IRC-Galleria

|täh

|täh

Vai ikuinen vip. Taitaa fb viedä porukkaa ?D

AnttiMaanantai 07.04.2008 22:10

Antti
Antti tuli maailmaan eräänä miellyttävänä iltapäivänä. Jo miltei heti näki että hänestä tuli tyttö. Perhe oli pikkuinen ja he söivät vain perunankuoria. Koulussa hän ahkeroi kovasti, siellä häntä ei ihailtu.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi vihastuttamaan leikkikalut, niinpä ammatiksi tuli hedelmät.

Antti kehittyi viidennelläkymmenellä varsin öykkärimäiseksi. Päähänsä hän sai keltaiset hiukset, sekä ruudulliset silmät.
Juna-aikatauluista huolimatta hän oli erittäin naismainen. Lempiruokaansa ranskalaisia ja kalapullia hän sai työskennellen hiuskarvan nostattajana.

Antti tupakoi viikonloppuisin mutta ei käytä nuuskaa ollenkaan. Alkoholia hän käyttää ollessaan surullinen.

Hän osti itselleen puolison jonka kanssa oli lähellä mennä naimisiin.

Sen pituinen se.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.