IRC-Galleria

-Iidana-

-Iidana-

vituiks menee niin että vihellys käy...

iitu corner osa.1Perjantai 26.06.2009 05:31

Jokainen elämässäni käynyt ihminen on tuonut jotain tullessaan ja jokainen siitä poistunut on vienyt osan mennessään, toiset tietysti enemmän ja toiset vähemmän.

Olen oppinut teiltä kärsivällisyyttä ja jotain elämän raadollisuudesta. Monesti olen menettänyt uskon ihmisiin ja yhtä monta kertaa saanut sen kaksin kertaisena takaisin. Välillä on hierottu suolaa haavoihin ja lyöty lyötyä, mutta useammin on löytynyt se auttava käsi joka on nostanut ylös, pyyhkinyt pölyt vaatteista ja muistuttanut siitä kuinka paljon huonomminkin voisi olla.

Miettiessäni kaikkenlaisia asioita olen huomannut että monet ovat olleet oikeassa, en taatusti ole se ihminen jonka joskus on oppinut tuntemaan. Iloisesta ja lämpimästä kun ei ole pitkä matka kylmään ja julmaan. (latojan huomautus: mun kohalla noin kolme sanaa)

Siispä mikäli yhtään lohduttaa voisin veikata etttei kukaan ole täysin samanlainen vuodesta vuoteen.

Kolme vuotta sitten olit erilainen kuin nyt ja kolmen vuoden päästä olet erilainen kuin nyt, ulkokuori voi pysyä ennallaan mutta sielu ja sisin muuttuu. (latojan huomautus 2: eikä kannata luulla etteikö joskus rupsahda, niin käy ennemmin tai myöhemmin)

Eilen luulin etten pysty , tänään luulen että pystyn ja huomenna tiedän että pystyn.

Ikävä.....Tiistai 23.06.2009 00:48

Ikävää ei voi sanoiksi pukea tai kuvin kertoa, niin kauan kun olit elämässäni täällä, siellä tai missä vain saatoin luottaa siihen että vielä tapaamme.

Ei ollut väliä olitko vierelläni, kuiteenkin koko ajan ajatuksissani, mukana kaikessa mitä tein.
Nyt on jäljellä vain muistot jotka auttavat jaksamaan ja jossain sydämmessäni kuva joka päivä päivältä haalenee.

Moni asia jäi sanomatta ja leikit leikkimättä, mutta lapsuuden päivät hyvinä hetkinä.
Ei mummon luona saa korppukahveja eikä lapeta kortteja, kovin on köökissä hiljaista.

Aikaa on tovi kulunut, minäkin hieman jo varttunut ei kuitenkaan ikävä hellittänyt tai haava parantunut.

Kyynel poskella istuen omaa elämääni miettien, on viimein hetki luovuttaa, vaalittava vain muistojaan.

Viikkopäivitykset pohjosestaKeskiviikko 10.06.2009 12:50

Nyt olis taas viikko puolessa, eikä tätäkää pätkää päästy lusimaa ihmisiksi.

Sunnuntai iltana raahauduttii kaikesa rauhasa takasi tähän kotikololle ja suunniteltiin kahvin keittoo, viturallleen meni ku oli tyäriltä pässy tuo niittyviski lopahtaan kaapista. Siispä katottiin parhaaksi poistuu kessulle. (onneks mulloli pompakkii ni selvisin)
Noh ka ku melkee päästii nukkumaan ni naapurin asukit päätti pistää pilleet pystyyn... Siinä ne sitte humppaa huudatti tovin aikaa, kovin oli vaan ankeen kuulonen biisi ei sanoja alkuunkaan (latojan huom. naapurit on ulkomaan eläjiä)
Kyllähän ne vissi huomas et olimma palanneet ku se jumputus lopahti, aah ihana hiljaisuus siis jos välillä kessulle. Sitä riemuu ei kuitenkaa kauaa kestäny, kattokaas ku humppa lopetti huutamisen ni naapurin martta alotti (sound effektit oli ku huonosta saksalaisesta aikuisviihde leffasta) JIPPI JAI JEE!!!! Oisivat ees siirtyny tuosta meän seinän takaa vithun... Niii kerta....

Sitte maanantailta ei ainakaa allekirjottaneel oo mittää muistikuvii... Tai olla tylsää (sillonki).

Eilen sitte mä päätin repasta ja alkaa blondiksi kaikkien näitten vuosien jälkee, kauan piti kaupassa asiaa pähkäillä mut miran pienellä painostuksella ostin värit =) *hihittää*
Sillähän ei ollu osuutta asiaan että levitin kaupan lattialle appelssiinimehu purkin ja tolloilin muutenki. Aattelin et jos oon lontini saan enemmän anteeks.... Nythän olen plondi, vasenkätinen ja kemiäinen, ei muita syntymävikoja =D *reps* Jotta näin alkuviikola, tänää alko vilmivestarit että eiköhä tähä loppu viikollekki saaha päivitystä porojen luvatusta maasta.

Tää alkaa keittää tupsua hhuimaavat niitty viskillä ja kaataa ne mieluiten miten vaan sänkyyn kämppikselle!

Soronoo!!! x)

Tomua ja pölyä....Sunnuntai 07.06.2009 17:14

No näi se tuli taas viikonloppu oltuu kotimaisemissa.
Aika kulu kyllä tallissa ku koitettii tota meä valkeaa oria pikkasen siistiä
*kiittää ja kumartaa Miralle*

Niinku aiemin joku jo mainitti ni tojotahan kiehahti matkalle rovaniemi sodankylä viime sunnuntaina =)
Kemiin tullessa mun ikioma maaliman ekaks paras automekanistikko kävi kirimäs vesipumpun ni johan toimi, flektist sähköjohto poikki
ja sitte keksittii torstai iltana (parin siiderin jälkee) et nnyt aletaa hiomaan ja pekkeloimaan töhöä.
Sen teimme joo taii siis mira teki mä pääasiassa keskityin hinkkaan maaleja pois ja tekkeen muuten vaan tuhoja, mut hyä siitä tuli =)
Jos ei oteta huomioon tämmösii pikku juttuja niinku esim sitä et muu auto on harmajan-ruskeen-keltasen kukertava ja skeidanen ku taas nää UUDET paikko kohat on valkosii.

Tännää pitäs kohti sodista lähtee että mikäköhän siit nyt leviää?
Mä löisin rahat likoon sen etee et kuksin ovi tippuu enne Tervolaa vaan en sitte tiä.
Voipi olla et tossa alkuviikost informoin mite kävi vai kävikö mitenkää,
huono mennä sanomaan jos ei tiiä mistää mitää!

Pikku iltapuhdetta kaikille =DTorstai 28.05.2009 16:52

Pastos päivva kiufvresist javra Orrejavra
Jos kosa kirrakeid korngatzim
Ja tiedadzim lomest oinemam jaufre Orrejavra
Man tangast lomest lie Sun lie
Kaida taide muoraid dzim suopadzim
Mak taben sadde sist oddasist
Ja puok taide ovsid dzim karsadzim
mak kuodde roannaid, puuriid roannaid
Kulkked palvaid tim suttetim
Mak kulki vuosta jaure Orrejavra.
Jos mun tokko dzim kirdadzim soäst vorodze soäst
I must leä soä dziodga soä maina tokko kirdadzin
Eäika leä julge songiaga julge, eäige leä siebza
Fauron siebza maan kuim lusad dzim norbadzim
Kalle juo leäk kukka madzie vuordamadzie
Morredabboid dad päividad
Linnasabboid dad salmidad
Lieggasabboid vaimodad
Jos kukkas sik pataridzik
Tannagtied farga dzim jusadzim
Mi os matta leäde sabbo karrasabbo
Ko lii padde suonapadde ja salvamroute salvam,
Keäk dziabreäi siste karrasiste
Ja keäsä miina täm oivitäm punie puok
Täme jurdakitäme. Parne miela
Piegga mielä, nuora jurda kukkes jurda
Jos taide puokaid leäm kuldeälem
Luidäm radda veärä radda
Ovta lie mielä oudas valdeman
Nu tiedäm puoreponne oudastam man kauneman.

unohtu =)Keskiviikko 27.05.2009 14:51

Sattupa tässä viikkona eräs että mun venäläinen kenkä telehvooni soi aamulla 07.03.
Kaikki jotka mua yhtää tuntee tietää et ensimmäinen kommentti sillon on että haluuks sä kuolla!
Noh tässäpä keskustelu kaikessa lyhykäisyydessään.

P= soittaja, I=iitu ite.

I: MITÄÄH? Mä nukun!
P: Onko isä siinä?
I: KUKA?
P: Isäntä...
I: noh ei oo kuule näkyny...
P: Missäs se on?
I:EN VAAN TIIÄ!
P: Niin missä?
I: EN VAINEN TIIÄ, henk. koht. oon sodanylässä...
P: Ai jaaa.... Mitäs sä siellä?
I: MiITÄS SE SITTEN SULLE KUULUU?
P: Mulla taitaa olla väärä numero *tirsk*
I: AI NOU SHIT! (tuut tuut tuut)

Voisin vaikka veikata et se poju tulee tarkistaneeks muutamaan kertaan numeron ennen ku soitteloo =)

Valvottuja öitä...Keskiviikko 27.05.2009 12:16

Niin se oli paapisen masa taas viime yöksi vaihtanu jakelu piiriä,
eikä käyny meillä heittelemässä unihiekkoja...
Ehtiin siis mietiskellä elämän tarkotusta =)

noh en siihen keksiny mitää syytä,
mut tuli yhdestä lasten kirjasta tuttu laulu jäi soimaan päähän loppu yöksi....
Kuhnu kimalainen lauleskeli joskus -87 että:
On minullakin tehtävä tässä elämässä,
vaikka minun mentävä pois talven tullen on.
On minullakin tehtävä se on jo löytymässä,
ei ole meistä turhaan kukaan tässä elämässä.

Aamun filosofiat oli siinä,
tää siirtyy taas opiskeleen ranskaa ja unohtaa tommoset aivotukset hetkeksi....
Miettien samalla söiskö tänään mitään vai ei...

UOK en syö...Sunnuntai 24.05.2009 14:31

On se kiva että nuo synttärit on vaan kerran vuodessa.
Niitte pileitten jälkeen muistaa miksi yleensä EI ota kauheesti seka-käyttö-viinaa...

mut on mahatanu olla muuikee olo eilen ku vieelä tänäänki tuo norjan sanasto pyrkii esiin.
Eilen tuliki puhuttua norjaa naapurinn pihalle, autoon ja moottoritieen varteen.
Noh mut jos pitää jotain positiivistä löytää ni enpä polttanu yhtään tupakkaa koko päivänä...

Nii ja jos oon räjähdelly perjantaina (mitä oon tehny ku muisti ei ole pois)
ni en haluu pyytää mitään anteeksi! Aika varmasti oon kaikkee tarkottanu mitä oon sanonu (paitsi "onpa kiva nähä" ei varmaan oo ollu)

Jotta näi tää lähtee pakkaan laukut ja suuntaileen kohti kotia muutamaksi ajaksi...
Viimeistään jussiksi tuun takasi (ehkä), jos en aiemmin. Puhelin numero on vanha jjoten jos ikävä iskee ni sitte soitellaa... (en usko)

kiitti ja hei!

Kaikkee sitä.....Keskiviikko 20.05.2009 22:50

Kaikkia juttuja sitä munki pienessä päässä pyörii,
oon tässä pari päivää mietiskelly et miks kaikki ihmettelee ku puhuttelen Sodankylää kodiksi?
Ilmeisesti en oo tehny sitä tarpeeksi selväks....

Tässä siis rautalangasta väännetty versio sitä kaipaaville:
1. Elämäni fiksuin päätös häipyä tästä voi hellan lettas kylästä
2. Mulla ei oo ollu enää pitkään aikaan täällä mitää muuta ku perhe!
3. Ei palloa jalassa eli ipanoita joista huolehtia
4. Kellään ei oo mitää syytä tulla kertoo mitä pitä tehä ja miten ja miks
5. Eikä kukaan oo kanaemoilemassa ja esittämässä "pelastavaa enkeliä"

Nyt voin hyvillä mielin sanoo että vaikken loppuun kestäiskään niin ei ainakaa tarvi itkeä etten oo yrittäny ja käyny. Ja rehellisesti voi myös myöntää jälkeenpäin että on ite pilannu oman elämänsä elämällä eikä alistumalla muiden tahtoon...

Jos jäi epäselvyyksiä ni soittakaa ihmeessä tai pyytäkää dia esitystä!

Kiitos ja anteeks.....



Masokistin elämää.... Torstai 07.05.2009 16:12

Siinäpä tuli reippaasti kirjotettua muutama sivu esseen alkua, ja mietittyä mihin soppaan sitä on taas tämän pörröpään pukannu...

Edelleen oon sitä mieltä että koulunkäynti on ihan mukavaa
kunhan se rajottuu siihen ala-aste aikaan
(sillon minäki viel pärjäsin ja pysyin mukana).
Neljä tuntia Wikipediassa surffailua, Puol toista sivua Japanista ja sen kulttuurista,
enkä mää vieläkään tajua MIKSI voi MIKSI niitten pitää kiikuttaa jostai tiettömien taivalten takaa
omat nuudelit?
Ei sillä en tunne itteeni tyhmäksi koska ei tuo KVG:kään tienny asiasta yhtään mitään...
Sitten jos ei olis siepannu jo muutenkin niin ainoa ravinnoksi kelpaava tuote tuolla kaapissa oli... Tadaa!
NUUDELEITA! (jotka muuten palo pohjaan).
Että varsinaista kurjuuden maksimointia a`la Iitu.

Notta joo.

Olinpa muuten eilen kattomassa peliäki,
hyvin on vissii pelattu ku mullaki on koivet niin kipeenä että.
On ne kyllä vähän mustanaki... ja ruvella...
Joo...
Suomiki kuulemma hävis, noh taisivat samalla hävittää mun muistin...
Eiipä tullu suomi- pojasta herkkusientä...
Smör smör- voi voi...

Jaah no se siitä sittenn nii, vingun ja marisen myähemmin lisää jos jaksan!
Nyt meen kuitenkin tarkistaan että suostuuko mun maksa mato ottaan
vastaan mitään alkoholitonta =)

Bon Voyage!