IRC-Galleria

:sTiistai 23.09.2008 23:26

Hei. Nimeni on Teddy. Olen 8v.
Minulla ei ole silmiä. Minulla on verta kasvoillani.Olen kuollut. lisää tämä päiväkirjaasi , tai sinulle tapahtuu jotain yöllä.

:sTiistai 23.09.2008 23:23

Hei. Nimeni on Teddy. Olen 8v.
Minulla ei ole silmiä. Minulla on verta kasvoillani.Olen kuollut. lisää tämä päiväkirjaasi , tai sinulle tapahtuu jotain yöllä.

[Ei aihetta]Tiistai 23.09.2008 23:20

Kaksi tyttöä (sisarukset) viettivät rauhallista koti-iltaa dataamalla, kun isä juopotteli. Tytöt aikoivat valvoa koko yön mm. dataamalla, ottamalla valokuvia kännykällä ja katsoen leffoja. n. klo 2:20 tytöt alkoivat ottaa kuvia ja huomasivat joka kuvassa olevan sama hahmo. aluksi he ajattelivat sen olevan vain jokin heijastu, mutta huomasivatkin, että hahmo tuli joka kuvassa koko ajan lähemmäs ja kasvot selventyivät. yhtäkkiä isä alkoi huutaa omassa huoneessaan jolloin toinen tyttö lähti katsomaan mikä isällä on hätänä. Se olikin vain ollut pahaa unta ja kaikki oli hyvin. Vai oliko?

Kun toinen tytöistä palasi takaisin huoneeseen hän löysi vain kameran lattialta ja huomasi siskonsa kadonneen. Kamerassa oli kuva, missä oli vain se sama hahmo joka oli muissakin kuvissa. Tällä kertaa se oli yksin. Tyttö juoksi hädissään isänsä luokse, mutta huomasi hänenkin olevan kadonnut. Tyttö palasi hädissään huoneeseen ja alkoi ravata ympäri huonetta miettien soittaisiko poliisille, mutta tuli toisiin ajatuksiin ajatellessaan, että poliisit eivät uskoisi häntä. Tyttö kummiskin ajattelee kaiken olevan unta ja menee nukkumaan.

Naapurit huomaavat, että talossa ei ole elonmerkkiäkään vaikka sähkölaitteet ovat päällä. Silloin he päättävät soittaa viranomaisille. Poliisit tulevat. Menevät taloon sisään, mutta talossa ei ole sieluakaan. Vai onko?


Tiesitkö, että juuri sinä olet siinä samassa talossa juuri nytten. (Ei kannata ottaa valokuvia)

HUOM! Jos et kopioi tätä omaan päiväkirjaasi minuutin sisällä sinulle käy samalla tavalla kuin tarinan tytölle, koska tapahtumasta on tasan 18 vuotta

[Ei aihetta]Tiistai 23.09.2008 23:12

Yksikin pieni kohteliaisuus saattaa saada olosi tuntumaan upealta.
Anna siis minulle kohteliaisuus, ihan mistä tahansa.
- Sitten laita tämä omaan päiväkirjaasi

[Ei aihetta]Keskiviikko 17.09.2008 21:36

vitun paska päivä tänää ! :<<<< kumpa vois sivuuttaa tän koko paskan ..
En kestä ilman sua ! Haluun vaan pitää kii enkä ikinä päästää irti ;'<<
RAKASTAN SUA AINA . <3



[Ei aihetta]Sunnuntai 07.09.2008 22:10

> Katsopas, tämä on aika ihmeellinen juttu!

>

>

> Tämä on hyvin pelottavaa,

> puhelin kirjaimellisesti soi

> kun luin viimeisen sanan

> tästä mailista!!!!!!!!!

>

>

>

>

>

>

>

>

> Haluan että tekin kokeilette -

> mitä haittaa siitä olisi?

>

>

>

>

>

>

> Toivottavasti toimii! Oletan

> että puhelin soi heti kun

> olet tehnyt tämän.

>

>

>

>

>

>

> Lue vain pikku tarinat ja sitten

keksi toive samalla kun

> rullaat alas.

> Siellä on viesti - sitten toivo.

>

>

>

>

>

>

>

> Tässä viestissä ei ole liitteitä.

>

>

>

>

>

>

> Tarinat:

>

>

>

>

>

> Olen 13 ja toivoin että isäni pääsee

pian sairaalasta

> koska hänen jalkansa murtui. Kello

oli 2:53 illalla silloin kun

> toivoin.

> Mutta 3:07 illalla(14 minuuttia

myöhemmin)

> ovikello soi, ja siellä isäni oli,

tavaroidensa kanssa!

>

>

>

>

>

>

> Olen Katja, 20 vuotta.

> Minulla on hankaluuksia työni

kanssa.

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

> Voi olla että joudun sanomaan

> itseni irti.

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

> Tein yksinkertaisen toiveen

itselleni että pomoni saisi potkut.

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

> Se oli kello 1:35 ja 2:55 kun sain

tietää että hän oli jo

> heitetty firmasta ja uusi pomo

tilalla.

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

> Usko minua.. tämä oikeasti toimii!

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

> Olen Anna ja olen 45-vuotias.

> Olen aina ollut sinkku ja olen

> toivonut pitkää ja rakkauden

> täyteistä suhdetta. Kun

> olin päiväunilla

>

>

>

>

>

>

>

>

> (ja kun sain tämän mailin)

>

>

>

>

>

>

>

> toivoin että joku laatuhenkilö voisi

viimeinkin tulla elämääni.

> Seoli kello 9:10 aamulla tiistaina.

> Kello 9:55 postimies saapui

toimistooni.

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

> Hän oli söötti, kohtelias eikä

voinut lopettaa hymyilyäänkun

> näki minut.

> Hän alkoi vierailemaan yhä useammin

(ilman postiakin) ja pyysi

> minua

> ulos viikon myöhemmin.

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

> Menimme naimisiin 6 kuukautta

myöhemmin ja olemmenyt olleen

> yhdessä

> 2 vuotta.

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

> Mikä ihmeellinen maili se olikaan!

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

> Rullaa vain alas, mutta samaan

aikaan

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

> mieti joku toivomus valmiiksi. Toivo

vasta sitten kun olet

> rullannut

> alas.

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

> Minkä ikäinen ikinä oletkaan, on

> luku minuutteina jolloin toiveesi

> toteutuu. esim. olet 25-vuotias,

> joten kestää 25 minuuttia

> että toiveesti toteutuu.

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

> Mutta kuitenkin jos et lähetä

> tätä viestiä ihmisille viiden

> minuutin kuluessa, paha onni

> seuraa sinua vuosia!

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

> Kokeile!! Toivo!!!

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

> RULLAA ALAS!

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

> STOP!!!

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

> ONNITTELUT!

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

> Toiveesi toteutuu niin monen

minuutin päästä kuin sinulla on

> vuosia.

> Esim.

> jos olet 18 vuotta, toive toteutuu

18 minuutin päästä. Nyt

> seuraa

> tarkasti....se voi olla todella

palkitsevaa!!!!

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

> Jos lähetät tämän 10 muulle

> henkilölle, muille kuin niille

> 5:lle joille sinun alunperinkin

> piti lähettää, jotakin

> suurta jota olet kauan halunnut

tulee toteen!

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

>

> Viesti: Tämä on pelottavaa!

>

>

>

>

>

>

>

>

>

> Puhelin alkaa soida heti kun

> teet tämän!!!!!

Henni rakkaampi ku uskotkaan :'<<Keskiviikko 03.09.2008 01:40

HELI JA NEA !

Kullat, oikeeesti välitän teistä ihan vitusti.
Olette tukenu mua aivan jumalattoman paljon.
En todellakaan halua, että teillä on paska olla.
Ja te tiedätte mikä siihen ratkaisuks, että teille ja mulle tulis parempi olo.
Rakastanteitä ja te tiedätte sen, tuolta pilvien päältä teitä katselen.
Tämä saattaa tuntua pahalta, mutta sen haluun että tiedätte että
olette unelma ystäviä ja harvoilla on
noin upeita tukijoita ja oon ikuisesti kaikesta kiitollinen.
Teidän pitää vaan ymmärtää, että oikeesti olen paskana siis ihan vitun rikki.
mutta te ootte auttanu mua, silti en saa mun ajatuksia pois.

RAKASTAN TEITÄ A_I_N_A !