IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

VOI IHANUUSLauantai 14.03.2009 12:31

eilen oli erittäin mieluisaa, vaikka aluksi olikin erittäin LAME! :<

"oon semmosta läskityyppiä joka ei elä pakkasessa" :'DDD en nyt jaksa muistaa muuta, soli niin hulvaton illan lopussa. (klo 5aamulla)

paitsi mainittakoon taas ismo<3 :F

[Ei aihetta]Torstai 12.03.2009 21:47

pussikaljat parkin pihalla

nolife

voin kertooTiistai 10.03.2009 00:09

että viimeviikko oli menokkain sitten pitkään aikaan \o/

ensinnäkää en kunnolla nyt muista kaikkea, mutta maanantaina kun koulusta pois olin kun kipeä olin, niin käytiin sarQn kanssa hengailemassa peipolla, ja napattiin se sitte kyytiin. Mentiin Valmixiin ihmisiä järkyttämään ja kysymään kesätöitä.
Sen jälkeen puskettii ittemme loimaalle, (matka oli vihreäautoinen) ja haettiin mulle ajokortti aka henkkarit \o/ at last. Käytiin toki myös Carinassa päiväkokiksilla, ja Juhakin oli oikein iloinen siellä nähdessään meikän kipeenä liikenteessä.
Sitte Tiistaina oli meikä koulussa kahdeksan (8) pitkää ja tylsää tuntia -.- mutta kun kottii pääsin päätin että on aika taas henQ sarinan kanssa :)
Mentiin sitten abc:lle istumaan ja kyttäilemään ihmisiä, ja nälän yllättäessä päätimme siirtyä kyröön ählämeitten kebappiin tjsp. Otettiin sieltä sitte perhepitsa. Unohdettiin ostaa juotavaa, joten mentiin hakemaan sitä R-Kioskilta. Juuri! kun olimme poistumassa, niin eikös Sinkkonen ja Jussi pamahda sinne Carinan bubi-iltamilta, ja kun pitsan he haistoivat, pyysivät tulemaan sinisen talon nallen (Ramin) luo.
No mentiin sitten Ramille syömään perhepitsaa... siellä oli myös joku random vanha ukko. Sieltä sitte ku Jussin ja Tonin tartti Hynystä telkusta lähtee kattoo ni päätettii sarinan kanssa lähtee viemää loppuja pitsoja peipolle. Peippo ilahtui kovin, varsinki ku oltiin sarinan kanssa syöty se loppu pitsa siinä matkalla. :F
Keskiviikkona menin aamusella kouluun, ja pyysin sitte loppuviikon vapaaksi ku sarinan kanssa täyty saada hengailla, olihan Hän sentään oulusta asti tullut. Koulu loppu sitten klo puol12 ja sarina tuli noutamaan koulun portilta, joka oli yllättävän vaikea löytää O_O
Sieltä sitten mentiin alkoon, ja pongattiin se joku jonnan luokan ihminen, plus joni ja mikko \o/ Loimaalta sitte lähettiin auran alkoon täydentämään varastoja. Sieltä jatkettii matkaa kyröön jossa mentiin ostelemaan normaalia juomapuolta. Sitte päätettiin peippoa taas ystävällisesti ahdistella ja mentiin niille hengaamaan, kunnes lähdettiin peipon kanssa loimaalle viemään peipon kakkosvaiheen papereita, ja alkoon hakemaan punaista giniä kun oli unohtunut ostaa. Päästiin sitte loimaalle nii peippo ilmotti ettei tarviikkaan viedä mittää, ja irene ilmotti et he ois tulos. No, takapenkki oli takasintullessa täynnä. Käytiin viemässä peippo kotiin, ja lähdettiin kyydittämään ireneä ja paulaa säkylään armeijaan. Tässä unohtui Loimaan alkokin ja päätettiin hoitaa ginit säkylässä. Valmixin kohdalla aina_niin_ihana Jussi meinas ajaa rekalla meijän päälle (oli kuulemma nii liukas) ja nauroi sielä hytissään aww.
Käytiin sitte meillä äkkiseltää ja sit mentii sinne säkylään. Käytii armeijan pihalla ja lähettiin alkoon, sieltä sitte tultii takasin sotQn ja mentiin syömään. Pongailtiin siellä muutamat tutut ja sarinan kanssa vahingossa armeijaihmisten tupakkapaikallekin eksyttiin polttelemaan, kun muut siviilikansalaiset sielä toisellapuolen aitaa tupruttelivat. Vaan ei haittaa. Sitte lähettiin vielä loimaalle viemään irene ja paula takaisin kotoihinsa, ja marssittiin pikasesti Carinaan. Koska nähtiin Juha ja sinkkonen tupakalla. Juha ilahtui taas kovasti =) Ja sinkkonen. Paikalla oli myös isokiho marjatta tai joku.
Otettiin taas sitten kokis kahdella pillillä. saatiin neljä pilliä. Siinä sitte istuttiin niin kauan että paikka meni kiinni ja jutteltii asianomaisten kanssa. "pois meijän baarista". Saatiin myös kauniit nimikyltit sarinan kanssa katosta roikkuvien koirien kaulaan ;> Jotka käytiin siinä pikaC askartelemassa heti ku Juha sano että semmonen käy päinsä \o/ (koirat siis pehmoleluja, ei täytettyjä). Carina meni kiinni ja oltiin siinä lähössä mut Juha vielä kahvit tarjos ja alko laskeen kassaa siinä kuunnellen meijän tyhmiä juttuja. Ja sinkkonen nettos rahaa pelikoneista. Vietiin se siinä sitte illalla vielä kottii ja jätettiin juha vihdoin rauhaan. Jatkoimme iltaa sarinan luona katsellen pasilaa ja maistellen juomaa. Toki päivä oli ollut niin rankka että melko pian nukahettiin.
Torstaina sitten aamulla heräsin sarinan äitin herätyskelloon. Sen jälkeen kyseinen hlö tuli tietokonehuoneeseen ja sanoi "apua" ku näki meikän :< No sarinan kanssa pikasesti pakattiin pullot yms ja siirryttiin meikän residenssiin.
Siemailtiin siinä ja pelattiin Guitar Hero 3. Sarina ihastui sihen aww. <3 Sitä ku tarpeeksi oltii rimputeltu ni päätettiin peippo käskeä kylään kuha pääsee porista tännepäin suomea. Sieltä se sitten tuli ja Riikkakin tuli sitten hengailemaan. Oltiin meillä jonkun aikaa, kunnes Sarinan tartti saada tupakkaa. Kaupat oli jo siihen aikaan kiinni, joten mentiin (yllätys) Carinaan juhalta ostamaan. Sielä sitten sinkkonenkin oli ja voi jussikin tulossa oli. Otettiin Sarinan kanssa kokis kahdella pillillä ja palmulla. Peippo otti kaakaon ja riikka tyytyi olemaan kuivin suin. Sielä sitten oltiin taas aika pitkään, pongattiin jussit sun muut ja sitten meidän pitikin mennä moikkaamaan astasen jonnaa koska satuttiin sekin näkemään. Mentiin siellä sitten pikaisella visiitillä käymähän, kunnes äiti ilmoitti että on haGmasa meikää tässä piakkoin. Lähdin siis koto ja sarina meni koto. Ja riikanki vahingossa lähetin koto vaikkei ollu tarkotus :< No, perjantai-aamulla sitte säntäsin äkkiä suihkuun, koska sarinan äiti oli tulossa hakemaan, koska sarinan ajokortti ja muut omaisuudet oli meikälle jäänee :'DDD
Mentiin sitten sarinan luo, josta nälkäisinä lähdettiin kauppaan, mutta päädyttiin Pillariin. Otettiin kerrosateriat, jotka oli aika pahoja. Peippokin sattumoisin oli lukiolta hakemassa jotain papereita, niin se pystyi sitten kivasti liittymään seuraan. Päätettiin sitten kun saatiin syötyä niin mennä Laurille hakemaan lauri peipolle. Ekstempore. Lauri häkeltyi ku ilmotettiin olevamme 5min päästä niillä, joten se painu suihkuun. Oltiin sitte niitte eteisessä jonku tovin kattelemassa pienen koiran haukkumista, kunnes Lauri suvaitsi tulla pois suihkusta. Oltiin niilä jonku aikaa juoruumassa ja kattottii ku laurin isoveli pelas president eviliä. Tämän jälkeen matka jatkui peipon palatsiin. Siellä harjoitimme juomista myös ja pelattiin erilaisia korttipelejä, plus hiirenloukkupeliä (jonka meikä voitti \o/!) Janne paistoi meille vohveleita jotka me syötiin, ja sitte kun kello tuli tapreeksi, ni lähdettiin neljästään sarinalle =) Siellä sarina kipitti pesemään tukkaa, ja harjoitettiin sitte juomista. Lauri jottain koneella sääsi ja peippo muute vaan kuukahti. Puoli kasi ni mentiin salkkarit kattomaan. Ja vartin yli kasi lähdettiin kauppaan hakeen peipolle salmiakkia, ja Ninaa kotoa.
Nina sitten tuli kyytihin ja lähettiin kohti yllätys yllätys Carinaa jossa karaokea olisi \o/ Siinä matkalla sitten Satu ilmotti et ovat satun kanssa tuossa myös ja muitaki abeja ehkä. No, mentiin sitten sisälle ja katottiin "tartu mikkiin" ohjelma, laulettii tietty mukana 8)
Siinä sitte ku se 10 aikoihin loppu nii alko abeja tulemaan ja jotain muitakin alltimefavoureja kuten esim. jani ja jussi <3 Siellä oli kyllä paljon ihmeen nuoria tuttuja ihmisiä. Joku jota kuulin olevani suudellu jossain pileis, mut olinki sit kuulemma vaan jutellu saunassa :D muistin kyllä kyseisen henkilön kun kuulin tietyn tuntomerin ;>.
Lauloin siinä illan mittaa sitte karaokea mm.ninan peipon satun laurin ja anskun kanssa \o/ Sipiläki suvaitsi saapua, mutta suhdeasiat menivät sillä mönkään. Kolmosantsakin nähtiin, ja sen kanssa tovin juttelin, kunnes se päätti kotiin mennä. Jussikin kertoi meidän työpaikkahakemisen edistyvän niin että se hommaa meijät töihin sinne. No, siinä ilta jatkui mittää erikoisempia tapahtumatta, paitsi hieroin sarinaa<3 mutta niin sitten ku paikka meni kiinni ni Lanttu ilmotti että valmixilla on jatkot. Mentiin sitte taksilla sinne meikä sarina jussi ja antti. Iso oli talo johon astuimme, ja paljon oli sohvia. 2 kissaa pongattiin. Kauheeta meteliä antti ja jussi piti ku jotain "vitun kovaa" musaa kuuntelivat sielä ja moshailivat. Mentiin sitte sarinan kanssa myös sinne ku koko suuri talo saatiin kierrettyä, ja majottauduttiin sänkyyn. Siinä sitte antti sammu lattialle aika pian ja meikä sarina ja jussi valvottiin likimain koko yö. Aamulla piti mennä jääkiekkoa kattomaan, mutta jussi ei jaksanu sitte nousta ajamaan, ja meikän tarsi lähteä kotiin. Sarinan isä tuli hakemaan ku ensin uljaasti oltiin 3km kävelty. :F Menin siis kottii ja pysyin siellä jumalan koko loppupäivän -.-
Pyysin toki ihmisiä kyllään, ne oisivat tulleetki siinä puolenyön jälkeen, mutta olin tyhmänä sitten nukahtanu enkä heränny soittoon :D alotin myös toki remontin silloin.
Sunnuntai-aamulla sitte oli luvassa yläneelle lähtö asuntoa kattomaan. höh :<. Sieltä ku tultiin ni mentiin mammalle ja pappalle, josta sarina kävi meikän ja villen noukkimassa neljältä gun. Peippo ja peipon purjotkin matkassa olivat <3. Mentiin käymää meillä pikaseen, ja sitte mentiin käymään peipolla pikaseen, ja sitte mentiin viemään villeä loimaalle. Ville jäi sinne ja sitten alkoiki puhelinsoitteluvaihe. Soiteltii siinä janille ja sipilälle ja jussille, tavoittaa koitettiin siis jussia. Koska jussi oli yhteydenottoa pyytänyt lauantaina. Lopulta sitte saatiin selville että jengi majailee tapiolassa, ja jussi majailee rantabaarissa, ja että jussi valintatalossa meijät voi tavata, ja tarttee sitte kyytiä lolled tulosten kesämökille gungungun.
Käytii valintatalos pongaas se lietolainen, ja lähettiin rantabaariin. Jussi tuli sieltä kyytihin ja vietiin se sinne mökille. Sieltä sitte mentiin pikkujatkoille niille käymään peräkanaa. Saatiin marmeladia jussin isän naisystävältä, ja katteltiin karhudokumenttia televisiosta =) Sitte jusan tarsiki jo lähtee viemään lietolaista kotiin. Oltiin toki sarinan kanssa niillä vielä pari tuntia, kunnes lähettiin meikän luo siivoomaan (siivottiin myös tuomisella). Täällä sitte hengailtiin puoleenyöhön, jonka jälkeen sarina lähti nuQ ja meikä alko nuQ. Viiminen tankkauskerta oli toki myös hieno ku letkukaa ei meinannu autosta irrottaa.
Nyt tässä vielä joudun neljä (4) päivää ilman sarinaa elämään, koska oulu otti omansa takaisin :<

kettu kuittaa.

[Ei aihetta]Lauantai 07.03.2009 17:12

seksuaalista small talkia

kanan keitettyjä munia - aamiaispöydässä

gun

jumalaton lukaaliLauantai 07.03.2009 15:57

mut vaan yks sänky.

mo->Torstai 05.03.2009 17:13

eilen aloimme. teema oli pasila
tänään jatkoimme. teema kitarasankari
huomenna jatkamme. teema carina
ylihuomenna jatkamme. teema laiva
sunnuntaina jatkamme. teema, pohjien tyhjennys
maanantaina loput ja tiistaina takaisin kouluun ehkä.


mo->
löysin taas itteni eilen semmosesta paikasta ja semmosesta seurakunnasta etten ois ikinä uskonu. En toki vieläkää täysin usko. Vaan ei haittaa.

[Ei aihetta]Sunnuntai 01.03.2009 19:20

sannoin ku tänne muutin et tääl on jottai kummittelujuttuu, eikä kukaa uskonu, nyt neki on alkanee huomaa millai valot syttyilee itestää ja sammuilee, ja kuuluu hönkäyksii ja ovet avautuu ja näkkyy varjoi ymsyms.... olin oikeessa. toki en silti haluu muuttaa oon tottunu jo. :>
• Olet todella hiljainen, mitä se tarkoittaa?
- oon laulanu ääneni pois.

• Oletko koskaan tehnyt mitään naurettavan typerää? Kerro jotain.
- nojo. hmm. pussannu ufon kaa son ehkä tuorein typerin gun

• Kenen makuuhuoneessa olit viimeksi, lukuun ottamatta omaasi? Milloin?
- en toki muista mut veikkaan et sarinan :D tai mein villen

• Ikävöitkö jotakuta?
- en oikeestaan

• Millainen paita sinulla on päällä?
- snoopy yöpaita :) <- hihi sama

• Mitä teit viime yönä?
- nukuin pitkästä aikaa jopa 5h putkeen \o/

• Jos katsoisin nyt sänkysi alle, mitä löytäisin?
- no täl hetkel siel nyt on vaikka mitä... jotai lehtii, papereita, nenäliinoi, mandariinei, viinirypäleitä, muumipullo tyhjä, jtn vaattei, en jaks kumartuu kattoo.

• Nukutko mahallasi vai selälläsi?
- normist mahallaa, nyt kipeenä selälläni :<

• Oletko viime aikoina puhunut humalaisille ihmisille?
- on siittä viimekerrasta jo..... viikko tai pari

• Kasteletko hammasharjan ennen hammastahnaa?
- joo

• Mikä on lempipaikkasi hengata ystävien kanssa?
- auto gun

• Käytkö usein kauppakeskuksissa?
- sillo tällö hengaas myllyn rentoutustuoleis =)

• Puhutko puhelimessa 24/7?
- e

• Uskotko rakkauteen?
- joo

• Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä?
- ehkä mut son jo aika tuuri jos niin käy

• Paljonko kello on?
- 22.02

• Onko sinulla monia hyviä ystäviä?
- jokunen

• Oletko väsynyt?
- joo

• Harrastatko mitään urheilulajia? Mitä?
- en

• Pidätkö kiinalaisesta ruoasta?
- en

• Milloin viimeksi kävit ravintolassa? (esim. Rosso tms.)
- entie. hesel viime viikol joskus :P

• Oletko käynyt Amerikassa?
- e

• Tiedätkö, mistä maratonin virallinen pituus on lähtöisin?
- e

• Millainen nimi Paavo on sinusta?
- kiva

• Osaatko yhtään lausetta viroksi?
- e

• Onko taivas pilvinen siellä?
- kai se on

• Mitä sinulle tulee ekana mieleen sanasta muslimi?
- perunamuussi

• Oletko katsonut elokuvan Babel?
- e

• Onko sinulla allergioita?
- nojoo niin väitetään, mutten ole havainnu mittää vaikutuksia ku oon altistanu itteäni allergioilleni O.o

• Tekeekö mieli pitsaa?
- joo tonnikalapitsaa :<

• Jos sinun pitäisi olla 2h päästä lentokentällä valmiina lomalle Ibizalle, kenet ottaisit mukaan?
- sarinan :F

• Monesko päivä olet syntynyt?
- 30

• Onko hankala keksiä joululahjoja läheisille ja kavereille?
- joillekki on joillekkkkki ei oo

• Haluaisitko viettää hääsi avaruudessa kuten nykyään on mahdollista?
- en häitä mut muute haluisin käymää avaruudes :<

• Tykkäätkö katsella vanhoja valokuvia?
- joo ^^

• Pelkäätkö syvää vettä?
- eiks se samaa vettä oo ku kaikki muuki O_o

• Oletko innostunut kauhuleffojen katsomisesta?
- olen. antin kanssa.

• Onko perheessäsi vietetty elinaikanasi ylioppilasjuhlia?
- ei

• Montako kertaa olet muuttanut elämäsi aikana?
- kaks

• Oletko ollut Tallinnanlaivalla?
- e

• Jos löydät 50e setelin, mitä teet?
- pistän taskuu

• Aiotko hankkia ajokortin joskus?
- on jo O_O

• Katsotko mielummin O.C:n vai kummelin?
- en kumpaaka

• Milloin viimeksi juoksit?
- hmmm..... on siitä ainaki kuukausi

• Millaiseen poikaan/tyttöön yleensä ihastut?
- antti -nimiseen

• Oletko koskaan ollut ristiäisissä? (omia ei lasketa)
- joo vaik en kyl muista ku yhet. en toki ole varma oonks muis edes ollu mut uskoisin et olen :'D ainaki näyn valokuvis O_o

• Oletko tekstiviestiriippuvainen?
- en