IRC-Galleria

Blogi

« Uudemmat - Vanhemmat »

Flinch astuu varjoista takaisin valoon!Tiistai 05.10.2010 17:24

Flinch astuu varjoista takaisin valoon!


Flinchiltä julkaistaan 18.10.2010 digisingle!
Tarttuva rokkibiisi "Roosa" riutuu rakkaudesta,
eikä jätä kenellekään epäilystä, kuinka hyvää
valovoimaiselle yhtyeelle kuuman keikkakesän jälkeen kuuluu.
Odotettu sinkku on hieno pelin avaus ja maistiainen tulevalta levyltä.

Flinch on parhaillaan studiossa äänittämässä kevään 2011 alussa julkaistavaa albumiaan. Miehistynyt rokkibändi on saanut lisävahvistusta uudesta kitaristista, White Flamesta tutuksi tulleesta Kostista. Flinch on uusiutunut ja löytänyt oman tyylillisen linjansa.Uusi, eheämpi yhtye kuulostaa aidolta ja perinteisemmältä suomirokilta.

Vuonna 2003 perustettu Flinch on tehnyt kaksi pitkäsoittoa. Muutama vuosi sitten julkaistu albumi "Irrallaan" sai hyvin radiosoittoa ja aktiivinen tamperelaisbändi on keikkaillut koko ajan aktiivisesti. Keväällä on luvassa albumin julkaisukiertue.

"Vihdoinkin uusi sinkku! Aikaa siinä meni mutta lopulta päästiin studioon asti. No, hyvää kannattaa aina odottaa.. Pientä esimakua tulevasta meiningistä saatiin nauhoitettua ja lisää on tulossa! Roosa- single julkaistaan ja Loppuvuosi touhutaan uusien biisien kimpussa ja jokunen keikkakin tehdään vielä. Malttamattomina odotetaan jo tulevia studiosessioita! Niistä tiedotellaan toivottavasti pian. Mahtavaa syksyn jatkoa, nähdään keikoilla!"
-Flinch-

MIEHISTÖ VAHVISTUUTorstai 16.09.2010 19:33

MIEHISTÖ VAHVISTUU



Bändin miehistö vahvistuu, kun Kotkan meripäivillä kitaristivierailun tehnyt "Kosti amurista" liittyy Flinch orkesteriin.
Mies on osalle jo ennestään tuttu orkesterien White flame
Ke!vottomat ja Me & My Monkeys Band riveistä.
Nyt Amurin Kosti liittyy siis vahvistamaan myös Flinchin rivejä.

Flinch kiittää Tuomasta kesän keikoista!! Cheers!


"Kosti tuli alunperin vain yhdelle keikalle mutta siitä jäi hyvä fiilis kaikille, sovittiin että jatketaan kimpassa treenaamista ja kattellaan mikä meininki. Soiteltiin uusia ja vanhoja biisejä, tutustuttiin ja huomattiin että Kosti on tavallaan kuin vanha tuttu jo
muutamien treenien jälkeen"

-Haiwe

"Juu, Kostin tuleminen Flinchiin oli hauskojen sattumien summa.. Kotkan Meripäivien keikka buukattiin nopealla aikataululla ja Tupi (kesän keikkakitaristimme) oli samaan aikaan Uniklubin kanssa Kuopiossa. Tarvittiin siis kitaristi ja nopeasti. Sain vinkkiä, että Amurin Kosti vois päästä mukaan huolimatta lyhyestä varoitusajasta ja pian oltiinkin treeniksellä kokeilemassa biisejä. Muutaman biisin jälkeen tuli vahva tunne, että nyt on oikea mies kepissä! Vedettiin parit tiukat reenit ja lähdettiin Meripäiväareenalle hyvällä fiiliksellä. Keikka meni loistavasti! Lavalla keikan aikana tiesin että nyt löytyi Flinch-palapeliin se puuttuva pala! Pidettiin aiheesta pieni palaveri ja parin kaljan jälkeen sovittiin jo tulevista reeneistä ja että katotaan kuinka hommat etenee.. Pirun tyytyväisiä ollaan koko sakki uuteen jäseneen ja bändi on vahvistunut tuntuvasti! Paitsi että Kosti on helvetin kova kitaristi, se on aivan mielettömän mukava jätkä! :)"

-Oskari

”Mulla jäi hyvä fiilis kesällä tuosta tuurausvedosta ja jäbät antoi aika vapaat kädet soitella siinä juttuja, niin mikäs siinä vedellessä. Ilmeisesti sitten kaikki oli tyytyväisiä, kun alko puhelimet soimaan, että mitäs jos katteltais vähän enemmänkin. No, aika, paikka ja meininki oli oikea, joten päätin liittyä tähän hienoon ryhmään. Toivottavasti pystyn omalla panostuksella tuomaan bändin meininkiin vähän lisää sitä kuuluisaa ”dieselintuoksuista rock’n’rollia” ja myös tuotantopuoleen jotain apuja, sekä tietenkin toteuttamaan hienoja reissuja jäbien kanssa ja näkemään iloisia ilmeitä yleisössä, lisää fiilistä tiäkkö!”

- Kosti Amuri

« Uudemmat - Vanhemmat »