IRC-Galleria

-Räkä-

-Räkä-

Oman elämänsä Nasaretilainen.

Blogi

« Uudemmat -

Osa 4: ChatitTiistai 10.11.2009 06:21

TV-chatit ovat raivostuttavan nerokas tapa nyhtää idiooteilta viimeisetkin Kelan myöntämät etuudet. Lähetysajat ovat suunnattu työttömille, sairaille, mummoille ja opiskelijoille, joten loppujen lopuksi sinä maksat kaikki "Nelli lähe kaville t Kake 58v Ranualt"-viestit, jotka sinne lähetetään ja jotka kiinnostavat kansaa yhtä paljon kuin äänestäminen. Juontajat puolestaan ovat poikkeuksetta BB-talon edellisiä tai tulevia asukkaita. Sairaslomaviikko numero 12 on saattanut allekirjoittaneen tilaan jossa olen alistunut seuraamaan muutaman chat-lähetyksen alusta loppuun. Tosin joudun yleensä kyseisen itsemurhan jälkeen juomaan noin 1,5 litraa punaviiniä saadakseni verisuoneni aisoihin. Noin 176:n päivittäisen chatin joukosta voi jokainen etsiä oman pohjattoman kaivonsa, jonne sijoittaa perintönsä.

- BB-chat: Juontajana toimii joku menneiden vuosien asukki, joka keskittyy kertomaan kuinka paljon parempi yhteishenki heidän kaudellaan oli. Yleensä tällaisen henkilön nimi on Niko sukupuolesta riipumatta. Tyypillisimmät katselijoiden kommentit:
1. " Nyt äänestetään toi feikki Kätlin takas Viroon. Haluaa vaan huomiota ku liikuskelee koko ajan bikineis." Anteeksi, mutta mitä aitoa on tilanteessa, jossa 14 umpihullua alkoholistia suljetaan lukkojen taakse kaksioon harrastamaan orgioita tai vaihtoehtoisesti viinan ja tupakan tilapäisesti puuttuessa uhkailemaan toisiaan vieroitusoirehalluissaan? Ja kun Kätlinillä nyt sattuu olemaan parempi vartalo kuin yhdelläkään suomalaisella niin onhan se nyt huomattavasti mukavampaa katsella sitä kuin esimerkiksi peiliin.
2. " Esa A. ulos! Luulee olevansa Mensan jäsen. Ei menis Suomen mensal hyvin jos olis. FEIKKI! Lähetin sille 60 miinusta viime viikol" No sinäkö sinne Mensaan kuuluisit sen 60 euron puhelinlaskusi kanssa?

- Se Oikea- tyyppiset treffi-chatit, jotka eivät millään tavalla liity sen oikean etsimiseen. Ensimmäiset 20 minuuttia juontaja yrittää maanitella viestejä, joita on tasan kahta laatua, poikkeuksena vain kirjoitusvirheiden paikka. Asiakaskunta koostuu lähinnä brenkkua kiskovista keski-ikäisistä turkulaismiehistä.
1. "Niko sä oot homo ja imet munaa." Sitä Niko ei varmaan vielä ole itse oivaltanut.
2. " Juontaja näytä tissit." No aivan varmasti näyttää. Runkkari.

- Päivächatit, jotka ovat niin luokattoman räikeää kusetusta, että hampaat irtoo. Juontajana toimii joko Nelli tai blondi, joita saattaa olla useita, mutta näyttävät aivan samalta ja ovat yhtä viisaita kaikki. Tänään juontaja oli askarrellut julkkiksista kuvia, joista oli osa peitetty ja katsojien piti lähettää arvauksia viesteillä euron per laaki. Tästä hyvästä juontaja jakoi pisteitä; 3 ensimmäiselle oikein arvanneelle, 2 toiselle jne, jos muisti laittaa oman nimimerkin viestin perään. Siis mitä vitun pisteitä?! Minkäänlaisia palkintoja ei ohjelmassa jaettu, mutta nimimerkit bb ja pieru keräsivät molemmat 9 pistettä ja saivat juontajalta aplodit. Ei jumalauta. Hyvä,hyvä,hyvä tunnistit Anita Hirvosen neliön takaa. Yleisimmät kommentit:
1. "Oon kipee =(" Ei kiinnosta. Kuole.
2. "Meille tulee huomenna koira hoitoon <3" Ei kiinnosta. Pääsee karkuun kuitenkin kun on eka syöny sun kultakalat.
3. "Huomen kokeet! Kääk!" Ei kiinnosta. Isona oot anyway kortistossa.
4. "Vilkuta mulle" Vilkutan sua klyyvariin.

-Voita 30 000 euroa-chat. "Ota se puhelin käteen ja lähetä suomen läntisin kaupunki tekstiviestillä studioon niin voit voittaa 30 donaa puhtaana räpylään. Ainutlaatuinen tilaisuus toteuttaa haaveet. Linjoilla on hiljaista, nyt kannattaa juuri sinun osallistua. Arvonta suoritetaan vain kolmen vaivaisen vuoden kuluttua. Juuri sinä voit olla voittaja." Et voi. Paras tapa voittaa chatistä rahaa on katkaisemalla sim-korttinsa ja heittämällä telkkarilla talkkaria.

- Paras chat ikinä- chat eli astrologi-chat. Helvetin pelottavan näköinen noita-akka kertoo mitä vapaus tarkoittaa eri horoskooppimerkeille. Kaksoset ja jousimiehet tahtoo jörniä kaikkia ja ravut tarvii terapiaa. Tälle Milla Magialle voi soittaa suoraan lähetykseen edukkaalla 2 euron minuuttimaksulla + pvm ja kysyä mitä itselleen kuuluu. Tämän jälkeen saat tyhjentävän lausunnon luonteestasi: " Vaikuttaa siltä, että neitsyt on auringossasi ja kauris kuussasi eli olet luultavasti kokenut joskus vastoinkäymisiä, mutta selvinnyt niistä." Tämän jälkeen Kanerva Liedosta laskee hieman alleen ja huutaa " Niin olenkin! Aivan totta! Tämä kuulostaa juuri oikealta" Onneksi olkoon Kanerva. Olet nyt huomattavasti köyhempi, mutta sitäkin naurettavampi.

Ei muuta kuin kännykkä käteen ja sijoittamaan.

Linkit: www.hetilainaa.fi
www.pikavippi.fi
www.vippi24.fi

Osa 3: NaapuritTiistai 29.09.2009 08:04

Kerrostaloasumisen ihanuutta voisi verrata esimerkiksi hapossa kylpemiseen tai lasinsirujen
syömiseen. Kerrostalossa naapurit ovat vaikeasti väistettävissä. Jos asuisin jossain muussa kuin viidennessä kerroksessa eikä nilkkani olisi murtunut kolmesta kohtaa kävelisin aina portaat (vitut kävelisin) vain sen takia etten joutuisi äärimmäisen kiusallisiin tilanteisiin hississä. Kukaan ei osaa luontevasti puhua vieraille hississä, mutta hiljaa oleminen on vielä typerämpää. Ja kuuluuko naapurin tarjoja moikata tai toivottaa hyvää loppumatkaa kun toinen jää pois vai hymistelevätkö kaikki muutkin hölmönä itsekseen, vilkuilevat hätäisesti silmiin ja pakenevat paikalta ikuisesti traumatisoituina? Kaikkien todennäköisyyksien vastaisesti kaikki talon sata asukasta ovat aina rapussa liikkeellä samaan aikaan, paitsi silloin kun olet lukinnut itsesi pihalle tai tarvitset jonkun avaamaan oven.

Suurinta vitutusta aiheuttaa kuitenkin se, että kaikkien normaaleiden kansalaisten naapurissa asuu eriasteisia hulluja. Valitettavasti en itse ole poikkeus (kummassakaan roolissa). Viime vuosien aikana on maastamuuttohalujani lisännyt useampi tarmokas sokerinlainaaja, jotka tosin sokerin sijaan lainaavat palan mielenterveyttä sitä koskaan palauttamatta.Itse olen tietysti esimerkillinen naapuri ja poikkeuksetta viaton uhri. Kerran olen löytänyt kodittoman spurgun istumasta oveni edessä ja kerran on naapurin kodillinen spurgu sammunut oveni eteen ja kuorsannut koko yön useamman sadan desibelin voimalla. Saman kerroksen raggarit pistivät puolestaan sekä omia että rapun ikkunoita tasaisin väliajoin paskaksi, käyttivät rappukäytävää roskakorina ja jahtasivat kamapäissään toisiaan öisin porraskäytävässä. Spurgut ja perusördääjät ovat kuitenkin suhteellisen harmittomia verrattuna todellisiin riivaajiin. Pääsääntöisesti en avaa koskaan ovea ellen odota vieraita, mutta kaikilla on heikot hetkensä, joiden tarkoituksena on ilmeisesti muistuttaa miksi sitä ovea ei tosiaan kannata avata. Erään tällaisen erehdyksen seurauksena päädyin käymään seuraavanlaisen keskustelun naapurin rouvan kanssa:
Räkä: Päivää
Naapuri: Minulla on kotona viisi kissanpentua, joista yksi on nyt hävinnyt
Räkä: Jaaaaa...voisinkohan mä jotenkin auttaa?
Naapuri: Onko se siellä sinun luona?
Räkä: No ei se kyllä täällä ole
Naapuri: Kerrohan nyt oletko sinä ottanut sen. Se on sellainen pieni ja musta kissa
Räkä:Enköhän mä olisi huomannut jos täällä pyörisi ylimääräinen kissa, joka olisi murtautunut oven läpi sisään
Naapuri: Oletko nyt aivan varma ettet ole varastanut sitä? *intensiivistä tuijotusta*
Räkä: Olen
Naapuri: *kurkkii assuntoon sisälle ja kutsuu kissaa* Selvä. Ilmoita jos se ilmestyy sinne
Räkä: Lupaan ilmoittaa
Rouva poistui hyvin epäluuloisena paikalta. Meni hetki ja iloinen kissanomistaja tuli takaisin
Naapuri: Sori mä löysin sen kotoa.
Oli muuten pitkään hyvinkin ystävällinen sen jälkeen. Olen joutunut kuulusteluun myös toisen naapurin toimesta, kun tuuletusparvekkeelta oli kadonnut harja. Mitähän vittua mä silläkin tekisin. Samanlaisessa asunnossa asuva neitokainen puolestaan kävi kerran tiedustelemassa vuokran suuruutta ja todetessaan sen olevan pienempi kuin omansa teki ilmoituksen vuokraisännälle, joka toimitti viikon kuluttua vuokrankorotusilmoituksen. Taloyhtiön yhteiset tilat ovat myös oiva paikka kylvää naapurivihaa. Pesutupaa on hyvä käyttää muiden vuorolla ja jättää pyykit hakematta kuivaushuoneesta. Pyöräkellareista voi ottaa lainaksi ihan mitä tahtoo esimerkiksi rautasahaa apuna käyttäen eikä nastojen pistely pyöränkumeihin ole yhtään pöllömpi tapa viettää aikaa. Yksi mieleenpainuvimmista kohtaamisista naapurin kanssa tapahtui taloyhtiön saunassa, jossa kyseinen herrasmies oli niin sanotusti kättelemässä itseään kun menin omalle saunavuorolleni. Himo ei lue lakia. Uusin alakerran naapurini ehti asua talossa noin minuutin ennen kuin teki isännöitsijälle valituksen liian kovaa kävelevästä kissanpennustani (jota ei siis ole pöllitty seinänaapurilta) sekä yritti hakata kattoonsa reiän ja muisti taas tulla ovelle riehumaan, koska istuin liian kovaäänisesti hiljaa sohvalla. Harhoja ja huumeita on monenlaisia. Seuraavan vit..pahoittelukirjeen mukana postitan korvatulpat ja moran oloa helpottamaan.

Ei niin paljon pahaa ettei jotain hyvääkin. Naapurit ovat myös osoittaneet Räkälle ystävällisyyttään antamalla varsin käyttökelpoisia ohjeita. Esimerkiksi ei kuulemma kannata jättää avaimia oveen yöllä jos sattuu sammumaan alasti kotiinsa baarireissun jälkeen. Alastinukkuminen ei muutenkaan ole suositeltavaa mielivaltaisen yleisavaimen käytön takia. On myös paheksuttavaa pudotella bissepullojaan hissiin, koska koirilla ei oletusarvoisesti ole kenkiä. Lisäksi taksilla ei saa ajaa pihaan, koska ykköskerroksessa voidaan herätä. Parempi on ajaa sillä taksilla lähimpään metsään ja nukkua mennikästen kanssa kantojen alla tai vaihtoehtoisesti kävellä keskustasta kotiin. Olen vakaasti päättänyt ostaa omakotitalon autiomaasta. Jos tänne eksyy joku naapureista niin tarkoitin sitten just sitä toisella puolella asuvaa. Nyt menen laittamaan telkkarin täysille ja puukengät jalkaan tehostamaan sauvojen kopinaa. Mene sinäkin.

Osa 2: Asiat, jotka pitävät meteliäKeskiviikko 29.07.2009 10:29

Masentuneet ja krapulaiset kansalaiset ovat tunnetusti yliherkkiä koville äänille. Kunnon suomalaisena olen tietysti pääsääntöisesti molempia. Korrelointi kovien äänien ja halun käyttää tarpeetonta väkivaltaa on kiistaton. Tämän vuoksi kovien äänien käyttö tulisi sallia vain niille tarkoitetuissa tiloissa ja valvotusti valtion taholta. Kovilla äänillä on samoja negatiivisia vaikutuksia kuin alkoholilla, huumeilla, laittoman aseen kannolla ja Viivi Avellanilla. Rangaistukset tulisivat olla myös senmukaiset. Yksi rangaistusmuto voisi olla sellainen, jossa rikollinen laitetaan lukittuun komeroon kuukaudeksi ja laitetaan Norah Jones soimaan repeatilla. Korvatulpat ovat täysin päätön keksintö. Ensinnäkään ne ei sovi kenenkään korviin ja toisekseen jos sellainen mutantti löytyy, nukkuu hän joka päivä töistä pommiin, koska ei kuule herätyskelloa. Lisäksi huutomerkkien käyttö tekstissä laskee arvostustani ko.ihmistä kohtaan ainakin metrin! Varsinkin jos niitä on useampia peräkkäin !!!!!

Top 3 eniten vitusta aiheuttavaa audiokokemusta:


3. Musiikki (varsinkin paska musiikki)

- Vuosien myötä musiikin kuuntelu kovalla on alkanut käydä entistä sietämättömämmäksi. On se mukavaa istua autossa, baarissa tai vessassa kun täry, verkko - ja immenkalvot tutisevat räjähtämispisteessä. Onhan oleellisempaa kuulla sanoituksia sutenööreistä, nigga attitudeista ja siitä kuinka enriqueen taas sattuu kuin esimerkiksi se, että rakkaasi on nyt päättänyt lopettaa yhteisen taipaleenne, koska on liittynyt uskonlahkoon ja löytänyt itselleen sopivan haaremin Armeniasta. Tasolla viisi kajahtavat soittoäänet saavat myös verenpaineen nousemaan samalle tasolle. Vinkki: Useimmissa puhelimissa on sellainen värinätoiminto, jonka voi asettaa vartaloaan vasten itse parhaaksi katsomalleen paikalle. Voi sitten ihan yksinään nauttia kännykän tuomista aistikokemuksista, eikä tarvi kaivaa sitä kurkustaan leffateatterissa.

2. Ihmiset, jotka puhuvat kovaa

- HEI, HEI, RÄKÄ, VOISIXÄ ANTAA SEN MUN SIIDERIN, JOS SULLA VAIKKA KÄVIS TUURI JA HUKKUISIN SIIHEN! Ei vittu tarvi huutaa, jos seisoo vieressä. Ja jos on kaukana niin voi käyttää puhelinta. Muussa tapauksessa saattaa iskeä akuutti ja tahaton tarve käyttää nyrkkiä tai vastaavasti asetta. Jostain syystä maailmassa vallitsee yleinen harhaluulo siitä, että mitä kovempaa huutaa, sitä varmemmin sanoma menee perille. Irvokkaimmillaan ilmiö on nakkikioskilla kymmentä yli neljä (MÄ NIIN AION HAKATA SUT, KOSKA SÄ JÄTKÄ USKALSIT OTTAA KETSUPPII SUN HODARIIN!) ja aliasta pelattaessa (NO SE ON SE SE SE SE! NO SANO NYT! KYLLÄ SÄ TIEDÄT!). Molemmissa on kuitenkin sama lopputulos ja vammojen laadun voi lukea sairaskertomuksesta. Eläimet, jotka puhuvat kovaa, varsinkin sisätiloissa, menevät samaan kategoriaan. Myös kaikki ulkona jazzaavat linnut voisi laittaa basmatiriisin seuraksi.


1! LEHTIPUHALLIN!!!!!!!!!!!

- Ehdoton ykkösvihollinen. Kiehuu sappinesteet näppäimistölle kun vain ajatteleekin kyseistä antikristusta. Joka jumalan, paholaisen ja kaikkien välimuotojen päivä joku happopää aloittaa seitsemältä lehtipuhaltimen rakastelun pihalla, josta lähtee aivan tajuton möykkä. Yritä nyt sitten nukkua kun ikkunat helisee alas ja perustukset järkkyy. Sitä paitsi mikä helvetti niiden tarkoitus edes on? Joku saatanan sami saa siitä palkkaa, että puhaltelee lehtiä sentin eteen- tai taaksepäin. Miksi? MIKSI?!?!? Lehti-imuri voisi vielä olla jollain tavalla perusteltu, ettei niitä samoja lehtiä vastaan tarvisi joka päivä sotia, mutta lehtipuhaltimella ei ole mitään muuta virkaa tässä maailmassa kuin tuottaa potilaita sosiaali- ja terveyspuolella. Olen viettänyt puolet heräilläoloajastani ja kolmasosan nukkumisajastani löytääkseni lain, joka kieltää lehtipuhaltimen käytön. Ei ole löytynyt. Täytyy ehkä palkata henkilökohtainen lakimies hankkimaan noille irvotuksille lähestymiskielto. Ruohonleikkurin voisi myös korvata bensiinisadettimella ja tulitikulla.

KUULEMIIN!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Vitutuksen saaga. Osa 1.Tiistai 26.05.2009 01:49

Kuten kaikki suuret kirjailijat olen päättänyt kirjoittaa kirjasarjan. Kyse ei tosin ole kirjoista eikä oikeastaan sarjastakaan vaan enemminkin maailman pahuuden sylkemistä paperille, joka ei ole paperia vaan erinäinen määrä pikseleitä. Kaksi täysin turhaa lausetta jo takana. Kutsuttakoon tätä eeposta vaikka Vitutuksen saagaksi, koska kaikki ja kaikkia vituttaa, mikä puolestaan tekee aiheesta loputtoman. Tarkoituksena ei ole poistaa tai saada vitutusta jollain tavalla hallittavaan muotoon vaan lisätä sitä.

OSA 1: Portsari
(kulkee myös nimellä: vitun apina, vitun kaappi (eli kaapissa), mikävitunsheriffisäluuletolevasi, vitun runkkari)

Suomalaisessa kulttuurissa portsari eli possu on palkattu minimoimaan ko.ravintolan asiakasmäärä. Sanavarastoltaan tämä eläi..elämänmuoto on harvinaisen rajallinen. Kun portsari syntyy on hänen ensimmäinen sanansa paperit. Lähes yhtä vahvana kaikuu ilmaisu 2 euroa. Tämä onkin jo hieman vaativampaa, koska kuten tarkkasilmäinen lukija huomaa on edellä mainitussa puolilauseessa käytetty sanoja ja numeroita sekaisin. Hieman epäselväksi on jäänyt miksi tämä kahden euron takinsäilytysmaksu koskee myös niitä asiakkaita joilla ei ole takkia. Yleensä tähän vaiheeseen ei keskiverto asiakas kuitenkaan pääse, koska riippuen ovimiehen kekseliäisyydestä olet liian nuori, liian humalassa tai liian ruma. Todellisuuden kanssa näillä väittämillä ei ole mitään tekemistä joten ”emmä oo juonu mitään, tulin suoraan töistä puku päällä ja oon 44-vuotias”- lässytykset lähinnä johtavat vakavaan niskavammaan. Jos satut kuitenkin omistamaan riittävän suuret silarit ja pääset niinkin pitkälle kuin takinluovutukseen, niin kannattaa muistaa, että on hyvin todennäköistä, että luovutat takkisi viimeistä kertaa. Mikäli onnistut pysymään kuppilassa niin kauan, että tulee aika hakea takki, toteutuu toinen seuraavista vaihtoehdoista: A) naulakkosi tyhjä eikä kukaan ole vastuussa ja pääset hkl:n toimistoon hakemaan uuden matkakortin ja täyttämään vakuutuskaavakeita kaikesta takin mukana kadonneesta elektroniikasta.
B) takkisi on kyllä paikalla, saat siihen suoraan näköyhteyden, pystyt kuvailemaan sen tarkasti ja taskussa on henkkarisi, mutta se on virallisesti portsarin omaisuutta koska gorilla ei missään vaiheessa antanut sinulle narikkalappua, hävitit sen itse tai ”tää lappu ei oo kyllä tästä narikasta”. No vittu onhan. Todennäköisesti olet kuitenkin joutunut suoraan vankilaan kulkematta narikan kautta jo hyvän aikaa ennen valomerkkiä, koska olet laittanut jakauksen väärälle puolelle, tanssinut, juonut, puhunut vieraille ihmisille tai saanut turpaasi täysin odottamattoman hyökkäyksen jälkeen tekemättä itse mitään. Kaupungilla puhutaan, että moni ansioitunut nuori nainen on kuitenkin ymmärtänyt, että VIP-kortteja ja narikka-aleja saa hoidettua ns. ”kädenkäänteesä”. Muita tehokkaita juonia voittoa tavoittelevaan (hullunkurisesti ristiriidassa poken käytöksen kanssa), sikahintaiseen ravinteliin pääsyyn on raha ja tosi tv-sarjassa esiintyminen. Tässäkin miekassa on kuitenkin kaksi terää, koska jos onnistut keplottelemaan itsesi sisään, jättää pormestari aina yhden seurueestasi ulos. Yleensä kyseessä on joukkion viimeinen, jolloin muut ehtivät sopivasti maksaa sisäänpääsymaksun. No refund. Kiitos hei.
Ote elävästä elämästä esimerkki nro 132: Räkä pelaa aivan rauhassa hedelmäpeliä, kun kaksi lähinnä säkkituolia muistuttavaa rouvashenkilöä tulee aukomaan päätään, koska leidejä ärsytti kun ”tissiblondi tuplaa” ja ”kyllä me sunlaiset marikat tiedetään” WTF? No herra steroidi astelee paikalle ja kolme sekuntia myöhemmin Räkää viedään kaulaotteessa pihalle. Oikeus on voittanut taas.

Opetus: Dokaa aamulla kahviloissa ja sammu ennen kuin kello lyö 18 kertaa.

Palataan sitten seuraavalla kerralla asiaan kun olette vähän vähemmän ottanu. Hae takkis. Ei sun takkis oo täällä.

PROSESSIMaanantai 16.02.2009 21:16

PROSESSI ei terminä lupaa koskaan mitään hyvää. Kun joku puhuu PROSESSEIsta, tarkoittaa se lähes poikkeuksetta sitä, että tämä joku yrittää hitaasti salamurhata sinut. PROSESSEISTA tulee ensimmäisenä mieleen masennuksesta ja kroonisesta itsetuhoisuudesta kärsivä kansalainen, jota ei ole näkynyt duunipaikalla seitsemään kuukauteen, koska käy läpi henkistä PROSESSIA. Henkistä PROSESSIa voidaan myös kutsua nimellä vitutus. PROSESSI on yleensä lähtenyt käyntiin jostain ylivoimaisesta esteestä elämässä. Tällaisia esteitä ovat esimerkiksi työpaikkakiusaaminen, rumuus ja Texasin Summer Sun. Työpaikkakiusaaminen esiintyy usein seksuaalisen häirinnän muodossa. Roosa Prozac tuntee itsensä häväistyksi ja kääntyy lesboksi kun talousosaston Mäkeläinen on unohtanut ylimmän paidan nappinsa auki. Työkyvyttömyyttä jatkuu kunnes toipumisPROSESSI päättyyy joko elinikäiseen lääkekuuriin tai uurnalehtoon. PROSESSI on myös oiva tekosyy kaikkeen. "Mulla on yx prosessi kesken niin en pääse sun häihin." Tämä ei käytännössä ole edes valehtelua, koska kaikki toiminta on PROSESSIluontoista. Esimerkiksi paskalla käynti on PROSESSI.

Tähänastisen elämäni eli elintoimintojenylläpitämisPROSESSIni karmein yksittäinen PROSESSI on ollut opinnäytetyöPROSESSI. Opinnäytetyö on pahuutta kirjallisessa muodossa. Kyseinen viriketoiminta lähes ajoi muuten niin tasapainoisen Räkäliinan pakkopaitojen sovituskoppiin. Jotta saan seuraa valkoiseen huoneeseen, tahdon kuvata tämän saatanasta lähtöisin olevan PROSESSIn myös teille. Prosessi alkaa kolmen vuoden orientaatiolla. Orientaatiojakso käsittää 195 opintopistettä maailmankaikkeudelle täysin turhaa soopaa. Olen tullut siihen tulokseen, että näiden kurssien tarkoitus on sosiaalialalla osoittaa, että sinulla on vähintään kolme eriasteista persoonallisuushäiriötä, vaikea isäsuhde ja vanhempasi ovat tuhonneet mahdollisuutesi normaaliin elämään antamalla sinun katsoa Tomia & Jerryä pienenä. Tällä aivopesulla eli omantahdontuhoamisPROSESSIlla pyritään murtamaan vastarinta, jotta opiskelija on valmis aloittamaan neljännesvuosisadan kestävän opinnäytetyöPROSESSIn vain todetakseen sen turhuuden. OpinnäytetyöPROSESSIn seuraava vaihe on aiheen valinta. Sinänsä aivan tarpeeton vaihe, koska ketään ei kuitenkaan kiinnosta. Kaikkein vähiten opiskelijaa itseään. Aiheen valitsemisella ei kuitenkaan kannata liikaa itseään vaivata sillä kukaan ei tule koskaan lukemaan työtäsi, ellei joudu modernin kidutuksen uhriksi. Ei niin etteikö "Kromogeenisten maljojen käyttö virtsaviljelyssä" tai "Sytosentrifugivalmisteiden Papanicolaou-värjäyksen optimointi" olisi aiheena kasvattavia. *hamuilee dosettia* Anteeksi nyt vain tekijät. Voitte aloittaa tästä kommentista oman henkisen PROSESSInne.

Aiheen valitsemisen jälkeen tulisi määrittää tutkimusasetelma. Tutkia voi esimerkiksi sitä, onko maito nestemäistä tai sitä kuinka usein naapurin runkkari keskimäärin varastaa Hesarisi kuukaudessa. Vastauksen tiedät joka tapauksessa jo etukäteen tai sitten luotettavaa tulosta on täysin mahdotonta saada. Teorian kirjoittamisPROSESSI on suositeltavaa tehdä parin kanssa tiiviinä yhteistyönä. Näin varmistetaan se, ettei parille tarvitse päättöseminaarin jälkeen puhua enää koskaan ja että kirjoitusasu on mahdollisimman monipuolinen ja vivahteikas, kuten kunnon tutkimuksissa kuuluu olla. Aikamuotoja on suotavaa sekoittaa vapaasti jopa lauseiden sisällä ja oikeinkirjoitus kannattaa jättää opponenttien korjattavaksi. Lähteistä parhain on Wikipedia. Lähteitä voi myös keksiä tai viitata itseensä. Kun sitten olet suorittanut tieteellisen PROSESSIn nimeltään copy-paste ja saanut teorian valmiiksi voit siirtyä aineiston keruuseen. Tuhannesta kohderyhmään sopivasta henkilöstä, joista kukaan ei siihen oikeasti sovi, vastaamaan suostuu yksi ja hänkin vain siksi, että on tehnyt sinut. Haastateltuasi sairaanjoitajaäitiäsi Java-koodin obfuskointiPROSESSIsta voit kirjoittaa tulokseksi "kysymys oli liian haastava vastaajalle" ja ohjaava opettaja, joka ei ole vastannut yhteenkään kysymykseesi koko PROSESSIn aikana hyväksyy sinut seminaariin ohjauspalkkion toivossa. Tässä vaiheessa olet jo menettänyt kaikki ystäväsi, hiuksesi ja toimeentulosi. Päättöseminaarissa ohjaajat, opponentit ja yleisö heittelee sinua risoilla pulloilla ja kyseenalaistavat ihmisarvosi. Kypsyyskokeessa vielä mitataan oletko oikesti jo tarpeeksi kypsä koko opiskeluun ja yleensäkin elämään. Jos ranteissasi on vielä voimaa kirjoittaa vastaus, se hylätään.

Otteita Räkän opinnäytteen arvioinnista:

Negatiiviset:
- Rakenne oli täysin väärä
- Teoria liian suppea eikä sopinut tutkimuskysymykseen
- Tulokset eivät olleet uusia eivätkä merkittäviä
- Aikamuotoja on käytetty sekaisin
- Innovatiivinen ja erilainen, mutta ei toimi

Positiiviset
- Sinällään tärkeä aihe, josta olisi voinut tehdä hyvän.

Joka tapauksessa selvisin hengissä PROSESSISTA, johon ei kenenkään soisi joutuvan. Nyt voikin heittäytyä opintotukienpalautusPROSESSIIN, opintolainojenmaksamisPROSESSIIN, ja kuinka -selviytyä -sosiaalialan -palkoilla -kahdesta - edellisestäPROSESSIIN.

PROSESSOIDEN: Kimi Räikkönen

VR = Vittuilua RautateilläLauantai 31.05.2008 04:10

Harjoitettuani viime aikoina ahkerasti junamatkailua oon vakavasti alkanut harkitsemaan auton ostoa...tai ehkä lähinnä varastamista tällä budjetilla. Riemu alkaa jo kotona kun etsit opiskelijakorttia tunnin katsomatta kertaakaan lompakkoon missä sitä on aina säilytetty. Sinänsä on aivan sama näytätkö kondarille opiskelijakorttia vai naapurin spurgun elintenluovutuskorttia, (jonka se on hankkinu viimeisenä vittuilunaan tietäen että sisäelimet ovat pelkkää tuhkaa jo ennen krematointia) koska junahenkilökuntaa ei oikeasti voisi vähempää kiinnostaa oletko maksanut lipustasi vitusti vai aivan helvetin vitusti. Kun nyt sitten lampsit vaatekaappi selässäsi asemalle ostamaan sitä lippuasi, joka on joka kerta jokusen euron kalliimpi, huomaat iloksesi pääseväsi ikkunapaikalle (jossa siis tietysti joku lukutaidoton puupää jo istuu). Sitä riemua kestää Helsingistä suurin piirtein Pasilaan, josta viereesi istuu joku seuraavista ihmis(?)tyypeistä:

1. Kännykkä-äpärä. Todennäköisin kanssamatkustaja on kännykkä-äpärä, joka puhuu noin 180 desipelin voimalla Nokiaansa, jossa roikkuu kaikenmaailman Hello Kitty-roinaa, noppia ja oksennusta. Kännykkä-äpärä ei ymmärrä, että Toijalaa edeltävällä metsäosuudella ei välttämättä ole ihan niin hyvät kuuluvuudet kuin voisi toivoa. Toki se auttaa jos huutaa kovempaa ja soittaa joka kerta takaisin kun puhelu katkeaa 23 sekunnin välein. Urpo. Mä en ihan oikeasti halua kuulla ku kailotat 2,5h putkeen siitä minkälaisen mekon laitat lakkiaisiisi. Lähinnä kiinnostaa, että miten saatanassa oot voinu päästä kyseiset turhat arvauskilpailut läpi, jos et edes ymmärrä, että se koppi jossa on kännykän kuva ovessa on sellainen koppi jonne voi mennä puhumaan kännykään tai kännykkä-äpärän tapauksessa mennä tukehtumaan omaan kieleensä. Samaan kastiin menee dataajat, jotka mielellään mesettävät äänet päällä tai hakkaavat nappeja niin helvetin kovaa, että Tikkurilan kohdalla tekee mieli sitoa itsensä raiteille.

2. Mummo. Mummoja on tasan kahta laatua. Ykköstyyppi on pukeutunut pyhätamineisiin, varannut lippunsa 3 kuukautta aikaisemmin, säilyttänyt lippuja kassakaapissa ja tullut asemalle edellisen viikon torstaina. Tämä mummo on matkalla poikansa perheen luokse, tehnyt eväitä ja on niin tohkeissaan junamatkasta, että toivoa sopii Tenojen olevan niin luotettavia kuin mainoksissa luvataan. Sinänsä herttainen helmet kaulassa matkustava Hilja haluaa kuitenkin jutella koko matkan ja kertoa mitä kaikkea meidän Arto teki pienenä ja nyt kun sillä on ne omat lapset Kirsikka ja Mustikka niin on kyllä eri kiva nähdä kuinka ne on taas kasvanu ja mitä uusia allergioita niillä on puhjennu. Ei saatana. Toinen mummolajike on kyylä-mummo. Kyylä-mummo aloittaa mulkoilun jo heti kun astut sisään vaunuun, koska olet turmeltu nuorison edustaja, joka vaanii kyylän lompakkoa ja rikot saletisti ikkunat hätävasaralla heti tilaisuuden tullen. Kyylis kertoo kondarille kun yrität nauttia virvokkeita raskaan työviikon jälkeen ja voi herranperkele jos erehdyt laittamaan jalkasi penkille niin kyylä kaivaa pippurisumutteen käsilaukusta.

3. Dena. Dena haluaa jakaa elämänviisautta kaikille, mutta erityisesti sulle, koska nuortenhan pitää ottaa oppia näistä kansakunnan kynttilöistä. Dena vetää pullon väkevää viiniä ennen Riihimäkeä ja sammuu/ lentää ulos Lahteen mennessä, mutta sitä ennen ehtii valistamaan sinua siitä miten nuori, kokematon ja muutenkin turha ihminen olet. On tietysti suotavaa ottaa kaikki oppi irti tältä Peralta, joka on elänyt sosiaalituella viimeiset 15 vuotta, ollut viimeksi töissä kultaisella 60-luvulla ja ryssinyt elämässään kaiken mitä ryssiä vain voi. Siihen tähdätään.

4. 175 tuhatta maastokuvioista isänmaantoivoa. Aivan sama mihin viikon/kellon/vuodenaikaan matkustat Suomen armeijan edustajat ovat vahvasti läsnä. "Vittu se Nieminen on kyllä mulkku", " Mä aion niin saada pillua tänä viikonloppuna" , " Mä vedän niin himoperseet ku pääsen himaan ettei mitään järkee", "Mihis sä oot matkalla, lähetkö meidän kanssa Kalajoelle?" En. HILJAA!

Lisäksi vaunussa on poikkeuksetta koliikkivauva, vittumainen 4-vuotias, joka saa mielettömiä kiksejä siitä että voi painella ovenavausnappia koko helvetin matkan, pari kouluikäistä Tero-Anteroa Pieksämäeltä, jotka juoksevat käytävillä ja kiljuvat mennessään sekä näiden saatanasta polveutuneiden x-sukupolven edustajien vanhemmat, joita ei luonnollisestikkaan kiinnosta vittuakaan jälkikasvun tekemiset tai muut matkustajat.

Eipä silti hätää, koska aina voit mennä lepuuttamaan hermojasi vessaan tai ravintolavaunuun. Voit myös ihailla maisemia(= 400 km samanlaisia puita). 7 vaunun junassa voi hyvällä tuurilla olla yksi käytössä oleva vessa, jonka siisteystaso on jossain helvetinjäätymispisteen tienoilla. Varsinkin Pendolinojen vessat ovat vain sen verran haitekkia ettei ihan normaali kansalainen osaa edes lukita ovea. Yllätettyäsi sitten vihaisen pohjanmaalaisen asioiltaan voit alkaa arpoa 15 vilkkuvan napin väliltä, että miten tämän uuden ystävän tuotokset sitten saisi vedettyä, jotta voisi itsekkin helpottaa oloaan. Paperia ei tietenkään ole ja säiliön vesi on loppu. Ei siis muuta kuin ravintolavaunuun. Käveltyäsi ensin 5 vaunua väärään suuntaan, on mukava viimein vartin harhailun jälkeen löytää tiensä pullan ja kahvin tuoksun keskelle (lue korsolaiseen särkyneiden elämien lähiökuppilaan). Ravintolasta saa edullisia 18,5 euron kolmioleipiä ja väljähtynyttä ykköskaljaa, jota voi mennä nauttimaan joka matkustajatyyppi kolmosen tai nelosen kanssa. Vapaita pöytiä ei ole ja tiskin takana hymyilevä aurinkoinen asiakaspalvelija vetää vertoja erääseen kuuluisaan itävaltalaissyntyiseen vaikuttajaan 40-luvulta.

Kun sitten pääset perille 5 tuntia aikataulusta jäljessä, koska joku helvetin idiootti on kännipäissään lähtenyt ylittämään Toyotalla tasoristeystä ja pamauttanut InterCityn kylkeen, on kesä, talvi, maanantai, yö tai joku muu pätevä syy siihen miksi juna seisoi 5 tuntia keskellä ei mitään, on perheesi ja ystäväsi jo kyllästyneet odottamaan sinua ja voitkin tilata taksin takaisin kotiin.

Tehdään kivimiehistä asfalttia.
Facebook (vai oliko se Assbook?), tuo itsetuntemuksen (vai oliko se itsepetos?) ja antisosiaalisuuden kehto on tullut pelastamaan kansakunnan oikeilta ihmissuhteilta, liikkunnallista aktiviteeteiltä ja töissä oikeaan työntekoon käyttettäviltä tunneilta. Naamaraamattu kertoo sinulle mikä väri olet (luuserin värinen), mikä kasvi olet (vihannes) ja kenen kanssa sitä nyt sitten kannattaa lyödä hynttyyt yhteen ja kiroilla kun kaikkia kodinkoneita ja muita tavaroita on kaksi, paitsi lakanoita ja ruokailuvälineitä joita on 176 000 miljoonaa.

Lärvilehtisen (ja tietysti tohtori Philin) innoittamana päätin luoda oman persoonallisuustestin, joka opettaa sinullekin taas jotain itsestäsi ja meille muille sen, kuinka kaukana sinusta on syytä pysyä(aika vitun kaukana). Joten annahan palaa.
______________________________________________________________________________

MILLAINEN IHMINEN OLET - application

- Vastauksesi julkistetaan netissä, radiossa, kympin uutisissa ja hautakivessäsi
- -Räkä- ei ota vastuuta testin mahdollisista mukanaan tuomista haitoista kuten avioeroista, työsuhteen loppumisista, prostituutiosta tai mielenterveyden romahtamisasta
- Vastauksesi eivät katoa ikinä Internetistä, vaikka poistaisit Galleria-sivusi, Windowsisi tai itsesi

Hyväksyn säännöt: Kyllä X Ei (Oho, tästä ei enää ollutkaan paluuta)

1. Pomosi ylentää työpaikkasi vittumaisimman perseennuolijan ohitsesi kakkoskannen laivasiivojasta neloskannelle. Kuinka reagoit?
A) Olet hieman pettynyt, koska äpärälapsellesi jää nyt entistä vähemmän tyhjiä pullojasi vietäväksi kauppaan, mutta osaat iloita siitä, että ystävällesi Pedro Luigi Mohammedille jää nyt enemmän rahaa ostaa herskaa.
B) Vedät ensin esimiestäsi ja sitten Pedro Luigia lekalla naamariin, jonka jälkeen käyt työstämässä molempien vaimoja ja lopulta päädyt Kakolaan jäähylle.

2. Unelma-ammattisi oli lapsuudessa:
A) En tarvinut unelma-ammattia, koska isäni oli sheikki ja äitini merenneito ja sain rajattoman rinnakkais- Visan kastelahjaksi hyvältä haltijakummilta. Väitän joka kevät lukevani lääkiksen pääsykokeisiin, mutta loputtomat laskettelumatkat Pohjoisnavalle ja surffimatkat Etelänavalle sotkevat pahasti lukuaikataulua.
B) Kaivinkoneenkuljettaja, mutta unelma karsiutui noin 4-vuotiaana kun jouduin erityispäiväkotiin väkivaltaisuuteni takia. Peruskoulu kesti 11,5 vuotta, kunnes ymmärsin luovuttaa naapurin Pete Perusnistin kerrottua, että sossusta tienaa paremmin kuin monelta muulta alalta.

3. Kumppanisi lähtee viettämään iltaa ilman sinua. Miten reagoit?
A) Tulee hieman ikävä omaa hanimussukkapuppelisokerilientä, mutta toisaalta ihanaa saada aikaa itselleen. Teet itsellesi kasvonaamion, josta saat ihottumaa ja soitat hyville ystävillesi ja siemailette muutaman (päin helvettiä valmistetun) Cosmopolitanin, koska olette niin vitun carriebradshaweja. Suhteenne perustuu luottamukseen, eikä nallesaatananpuhisi ikinä kuolaisi sen isoryntäisen Eerikan perään.
B) Huorissahan tuo on käynyt jo useamman vuoden. Luultavasti elämäni rakkaus tulee ensi viikon tiistaina kotiin hepatiitilla höystettynä seitsemän promillen humalassa, laattaa matolle ja sammuu jo valmiiksi murtuneen kätensä päälle. Hyvä jos vältän selkäsaunan.

4. Minkälaisia harrastuksia sinulla on?
A) Lukeminen (anteeksi mutta mikä harrastus se on), lenkkeily, facebook, sulkkis, kössi, facebook, golf, purjehdus, facebook, koripallo, agility (itse, ei koira), baletti, facebook,kulttuuri, matkailu, facebook, hyväntekeväisyys, lisääntyminen, facebook, ooppera, facebook, käsityökerho (ei 'sellainen' käsityökerho) sekä facebook
B) tupakointi, hengittäminen, pullojen palautus, hikoilu, paskalla käynti, runkkaus, nettiporno, uhkailu, vittuilu, facebook.

5. Millaisia unia näet?
A) Vaaleansinisiä ja vaaleanpunaisia. Unelmoin rakkaastani, perheestäni ja ihanista hetkistä rannalla.
B) Haista sinä -Räkä- nyt jo vittu.

Nyt lähetä tämä testi kaikille 148 lähimmälle ystävällesi eli niille kahdelle kaverillesi ala-asteelta joiden kanssa et ole puhunut sitten vuoden '95, eikä sinua voisi vittuakaan kiinnostaa mitä heille oikeasti kuuluu sekä sille toissa kesän hoidollesi, joka haukkui sinut huoraksi viime tapaamisellanne. Saat vastaukset kun olet printannut tämän ja jakanut sen rappuusi ja olen henkilökohtaisesti saanut vastaukset kaikilta naapureiltasi ja kamoiltasi.

Valmista? Hyvä. Kusetin. Oikeasti arvotut tulokset on odottanut profiilissasi koko ajan. Sucker! Oma vitutuksesi on pientä verrattuna Anna-Kaisa Ala-astekaverin vitutukseen, jolle tykität äplikeissoniä toisen perään suoraan silmien väliin. Anna-Kaisa on luultavasti äärimmäisen otettu siitä helvetin akvaariosta jonka lähetit kolmeen kertaan. Paina nappia, ruoki kala. Ei tarvi enää lähteä Prismaan hakemaan neon tetroja ei.

No niin, siis takaisin asiaan. Alla olevat tulokset ovat järkkymättömiä totuuksia ja saattavat sisältää voimakkaita kohtauksia.


Eniten A vastauksia: Olet kaunis ja rohkea, täydellinen ihminen. Muut kadehtivat upeaa ihoasi ja terävää älyäsi. Olet one fucking SOCIAL BUTTERFLY, jonka kyljessä kaikki haluavat hinkata päivästä toiseen ja useimmat alasti. Olet myös itsevarma (=ylimielinen paska), reilu ja rehellinen äiti theresa varustettuna Jenna Jamesonin vartalolla ja tämä kaikki johtuu vain ja ainoastaan siitä, että valehtelit vastauksissa. Laskelmoiva iljetys. Try again later.

Eniten B vastauksia: Itsetuntosi on poljettu maahan luultavasti jo kohdussa. Et ole erityisen kaunis sisäisesti etkä varsinkaan ulkoisesti. Saatat tuntea voimakasta vetoa saatanaan. On todennäköistä, ettei puolisosi pidä sinua juuri minään. Hän on kanssasi joko rahojesi tai silikoniesi takia. Mikäli hänellä ei jo ole toista, niin hän ainakin etsii sitä kiihkeästi. Ja syystä. (Toim.huom. muistutuksena; tämä on tiukkaa faktaa. Jätä kumppanisi tai vedä ainakin törkeä perhekriisi ja riko rakkaasi Audin ikkunat. Ja polvilumpio.) Mikäli joku pahaa aavistamaton on palkannut sinut töihin väärrennetyn CV:si perusteella, olet kiusattu ja evääsi usein katoavat taukotilan jääkaapista. Tämä kaikki johtuu vain ja ainoastaan siitä, että olet vastannut kysymyksiin rehellisesti, koska et raukka osaa edes valehdella.

Eniten C vastauksia: Päihteiden käyttösi on karannut pahasti lapasesta. Mene hoitoon.

______________________________________________________________________________

Hakemaasi sivustoa ei löytynyt. Yritä myöhemmin uudelleen.

Joululoman alkaminen koulusta kirvoitti mieleeni muutamia ajatuksia siitäkin keskitysleiristä. Tai johan se alkoi viikko sitten, mutta olen ollut eh...kiireinen. Tiedoksi niille, jotka eivät sitä vielä tiedä: sosiaaliala on hanurista. Suosittelen lämpimästi ennemmin asiakkuutta sillä sektorilla. Kyseinen, lähinnä päiväkotiin verrattava, laitos on opettanut toisaalta hyvinkin tarpeellisia taitoja, kuten savilintujen tekoa, piirileikkejä ja kuinka nöyrtyä työmarkkinoilla alipalkkaukseen ja yleiseen halveksuntaan. Harjoitteluissa olen oppinut rasvaamaan mummojen jalkoja, pesemään vessoja ja huijaamaan sosiaaliavustusjärjestelmää. Opiskelu sinälläänkin on kehittänyt valmiuksiani toimia itsenäisenä ihmisenä. Nyt tiedän miten helppoa on velkaantua, alkoholisoitua ja selvitä 4 tunnin yöunilla. Nyt osaan olla kiitollinen niistä makarooneista joita olen ostanut tyhjillä pulloilla ja jäytänyt useampia vuosia putkeen. Välillä jos jaksan käydä mummolla kahvilla saatan saada avustuksia jopa ketsuppiin.

Sen lisäksi, että opiskelu lisää alkoholin kulutusta merkittävästi, se myös häiritsee päihdeongelman ylläpitoa kun sen kerran on saavuttanut ensimmäisen syksyn lokakuussa. Lisäksi se nostaa verenpainetta, aiheuttaa stressiä, tuhoaa ihmissuhteita ja edistää kaikkia mahdollisia sairauksia. Opiskelu tulisi kieltää. Eikö Jokela opettanut mitään? Nyt kaikille heinä suuhun ja pellolle kirmaamaan. Tai sitten amikseen tuunaamaan harmaita, vuoden 87 Corolloita. Toisaalta, lähes kaikki sosiaalialan opiskelijat ovat jo valmiiksi sekaisin päästään ja omaavat useampia diagnooseja ja häiriöitä. Pääsykokeissa lähinnä mitataan onko kuula jo tarpeeksi himmeä hyväksytyksi tulemiseen.

Palatakseni omaan opinahjooni. Paikka on valtavan viihtyisä. Not. Koko talo on homeessa, ikkunat putoilevat itsestään, viemärit ovat pääsääntöisesti tukossa ja julkisivu aivan käsittämättömän ruma. Betonipalatsissa on tehty erilaisia remontteja koko opiskeluaikani. Poran äänet, vesivahingot ja tulipalot kieltämättä hieman häiritsevät keskittymistä luennoilla. Mikäli pääset tuntien jonottamisen jälkeen kopiokoneelle, tietokoneelle, lainausautomaatille tai koulun aulaan se ei poikkeuksetta toimi. Lämmitys on päällä vain kesäisin ja ATK-luokat pidetään varmuuden vuoksi jatkuvasti lukittuna, etteivät opiskelijat vain pääse hyötymään niistä. Ruokalaan on mahdotonta ehtiä virallisen ruokatunnin aikana, mutta ruoka on kuitenkin ihan kelpoa, jos tykkää linssikeitosta. Minä en. Onneksi moni opiskelutoverini on keksinyt maksaa ruokalassa Visa Electronilla. Se seisottaa jonoa mukavat 60 sekunttia lisää joka kerta.

Opetus, sen taso ja opettajat ovatkin sitten aivan oma lukunsa. Kuormittavuutta ei ole sidottu millään tavalla opintopisteiden määrään vaan omaa maisteriuttaan korostavat lehtorit saavat määritellä kurssien sisällöt kuten parhaaksi näkevät. Olen jakanut kaikki opettajat tyypeittäin karkeasti neljään eri kategoriaan, jonka alle pystyn asettamaan kaikki henkisen kasvuni räätälit.

1. Sadistit: Palkattu kiusaamaan ja masentamaan opiskelijoita. Sabotoivat muidenkin opettajien antamia arvosanoja. Ovat aidon yllättyneitä jos joku pääsee kurssin läpi ensimmäisellä yrittämällä. Jokaisella sadistiopettajalla on yksi tai kaksi suosikkia jotka saavat suorituksesta riippumatta vitosen. Muille arvotaan numerot kolmosen alapuolelta. Epäilevät kaikkea ja kaikkia. Pyrkivät itkettämään ainakin yhtä opiskelijaa luennon aikana. Kysyvät vittumaisia kysymysiä, valitsevat ”sattumanvaraisesti” jonkun vastaamaan ja odottavat, että vastaat vaikka et tietäisi vastausta vain päästäkseen nöyryyttämään ja osoittamaan oman ylivertaisuutensa. Sattumanvaraisella tarkoitetaan tarkoin valittua uhria, joka nukkuu, juo kahvia, syö purkkaa, hengittää tai tekee jotain muuta yhtä kiellettyä ja yhteiskunnan yleistä moraalia rappeuttavaa. Luennoilla on 130% läsnäolopakko. Jos tulet myöhässä pääsi katkaistaan karttakepillä tai vaihtoehtoisesti sinut hakataan hengiltä omalla kansioillasi. Sadistien uusintatenttien uusinnoissa on ruuhkaa.

2. Alkoholistit: Ovat läsnä noin 60% luennoista. Mikäli krapulaltaan kuitenkin pääsevät paikalle siemailevat vettä eilisillan tyhjästä viinapullosta koko tunnin. Potkujen välttämiseksi ovat repineet etiketit irti. Pitävät rentoutusta koko tunnin putkeen johtuen joko energian tai ajatusten puuttumisesta. Yleensä lyhentävät oppituntien pituutta noin 1-2 tuntia. Eivät jaksa pitää tenttejä vaan vaativat sivun mittaisen selvityksen vapaasti valitusta aiheesta riippumatta siitä, mitä ko. kurssi on käsitellyt. Heittävät tekeleet lähimpään roskakoriin lukematta niitä ja antavat kaikille neloset.

3. Intoilijat: Suunnittelevat tunnit alusta loppuun minuutti aikataululla. Kaiken turhan kuten kahvitauot tai kotiin pääsyn voi huoletta unohtaa. Roudaavat kiloittain matskua ja vierailevia luennoitsijoita mutta unohtavat asettaa poissaolokiintiöt joten tunneilla on keskimäärin 4 opiskelijaa läsnä. Tämä ei silti haittaa, koska intoilijat luultavasti pitäisivät tunnit samalla tarmolla, vaikka paikalla ei olisi ketään. Loukkaantuvat kuitenkin verisesti jos joku haukottelee. Kertaavat armotta samoja asioita ja ovat aina yhtä innoissaan niistä. Takapulpetissa viillellään ranteita auki viivottimella tässä vaiheessa. Eivät luultavasti tule ikinä ottamaan opikseen, vaan jakavat tutor-aikoja ja suunnittelevat palautustunteja maaninen, mutta onnellinen hymy kasvoillaan kuolemaansa saakka. Ja aivan turhaan.

4. Siis mitä vittua?-opettajat: Eivät ole oikeasti opettajia eivätkä tiedä sosiaalialasta yhtään mitään. Yleensä eivät tiedä mitään edes siitä aiheesta mitä heidät on palkattu opettamaan. Rakastavat kalvoja enemmän kuin elämää ja tekevät niitä yleensä noin 56 tuhatta kappaletta oppituntia kohden. Kukaan ei ymmärrä sanaakaan niistä ja piirtoheittimen asetuksetkin ovat pääsääntöisesti niin vituillaan ettei kalvoja pysty lukemaan vaikka ymmärtäisikin. Mitä vittua-opettajat ovat usein sijaisia jotka noin palkattu 2 viikkoa sen jälkeen kun kurssin piti alkaa. Päästävät koko ryhmän läpi ykkösen keskiarvolla koska eivät halua/jaksa/osaa tehdä uusintatenttiä.

Kuvitteellisen gallupin tulos 10 opettajan keskuudessa siitä valmistuuko –Räkä- ikinä:
-Jaa 4 (Peruskolmosen jakajat. Eivät halua lisäduunia itselleen.)
-Ei 3 (Ihan vaan vittuillakseen, koska olen näsäviisas, yleensä poissa ja vastustan kaikkea.)
-Tyhjiä 2 (Ollut sairaslomalla vähintään vuodesta 1998.)
-Baarissa 1.

Nooooooh, onneksi ei tarvitse kuukauteen "arvoida itseään", "reflektoida", "olla luova(=huumeissa) " tai pohtia niinkin vaikeita asioita kuin "tulisiko käyttää tulkkia jos ei puhu samaa kieltä asiakkaan kanssa" ja "voiko lapsuuden kokemuksilla olla vaikutusta siihen millainen ihminen nyt on". Tosin opinnäytetyön tulisi olla pitkälti loppusuoralla tammikuussa. Heh. Copy - paste voi pelastaa.

Muistakaa että tontut kyylää jo ja tekee teistä joululaatikon, ellette muista tehdä läksyjä. Pus,pus.

Reppumatkailja avautuuSunnuntai 02.12.2007 05:57

Tulipahan taas sijoitettua vuokrarahat Euroopaan metropoleihin. Olen taas hieman valistuneempi, joten haluan jakaa viisauttani myös teille. Read and learn.

Aina kun poistuu maasta vähänkin pidemmäksi aikaa niin kannattaa...
1. Hajottaa puhelin mahdollisimman aikaisessa vaiheessa matkaa. Tuo piristävän lisän
matkabudjettiin kun pääsee ostamaan uuden. On myös suositeltavaa tehdä tämä valtiossa,
jossa ei ole täkäläisiä pistorasioita. Saa kivaa pikku puuhaa ja haastetta päivään kun yrittää
seuraavan kerran ladata sitä kotona.
2. Hankkia itselleen jonkin sortin viidakkotauti heti ensimmäisenä päivänä. Helvetin äkäinen
-Räkä-tauti höystettynä tajunnan himmentävällä kurkkukivulla sopii hyvin yhteen kuumeen
kanssa. Yskänlääkettä löytää lähimmästä pubista, joskin sen tilaaminen saattaa olla hankalaa
kun ei ole ääntä. Parantua saa vasta viimeisenä päivänä.
3. Varata paikka hyvinkin epämääräisen hostellin kymmenen hengen mixed dormista ja löytää
aamuyöllä sängystään hilseilevä kiinalaisvahvistus. Koko päivän kalsareissa tepasteleva
viiskymppinen hollantilaismies ja maapähkinävoita palvova itsemurhapommittaja viereisissä
sängyissä ei kuitenkaan välttämättä paranna unenlaatua.
4. Tehdä online check-in itse ja syöttää siihen passin viimeinen voimassaolopäivä väärin. Saa
lentokenttähenkilökuntakin jotain tekemistä niin pysyvät leivän syrjässä.

Go before it's too late.

IHAN VITUN JEESKeskiviikko 03.10.2007 17:07

Ihan vitun jees, että viimeisten kahden viikon aikana:

- Olen hävittänyt kahdet korvikset. Molemmat vaan pudonnut korvista.
- Olen hävittänyt niskalävärin piikin, joka maksaa vitusti. Sekin oon vaan pudonnut.
- Olen hävittänyt hands freen, enkä voi kuunella siis radiota.
- Olen nukkunut täyspitkät unet viimeksi kohdussa.
- Jos satun nukahtamaan talkkari herättää miellyttävällä lehtipuhaltimella joka saatanan aamu kello 7.01.

Ihan VITUN jees, että:

- Kone kaatui.
- Sain Windowsin takas, mutta se on hidas ja epäselvä.
- Kaikki musiikit, valokuvat ja (palauttamattomat) koulutyöt katos.
- Mistään ei ole varmuuskopioita.

Ihan maailman eniten vitun jees:

- Varasin neljä lentolippua kierrelläkseni hieman Eurooppaa.
- Sain kutsun oikeuteen seuraavana päivänä kun olin ne maksanut.
- Istunto on kesken matkaa.
- Saan 200 euroa sakkoa mikäli en tule paikalle.
- En ole ostanut vielä matkavakuutusta eikä lippuja voi palauttaa.
- Syyttäjä ei aja korvausvaateitani edes sairaalakulujen osalta.

Kiitos maailma <3 Synnyn toistekkin.
« Uudemmat -