IRC-Galleria

Ü

Ü

"Maanantaiaamulla kuin hylje kyljellään, kerää itseään arjen kohtaamaan."

Tarina :--DTiistai 13.07.2010 17:06

Olippa kerran prinsessa jolla oli kaunis vaaleanpunainen mekko.siinä oli kultaisin kirjaimin
ommeltu hänen nimensä. Prinsessalla oli mielessä eräs komea mies jota hän aika paljon rakasti.
Mies tuumasi itsekseen kuinka kaunis hän olikaan mutta hänellä oli myös mielessä eräs toinen hänen
palvelijattarensa josta hän ei kuitenkaan ollut niin kiinostunut.. Prinsessa oli muistelmissaan kertonut
kuinka hän monta kertaa aijemmin oli rikkonut lupauksensa olla ottamatta isänsä valitsemaa prinssiä
koska hänen mielestään prinssit ei ollut kertonut hänelle aijemmista puuhailuistaan puutarhassa hänen pikkusiskonsa
kanssa jolle hän oli ryöstänyt tarhan kauneimmat kukat. Prinsessa oli ollut mustasukkainen
Juuri tälle ihanalle ruusulle joka siis oli hänen siskollaan joten hän päätti repiä sen riekaleiksi
ja saada prinssin. Hän kävi pikkusiskonsa kimppuun. "ounou" hän sanoi ja yritti päästä karkuun, jolloin
prinsessa itsekkin päätti karata linnasta ja aloittaa matkan kohti uusia miehiä jolloin tapahtui yllättävä
käännös nimittäin hän palasikin takaisin pyytämään anteeksi siskoltaan ja veljeltään.


LOPPU THE ENDO


XD (kaverinkaa oli hauska jatkaa lauseita mesessä)

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.