IRC-Galleria

|essii

|essii

ihastui tänään

kultaaKeskiviikko 21.01.2009 15:06

Perjantaina treenit alkoivat vauhdikkaasti ja joukkuehenkeä kohottaen. Majoituimme luokkaamme ja menimme aikaisin nukkumaan.

Lauantaina pelit alkoivat hivenen nihkeästi tappiolla, mutta päivän edetessä tiimityöskentely alkoi toimia paremmin ja lopuista 3 pelistä tuli voitot kotiin. Mutta olisi voinut tulla hienompiakin voittoja. Illalla näimme vanhoja kavereita muista joukkueista ja otimme rennosti odottaen seuraavan päivän koettelemuksia.

Sunnuntai-aamuna saimme vastaan oman II-joukkueemme. Peli oli todella jännittävä ja meidän pelimme osalta myös hivenen sekava. Lopulta tuli kuitenkin voitto ja edessä oli välierä Lännen ykköstä vastaan. Se ottelu oli meiltä hyvää peliä ja sytyimme kunnon hurmokseen jonka tuloksena veimme voiton kotiin.

Edessä oli valmistatuminen Etelä-I joukkuetta vastaan. Tahmean alun jälkeen voitimme finaalin hyvällä taistelulla. Pitkälle kotimatkalle oli hieno lähteä kultamitalit kaulassa.

1992 ikäluokka kiittää, kumartaa ja vaikenee taka-alalle.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.