IRC-Galleria

kuinka tyhjä pää voi olla?Tiistai 12.02.2008 00:36

Taivas oli aika pimeä ja sumuinen, kunnes sattumoisin pienen sumupalasen keskeltä näkyi häivähdys valonsäteestä.

Oletin sen olevan tähdenlennon poikanen, joka oli tullut antamaan minulle yhden toivomuksen, jonka kuluttaisin surkean yksinkertaiseen, epämiellyttävään pyyntöön hätäisin johtopäätöksin.

Nuuskaisin ilmaa ja oletin haistavani kevään, mutta kun kesäisin haisee kissankusi jääpeitteiden alla..ei, ei se olekaan kevät. Katsoin maahan ja näin, kuinka musta pieni ötökkä oli jäätynyt, mutta miten se siihen oli joutunut kenties pudonnut pesästään...hmmm...joo.

Kävelin eteenpäin, tunsin maan jalkojeni alla ja kirpeän tuulen kasvoillani, kuin monet pienten sotilasukkojen puukot olisivat lentäneet kavoilleni, kunnes tietenkin totesin sen olevan pakkanen joka oli tullut korvatunturilta moikkaamaan...moi!

Istahdin ja olisin halunnut pussata maata, mutta maassa jään päällä oli hiekkaa, joka olisi kirvellyt huulissani olevia haavoja jotka ovat jännityksen aiheuttamaa huulten pureskelun pahoja tapoja.

Mietin mitä halusin saavuttaa tälläkin päättömällä pohdiskelulla josta tulisi vain lisää turhan mietiskelyn aiheuttamaa mielipahaa....Tajusimpahan edes sen, että pienistä asioista voi tulla suuria ja että peppu voi jäätyä ilman, että saat virtsaputken tulehdusta....

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.