IRC-Galleria

|^Salla^|

|^Salla^|

on rakastunut<3
Salla tuuppautui maailmaan eräänä sateisena yönä. Tunnin päästä näki että hänestä tuli sekasikiö.. Perhe oli omavarainen ja he söivät vain sipulinkuoria. Koulussa hän pärjäsi hyvin, siellä häntä autettiin.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi raivostuttamaan hevoset, niinpä ammatiksi tuli paperikakut.

Salla kehittyi toisellakymmenellä varsin tyhmänrohkeaksi. Päähänsä hän sai keltaiset hiukset, sekä vaaleat silmät.
Katkeruudesta johtaen hän oli aika unelma. Lempiruokaansa iilimatoja hän sai työskennellen hiustenpesijänä.

Salla tupakoi ja käyttää nuuskaa ollessaan autokaupassa. Alkoholia hän juo joka päivä.

Hän koppasi itselleen puolison jonka kanssa meni humalapäissään naimisiin.

Sen pituinen se.

no just.....Lauantai 28.04.2007 21:09

ETUNIMESI ALKUKIRJAIN
A=runkkasin
B=söin
C=matkin
D=esitin
E=hakkasin
F=puin
G=väritin
H=oksensin
I=raiskasin
J=nain
K=kokkasin
L=etsin
M=suutelin
N=nuolin
O=kaveerasin
P=nukutin
Q=kiusasin
R=mulkoilin
S=tapoin
T=pahoinpitelin
U=meikkasin
V=nussin
W=taputtelin
X=pitelin
Y=heitin
Z=ulostin
Å=tönäisin
Ä=ruoskin
Ö=raavin

HIUSTESI VÄRI
mustat=viime yönä
tumman ruskeat=eilen
vaalean ruskeat=2 päivää sitten
punaiset=vuosi sitten
vaaleahkot=viime viikolla
blondit=tunti sitten

SYNTYMÄPÄIVÄSI
1=pulkkamäessä
2=liikuntatunnilla
3=kaverin synttäreillä
4=televisiossa
5=levytysstudiossa
6=saunassa
7=jääkiekko-ottelussa
8=sängyssä
9=isosiskon kämpillä
10=autossa
11=koulubussissa
12=lentokentällä
13=uimahallissa
14=lomajahdilla
15=hississä
16=näytelmäkerhossa
17=mummolassa
18=vaatekaupassa
19=strippibaarissa
20=koirankopissa
21=korukaupassa
22=mallitoimistossa
23=tädin häissä
24=ravintolassa
25=hautajaisissa
26=eläintarhassa
27=homobaarissa
28=navetassa
29=metsässä
30=hotellissa
31=ruotsin risteilyllä

SYNTYMÄVUOTESI
1982 ja siitä alaspäin=hammaslääkäriä
1983=opettajaani
1984=leijonaa
1985=takapuolta
1986=tuntematonta poikaa
1987=kissaamme
1988=penistä
1989=homoa
1990=ohikulkijaa
1991=stripparia
1992=naapurin mummoa
1993=isoveljen kaveria
1994=terapeuttiani
1995 ja siitä ylöspäin=rinnakkaisluokan priimusta

KENGÄN NUMERO
35 ja sitä pienempi=ja se oli söpöä
36=ja se kuvasi hyvin persoonaani
37=enkä tajua miksi tein sen
38=ja se oli niin ihana
39=ja se oli kauheinta mitä olen kokenut
40=ja voisin tehdä sen uudestaan vaikka heti
41=ja se oli märkää puuhaa
42 ja sitä isompi=ja siinä hommassa meni käsi kipsiin

MISSÄ OLET NYT
omassa huoneessa=ja kaiken lisäksi jäi traumoja
tietokonahuoneessa=koska tein sen omalla tavallani
kirjastossa=enkä pitänyt siitä muutenkaan
olohuoneessa=mutta en kadu sitä yhtään
kaverilla/sukulaisella=koska osasin sen niin hyvin
kulkuneuvossa=mutta nykyään pelkään sitä
keittiössä=enkä mielestäni edes osannut sitä
muualla=ja päivä päivältä kadun sitä yhä enemmän

Tapoin eilen homobaarissa penistä ja voisin tehdä sen uudestaan vaikka heti
enkä mielestäni edes osannut sitä


-no voiha vtu sentää- xD

[Ei aihetta]Perjantai 26.01.2007 21:15

1. minkä värisellä tuolilla istut nyt?
- valkosella

2. minkä värinen paita sinulla on päällä?
- öh, aika monimutkanen selittää..musta,harmaa,valko,kulta paita =D

3. millainen logo/tausta sinulla on nyt kännykässä?
- I <3 U

4. mikä on kännykässäsi soittoäänenä?
- Rote

5. ketä mietit juuri nyt (mainitse henkilö nimeltä)?
- en voi mainita nimeä....

6. montako tuntia nukuit viime yönä/viimeksi kun nukuit?
- aikas vähän...jotaa 4 ja puol tuntii =/

7. tuorekurkku vai suolakurkku?
- molemmat^^

8. joululoma vai kesäloma?
- kesäloma Kreikassa<3

9. mikä on toinen nimesi?
- Liisa

10. mikä on viimeisin sana jonka sanoit?
- noh...

11. kenelle sen sanoit?
- talkkipurkille (se tippu maahan)

12. mitä odotat tällä hetkellä eniten?
- et olisin jo sen ikäne et oisin naimisissa ja et mul ois 2 lasta<3

13. millä kulkuneuvolla viimeksi liikuit?
- Dösällä, tultii siskon kaa Ompusta

14. mitä pelkäät tällä hetkellä eniten?
- hulluja.....

15. mikä on toiveammattisi?
- Valokuvaaja

16. voisitko kuvitella olevasi opettaja?
- no en kyllä =)

17. minkälaista liikuntaa harrastatat?
- tanssia (ihan vaan omatoimista) ja paaaaaljon penkkiurheilua^^

18. paljonko olet pitkä?
- 159 tai 160...en o iha varma xD

19. mitä kuuntelet juuri nyt?
- tietokoneen hurinaa...kohta meinaan kuunnella Rurutiaa<3

20. montako lävistystä sinulla on?
- 2

21. missä lävistykset ovat? (nenässä, huulessa, korvissa jne.)
- molemmissa korvissa yhet =)

22. mitä sinulle tulee mieleen sanasta vaahto?
- kylpy<3

23. minkä nimistä lehteä luit viimeksi?
- tais olla metro tai uutis 100...en o varma

24. minkä merkkistä huulirasvaa käytät?
- klover vaseline<3

25. onko tylsää juuri nyt?
- no ei oikeestaa...

26. keneltä sait viimeksi viestin kännykkääsi?
- öh....seitalta tai leenalta

27. minkä väriset hiukset sinulla on?
- alunperi blondit...mut nyt oon värjänny tumman ruskeeks

28. mitä kappaletta inhoat? (laita myös esittäjä)
- en mä oikee inhoo mitää..kaikki ei ehkä niin paljoo miellytä..mut inhota on liian vahva sana...

29. kampaatko hiuksesi joka päivä?
- en...ei näit tarvii välttämät

30. kuinka usein käyt saunassa?
- ku ei o saunavuoroja ni öööh...pari kertaa vuodessa ='(

31. minkä merkkinen polkupyörä sinulla on (jos on)?
- en muista...tuolla se on partsilla seissy viimeset pari vuotta xD

32. minkä merkkistä ja tuoksuista suihkusaippuaa käytät?
- en muista..

33. minkä värinen hiusharjasi on?
- musta

34. Ilkka, Pete vai Katri?
- ööh..noh ehkä noi katrin biisit kolahtaa parhaiten =)

35. Kuka ihminen on tällä hetkellä lähimpänä sinua?
- pikkusisko^^ (istuu tossa keittiönpöydän ääressä ja tuijottaa xD)

36. Minkä numeron sait viimeisimmästä kokeestasi?
- en o käyny kouluu vuoteen joten...en oikee muista xD

37. Minkä laulun sanat menee näin: "sä olit perhonen, jonka siivet eivät kauas kantaneet. sä väsyit kylpyhuoneeseen"
- Apulannan Ilona

38. seurusteletko jonkun kanssa?
- ihmisten

39. mikä on tavoitteesi?
- olla onnellinen..........

40. mitä katsoit viimeksi telkkarista?
- south park xDDDD

41. mitä kanavaa katsot eniten?
- kolone ja nelone

42. mihin maahan haluaisit matkustaa?
- Itävalta, Saksa, Irlanti, Hollanti ja paaaljon muita<3

43. mitä söit viimeksi?
- hedelmä koktail hommelii

44. Oletko ikinä jäänyt luokallesi
- enh.

45. Oletko ihastunut johonkin
- joooh...mut mut....ääääääh x'(

46.Oletko koskaan ollut ihastunut opettajaasi
- iha vähä kai xD

47. Lempieläin
- KAIKKI...no mut mul on 3 kissaa joten..ehkä sitä ollaa eniten kissaeläimiä<3

48. Kuka on paras ystäväsi
- LEEENA!!!!<3

49. Oletko koskaan hakannut ketään
- en...heitin kyl hiekkaa sen pikku paskiaisen naamaa ku se heitti hiekkaa mun kaverin naamaa...olin sillo ehkä 10 v

50. Kenen kanssa puhut eniten puhelimessa
- leenan

51. Vietätkö paljon aikaa internetissä
- no totah xDD...helloooou???

52. Vihaatko koulua
- en vihaa...mut en myöskää pidä sitä tarpeellisena itelleni...siks lopetin sen...

53. Onko sinulla sosiaalista elämää
- on mul....ainaki vähä...

54. Pidätkö matkustamisesta
- joo =)

55. Oletko hemmoteltu
- "Äiti...?..Voiksä laittaa mulle iltapalaaa?!?"

56. Juotko paljon vettä
- en varmaa tarpeeks =(..mut mehua menee litrakaupalla

57. Mitä hammastahnaa käytät
- Pepsodenttii lähinnä...kai

58. Onko sinulla kännykkää
- jooh...

59. Jos on, niin minkä merkkinen
- Nokiahan se on...

60. Onko sinulla rusketusta
- no ei nyt ku on talvi....

61. Ärsyynnytkö helposti
- aamusin joskus jos joku on tyhmä xD

62. Miten purat vihaasi
- hakkaan seinää....

63. Oletko koskaan saanut potkuja töistä
- en vielä xD mut saan varmaa koht xD

64. Oletko töissä
- joo'o^^

65. Haaveiletko paljon
- voi tietäsitpä vaa....*huoh*

66. Millaisen tatuoinnin haluaisit
- no en mä nyt välttämät mitää..mut jos joku ni semmone pieni kukka tai perhonen<3

67. Mikä on viimeisin kuulemasi kohteliaisuus
- joku intialaine tyyppi töissä "You're very pretty"

68. Voisitko seurustella itseäsi vanhemman kanssa
- KYLLÄ!!!!

69. Milloin oksensit viimeksi
- en ees muista kuinka monta vuotta siit on..

70. Kengännumerosi
- öh..ööö..joku 38-39

71. Millainen olo sinulla on tällä hetkellä
- vähä laimee....rauhalline...mietteliäs

72. Mainitse yksi huono puolesi
- liian tunteellinen......*huoh*

73. Menisitkö naimisiin rahan takia
- EN!!!

74. Oletko enemmän äidin vai isän poika/tyttö
- äiti<3

75. Kirjoittavatko ihmiset aina nimesi väärin?
- ei

76. Jättäisitkö sukunimesi, jos sinusta tulisi kuuluisa?
- en mä haluu olla kuuluisa...ehkä jotenkuten tunnettu...mut kuuluisa?? ei kiitos

77. Henkinen ikäsi?
- viimeks ku tein testin ni se oli jotaa 35 =DD

78. Kuinka vanha haluaisit olla?
- 25

79. oikea/vasen/molemmat kädet?
- mul on 2 kättä ja käytän mielelläni molempia^^

80. Puhutko muita kieliä?
- enkkuu juu^^ ja iiitsibiitsi saksaa..(jotaa sanoja vaa) xD

81. Elätkö elämääsi juuri nyt?
- tässähä sitä mennää juu..

82. Vihaatko itseäsi?
- en mä..

83. Onko sinulla pahoja tapoja?
- kaikillahan niitä...

84. Jos elämästäsi tehtäisi elokuva, mikä sen nimi olisi?
- Deep dream in a memory

85. Osaatko laulaa?
- no niin se mussanmaikka ainaki sano...

86. Tykkäätkö viettää aikaa yksin?
- tykkään..koska tykkään haaveilla paljonnn<3

87. Onko elämäsi ollut hienoa tähän mennessä?
- kaipaan joitaki aikoja jopa liikaa....*huoh* ='(

88. Oletko muiden mielestä kaunis?
- en...ne sanoo et oon nätti...<3

89. Oletko itsevarma?
- välillä...välillä taas en

90. Tajuavatko muut sinut aina väärin?
- harmi et välillä joo....

91. Poltatko?
- EN

92. Luetko sanomalehtiä?
- jeps^^

93. Käveletkö sateessa?
- rakastan kävellä sateessa kesäsin jos on lämmintä<3

94. OLETKO koskaan satuttanut itseäsi?
- ai tarkotuksella?...hmm...eipä tu mielee et olisin...en o nii tyhmä...

95. ollut rakastunut?
- en...mut ihastunu joo....

96. uinut alasti?
- joo^^

97. ollut leikkauksessa?
- ööö...en...?

98. nukkunut ulkona?
- joooo^^<3

99. ollut syömättä yhtenä päivänä?
- jeps

100. nukkunut vastakkaisen sukupuolen kanssa samassa sängyssä harrastamatta seksiä?
- joo'o

101. nukkunut koko päivää?
- en

102. ollut tv:ssä tai radiossa?
- joo joo

103. Onko sinulla yhtään homoseksuaalista ystävää?
- örr<3

104. Paras inside-vitsinne?
- eh..niit on liian monta =D

105. Kenen luona olit viimeksi?
- hm....ei tu mielee...

106. Jolle nauroit viimeksi?
- siskon kaa oli liian hauskaa xD

107. Joka nauroi sinulle?
- sisko nauro tänää ja äiti nauro tänää xD

108. Joka sai sinut kuumaksi?
- ...iäääääääh......

109. Jota ajattelit?
- no se yks hemmo....örrrr ='(

110. Jonka kanssa katsoit elokuvan?
- Leeeeena<3

[Ei aihetta]Perjantai 26.01.2007 15:57

Check the ones that you've HEARD of.

ALTERNATIVE:
[x] Weezer
[ ] Paramore
[x] Panic! At The Disco
[x] October Fall
[ ] The Academy Is...
[ ] Coheed And Cambria
[ ]Bayside
[x] Yellowcard
[ ] Sugarcult
[ ] The Dresden Dolls
TOTAL SO FAR= 4

COUNTRY:
[ ] Rascal Flatts
[x] Carrie Underwood
[x] Leanne Rhymes
[ ] Garth Brooks
[x] Dixie Chicks
[ ] Kenny Chesney
[x] Tim McGraw
[x] Faith Hill
[x] Shania Twain
[x] Johnny Cash
TOTAL SO FAR= 11

EMO:
[ ] Hawthorne Heights
[ ] Halifax
[ ] Forgive Durden
[ ] Amber Pacific
[ ] The Red Jumpsuit Apparatus
[ ] From First to Last
[ ] Senses Fail
[ ] underOATH
[ ] Something Corporate
[ ] hit the lights
[ ] Dear Whoever
TOTAL SO FAR= 11


INDIE:
[ ] The Hush Sound
[ ] Eisley
[x] Death Cab for Cutie
[ ] Dashboard Confessional
[x] The Killers
[x]Yeah Yeah Yeahs
[ ] Hot Hot Heat
[ ] Gym Class Heroes
[x] Franz Ferdinand
[x] Modest Mouse
TOTAL SO FAR= 16

METAL:
[x] Slipknot
[x] System of a Down
[x] Disturbed
[x] Metallica
[x] Guns n' Roses
[ ] Lamb of God
[x] Slayer
[x] The Used
[ ] Three Days Grace
[ ] Killswitch Engage
TOTAL SO FAR= 23

POP:
[ ] Teddy Geiger
[x] Ashlee Simpson
[x] Kelly Clarkson
[x] Jesse McCartney
[x] Avril Lavigne
[x] Pink
[x] The Veronicas
[x] Daniel Powter
[x] James Blunt
[x] Natasha Bedingfield
[x] Ryan Cabrera
TOTAL=33


POWERPOP/POP PUNK:
[ ] Hellogoodbye
[ ] Cute is What We Aim for
[ ] Cartel
[x] The Click Five
[x] Fall Out Boy
[x] All American Rejects
[x] Good Charlotte
[x] Bowling for Soup
[ ] Relient K
[x] Less Than Jake
[x] Simple Plan
TOTAL SO FAR=40

RAP:
[x] Ying Yang Twins
[ ] T.I.
[ ] Paul Wall
[x] Tupac
[x] Jamie Foxx
[x] Ludacris
[x] Lil' Jon
[x] Outkast
[x] 50 Cent
[x] Kanye West
[ ] Notorious B.I.G
[ ] Young Jeezy
TOTAL SO FAR=48

SKA:
[x] Reel Big Fish
[ ] The Specials
[ ] Mad Caddies
[ ] Rancid
[x] The Aquabats
[x] Sublime
[x] No Doubt
[ ] Madness
[x] Operation Ivy
[x] Bob Marley
TOTAL SO FAR= 54

ROCK:
[x] Taking Back Sunday
[x] All American Rejects
[x] Motion City Soundtrack
[ ] Avenged Sevenfold
[x]Angels and Airwaves
[x] Evanescence
[x] My Chemical Romance.
[x] Brand New
[x] Green Day.
[x] Blink 182
TOTAL SO FAR= 63

CLASSIC ROCK:
[x] The Beatles
[x] Led Zeppelin
[x] The Rolling Stones
[x] The Who
[x] Pink Floyd
[x] The Doors
[x]Jimi Hendrix
[x] Queen
[x] Van Halen
[x] Bob Dylan
[x] Simon & Garfunkel
TOTAL SO FAR=74

Now multiply by 2.

148% music freak eat shit and die!!!

göhööö....Keskiviikko 24.01.2007 01:31

1)Onko sinulle annettu kihlasormusta?
ei o näkyny

2)Pisin ihmissuhde?
joka 2 päivää xDD

3) Viimeisin lahja?
no...eiku.....koru....

4) Oletko koskaan pudottanut kännykkää?
toissapäivänä viimeks

5) Milloin viimeksi urheilit?
eile kotona heiluin

6) Viimeisin syöty ruoka?
pizza =)

7) Ensirakkautesi?
joo hyi en ees sano!!!!

8) Soitetuin kappale playlistillasi?
tasavertasesti ne soi...

9) Missä asut?
himmelissä


10) Mitä koulua käyt?
en käy...lopetin...se kusi nii hemmetisti...maikat oli huonoja jne jne

11) Kännykkäsi kolmas viesti?
ei siel o täl hetkel ku 1...leenalta<3

12) Minkä brändin vaatteita sinulla on eniten?
no ei mul o paljoo vaatteit

13) Ihminen, jolle soitat useiten?
leena...tai seita

14) Mitä meinaat viikonloppuisin?
tehä sitä mitä haluun, ku vihdoinki on aikaa..

15) Oletko riippuvainen ihmisistä?
joo, olisha se nyt sairasta jos ei ollenkaa olis riippuvaine muista...

16) Viimeisimmät häät?
en muista kenen ne oli =o

17) Ensimmäinen ihminen, jolle soittaisit lottovoitosta?
en kertos kellekkää...lähtisin maasta....

18) Milloin viimeeksi näit parasta ystävääsi?
hitto...oliks se eile...ny en o varma

19) Lempipikaruokapaikka?
keittiö/olkkari

20) Suurin valhe, jonka olet kuullut?
et ne roskikset oli muka ollu 2 viikkoo tyhjentämättä...

21) Osaatko kokata?
munakastaaaa!!!

22) Koska viimeeksi puhuit englantia?
tänää^^ ja ajattelen hirveen usein enkuks.

23) Paras suutelija?
My Chemical Romancen Frank...meil oli hirveen hauskaa sen ja sen vaimon kaa xDD

24) Milloin viimeeksi itkit?
varmaa joskus pari viikkoo sitte...

25) Kuka ystävistäsi on hassuin?
joudun vastaa seita...syö lääkkees hullu....xD

26) Viimeisin ostamasi asia?
dösälippu

27) Milloin olit viimeeksi käsittämättömän iloinen?
perjantaina<3

28) Oletko tyytyväinen elämäntilanteeseesi?
tavallaa joo...mut tavallaa en

29) Kaukaisin paikka, jossa olet käynyt?
aavan meren tuolla puolen...

30) Klassinen vai moderni?
noh...mä tykkään mistä millokki

31) Kuvaile laukkuasi ja sen sisältöä?
työvaatteet,avaimet,kännykkä,huulipuna,peili,CD soitin,lapaset,sateenvarjo....iso laukku siis

32) Mihin haluaisit juuri nyt?
Itävaltaan vanhana naisena pieneen mökkiin

33) Paras asia kotona?
oma huone ja siellä tietenki sänky<3

34) Lempikirjailija?
en mä oikee lue kirjoi...

35) Oletko käyttänyt/kokeillut huumeita?
joo elämääää

36) Jos kyllä, mitä olet kokeillut?
no...ELÄMÄÄÄÄÄ

37) Miten nukut?
herään aina välillä ja se on kivaa =)

38) Viimeisin ikävä?
mulla on ikävä lapsuuden vapautta...

39) Kuinka monta tyynyä sängyssäsi on?
1

40) Mitä sinulla on päälläsi juuri nyt?
oon toukkana peiton sisällä

41) Kuinka usein kirjaudut galleriaan päivässä?
varmaa jotaa 2-4

42) Keskiverto kommentit päivässä?
varmaa jotaa yli 20 ainaki....joo reilusti.....

43) Keneltä saat eniten kommentteja?
leenalta<3

44) Stalkkaatko?
hahahah JEPPPP

45) Onko sinut bongattu kaupungilla?
no siis joo...

46) Monelta heräsit tänään?
04:30

47) Paras asia talvessa?
lumi<3 talven tuoksu<3

48) Paras asia kesässä?
kaikki kaikki kaikki<3

49) Viimeisin kerta kun sait sakot?
en o saanu^^

50) Mitä haluaisit olla?
naimisissa

51) Hymyiletkö juuri nyt?
en...mä oon nyt tällee =O

52) Jos pääsisit mihin tahansa nyt, mihin menisit?
tulevaisuuteen

53) Oletko ihastunut?
no tavallaa kai....

54) Seuraava ulkomaanmatkasi?
Kreikka se kai on...

55) Oletko yläkerrassa?
ehkä jos Jumala sallii....

56) Milloin aiot mennä nukkumaan tänään?
iha koht....

57) Onko tähän hyvä lopettaa?
no joo

58) Enpäs lopetakaan. Mitäs siihen sanot?
...no ei se ny nii paljoo haittaa...

59) Tulevaisuuden ammattisi?
valokuvaaja ois sellane mistä tykkään....

60) No, tuo olikin viimeinen kysymys. Oliko liian pitkä?
iha ok...

öhöööKeskiviikko 29.11.2006 21:03

Oletko koskaan....

1. Juossut talosi ympäsi alasti koska luulit että se parantaa flunssan?
En o, mut oon iha muute vaa kyl juossu alasti pitki pihoja...

2. Luullut tuntematonta ihmistä tutuksesi ja moikannut?
jep =) kaikki out there on mun tuttuja xD

3. Katsonut opettajaasi silmiin?
eiku sillee keskelle otsaa...

4. Toivonut olevasi kuollut?
ihan sillee vähä...mut yleensä mä vaa teen sillee et kytken mun aivot pois päältä...

5. Syönyt sushia?
juu'u, se on hyvää jouluruokaa xD

6. Juonut mustaa kahvia?
en..koska kahvi on ruskeeta...pöljä...mut siis en juo kahvii HYI!

7. Soittanut väärään numeroon?
kyl kyl....

Mikä/kuka on....

1. Paras aamubiisi?
kaikki kiva kelpaa =DD kuha siitä tulee hyvälle tuulelle..OOH nyt tiiän Tokio Hotel Leb Die Sekunde<3

2. Paras nukahtamisbiisi?
joku keskustelu ohjelma radiosta...BBC World Service xD

3. Paras biletysbiisi?
kaikkeen pystyy bilettää hejjj! =P

4. Kaunein kieli?
Suomi<3 ja Saksa<3...ja Japani ja Venäjä =)

5. Kaunein nainen?
Mun äiti<3

6. Kaunein mies?
....en o nähny kaikkii miehii maailmas...mut jos nyt tosiaa puhutaa kauniista niin Bill Kaulitz...ah niitä kasvoja =o


Tahtoisitko....

1. Lapsia
kyllä =) 2 lasta, tyttö ja poika Alexandra ja Joona<3

2. Pikkusiskon/-veljen
mul on jo pikkusisko ja isosiskokin<3

3. Syödä itsesi hengiltä
en

4. Juoda itsesi hengiltä
vaan jos se olis redbull:ii xD

5. Matkustaa maailmanympäri
en mä ihan kokomaailmaa haluu nähä ;)

6. Kummilapsen
joo!

örr.....Tiistai 28.11.2006 00:50

1. Mitkä ovat lempinimesi ja ketkä niitä käyttävät?
Mummo (yks pimee ja Und xD), Sazu (jotkut entiset luokkalaiset käytti)

2. Minä päivänä olet syntynyt?
mun syntymäpäivänä..?

3. Tiedätkö ketään, joka on syntynyt samana päivänä?
en

4. Oletko koskaan soitellut pilapuheluita?
höhöhöhö joooooo...näytänkö sinusta tyhmältä...JOOO

5. Oletko DORKA?
höhöngdlknh

6. Uskallatko soittaa äidinkielenopettajasi kotinumeroon, jos joudut olemaan pois kokeesta?
ei mul oo opettajaa

7. Mitä tulee mieleen sanasta Pyhä
jeesus

8. Naksutteletko sormiasi?
välillä töissä

9. Oletko leikkinyt tulitikuilla salassa vanhemmiltasi?
joo partsilla sytytin kerra pienen nuotion paperisilpusta =o

10. Oletko pitänyt stringejä päässäsi?
hä...?...en........HÄ?

11. Miltä tunnilta viimeksi lintsasit?
koulusta!

12. Montako pehmolelua sinulla on?
onha niitä..mul on 3 kissaa...

13. Kutsutko koskaan kavereitasi sukunimellä?
noup...

14. Onko joku tuttusi joskus ollut vankilassa?
ei kai...me ollaa hilpeitä hihhuleita, me ei viihdytä kiviseinien sisällä xD

15. Minkälainen "säästöpossu" sinulla on?
pankkikortti

16. Oletko koskaan saanut valmiiksi 1000-palan palapeliä?
en mää muista

17. Oletko nähnyt Muumien jakson, jossa Haisuli varastaa Muumimamman jättikurpitsan?
ei tu ny mielee kyl...

18. Roikkuuko ulko-ovessanne jokin kyltti/taulu?
ei, paitti joulusin siin on semmoset kulkuset xD

19. Oletko arpinaama ?
eeeeeen mää...

20. Asutko kadulla, tiellä, kujalla vai polulla?
kotona^^

21. Oletko käynyt yhteissaunassa?
öö...en mä mitää muista mistää millokkaa

22. Mitä syöt yleensä aamupalaksi?
stressiä

23. Onko huoneessasi yhtään kuvaa itsestäsi?
joo kaapissa piilossa semmoses lokeros monen monen painavan kirjan alla...

24. Oletko koskaan rikkonut muiden ihmisten tavaroita?
pari CD levyy pureskelin xD

25. Käytätkö ystäviesi vaatteita?
no en haloo, mä saan rahaa ite ni ostan myös vaatteet ite =P ugh

26. Oletko nähnyt kun Jokke-Pappa lentää?
tossaha se just lens ikkunan ohi

27. Minkä väriset seinät huoneessasi on?
valkoset

28. Keksi lyhenteelle UIRO selitys?
en mä...

29. Otatko usein liian isoja ruoka-annoksia?
en mä ny kerkee

30. Domino vai Doris?
ei kumpikaa...mä otan boriksen...

31. Mitä lemmikkieläimiä sinulla on?
MRR

32. Onko sinulla jokin taideteos, jonka haluaisit päätyvän Kiasmaan?
mun ajatukset

33. Monta ikkunaa talossanne on?
liikaa..hohhoijaa...

34. Kääpiö vai jättiläinen?
Kättiläinen

35. Onks sul usein?
mm'm
36. Millaiset housut sinulla on jalassasi?
hame

37. Tee mielihymiösi.
=o

38. Onko sinulla iso möHöHöMahAHA?
no arvaas kuule vaaa!

39. Oletko vakoillut naapureitasi?
xDDDDDDDDDD..joo..

40. Laulatko kesäisin joululauluja?
kesäsin kyllä...

41. Kuinka monta kertaa pystyt sanomaan "mustan kissan paksut posket" nopeasti peräkkäin menemättä sekaisin?
nii monta kertaa kunnes meen senoissa sakasin...

42. Mikä Biisi soi just nyt?
ei mitää täl hetkel, mut koht vois kuunnella yhen Turkkilaisen rap biisin nimeltä Salla

43. Oletko keksinyt omaa laulua?
muutamia joo =P

44. Otatko aurinkoa, varjoa vai aurinkovarjoa?
kuljen varjoissa...

45. Onko sinulla koskaan ollut huuliherpestä?
en mä tiiä...

46. Pinni vai ponnari?
ponnari

47. Onko mummollasi kuulolaitetta?
ei =)

48. Nauratko idioottimaisesti?
*kröh kröh* samalla tavalla ku muumipeikko xD

49. Rajoittaako vessassakäynti elämääsi?
välil joo...

50. Ostaisitko kaupasta banaaneja vai omenoita, jos tietäisit että siskosi/veljesi olisi
jos mun tekis mieli

51. Oletko kulipäärotta?
siis PILIPÄÄROTTA OLEN!

52. Oletko polttanut jalkasi patterissa?
en...siis.....no en...?

53. Osaatko tanssia bugia?
vittu ne aurinkolasit ei sovi sille xDD

54. Miksi olet tähän aikaan koneella?
koska sä kyselet mult kysymyksiää...

55. Ketä halasit viimeksi?
äitiäää! ku se lähti katos Lappiin =)

56. Oletko lukenut Tuntemattoman Sotilaan?
en, enkä viel kertaakaa kattonu sitä leffaakaa kokonaa...

57. Onko sinua koskaan vedetty pulkassa?
joo...tietenki...

58. Saatko joskus raivokohtauksia?
...kysy sitä muilta...

59. Saatko joskus naurukohtauksia, joita et voi kontrolloida?
voiha RAX sentää xD
60. Mikä on Siripiri?
lissulotta lyhennys sisäpiiristä...

61. Mitä on Piripiri?
VITTU TURPA KII!..sori...sä taisit kysyy niist raivokohtauksist...?

62. Keksi oman nimen alkukirjaimella kolme itseäsi kuvaavaa adjektiiviä.
sairaan sössöttävä seko

63. Onko sinulla mustat sukat?
joo, muut ei kelpaa!

64. Mielivaatekappaleesi?
joku kiva paita

65. Oletko Nalle Puh, Nasu, Tiikeri vai Ihaa?
lalla laiska..oon risto reippaan sukulaine...

66. Oletko juuttunut hissiin?
töissä jäin kerra semmosee tavara hissii =S tungin jalan liian lähelle sitä ovee ni se pysähty..buhaha

67. Mikä on horoskooppimerkkisi?
"Salla E, härkä horoskoopissa"

68. Apua apua apua apua, mikään ei kiinnosta _____?
pitkää viivaa...?

69. Paljonko kello on nyt Milanossa?
en mä tiiä...

70. Milloin olit viimeksi Tallinnan tohinoissa?
en mä o ollu

71. Murh vai Rauh?
grrrr tai grauuuuuh tai aah tai uuh tai ugh

72. Oletko pissannut yleisellä paikalla niin, että kuka tahansa olisi voinut huomata?
jeppp! xD

73. Minkä väriset lakanat sinulla on?
valkoset

74. Monellako tyynyllä nukut?
...? sängyllä mä nukun...? mut pidän päätäni yhellä tyynyllä

75. Oletko matkinut apinaa?
joo

76. Unohditko tänään ottaa lääkkeesi?
ei mun tarvii enää ottaa niit..

77. Milloin viimeksi kävit Tarjoustalossa?
eilen =)

78. Mitä ostit viimeksi kaupasta?
maitoa,limua,jugurttia,kissanruokaa

79. Kenelle teit viimeksi kortin?
Tokio Hotel:ille lähti semmone kiva yhteiskortti, minä en o sitä tehny mut kuulun siihen mukaan =). kuvan pistin siihe =)

80. Aika monella on muna mutta minkälain
tämä joikuna, ei jokalinnulta irtoa...muna...(Pierre tietää)

81. Minkä tekstin haluaisit t-paitaasi?
Tokio Hotel...tai sitte vaa pelkkä niitten logo =) tai sitte Alles Gut<3

82. Pureskeletko kynsiäsi?
en enää =)

83. Jos olisit peruna, mikä olisi nimesi?
Runa

84. Oletko katsonut seksiguru ohjelmaa ?
heheheh....joo.....

85. Mario vai Luigi?
se sieni...

86. Kuka oli ensimmäinen paras kaverisi?
Iina

87. Oletko ollut koskaan kala?
joo siis sillo kerra..sillo..öö...no en mä ny muista sitä päivää...

88. Onnennumerosi?
8

89. Onko sinulla ollut syyliä?
joo kai...

90. Tunnetko olevasi kuin orja kotona?
en kotona, mut töissä joo....

91. Vaivaako sinua nuoruusajan dementia?
eiku vanhuusajan.

92. Oletko koskaan varastanut mitään? Jos olet niin mitä?
tikkareita,varmaa jotaa pikkuleluja joskus,rahaa...voi ei...mä oon kauhee...

93. Montako kaimaasi tiedät/tunnet?
mun riparilla mun isone oli Salla =) eli 1

94. Kirjoitatko usein väärin?
joo..äske ton ykkösen kohalle meinas tulla huutomerkki

95. Kaakao, kahvi vai tee?
tee...

96. Minkä väriset piilolinssit haluaisit?
en haluu...

97. Miksikä pukeutuisit naamiaisissa?
seinäruusuks....

98. Jos katse voisi tappaa, montako ihmistä olisi jo murhattu?
"ei, en ole murhaaja"

99. Milloin olit viimeksi bilettämässä?
mä en biletä, mä hiletän....

100. Jos sinusta olisi lööppi huomisessa lehdessä, mistä se kertoisi?
paskaa purkissa...

-RUNO-Maanantai 16.10.2006 23:22

-Uskothan?-


Uskothan?
Vaikka en vielä sano mitä
Uskothan?
Jos sanon että rakastan sinua

Uskothan?


Tekijä: Salla Eskelinen

-RUNO-Maanantai 16.10.2006 18:37

-Leikki-



Tuuli naurahtaa pehmeästi läpi puunoksien
Puu ravistaa lehdet ilmaan, niinkuin sitä kutittaisi
Sitä on kiva katsella
Puun ja tuulen yhteistä leikkiä

Aurinkokin tulee mukaan hymyllään lämmittämään
Ja saa tuulen viheltämään iloisia säveliä
Puu tanssii sävelien tahtiin ja kutsuu saateen mukaan leikkiin
Pienet vesipisarat rummuttavat kauniisti koskettaessaan keinuvia lehtiä

Kun leikki on loppunut ja kaikki jatkaneet matkaansa
Minä olen surullinen
Ehkä he eivät enää tapaa toisiaan
Ehkä he eivät muista tätä leikkiä

Silloin näen sateenkaaren ja ymmärrän
Se on tuulen, puun, auringon ja sateen yhteinen merkki
Kyllä he vielä leikkivät



Tekijä: Salla Eskelinen

-RUNO-Maanantai 16.10.2006 17:59

-Itken, Hymyilen-


Itke vaan
Minäkin itken
Itken kun olen onnellinen
Itken kun olen vihainen
Itken kun olen surullinen
Mutta on hetki jolloin en itke
Se on hetki jonka olen sinun kanssasi
Silloin en itke onnesta, en vihasta enkä surusta
Silloin hymyilen, koska tunnen olevani kokonainen.


Tekijä: Salla Eskelinen