IRC-Galleria


Ne, jotka tänä vuonna kirjoittivat ylioppilaiksi ovat 19-vuotiaita, syntyivät vuonna 1988 ja he ei olleet vielä syntyneetkään, kun Whamin " Wake me up before you GoGo " ja A-han " Take on Me " olivat hittejä.

He eivät muista aikaa, kun irtojäätelöä oli vain vaniljan, suklaan ja mansikan makuisena ( No OK, olihan myös tiikeri ... ).

Irtokarkkeja on aina voinut valita ja poimia itse (kioskin luukusta annostelluista pennin nallekarkeista heillä ei ole tietoakaan)

Suomessa on aina ollut tarjolla kebabia ja pizzaa.

Painogrillissä valmistettu hampurilainen on heille tuntematon ... samoin versiot ananashampurilainen ja munahampurilainen.

Videoiden vuokraaminen on aina ollut mahdollista.

He eivät tiedä, että Melrosen Placen henkilöt ovat joskus olleet psyykkisesti terveitä.

AIDS on aina ollut olemassa heidän käsitemaailmassaan.

Musiikin nauhoittaminen radiosta c-kasetille ei tulisi heille mieleenkään.

Mikä Nuorten sävellahja ?

Limsapulloja on aina avattu korkinavaajilla eikä reunaliuskasta repäisemällä.

Käsite pussimaito aiheuttaa ihmettelyä, mutta entäs maitopullot tai -kannut ?

Berliinin muuri ja Neuvostoliitto, Vietnamin sodasta puhumattakaan, ovat esihistoriaa.

CD-levy keksittiin kaksi vuotta ennen heidän syntymää. Mitä, pitikö LP kääntää !?!

He eivät ole juoneet Trip-mehua pyramidinmuotoisista tetrapakkauksista.

He eivät voi kuvitellakaan elämää ilman kaukosäätimiä.

Rullaluistimet ovat aina olleet yksirivisiä in-linesejä. Popcorneja on aina popattu mikroaaltouunissa.

Hai-saappaat ja Retu-kengät - siis mitkä ?

He eivät koskaan ole uineet meressä ja miettineet samalla "Tappajahaita".

Pyöreällä valintalevyllä varustettu puhelin aiheuttaa heissä ihmettelyä.

He eivät tiedä, kuka JR on, eivätkä he todellakaan välitä siitä, kuka hänet ampui.

Michael Jackson on aina ollut valkoihoinen.

Ja he eivät hätkähdä ajatusta pakastimeen jäätyneestä Ossi Ahlapurosta sarjassa Pidättekö ostereista...

Hauskaa fossiilipäivää !

P.S. Yksi pysyy kuitenkin ja lohduttaa : Aku Ankka, joka ilmestyy edelleenkin keskiviikkoisin.


Tää on tätä.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.