IRC-Galleria

« Edellinen (1/5)
    laatu 10½ :p (väliaikane)
    Albumi
    Oletusalbumi

    Etkö vielä ole jäsen?

    Liity ilmaiseksi

    Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

    Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.

    : D

    aa
    Olemme juuri ottamassa mystistä retkeä toiseen ulottuvuuteen
    Olen juuri aloittamassa kertomuksen kolmesta aaveesta eli kummituksesta eli haamusta
    Joten, kuunnelkaa
    Haudasta nousee kolme kummitusta
    eräänlaista homorumilusta
    niillä on käsissään lumilapiot
    Ja ne ovat valmiina kärsimään tappiot
    Muinaisen arabian mystiset haamut
    Juovat liptoin teetä
    joka vitun aamu
    Ja lukevat ääneen ikivanhan proosan
    eivät ole vammaisia
    niiku salkkareiden Roosa
    Pistävät päänsä keskelle jääkonetta
    päästäkseen lähelle määränpäätä
    eli kohdetta joka on neuvostoliiton uudelleenrakentaminen
    sekä suuren määrän pornosivuja selaaminen
    liian aikaisin delaaminen ei ole aaveille probleema
    sillä kummittelu on ainoo teema
    jota noudattamatta päähäs tule halkeemaa
    mustavalkonen niinku joku vitun seepra
    Hepreaa ne haamut varmasti puhuvat
    koska ovat sentään Jeesukselle sukua
    Kaukaisia esi-isien kummisetiä
    jotka palvoivat minipalleilla varustettua jetiä.
    Salaisuus on erittäin visainen porkkana
    purtavaksi sille joka on tyhmempi kuin kana
    Ja nämä kolme ilkeää aavetta turmelevat mielesi
    Murmeleiden nuolemisella voit kuitenkin pelastaa kielesi

    Kolme kummitustaaa
    Vuostuhansien tuska
    Vaara vaanii
    jalatontavaraani
    Kuka on se jolla ei ole edes peilikuva
    Voin paljastaa vain
    että se ei ole 2pac

    Kummitukset voi tapaa vain sähköpiiskalla
    Ja niitäkin kannattaa olla mukana viis sataa
    Kun luuranko sotilaat
    tulee tapaa englantilaiset potilat
    Ja sun kotitilas
    valtaa valaiden oppilaat
    Planktonia syömällä
    ei saa fuusio generaattoria aikaan
    Ja tämän tietä ainoastaan avaruuskoira Laika

    Slaikka, Dicki, Sladdi
    on kummitusten nimet
    Slaikka, Dicki, Sladdi
    ne mitä sä imet

    Haamuja ei kiinnosta kirsikkapuut
    koska elämän syvin olemus on kahdet tikapuut
    Toisilla kävellään huomiseen
    ja toisilla eiliseen
    elämään erittäin neitseelliseen
    Ja vaikka luulet olevas
    Jumala, räjähtävä
    sä oot oikeesti pelkkä
    avaruusapinan paskaläjä
    Nämä aaveet asuttavat kaiken ja eivät mitään
    Matkaavat länteen mutta saapuvat itään
    He ovat isiä sekä poikia
    Heillä ei ole dikkejä siispä he eivät voi oikoa koipiaan
    Vahvempi kui legenda voittamattomista sakemanneista
    tekevät selvää jopa nokian osakeanneista
    Jos et pimeää keskiyötä jaksa odottaa ja valvoa
    On turha näitä läpinäkyviä saarnaajia palvoa
    Se on nämä haamut jotka eivät lue raamattua
    mutta tekevät kaikista
    epäuskoisista palttua

    Minut on otettu valtaan
    Nämä kolme kummitusta ovat
    kaikki pääni sisässä
    en voi kontrolloida itseäni
    Kerron vain mitä he haluavat tietää
    hä hä häh häh hää bähä hähä hää

    Kolme kummitustaaa
    Vuostuhansien tuska
    Vaara vaanii
    jalatontavaraani
    Kuka on se jolla ei ole edes peilikuva
    Voin paljastaa vain
    että se ei ole 2pac