken!

TOIVOTKO KUOLEVASI:
- ns. pahoina päivinä kyllä

OLETKO TÄYSIN HETERO:
- Tarvitseeko tähän vastata?

MITÄ SINULLA ON TÄLLÄ HETKELLÄ YLLÄSI:
- Farkut, ruskea neuletakki, sininen lyhythihainen ja violetit villasukat

MILLOIN SINÄ ITKET:
- Silloin kun kukaan ei näe.

PIDÄTKÖ RUNOISTA:
- Kyllä

VIILTELETKÖ/OLETKO VIILLELLYT:
- Â…

MILLAINEN AJATUSMAAILMA SINULLA ON:
- Aika outo ja värikäs

ONKO SINULLA TATUOINTEJA TAI LÄVISTYKSIÄ:
- Ei

MIKÄ ON NUKKUMAANMENOAIKASI:
- Yleensä siinä kahdentoista ja kahden välissä

OLETKO USKOLLINEN:
- Riippuu missä asiassa? En kuitenkaan voisi koskaan satuttaa minulle tärkeitä ihmisiä tahallani.

MYÖNNÄTKÖ SINUSSA OLEVAN BISEKSUAALISIA PIIRTEITÄ,
VAI OLETKO HOMO/LESBO?
- Töö

OLETKO KOSKAAN SUUDELLUT SAMAA SUKUPUOLTA OLEVAA:
- Jeps

HALUAISITKO:
- Toki. Ainahan nyt naisen kiihkeä kielari miehen voittaa

VOISITKO RAKASTUA SAMAA SUKUPUOLTA OLEVAAN:
- Rakkaus on vahva sana. Kyllä.

ONKO SINULLA SALAISIA FETISSEJÄ:
- Fetissejä? Minulla? Höpö höpö

ONKO SINULLA ISOT PUHELINLASKUT:
- Eipä yleensä

KUKA MAKSAA LASKUSI:
- Minä itse

ONKO SINULLA AJOKORTTI:
- Ei

ÄÄNEKKÄIN IHMINEN JONKA TUNNET:
- Jaa-a, enpä osaa tähän hätään sanoa… Ehkä Anni-mummo >.<

PARAS AIKA VUOROKAUDESTA:
- Ilta

IKÄVIN AIKA VUOROKAUDESTA:
- Eipä semmoista oikein ole.

PARAS PÄIVÄ VIIKOSTA:
- Lauantai

VÄHITEN KIVOIN PÄIVÄ:
- Hmm, ehkä perjantai tai sitten maanantai

IKÄVIN KUUKAUSI:
- Tammikuu. Silloin on kylymä >.<

KETÄ AJATTELET NYT:
- Sitä jolta tämän kopioin <3


Tehkööt taas kuka haluaa.

100 galleriakysymystäMaanantai 03.04.2006 15:39

1. Etunimi?
~ Minna

2. Nimettiinkö sinut jonkun mukaan?
~ Kuulema Minna Canthin

3. Luettele lempinimesi?
~ Hmm, mitäs niitä nyt on… Neme, Minsku, Minttu, Öpö..

4. Syntymäpäiväsi?
~ 09.10.1985

5. Nimeä joku, jolla on sama syntymäpäivä kuin sinulla!
~ Ei kyllä tule nyt mieleen ketään.

6. Asumismuotosi?
~ Kahden hengen solu

7. Kengänkokosi?
~ 38

8. Vasen- vai oikeakätinen?
~ Oikea

9. Hiusten väri?
~ Tällä hetkellä vaaleat, oikeasti kai maantien väriset.

10. Silmien väri?
~Vihreät ne kai on

11. Pidätkö piilolinssejä?
~ En

12. Onko sinulla tatuointia?
~ Ei

13. Lävistyksiä?
~ Ei

14. Poltatko?
~ Silloin tällöin

15. Juotko?
~ Toisinaan

16. Oletko koskaan juonut itsesi niin huonoon kuntoon, ettet muista mitään?
~ En muistaakseni

17. Lempijuomasi?
~ Cola

18. Lempiruokasi?
~ Pizza ja kananugetit cheddar & salsa dipillä <3

19. Lempijälkiruokasi?
~ Kaikki suklaalla höystetty

20. Lempijäätelömakusi?
~ Minttu ja suklaa

21. Lempivärisi?
~ Vihreä

22. Lempiurheilulajisi?
~ Laskettelu ja lumilautailu

23. Lempikuukautesi?
~ elo- syyskuu

24. Lempituoksusi?
~ Sanotaan nyt vaikka että bensa :P

25. Lempiäänesi?
~ Kahvinkeittimen porina <3

26. Vuoden lempipäiväsi?
~ 24.12.

27. Uskotko jumalaan?
~ Jollain tasolla

28. Pidätkö presidentti Bushista?
~ Kyllä! Olisi fantastista kirmailla Bushin perässä vihreällä kesäniityllä ladatun haulikon kera <3

29. Onko sinulla nettipäiväkirjaa/blogia?
~ Nope

30. Avaatko kengännauhasi, kun otat kengät pois jalasta?
~ Riippuu kengistä

31. Montako tyynyä käytät nukkuessasi?
~ Kahta

32. Esitätkö tähdille toiveita?
~ Toisinaan

33. Katsotko vielä lapsille suunnattuja TV-ohjelmia/elokuvia?
~ Nehän on juuri parhaita

34. Oletko sarkastinen?
~ Eeen yhtään

35. Onko kukaan sanonut sinun muistuttavan jotain julkkista?
~ Joo, näytän kuulema Salkkareiden Elinalta eli Sanna Luostariselta

36. Jos olisit värikynä, mikä olisit?
~ Mikä kysymys tämä on?

37. Pidätkö lentokoneella matkustamisesta?
~ Kyllä

38. Kokeilisitko/oletko kokeillut benji-hyppyä?
~ En vielä

39. Oletko koskaan laulanut yleisön edessä?
~ Ikävä kyllä

40. Monellako keikalla olet ollut?
~ En kai yhdelläkään :o

41. Onko sinulla iPodia?
~ Ei tietääkseni

42. Imuroitko musiikkia (Internetistä)?
~ Tietenkään en

43. Montako lainvastaista asiaa olet tehnyt?
~ Tekisikö isin pikku tyttö muka jotain lainvastaista?

44. Oletko koskaan ampunut aseella?
~ Kyllä

45. Oletko koskaan tärvellyt tosissasi ja tahallasi toisen omaisuutta?
~ En ainakaan muista

46. Oletko koskaan lyönyt vastakkaista sukupuolta olevaa henkilöä?
~ Onhan niitä serkkupoikia tullut monesti mukiloitua

47. Oletko koskaan vahingoittanut itseäsi tahallasi?
~ Juu

48. Suurin virheesi?
~ Minäkö muka tekisin virheitä? pöhpöh

49. Mikä on kotoa katsottuna kauimmainen piste?
~ Koivu

50. Jos voisit matkata minne tahansa, minne menisit?
~ Kiina, Japani, Irlanti, Brasilia, AustraliaÂ…

51. Millainen on unelma-autosi?
~ Lada! \o/

52. Oletko sinut pituutesi kanssa?
~ No ei pari lisäsenttiä pahitteeksi olisi

53. Pidätkö käsialastasi?
~ En

54. Pidätkö itseäsi vahvana?
~ Henkisesti jossain määrin, fyysisesti en

55. Mistä pidät itsessäsi vähiten?
~ Saamattomuudesta

56. Nimeä jotain fyysistä, mistä itsessäsi pidät?
~ Pylly!

57. Nimeä jotain ei-fyysistä, mistä itsessäsi pidät?
~ Mielikuvitus

58. Jos olisit joku muu, olisitko itsesi ystävä?
~ Tottakai <3

59. Ketä ikävöit eniten?
~ Tällä hetkellä koiraani

60. Homoavioliittojen puolesta vai vastaan?
~ Puolesta

61. Oletko homofobinen?
~ En

62. Oletko biseksuaali?
~ Kyllä

63. Ensimmäinen asia, jonka huomaat vastakkaisessa sukupuolessa?
~ Riippuu tilanteesta ja henkilöstä.

64. Onko sinulla ollut vastakkaista sukupuolta olevaa vierasta asunnossasi?
~ Kyllähän niitä täällä välistä pyörii tyhjentämässä kahvi ja kaakao varastoani

65. Minne haluaisit mennä ensitreffeillä?
~ Leffaan, silloin saa olla hiljaa ja rauhassa

66. Kuvaile täydellisiä treffejä?
~ Seuralainen ei juokse kesken kaiken karkuun vaan kestää loppuun saakka

67. Onko kukaan laulanut tai soittanut (musiikkia) sinulle henkilökohtaisesti?
~ (Ikävä) kyllä.

68. Onko sinua suudeltu ilotulituksen aikana?
~ Ei voi muistaa

69. Milloin sait ensisuudelmasi?
~ Lasketaanko saman sukupuolen edustajat? Joskus 11-vuotiaana.

70. Onko joku yli 10 vuotta sinua vanhempi yrittänyt iskeä sinut?
~ Ikävä kyllä

71. Mikä sytyttää sinua?
~ Bensa

72. Mikä tappaa kiinnostuksesi?
~ Tylsyys

73. Oletko ujo?
~ Olen

74. Oletko liian ujo pyytääksesi ketään ulos?
~ Olen

75. Oletko varattu vai sinkku?
~ Sinkku

76. Oletko koskaan rakastanut ketään?
~ Kyllä

77. Kelle sanoit viimeksi rakastavasi tätä?
~ Kaiketi Selketille

78. Milloin itkit viimeksi?
~ Joskus viime viikolla.

79. Oletko koskaan itkenyt ilman hyvää syytä?
~ Kyllä

80. Oletko kiinnostunut jostain henkilöstä juuri nyt?
~ Monestakin

81. Koti pois lukien, missä kävit viimeksi?
~ Kaupassa

82. Mitä kirjoja luet tällä hetkellä?
~ Dan Simmonsin Endymionin nousua

83. Mikä on tämänhetkinen lempikappaleesi?
~ Äääh, niitä on monia, ei osaa sanoa.

84. Mitä hiirimatollasi on?
~ Kertoisin jos tietäisin missä hiirimattoni on

85. Mitä katsoit eilen illalla TV:stä?
~ En mitään

86. Kenet haluaisit tavata juuri nyt?
~ En ketään.

87. Jos voisit olla jonkun kanssa juuri nyt, niin kenen?
~ Itseni <3

88. Minkä väriset housut ja sukat sinulla on jalassasi?
~ Ruskeat housut ja vaaleanpunaiset sukat joiden päällä on violetit villasukat

89. Millainen sää on nyt ulkona?
~ Pilvinen

90. Kelle puhuit viimeksi puhelimessa?
~ Isälle

91. Mitä kuuntelet tällä hetkellä?
~ Ooshima Michirun Bratjaa

92. Mitä söit viimeksi?
~ Riisipiirakan

93. Viimeisin katsomasi elokuva?
~ Cujo

94. Pelottavat elokuvat vai onnelliset loput?
~ Pelottavat

95. Kesä vai talvi?
~ Syksy

96. Halit vai suudelmat?
~ Halit

97. Rolling Stones vai Beatles?
~ Beatles

98. Kissat vai koirat?
~ Koirat

99. Sano jotain-ihan-mitä-vaan itsestäsi!
~ Homo

100. Lempilevyjäsi?
~ Nightwish, Yö, SOAD, Faithless, CMX, Indica, Irina, PMMP, Jonna Tervomaa, Kikka, Rammstein ja niin etiä päin.


Tehkööt kuka haluaa :P

PufSunnuntai 02.04.2006 13:17

Muistatko, sinä joka juuri luet tätä tekstiä ja tunnet minut, miten tapasimme? Minä muistan (ehkä!) mutta muistatko sinä? Oleppa hyvä ja kommentoi että tiedän sinun muistelleen meidän kaveruuttamme <3
Sitten kopioi omaankin päiväkirjaasi. :)

Meow =^__^=Tiistai 07.02.2006 01:32

Jos luet tätä, jos silmäsi liikkuvat juuri tällä hetkellä näiden sanojen yli, ole kiltti ja kirjoita kommentti, jossa on muisto sinusta ja minusta, vaikka emme edes puhuisi usein. Se voi olla ihan mitä tahansa haluat - hyvää tai huonoa. Kun olet tehnyt tämän, laita tämä omaan päiväkirjaasi ja ylläty (tai kauhistu) siitä, mitä ihmiset muistavatkaan sinusta.

TehtäväMaanantai 30.01.2006 02:01

TEHTÄVÄNANTO: paljastan viisi omituista tapaani/piirrettäni. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä(paljastamaan viisi outoa tapaansa omaan päiväkirjaansa). Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä. :>

1. Pakkomielle asetella esineet tietyllä tavoin, esimerkiksi piirtopöydän pitää olla samassa linjassa näppäimistön kanssa. Ja juusto hei pitää leikata tietyistä kohdista tasaiseksi!

2. Ihan pakko käyttää joka ikistä heijastavaa pintaa peilinä. Moi oon narsisti <3

3. Hiuksia pitää räveltää vähän väliä. Pitäähän sitä nyt varmistaa että ovat tallessa!

4. Kävellessä pitää vilkuilla tietyin väliajoin taaksepäin ettei kukaan vaan seuraa. Myöskin kilpajuoksu/kävely autojen ja pyörien kanssa on tuttua puuhaa, mutta vanhemmiten vähentynyt.

5. Autossa ja missä tahansa tällä on pakkomielle päästä oikealle puolelle. Kävellessäkin yleensä pyrin henkilöiden oikealle puolelle, mutta olen jo aika hyvin sopeutunut vasemmallekin. Mutta autossa/junassa oikea puoli on minun!


HAASTAN:
Lumba
T-i-i-t-u
LumiSade
http://irc-galleria.net/view.php?nick=%60Riku
Riffe
- Vanhemmat »