IRC-Galleria

-Takkuinen-

-Takkuinen-

You got pills for rudeness?!
Niin siinä sitten kävi.. piti sattua ennen kuin opin.

Kotona se potta iskettiin päähän aina kun noustiin ratsaille (tai noh, 99% tapauksista) tai kärryille. AINA! Oli alla tai edessä mikä tahansa kaviokas.

Mitenhän siinä kävikin niin, että täällä se jäi sitten laittamatta? Mitään hyvää selitystä ei ole, kunhan vain... menin massan mukana: "Kun ei kukaan muukaan..."
Tästä päivästä lähtien palaan kuitenkin vanhaan menetelmääni ja laitan sen kypärän päähän AINA!

Tigeriltä lensin tänään.. verkatessa laukkasin ja Petzi ajoi tallinpihaan vähän turhan vauhdikkaasti. Hevonen säikähti, sinkosi eteen ja kun käänsin voltille, alkoi loikkimaan. Tasapaino petti ja alas tultiin.
Selälteen.. pää kolhaisi maneesinpohjaa... onneksi ei seinää, sekin oli siinä ihan parin sentin päässä :/

Perse ja alaselkä on kipeät, mutta eniten huolestutti pään kunto ennen lounastaukoa. Pyörrytti, oksetti ja särki. Näkökään ei ollut ihan normaali ja tärisin hullun lailla.
Tallilla kaikki pakollinen loppuun, pari aspiriinia naamaan ja kotiin lepäämään.

Selvisin säikähdyksellä. Edelleen vähän hutera olo, mutta ainakin pysyn pystyssä ilman tukea.

Loppui hengellä leikkiminen tähän. Onni oli matkassa tällä kertaa, ensi kerralla ei ehkä ole. Kypärä päähän, on suojassa edes pahimmilta vaurioilta.

Raton kanssa käytiin vain kävelemässä, katsotaan kykenenkö huomenna ratsastamaan muuten kuin kevyessä istunnassa :S

Soittakaa Lauralle lääkäri...Torstai 19.02.2009 02:19

13 rakastumisen merkkiä:

1. Et voi olla HÄNELLE vihainen enempää kuin minuutin tai kaksi. Oikeastaan, sinun täytyy yrittää kovasti jos tahdot olla HÄNELLE vihainen.
2. Luet HÄNEN viestinsä uudelleen ja uudelleen.
3. Kävelet todella, todella hitaasti ollessasi HÄNEN kanssaan.
4. Tunnet itseni ujoksi kun olet HÄNEN kanssaan.
5. Ajatellessasi HÄNTÄ sydämmesi hakkaa lujemmin ja lujemmin.
6. Kuunnellessasi HÄNEN ääntää hymyilet ilman syytä.
7. Katsellessasi HÄNTÄ, et näe muita ihmisiä ympärilläsi - näet vain yhden ainoan henkilön.
8. Alat kuunnella hitaita biisejä.
9. HÄNESTÄ tulee kaikki mitä ajattelet.
10. Pääset pilveen ihan vain haistaessasi HÄNEN tuoksunsa.
11. Huomaat hymyileväsi aina kun ajattelet HÄNTÄ.
12. Teet kaiken HÄNEN vuokseen.
13. Lukiessasi tätä, ajatuksissasi on vain YKSI ihminen koko ajan

Apua!

Hanget korkeat nietokset...Torstai 19.02.2009 02:15

Onkohan parempaa luontoäiti koskaan keksinyt, kuin kunnon lumihanget, auringonpaisteen ja parin asteen pakkasen?

Raton kanssa vedettiin kunnon umpihankilenkki, sai tyttö vähän nostella kinttujaan :D
Peltotiet on täällä aivan lumen alla, onneksi muistaa ulkoa, missä tiet kulkee, muuten voitais juosta jonkun pelloilla.

Eipä siinä, tamma vaikutti olevan ihan innoissaan moisesta lumen määrästä, ainakin se kovin "pörhisteli" tuolla ja tanssahteli menemään... niin... suokit kun tyypillisesti on niitä tasaisen varmoja juntturoita, jotka syttyy tooooosi hitaasti ;)
Tai kuten eräs kaveri kerran sanoi: "Suokit on tylsiä, kun ei ne kuumene ikinä"... eipä muuten ole sanonut näin enää sen jälkeen, kun veti maastolenkin Ratolla Ossin perässä xP

Mökä oli myös mukana ja taitaa koirapoloa vihdoinkin vähän väsyttää. Se nimittäin ainakin joutui tarpomaan, että pääsi eteenpäin näissä kinoksissa!

Auto oli aamulla jumissa kämpän pihalla, 15min taisin suhautella sitä ees taas, että pääsin pois. Nyt se jäi parkkiin tuonne kadun varteen!

Tigerin kanssa käveltiin vaan tänään ja kertoiltiin salaisuuksia... olis ollu ihana viedä sekin maastoon, mutta kielto tuli, kun siellä on (mukamas) niin liukasta :/ Tosin tiedä sitten, olisko se pysyny käsissä lainkaan, se kun tuppaa välillä vähän sekoamaan päästessään pois aidatulta alueelta :D
Jesh... Jesh!... JESH!!!

Onnistuin, onnistuin, lälläslää xP

Tigeristä löytyi myös se pienen pieni kouluratsu, sieltä korvien välistä... hetken aikaa sitä joutui etsimään, mutta väliäkös tuolla.
Viime viikko sujui tosi mainiosti pojan kanssa. Oikein päin liikuttiin ja vastattiin ratsastajan pyyntöihin ilman pukitteluja :)
Mainio poika ja tosi rakas, vaikkei ihan oma olekaan <3

Rattokin mennyt hienosti. Siirtymisissä saisi ottaa takasia vielä paremmin kroppansa alle, mutta kun aletaan sitä nyt työstämään, niin eiköhän se sieltä ala tulemaan sekin.
Puolen vuoden - vuoden päästä ruvetaan opettelemaan vaihtoja, sanoi Petzi. Opetetaan tamma vain laukkamaan ihan kunnolla ensin ;)
Sivuttaisliikkeistä ja lisäyksistä sai kyllä kehuja, mutta nuo nyt on aina olleet Ratolle pice of cake <3

Ei taida estekenttä ihan heti sulaa, huomiseksi luvattu lisää lunta... kohta mä en pääse autoni kanssa enää liikkeelle, kun ei renkaat pidä (kiroan kitkat Helvetin syvimpiin syövereihin!!) :/

Vastataan haasteeseen!!!Torstai 12.02.2009 00:09

Kirjoita kahdeksan kaverisi nimet, ja käy kysymässä ORAAKKELILTA kuka on? Lopuksi kysy oraakkelilta kuka sinä olet? Haasta 4 ystävääsi.

Melly /
"Ihminen jonka olet tuntenut jonkun aikaa"

Sabrina /
"Se, josta kieltäydyt pitämästä"

Latisha /
"Se jota rakastat"

Petra /
"Pauliina"

Eva /
"Se voit olla juuri sinä..."

Ana/
"Pahimman luokan pultsarin vaimo"

Tiina /
"Naapurin Erkki"

Heidi /
"Heidi on ihana muusa. Jos halit sitä niin älä taputa selkään! Ja ole muutenkin kunnolla. Se on mun erityissuojeluksessa."

Minä /
"Ilmiselvästi olet ihminen, joka etsii itseään. Etsivä löytää, joskus myös itsensä."

Haastan:
Heiduski
^NoOne^
__real__
*kuka ikinä tahtoo tämän tehdä, en keksi enempää tähän hätään :D*


Njoo, oli taas ihan pakko...Keskiviikko 11.02.2009 15:06

Mikä olisi ensimmäinen reaktiosi (tai lauseesi, ajatuksesi tms.)
jos sinulle sanoittaisiin/jos sinulle kävisi näin ? 8D

Kaverisi kertoo mennensä naimisiin maailman rumimman miehen kanssa:
- "Onneks sä olet nätti teijän kummanki puolesta... tai siis mieshän ei tietty oo nätti vaan komee mut... ööö.. no.. kyl sä tiiät mitä mä meinasin"

Pudotat telkkarin koulussa lattialle. Opettaja rupeaa huutamaan sinulle:
- "Hups... oho"

Äitisi kertoo ostaneensa sinulle ravihevosen:
- "*O_o* Ihan kiva... pitääks mun nyt ruveta harrastaa ravejaki? Ja hevosiakaan ei tietenkään oo jo valmiiks tarpeeks?"

Vanhempasi sanovat, että muuttavat maalle asumaan, vanhaan kartanoon:
- "Siistiä!"

Saat kokeesta 10:
- "Oookkei... sain vahingossa jonku toisen kokeen takasin.. mut ei kerrota sitä opettajalle"

Saat kokeesta 4:
- "HEI!!! EI TÄÄ OO MUN! MISSÄ MUN KOE ON?!"

Paras kaverisi alkaa yllättäen huutaa sinulle päin naamaa ja sanoo että olet valehdellut hänelle, vaikket ole tehnyt mitään:
- "Totaah... mitä sä taas oot vetäny? Lopeta se sienien syöminen, ei tee hyvää sulle.. rupeet olemaan harhainen"

Menet kouluun ja huomaat että kaikki luokkalaisesi ovat värjänneet hiukset pinkeiksi:
- "Oliks tänää joku teemapäivä? Miks kukaan ei muistuttanu?!"

Poikaystäväsi kertoo olevansa homo:
- "Väitäkkö sä, että mä näytän pojalta? Väitäkkö? En tasan näytä, mutta lyön kyllä!"

Poliisi tulee ovellesi ja pyytää sinua lähtemään mukaansa:
- "En se mä ollu!"

Tallin omistaja soittaa ja kertoo, että lempiheppasi kuoli:
- "*sanaton... itkuraivari*

Heräät yhtäkkiä sairaalasta, leikkaussalista:
- "F*ck"

Yhtäkkiä suuri fanilauma + lehtikuvaajat ryntäävät luoksesi nimmareita pyydellen ja kuvia räpsien:
- "*O_O* Mitä te musta haluutte? Johtuuko tää siitä eilisestä? Kuulkaa, mä luulin, ettei kukaan nää!"
Heipodei! :'D

Tiger piti sitten kunnon shown tänään kotimaneesissa... Petzin kanssa, ei minun.

Verkassa poika oli todella hyvä. Kulki hyvin eteen pyöreänä ja teki kaikki asiat kuten piti.
Petzi kiipesi selkään eikä sitten jaksanut ottaa kannuksia pois. Tiger inhoaa kannuksia. Yritti ratsastaa, mutta ensimmäisenä Tiger vetäs kunnon pukit ja kun Petzi yritti selässä pysyä, niin kannukset osu vielä pahemmin sinne kylkiin ja siitäkös hevonen riemastu... vähän aikaa poukkoili menemään kuin ihan oikea rodeohevonen.

Nooh, Petzi sitten teki töitä pojan kanssa.. ainakin yritti ja totesi vaan mulle, että taitaa olla vähän energinen, kun ei allekirjoittaneella eilen ollut kauheasti aikaa sitä ratsastaa (15min... kannatti juu).
15min jälkeen anto hevosen mulle takasin ja sano, että pitäs 10-15min laukata vaan maneesia ympäri niin reippaasti, kun kykenee.
Ei ongelmaa, mehän tykätään moisesta :D

Ehkä se hevonen vähän väsähti (laukkuri täysillä laukkaamisesta, heh heh), tiedä häntä, mutta eipä tuo mun kanssa poukkoillu ja potkinu menemään miten sattuu. Miksi oliskaan, eihän mulla ollu sporriakaan jalassa ;)
Laukkaamisen jälkeen vähän ravi-käynti-ravi siirtymisiä ja sitten kotiin.
Jota kuta hymyilytti aika paljon, Tiger kun näytti niin tyytyväiseltä itseensä :'DD

Ratto on työskennellyt tosi hienosti tasasella, lisäykset ravissa ja laukassa on aika makeita, samoin kuin nämä meidän sivuttaisliikkeet samoissa askellajeissa :) Käynti-laukka-käynti siirtymiset myös hienoja... jaja... kaikki siinä hevosessa on hienoa :D

Hyppykauden alkua odotellessa kummallakin hevosella, toivottavasti sulaa kenttä nopiasti :)

Yhteinen kiitos kaikilleKeskiviikko 28.01.2009 00:54

Kiitos kiitos kiitos miljoonasti kaikille onnitteluista <3
-Laura-

Tarinoidaan...Lauantai 24.01.2009 20:46

Tekemisen puutteessa yritän pitää lupauksestani kiinni ja kirjoittaa teille vähän enemmän... asiaa helpottanee, että nyt kykenen käyttämään konetta myös kämpillä :)

Tigerin kanssa käytiin viimeiset kolme viikkoa aivan pohjalla.. lähenneltiin oikeastaan jo Helvettiä, kun minä en vain osannut eikä hevonen vain halunnut.
Asia ratkesi tunnin mittaisella puhelulla kotiin, jossa itkin rakkaalle äidilleni kurjaa ratsastustani sekä "paskinta pomoa ikinä" (tunteenpurkaus, normaalisti en ajattele näin :D). Viimeiset puoli tuntia makasin sängyllä ja yritin saada henkeä äidin kertoillessa hyviä vinkkejä.
Kahta päivää myöhemmin sisäistin jotain hyvin oleellista ratsastuksesta... minun on istuttava alas ja vaikutettava istunnalla.
Älkää naurako, se oli oikeasti aika hankala asia ymmärtää sellaisista ohjeista kuin "jalat taaemmas ja käsi alas!", in english, tietenkin ;>

Ratto taas... vaikea laittaa sanoiksi tätä hommaa, mutta siinä on hevonen, joka tietää milloin toisella on paha olla. Tosiystävä hevosen muodossa <3
Ne kolme viikkoa, joina koin olevani paskin ratsastaja koko maailmassa ja kaipasin Ossin selkään enemmän kuin koskaan, Ratto paiski töitä koko pienellä lihavalla ruumiillansa ja yritti tehdä kaiken täydellisesti. Ihana tamma, parempaa saa hakea!
Opittuani istumaan alas sekin tosin toimii vielä paremmin. Lisäykset tipauttivat Petzin melkein tuolilta taas jälleen. Pienestä kylmäverisen takapäästä lähtikin enemmän poweria kuin mitä opettaja uskoikaan :)
Laukan parantelu on jätetty hetkeksi muhimaan ja ollaan keskitytty enemmän siirtymisiin, jotka nekin sujuvat melko lailla kauniisti ratsastajan pienen Ahaa!-elämyksen jälkeen.

Elämä jatkuu ja joskus täytyy hakata hetki päätänsä koivuun, jotta voisi kulkea eteenpäin... tosin fiksumpi tyyppi ehkä kiertäisi sen koivun, mutta suomalainen tyttö on hieman kovapäinen eikä anna periksi, eikä varsinkaan lähde kiertämään ongelmia! :D

ToivotusKeskiviikko 24.12.2008 21:07

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2009...

... jokaiselle, joka on päiväkirjaani käynyt vilkaisemassa ja näin ollut jollain tavalla jossain määrin mukana matkallani.

Vuosi täällä menikin ihan hirvittävän nopeasti ja uutta oppia on tullut valtavasti. Matkani piti päättyä jo joulukuun alussa, mutta erilaisten sattumien ja pohdintojen kautta se jatkuukin vielä tästä hetkestä tulevaisuuteen. Kuinka pitkälle, sitä ei tiedä kukaan, vähiten minä itse.

Toivotaan, että tuleva vuosi toisi tullessaan taas uusia kokemuksia ja jos vaikka allekirjoittanut pyrkisi ensi vuonna kirjoittamaan vähän ahkerammin tännekin.

Kiitos kaikille ystävällisistä sanoista sekä tuesta. Ne ovat olleet tarpeen, kun maailma on potkinut päähän, enkä ole meinannut löytää sisua jatkaa.

Pitäkää itsestänne, ystävistänne ja lemmikeistänne huolta...

Toivottavat
Laura, Mökä & Ratto