IRC-Galleria

-Kirsi10-

-Kirsi10-

Kirsi Piispanen
ERI tuli, mutta siinä se sitten olikin jyväskylän osalta. Hyvä arvostelu kuitenkin. Retun kaikki kolme kakaraa, ketä myös osallistui, saivat ERIt näytelmistä. Muuten oli mukava reissu ja kepokin harjoitteli osaansa ahkerasti :)

Oih ja voihPerjantai 16.11.2007 11:40

Eilen oli tuomaksen valmennus. Meni hyppääminen niin hienosti, että. Oli vaikeita tehtäviä, mutta suurinpiirtein kunnialla niistä selvittiin. Oli mukavaa. Pikku törmäys meinasi tulla Sonskan ja Rampen kaa, mutta muuten tais koko ryhmällä mennä kivasti. Tästä on hyvä jatkaa kohti kisoja:)
eipä ole retu pitkilleen tehnyt mitään typerää, mutta eilen teki... tietysti sitä ärsytti harjaaminen ja peseminen, mutta silti. illalla kun oltiin menossa nukkumaan, niin kaveri tietysti tahtoi viereen nukkumaan. Komennettiin pois sängystä, kun oli vielä turkki ihan märkä. Ja mitä tämä ryökäle meni tekemään? Kusi OMAAN petiinsä. Siinäpä sitten yöllä moppailtiin ja kannettiin lievästi haisevia tamineita pihalle... vissiin aatteli, että eipä tartte nukkua omassakaan petissä, kun en sängyssä saanut nukkua. Ei olekaan samanlaista mielenilmausta ollut vuosiin.
ja oli ihan ok reissu. tuomarimuutoksesta kuultiin matkalla, mutta meille se oli vaan parempi, että tuomari vaihtui... Tuloksena PU4, tietysti sitä aina toivoo vielä parempaa menestystä...

Kysy oraakkelilta:)Tiistai 09.10.2007 11:12

Minä kysyin: Kuka on Maria?
Oraakkeli vastasi: Kyllikki Saaren murhaaja


Minä kysyin: Kuka on Taina?
Oraakkeli vastasi: Fiksu painija

Minä kysyin: Kuka on Anni?
Oraakkeli vastasi: Hitler-viiksinen herra

Minä kysyin: Kuka on Jossu?
Oraakkeli vastasi: No minä tietenkin!!!


Minä kysyin: Kuka on Reetta?
Oraakkeli vastasi: Ihminen jonka olet tuntenut jonkun aikaa


Minä kysyin: Kuka on Sonja?
Oraakkeli vastasi: Tosimies ei välitä

Minä kysyin: Kuka on Vaula?
Oraakkeli vastasi: Se Hemmo Paskiainen, muistatko sen?

Minä kysyin: Kuka on Kirsi?
Oraakkeli vastasi: Maitotyttö tai ainaki joku sen kaveri.


Haastetta eteenpäin:)

yep yep.Keskiviikko 12.09.2007 15:04

uusi elämä, samat vanhat kujeet kuitenkin :)
roin kaa kisaamaan viikonloppuna. saa nähdä, miten käy. voi olla hieman innokas kaveri :)

(meni siis kisat miten meni :)

retun kanssa näytelmät puissa vähä aikaa:
ihottuma + revennyt kannuskynsi
-> pitkä antibioottikuuri. no dopingia-sääntö...
ehkä jyväskylään ja messariin näytille. messariin ainakin, et näkee tuttuja vehnäihmisiä.
retun kaa muutellaan omaan kämppään, saa nähdä miten se vahtii. ainahan se on vahtinut kovasti, kun ollaan kaksin kotona, mut katellaan mitä se nyt tuumaa, kun on muutettu pari kertaa vähälle aikaa ja elämänsä 4,5 vuotta sai asustaa samassa paikassa...

Kannuskynsi parantunut :)
Ja näytelmiin menossa loppuvuonna.

voi kökköSunnuntai 08.07.2007 00:34

meinasinpas kavuta roin kyytiin, mutta toisin kävi. kun olin metsästänyt tuon valkoisen? eläimen laitumelta, saanut sen tuotua tuohon paikalle, missä meinasin kamat pistää, niin tomppa-poni päätti, ettei yksin aio laitumella pysyä. ei ollut kipeä jalka yhtään, kun laukkaili kaverin perään.. no ei kun roi takas laitumelle ja jahtaamaan tomppaa. roi meinasi ihan väkisin tulla aidoista läpi, kun tomppa juoksenteli irti.. onneks tomppa on sen verran ahne, ettei tarvinnut kun vähän astiassa paria sokeria kolisutella niin nälän pukkas sille:) täytyy huomenna köpötellä kun eevas tulee tomppaa hoitelemaan..

muistatkos?Sunnuntai 08.07.2007 00:30




Muistatko sinä, joka juuri luet tätä tekstiä ja tunnet minut (esim. omistat puhelinnumeroni, olet paras kaverini, olet joskus jutellut kanssani jne.) MITEN TAPASIMME? Minä muistan (ehkä!) mutta muistatko sinä? Ole kiltti ja kommentoi että tiedän sinun muistelleen meidän kaveruuttamme :)
Sinä, joka kommentoit (tai luit tätä) kopioi tämä omalle sivullesi ja ylläty siitä, miten moni sinut muistaakaan..!!
oli pelottava. Retulla oli iso patti (elääkärin mukaan se oli pieni) selässä lonkan päällä. Alustavassa käynnissä tohtori sanoi sen olevan selkeä rasvapatti, mutta kuinkas kävikään? Kasvain. Tohtori sanoi sen näyttävän hyvälaatuiselta, mutta laitatin sen patologille tarkempaa tutkimusta varten. Toivotaan parasta ja pelätään pahinta. Tieto patin laadusta tulee tikkienpoiston yhteydessä parin puolentoista viikon päästä.

motivaatio ongelmiaTiistai 14.11.2006 01:41

hevon ja t..n suhteen. Motivaattoria etsitään? Onneksi on tulossa niitä valmennuksia, niin ne yleensä motivoi. Mutta milläs motivoit tuota toista asiaa? Mua on aika hankala rahalla motivoida.
Viikonloppuna matka Jyväskylän näyttelyyn Retun kaa, toivottavasti tulisi se kauan kauan kaivattu
cacibbi. Vähempään en ole tyytyväinen, joten on hyvin mahdollista, että yksi närkästynyt, ärsyyntynyt ja ei-kovin-seurallinen ihminen lähtee paviljongista kassit heiluen, ovet paukkuen:) No ei kait.. Eihän sitä koskaan tiedä.

Miettii, miettii.

(jk. ei tullut cacibbia vieläkään...)
Ehkä joskus:)