IRC-Galleria

aaaaah paras leffa!Perjantai 10.07.2009 20:35

hyi :(Torstai 09.07.2009 01:06

Nimeni on Chris,
Olen kolme,
Silmäni ovat turvoksissa.
En näe.

Minun täytyy olla tyhmä,
Minun täytyy olla paha,
Mikä muukaan olisi voinut,
tehdä isän niin vihaiseksi?

Toivon että olisin ollut parempi,
Toivon etten olisi ollut ruma,
Sitten ehkä äitini,
Haluaisi vieläkin halata minua.

En voi tehdä väärin,
En pysty puhumaan ollenkaan,
Tai muuten olen lukittuna ylhäällä,
Koko päivän.

Kun olen hereillä,
Olen aivan yksin,
Talo on pimeä,
Väkeni ei ole kotona.

Kun äiti tulee kotiin,
Yritän olla mukava,
Niin ehkä minä saan vain,
Yhden selkäsaunan tänä iltana.

Kuulin auton,
Isä on palannut,
Charlien baarista.

Kuulen hänen kirouksen,
Nimeni on sanottu,
Painan itseni,
Seinää vasten.

Yritän piileksiä,
Hänen pahoilta silmiltään,
Olen niin peloissani nyt,
Alan itkeä.

Hän löytää minut itkemästä,
Kutsuu minua rumilla sanoilla,
Hän sanoo, että on minun vikani,
Että hän kärsii töissä.

Hän läimäyttää ja lyö minua,
Ja huutaa minulle enemmän,
Pääsen vihdoinkin vapaaksi,
Ja juoksen ovelle.

Hän on lukinnut sen jo,
Ja minä alan karjua,
Hän ottaa minut kiinni ja heittää minut,
Kovaa päin seinää.

Minä putoan lattialle,
Luuni melkein murtuneena,
Ja minun isäni jatkaa,
Enemmän huonoja sanoja.

'Olen pahoillani!', minä huudan,
Mutta se on nyt liian myöhäistä,
Hänen kasvonsa on kieroutunut,
Käsittämättömäksi.

Se kipu ja loukkaantuminen,
Uudelleen ja uudelleen,
Hyvä Jumala, armahda minua!
Lopeta se, kiltti!

Ja hän viimeinkin lopettaa,
Ja suuntaa ovelle,
Sillä välin kun makaan siellä liikkumattomana,
Loikoillen lattialla.

Nimeni on Chris,
Olen kolme vuotias,
Tänään isäni,
Murhasi minut.

Ja sinä voit auttaa,
Jos luet tätä,
ja et ohita.

Minä rukoilen sinun anteeksiantoaisi,
Sinun olisi pitänyt olla,
Yksi sydämetön henkilö,
Jos ei vaikuta sinuun,
Tämä runo.

Ja koska sinä OLET vaikuttunut,
Tee jotain sille!
Kaikki mitä pyydän sinua tekemään,
On siirtää tämä eteenpäin!

JOS SINÄ OLET LASTEN PAHOINPITELYÄ VASTAAN!
Lähetä tätä 'Isä ... se sattuu'

Jos et lähetä tätä kenellekkään kenet tiedät

Niin silloin oletettavasti et välitä lasten pahoinpitelystä.

Ensiksi minä luulin tätä vain ketjukirjeeksi
Ja en aikonut lähettää tätä eteenpäin,
Mutta nyt tajusin että tämä on tärkeä tilanne.

Ainakin viisi lasta jokainen päivä kaikkialta maailmasta kuolee lapsipahoinpitelyn takia.

KATOAMISILMOITUS !!!!Keskiviikko 08.07.2009 21:15

voooi söpö milla :d
OLETKO NÄHNYT TÄTÄ NEITIÄ?!?!?!?!?!?!?!
jorgasmi a.ka milla lähti ystävänsä e-ellan a.ka ellan
kanssa äitinsä häihin ( ja power parkkiin ) torstaina
2.7.2009 klo 16. junalla kohti lestijärveä tsukutsukutsuku........
heidän piti palata sunnuntaina 5.7.2009 takaisin helsinkiin
mutta on ollut tiellä tietämättömillä jo kolmisen päivää....
onko hän lähtenyt mummilleeeen ??!?!?!?!? vai muumilaaksoon ....
JOS TIEDÄT JOTAIN MILLASTA TAI ELLASTA OLE HYVÄ JA ILMOITA
MINULLE !!!

ps . ei löytöpalkkiota.

terveisin ÄNES & sebuskii galleriasta !

r.i.p michael jackson 1958-2009Perjantai 26.06.2009 16:09

:(

ahhhhhhh paloin selästä <33<3<3<3 Perjantai 26.06.2009 00:23

ihanan punainen =)=)=) aika jees joo.
ps. oli nice treeeenit ja TOSI NICE päivä
EI ENÄÄ TÖITÄÄ AAHAAHAHAHAHAHAHAHahahaaaaaaaaaaaaaaa i'm happy

täältä tullaan valvominen klo 2-3 ja heräämine 12-14 aikoihiinnnnnnnnnn<33333<3<3<3<33

booringLauantai 20.06.2009 23:37

Terveys ja hyvinvointi:

Onko sinulla lääkitys? Millainen? Miksi? - eipä ole
Onko sinulle todettu masennusta? - nojaa ei
Oletko joutunut turvautumaan ulkopuoliseen apuun? (esim.terapia, poliisi yms)? - joop
Onko sinulta koskaan murtunut luita? Mitä? - en oo varma ku en oo käyny yleensä lääkäril vaik olis sattunu mitä ;pp
Pisin sairaalassa viettämäsi aika? Miksi? - en harrasta sairaaloita

Päihteet ja huonot elämäntavat:

Milloin kännäsit ensimmäisen kerran? - een muista
Entä mitä joit? - no varmaa siiderii &lt;kieli&gt;
Millaista se oli? - ihkuu
Jäitkö kiinni siitä? - eeeen
Kärsitkö darrasta? - en
Kuinka usein juot? - no en nyt kovi usei ;p
Entä oletko kokeillut huumeita? - en
Entä poltatko? - en
Minkä ikäisenä aloitit tupakoinnin? -


Ystävät ja muut suhteet:

Onko sinulla paljon kavereita? - ei
Tuntuuko sinusta että ihmiset käyttävät sinua hyväkseen? - ei
Seurusteletko? Onko se kivaa? - en...... oli se sillo joskus kivaa
Puolustatko ystäviäsi, vaikka oma terveytesi kärsisi? - joo!
Millainen on mielestäsi oikea ystävä, onko sinulla sellaisia? - sellasii voi olla monenlaisia. on mulla pari
Jos ystävälläsi on hätä, niin oletko ensimmäisten joukossa häntä auttamassa? - of course
Onko kukaan hyvä ystäväsi kuollut? - eip

Sitä ja tätä:

Oletko joutunut tarkkailun kohteeksi? - en
onko sinulla ajokortti? - ei
Oletko ajanut ilman korttia? - en
Oletko koskaan ollut kolarissa? Kävikö mitään? - enoleee
Joudutko usein ongelmiin? - sometimes
Mitä mieltä vanhempasi ovat käytöksestäsi? Tai ylipäätään sinusta? - no mä en osaa hallita syömisiäni, en tottele, ja oon rasittava kakara
Löytyykö sinulta rikosrekisteri? - ei vielä

Villi puoli:

Osaatko olla hiljaa oikeissa paikoissa? - en
Riehutko julkisilla paikoilla? - nojaa
Joudutko usein tekemisiin virkavallan kanssa? - en
Oletko rikkonut tahallisesti valtion omaisuutta? - i'm not sure
Oletko joutunut todella pahaan tilanteeseen? Miksi? - joop...... many times

Lapsuus (7-13 vuotias):

Olitko helppo lapsi? - en
Kerro jokin hyvä muisto lapsuudestasi? - jaa-a
Kerro nyt jokin huono muisto? - monia
Miten ylipäätään kulutit aikaasi? - himassa vaan yksin yleensä


Rakkaus:

Seurusteletko? - en
Jos et niin, kenen kanssa viimeksi seurustelit? - not going to tell you that
Mihin kiinnität huomiota seurustelukumppanissa? - luonneee ulkonäkö
Milloin viimeksi nukuit jonkun kainalossa? - hah
Onko joku ihastunut sinuun? - ei
Mitä ovat tämän illan suunnitelmat? - katon myöhään telkkariaaaaaaaaaaaa
Pyysikö sinua elämässäsi eniten satuttanut henkilö sinulta anteeksi? - eip
Rehellisesti, mitä todella haluat juuri nyt? - en kerro.... no mut jätkä ois kiva ja välit omiin luokkalaisiinsa ois kans jees.....
Tahtoisitko asioiden olevan niin kuin ennen? - kyllä joiltain osilta
Onko joku jota et koskaan unohda? - on on

Tietääkö kukaan muu salasanaasi? - ei
Tuleeko tästä viikonlopusta hyvä? - ei
Missä olet kahden tunnin päästä? - telkkarin äärellä
Minkä unen näit viimeksi? - et sain kummitädilt jotai shekkejä?
Mitä ajattelit viime yönä ennen kuin nukahdit? - hihihihihii en sano
Tyypillisin tapasi viettää juhannusta? - himassa

Aiotko vielä aikuisenakin asua samalla paikkakunnalla kuin nyt? - en varmaankaaaan
Mitä mieltä olet homoista? - no ihan sama kysymys ku kysyis et mitä mielt oon heteroist? ihan ihmisiä siinä missä muutki?
Mitä aiot tehdä huomenna? - ooo himas tai kisiksel
Kuka viimeksi soitti sinulle? - viisssii milla
Kuka viimeksi lähetti sinulle tekstiviestin? - noora

Käytätkö aina turvavyötä? - nojaaa
Haluaisitko ihastukseltasi pusun? - (;
Miten hiuksesi ovat nyt? - sillee tosi vitun hienosti
Koska joit viimeksi kaakaota? - en muista, vissii nooralla
Onko sun sänky nyt pedattu? - jaaa on se kai

nyt onki sitte tavoitetta kerrakseeen :)Perjantai 19.06.2009 00:53

uuu mun sormi on levee ja sininen Maanantai 15.06.2009 00:13

mmmmmm ihanaa i hope it's not murtunut :---D
mutta oli ihan mukava päivä (;;

YÄKKyäyyykykykyyäyäykLauantai 13.06.2009 17:03

vihaaan itseäni!!!!!!!! WHY WHY WHYYY I DID IT...................