IRC-Galleria

Lauantai 06.06.2009 06:04

olet mun sydämessä yhä ja sä tiedät sen. Meitä jokin yhdistää voimakas side josta ei tiedä kukaan muu.

[Ei aihetta]Torstai 30.04.2009 23:50

hyvää vappua kaikille !

[Ei aihetta]Torstai 23.04.2009 23:25

Olipa kerran tyttö.
Tyttö rakastui poikaan.
Poika rakastui tyttöön.
Poika ja tyttö menivät yhteen ja seurustelivat pitkään.
Poika petti tyttöä.
Tyttö itki monta kuukautta, kipu oli sietämätön.
Tytön luokalle tuli uusi poika, sika söpö.
Tyttö ihastui uuteen poikaan.
Ensimmäinen poika jätti tytön kenen kanssa oli pettänyt.
Tyttö oli saanut tietää että poika oli yhdessä myös toisen kanssa kun he olivat yhdessä.
Poika palasi ensimmäisen tytön luo kertoen tunteensa joita oli vielä.
Tyttö huokasi ja kertoi että hänellä oli toinen.
Poika raivostui ja lähti, hänen mielestään tyttö petti häntä.
Tyttö rakastui uuteen poikaan ja he olivat pian yhdessä.
Tytön olo oli onnellisempi kuin ikinä.
Ensimmäinen poika palasi tytön ovelle puukko kädessään.
Poika ryntäsi sisään ja puukotti kuoliaaksi tytön uuden pojan.
Tyttö parkui ja hakkasi ensimmäisen pojan kuoliaaksi.
Tyttö oli yksin, molemmat rakastettavansa vierellä, mutta ilman elon merkkejä.
Tyttö löi puukon sydämeensä ja luhistui lattialle.
Ensimmäinen poika oli virhe, hän totesi ja veti viimeisen hengähdyksensä.
Sinun rakkauselämäsi tulee olemaan samanlainen ellet lisää tätä 40sekunnin sisällä päivikseesi

[Ei aihetta]Tiistai 21.04.2009 21:38

Vaikka olitkin vain hetken mun kanssain. Luonas sun mä oon vieläkin. Luokseni varjosi jäi.Nään sut mielessäin. <3 V <3

[Ei aihetta]Keskiviikko 15.04.2009 21:29

Kannatko kenenkään kuvaa lompakossasi? Jos kannat, kenen?
♥ Kyl kannan ..

Onko sinun helppo itkeä ystäviesi nähden?
♥ ...

Mitkä kengät eteisessä ovat sinun?
♥ ei täällä oo kenenkää muiden kenkii nyt heh :D

Kenen lausahduksille naurat usein?
♥ monen

Kutsutko kavereitasi lempinimillä vai heidän oikeilla nimillään?
♥ noo riippuu

Oletko tyytyväinen syntymäkuukauteesi? Jos et, milloin olisit halunnut syntyä?
♥ oon tyytyväinen (elokuu)

Milloin viimeksi kävit uimahallissa?
♥ jaaaaa'aa

Jos saisit kuulla ystäväsi kumppanin pettävän häntä, kertoisitko asiasta ystävällesi?
♥ kertosin ;o

Eroavatko viikonloppuaamusi jotenkin arkiaamuista? Miten?
♥ herään myöhempää ja meen nukkuu myöhempää

Mitä alkoholia joit viimeksi vai juotko alkoholia ollenkaan?
♥ vähän kaiken näköstä on tullu juotuu :D

Milloin viimeksi kuulit seksivalistusta?
♥ ööö.. terveystiedon tunnil :DD

Millainen kokeisiin valmistautuja olet?
♥ hahaah no luen mä aina :D

Ovatko tytöt mielestäsi parempia ystäviä kuin pojat? Miksi?
♥ on tavallaan niiden kaa tulee paremmin juttuun.

Piditkö kouluruuasta tänään koulussa?
♥ iha ok

Mitä piirrettäsi ulkonäössäsi muut kadehtivat?
♥ Jaa.a tuskin mitään.

Onko perheessäsi koskaan juhlittu naistenpäivää? Jos on, miten?
♥ ei olee

Pidätkö toisen ihmisen suutelemista pettämisenä, jos seurustelee?
♥ no kylllä

Inhoatko verikokeita?
♥ iha vitusti!

Tietävätkö vanhempasi seksuaalisen suuntautumisesi?
♥ nojoo vaikka niitä se tuskin ees kiinnostaa.

Kannatko huulirasvaa aina mukanasi?
♥ no jos on ni aina

Mitä teet huomenna?
♥ kouluun ja ;) loppu on salaista..

Kuka nukkui viimeksi sängyssäsi?
♥ minä

Mitä ruokaa syöt aamiaisella?
♥ en mitää

Mitä musiikkia kuuntelet nyt?
♥ ..

Jos saisit rakennuttaa itsellesi kodin, minkälainen siitä tulisi ja minne?
♥ tooosi hieno ja johonki kivaa rauhallisee paikkaa

Milloin kävit viimeksi juomassa ja missä?
♥ vähä aika sit tulin joenrannalta :D

Onko sinulla suunnitelmia viikonlopuksi?
♥ ei.

Mitä odotat tällä hetkellä?
♥ kesää ja kesälomaa ja <3

Pidätkö itseäsi onnellisena ihmisenä?
♥ yleensä

OLETKO KOSKAAN

Suudellut kahden eri ihmisen kanssa samana iltana?
♥ olen

Mennyt juuri tapaamiesi ihmisten auton kyytiin?
♥ nojoo

Ollut nyrkkitappelussa?
♥ en

Lintsannut koulusta, että voit tehdä jotain kivempaa?
♥ kyllä varsinki peruskoulussa :D

Heitellyt esineitä tarkoituksena osuaksesi toiseen ihmiseen?
♥ en

Eksynyt?
♥ en

Oletko pituudeltasi välillä 155-188 cm?
♥ en ku 190,5cm

Mikä aiheuttaa sinulle stressiä?
♥ koulu ja jotkut ihmiset

Pelkäätkö ketään tuntemaasi ihmistä?
♥ en

Mikä tuntuu kivoimmalta paljaiden jalkojen alla; asfaltti, ruoho vai hiekka?
♥ hiekka

Kenen kanssa painit viimeksi?
♥ ...

Kenelle tekstasit viimeksi?'
♥ Juusolle

Kenen kanssa riitelit viimeksi?
♥ en kommentoi..

Oletko pahoittanut mieltäsi tänään?
♥ joo

Oletko koskaan rakastunut ensisilmäyksellä?
♥ e

Kannatatko kuolemanrangaistusta?
♥ jos on joku tosi paha rikos ni joo!

Löisitkö henkilöä, jonka takia viimeksi itkit?
♥ en..

Keneltä haluaisit pyytää anteeksi nyt?
♥ en keltää kun eioo mitään anteeksi annettavaa

Oletko datis/nörtti?
♥ e

Kenen kanssa puhuit viimeksi puhelimessa?
♥ juuson

Miksi olet koneella nyt?
♥ huviks

Vituttaako?
♥ vähä

Missä vanhempasi ovat? Mitä he tekevät?
♥ entiiä..

Mitä joit viimeksi?
♥ olutta

Kuka sinulle soitti viimeksi?
♥ yks vaa..

Oletko nähnyt leffan Tyttö sinä olet tähti?
♥ joo

Ketä ajattelet nyt?
♥ yhtä erästä vaa

Miksi?
♥ siks

Onko sinulla ikävä ketään tällä hetkellä?
♥ on

VASTAA TOTUUDENMUKAISESTI SEURAAVIIN KYSYMYKSIIN

Kaipaatko menneisyyttäsi?
♥ välil joo

Oletko liian kiltti ihmisille?
♥ joo

Oletko koskaan miettinyt miltä tuntuisi pestä hampaita pää alas päin?
♥ en

Onko kukaan muu koskaan sanonut, että olet outo/hölmö?
♥ on

Tuntuuko sinusta koskaan, että elämäsi on aina samaa kaavaa?
♥ usein

Tahtoisitko olla jossain muualla nyt?
♥ joo

Onko sinulla jotain suuria suunnitelmia tulevaisuuden kannalle?
♥ on paljonkin se että lähen pois suomesta ehkä!

Ovet avautukaaKeskiviikko 15.04.2009 04:18

Katsoin sinua silmiin
Jotain kaunista siellä koin.
Silmäsi loistivat ,kuin kauniit revontulet.
Muistoja ne mieleen toi
Tahtoisin kaiken kokea uudestaan.
Mutta menneeseen en voi palata.
Onnen valoon mä suuntaan.
Siis tulevan ovet avautukaa.
Täältä sitä tullaan.

©Zuube

missä oot "tosiystävä"?Keskiviikko 15.04.2009 03:51

KAVERIT → Eivät koskaan pyydä ruokaa.
TOSIYSTÄVÄT → Ovat syy siihen ettei sinulla ole ruokaa.

KAVERIT → Auttavat sinut ulos vankilasta ja kertovat että mitä teit oli väärin
TOSIYSTÄVÄT → Istuvat vieressäsi ja sanovat "Vittu...Homma kusi...Mut saatana se oli hauskaa!"

KAVERIT → Tietävät muutamia asioita sinusta
TOSIYSTÄVÄT → Voisivat kirjoittaa kirjan sinun elämäsi yksityiskohdista

KAVERIT → Jättävät sinut yksin jos muutkin tekevät niin
TOSIYSTÄVÄT → Haistattavat paskat muille eivätkä koskaan jätä sinua

KAVERIT → Koputtavat oveesi
TOSIYSTÄVÄT → Kävelevät suoraan sisään ja lösähtävät sohvalle

KAVERIT → Vievät drinkkinsi pois kun luulevat sinun ottaneen tarpeeksi
TOSIYSTÄVÄT → Katsovat sinun vaappuvan puolelta toiselle ja sanovat "Juo loputkin siitä ei
heitetä mitään hukkaan"

KAVERIT → Kertovat vaatteiden sopivan sinulle
TOSIYSTÄVÄT → Kertovat, että näytät norsulta, joka on kääriytynyt makkarankuoreen

KAVERIT → Ovat hetkellisiä
TOSIYSTÄVÄT → Kestävät läpi koko elämän

[Ei aihetta]Maanantai 13.04.2009 01:06

hmmmm .......

Kiitos Juuso!Sunnuntai 05.04.2009 00:36

Oli tosi hauska päivä kiitos siitä en unohda koskaan tätä päivää ,kun huutelit niille mummoille sieltä kalliolta moi ja sun muuta rivouksia xD repesin.

Aprillipila!Keskiviikko 01.04.2009 22:13

hahaha ei juma mikä pila xD