IRC-Galleria

Tyylitajullaanko hän kiinnitti sinun huomiosi, tuo mieluummin hiukan taka-alalla pysyttelevä neitonen, jota niin monet miehet katselevat, mutta vain harvat uskaltautuvat tekemään lähempää tuttavuutta. Samalla tavoin kuin hän osaa yhdistellä asusteidensa värit ja laadut toisiinsa, hän osaa eritellä myös miehen erilaiset ominaisuudet heti tämän nähdessään. Neitsytnaista tarkkasilmäisempää miehentutkijaa on turha etsiä. Sinun kannaltasi tilannetta mutkistaa vielä se, että hän on myös ehdottomasti kriittisen eläinradan merkeistä.

Ei hän halua olla ilkeä tai saivartelija, mutta hänellä ei vain satu olemaan muita käyttäytymismalleja sievässä päässään. Vauvasta lähtien pieni Neitsyt-tyttö on saanut kuulla velvollisuudentuntoisen äitinsä valitusta siitä, mitä asioita ja millä tavalla isä tekee väärin, naapurit tekevät väärin ja lopulta kehä umpeutuu tämän Merkuriustytön ympärille. Lopulta äiti kasaa, tosin tietämättään, Neitsyt-tytön harteille niin paljon ja niin raskaita velvollisuuksia, ettei tällä ole mitään mahdollisuuksia hoitaa niitä. Neitsytnainen kehittyy äärimmäisen tarkkasilmäiseksi pyrkiessään lopulta vastaamaan äidin vielä lausumattomiin toiveisiin pystyäkseen selviytymään niistä paremmin. Hän huomaa myös, että äidin haukkuessa isää tämän saamattomuudesta, myös hänelle asetetut vaatimukset kasvavat samassa suhteessa. Onko siis mikään ihme, että hän tulee asettamaan isänsä syylliseksi omaan ahdinkoonsa. Kun nyt olet tulossa tähän isän rooliin, sinun ei pidä yrittää täyttää Neitsytnaisen vaatimuksia, koska ne yllättävän nopeasti ylittävät resurssisi ja saata alkaaa vastaanottaa sietämätöntä nalkutusta, johon vain Neitsyt voi yltää. Mitä sinä sitten voisit tehdä?

Kuulostaa ehkä sovinistiselta, mutta Neitsytnainen tarvitsee koulutusta oikein isän kädestä - sillä isäänsä hän sinussa etsii, isää joka ei alistuisi äidin vaatimuksiin ja jolle näin jäisi hiukan enemmän aikaa tyttärelleen. Yrittäessäsi täyttää hänen ulkoiseen ympäristöönsä liittyviä vaatimuksia, sinulta ei voi jäädä aikaa, voimavaroista puhumattakaan täyttää hänen emotionaalisia tarpeitaan. Siksi sinulta vaaditaan nyt rohkeutta tehdä se, mihin hänen isänsä ei koskaan pystynyt. Ellei hän ole tyytyväinen sinuun juuri sellaisena kuin olet, ota vielä siitäkin vähän pois sen sijaan, että yrittäisit tehdä enempää kuin pystyt. Hän tulee suuttumaan kuin lapsi ja vaipumaan synkkään epätoivoon ja depressioon vuoksesi. Älä anna hänen hämätä itseäsi, niin kovasti kuin hän yrittääkin. Kuin mielensä pahoittanut kauhukakara hän kaivaa äidiltään oppimansa hurjimmat ja pelottavimmat temput esiin huomatessaan, että sinussa ehkä sittenkin on hiukan miestä, mitä hän ei alunperin tietenkään sinusta uskonut. Ota vain tyynesti vastaan hänen raivonpuuskansa ja pienennä päivä päivältä ulkoisia suosionosoituksiasi hänelle, kunnes hän oivaltaa, mistä on kysymys, mutta älä suutu. Sinulla eikä kenelläkään ole oikeutta kasvattaa tai opettaa vihalla. Voita vahvan miehen kannukset rakkaudella ja käsivällisyydellä, eikä tuo nainen koskaan lakkaa osoittamasta sinulle kunnioitustaan. Suuttumalla hänen tempuistaan osoitat oman heikkoutesi ja tunnustat omat puutteesi. Sitä hän ei ole halukas näkemään, vaan tulee välittömästi lisäämään kierroksia haukkumismyllyynsä. Pohjimmiltaan hän on vilpitön auttaja ja parantaja, mitkä kyvyt ja lahjat hän voi vapauttaa sinun kanssasi, sinun avullasi. Onnea matkaan!



Oonko mä oikeesti tollanen?

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.