IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

saneluLauantai 30.09.2006 14:09

Noh, ensin me ... Mentiin myllyyn jossa SATTUMALTA (isolla) törmättiin, tai oikeastaan ohitettiin herrat hevarit :F
jah aiheena oli kääntyä ympäri, koska herrat menivät prismaan.. ehkä. Ja huomattuamme tämän, menimme sportiaan, jossa oli määränä huojua.
Käveltyämme ympäri kaupan lähdimme marssimaan puoleen väliin kauppakeskusta, jossa vartioimme hyvin tiiviisti.

Huomattuamme pään väkijoukossa, menimme katsomaan keskimmäiseltä ulko-ovelta, mihin se pää menee. Päätä ei huomattu enää, joten lähdimme kävelemään prsiman kassoja läpi, että mitäs siellä näkyy. Kas kummaa, kassalla numero kahdeksan, vai peräti yhdeksän, silmiimme osui nuori mies musta tukkainen (tai ruskee) ja pysähtyminen tapahtui henkilön A osalta, koska henkilö B lähti eteenpäin.
Kuitenkin saatuaan henkilön A liikkeelle, sattui sieltä tulemaan herrat loput herrat. Ja tässä vaiheessa henkilö B oli jo viipeltänyt ovien kautta ulos kassi mukanaan. Ja henkilö A pysäytti herrat nuoret ja jäi henkevästi ilmoittamaan mitä me teimme siellä, ja mihin me olimme menossa.

Ja näin etenimme vaiheeseen C, jossa huomasimme löytävämme itsemme rikkinäisistä liikenne valoista. AIVAN! Aivan, huomasimme myös, kysyessämme tietä kirkolle nuorilta miehiltä,.. pojilta.. heheh.. että takanamme olevassa liikenneympyrässä menee musta auto, jossa huomaamme neljänn käden huitovan eteenpäin, tarkoittaen " menkää sinne päin".
Lähdimme nuorten miesten..poikien.. näyttämään suuntaan, löysimme kirkon ja sen lukuisat puut ja.. ja.. sitten... tapahtui.. puhelinsoitto ja huomasimme olevamme vaiheessa D, seurakunta talolla, missä oli paljon jäniksiä, mut ne ei kiljunu.

Ja puhelin soi taas, koska sillä soitettiin ja seuraavana oli vaihe abcd.:E! Jossa huomasimme että noutaja on tulossa. Ja lähdimme noutajan matkaan, käveltyämme ensin heitä vastaan. Seuraavaksi huomasimme olevamme jonkun nuoren miehen talossa, jossa oli hyvin persoonallista kansalaista, jos toistakin.
Joo, ja sitten, sitten oli kättelykierros, hyvin lukuisa, kuitenkin siirryttyämme kättelystä istumaan kulmasohvalle (varmasti kallis), niin huomasimme istuvamme siellä hyvin mukavien ihmisten seurakunnassa, kaiken hevimusiikin ja moshauksen parissa. Ja ehkä vähän viiltelyä juustohöylällä ja perunankuorimaveitsellä.

Kuitenkin hyvän juomatarjoilun ansioisa määränä oli etsiä viittoman kielellä sanottuna WC ja mutta, ovissa ei ollut lukkoa. Joten siinä piti vartioida ja jos ois käyny niin, et sinne ois tullu joku, ni siin ois ollu sit mopin kans huitomisen paikka, mikä siel oli siel vessas.
Hoidettuamme nämä tärkeät asiat, huomasimme vaihtaneemme huonetta takkahuoneeseen. Jossa huomasimme olevamme ensin kahden, kun väki lisääntyi.. huomattavasti.
Pitää vähän lyhentää Peipon vuoksi. (1kohtasensuroitu) Huomattavasti juu.. ja niin.. kun ovi aukesi, kun herrat tulivat tupakalta, huomasimme henkilön A:n ja hänen henkiön X ns. alle kosimistarkoituksen, sinäänsä jo mielenkiintoista, kuitenkaan henkilö A ei myöntynyt kosintaan.
Huomasimme tämän jälkeen että henkilö X oli lattialla, olevinaan saimaannorppa ja aiheena olivat myös muutkin kuin saimaannorpat, muunmuassa spiritismi, ja 50cent ja neekerit (tummaihoiset siis).

Huomattuamme kellon lähestyvän jo puoltayötä, jolloin taika raukeaa, päätimme yhdessä lähteä, poistuaksemme kyseisestä talosta. Mutta ei kuitenkaan varmasti lopullisesti. Piste. AIVAN! Aivan.. ja paluumatkasta... huomasimme, ensin kävelemme väärään suuntaan. Käännyimme ympäri toista tietä mennäksemme, sitten me aikamme käveltyämme huomasimme olevamme saman talon pihalla, mistä olimme vähän aikaa jo sitten lähteneet.
Otettuamme uuden suunnan, löysimme hyvin hatarasti, mutta kuitnekin oikeasti takaisin seurakuntatalolle ja sieltä toiselle puolelle tietä, jäniksiä nähtyämme taas. Näimme fordin ja astuimme sisään.

Ja palasimme takaisin Jylhämaahan. Piste. Ja kova sumu.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.