IRC-Galleria

-memppu-

-memppu-

australian aurinko kutsuu!

Pieni hetkiKeskiviikko 30.09.2009 00:52

siitä vasta on kun kyynelsilmin sinut saattelin matkallesi viimeiselle.
En sitä vieläkään täysin ymmärtää voi, tyhjältä tuntuu vanha koti kun siellä käy.
Ei kuulu ääni tassujen ei heilu häntä iloinen.

Sydämessäni suuri aukko on, ei tyhjä, vaan täynnä muistoja. Muistoissani jatkat eloasi, pieni karvainen ystäväin.

On ikävä.

IkäväMaanantai 27.07.2009 12:55

Myötä nousevan aamun, lähti matkaan ystävä pieni...

Meille niin rakas, Nasu.

21.2.2000-27.7.2009

JEIJ!!Perjantai 08.05.2009 18:33

Tämä tyttö ajelee sitten ensi kesänä (vasta =( ) mopolla =)
Sellasella vähän isommalla kun derbillä millä päästelin menemään muutama vuosi sitten...

JEIJ!!
Monelta taholta sanottuna, ettei sun kannata sellasta hankkia...tapatat sillä ittes kuitenkin... Oon yleensä vastannu, että siitähän sitten vasta riemu ratkeaa =D

Kortin ajan nyt ja ensi keväänä sitten olisi pärrän osto edessä.. Iskää vähän jo pehmittänyt että voisin haluta synttärilahjan jo keväällä... =D

Hihhei... Im so happy!


Laitan kyllä lehteen ilmoituksen kun pääsen liikenteeseen kaksipyöräisellä... voi arimmat ja elämästään pitävät hautauta bunkkereihinsa. =)

Tänään kävin Agrista hakeen Piituralle b-vitamiinia niin siellä se oli parkissa!! Siis Kawasakin Ninja... Ei Piitu Anteroinen...

Kuola valui ja hymy senkuin syveni... tollanen on kohta mullakin!


in memorian vilda rosa Lauantai 21.03.2009 16:22

Nyt olen vapaa
ja mukana tuulen
saan kulkea rajalla ajattomuuden.
Olen kimallus tähden,
olen pilven lento,
olen kasteisen aamun pisara hento.
En ole poissa
vaan luoksenne saavun
mukana jokaisen nousevan aamun.
Ja jokaisen tummuvan illan myötä
toivotan sinulle hyvää yötä.



En tiedä miksi Roosu on nukkunut pois.
Harmittaa kun en kerennyt käydä uudessa paikassa katsomassa Roosua.
Tuota tammaa,joka vahingossa tuli hetkeksi osaksi elämääni. Tuota, joka opetti luottamuksen tärkeyden.

Hyvää matkaa Roosu Ruusunen.
Ikävöiden Mari ja Piitu

huhheijaaTiistai 30.12.2008 14:40

Anteroisen paluu pieneltä joululomalta..Vaihtelevasti ollaan menty kentällä ja maastossa. Itsekin uskaltautunut sillä jo kentällä laukkaileen kun on se luottamus herraan vaan vahvistunut. Mitään en itse osaa, mutta hevonen osaa niin eikö se riitä? =D Hakee itsensä korkeaan muotoon ravissa ja lähestulkoon käynnissäkin nykyisin aina, hetken lämmittelyn jälkeen. Ihan ilmaiseksi Anteroinen ei mitään anna, mutta pienellä työllä.
Nyt pitäisi pyhien jälkeen valmentajan tulla meitä, sekä Annia ja Hessua koulimaan, jotta päästään valloittaan kisakenttiä kesällä X) Ja siis tavoitehan on puhdas rata, näin alkuun.
Työnjakokin meillä on selvillä; Anni hyppää molemmilla ja mun pitäisi vääntää kouluradat.
Tähän väliin on pakko hehkuttaa ystäväiseni päättäväisyyttä Hesberton kanssa, menivät niin hienosti viimeksi kun pistettiin menemään.
Naureskelin Piitun selästä kun Hessu teki stopin, vähän persuskin siinä taisi nousta ja Anni vaan kököttää että nyt kyllä menet! Ja menihän se sitten. Hessu on ruvennut myös väläytteleen liinassa ja ratsain osaamistaan. Kyllähän se osaa, aina ei vain viitsisi =)

Ja sitä en varmaan koskaan lakkaa ihmettelemästä, että miten Annilla ja Piitulla voi olla niin kieroutunut suhde keskenään =)
Viimeksi kun oltiin yhdessä tallilla, jätin karsinan oven auki kuten aina. Menin hakemaan harjapakkia ja Anteroinen oli tulossa karsinasta ulos ja Anni tottakai laittoi sen takaisin MUTTA sitten tapahtui iso virhe (Piitun mielestä), ovi meni salpaa myöden kiinni =)
Herra ei ole koskaan paskantanut ovensa eteen, mutta nyt lähes välittömästi herra käänsi persiinsä Annia kohti ja sieltähän sitä tuli...ihan sitä itteensä.. Kyllähän Piitu Annista tykkää, mutta eihän sitä voi julkisesti näyttää, tietenkään =) Kuten ei sitäkään että Hessu on ihan best friend.
Saas nähdä kumman punainen linja soi mulle päin kun lähden kahdeksi viikoksi reisuun...Huokailuja kuuluu vaan molemmilta =)

Tiedä sitten mitä Hessu keksii mulle kun mä sillä joudun joskus menemään... "Toikin on tollanen mun mutsille niin tässä sulle...! "

Tykkään teistä <3

YksiSunnuntai 02.11.2008 21:05

elämänvaihe on melkein päätöksessään. Miten tai mitä tästä eteenpäin,siihen en osaa vastata. Ajalla on tapana näyttää uusi polku,jota lähteä etenemään. Kuinka pitkä,mutkikas,mäkinen ja vaikea kulkuinen se on,sitä en osaa sanoa. Sekin selviää,kun aika kuluu. Nyt en kaipaa mitään,tahdon vain hetken hiljaisuutta.

Viime maanantaina olin niin peloissani, että pienikin tieto ja tuntuma siitä mitä nyt kuuluu tehdä.Hävisi. Toimin kuin robotti muiden ohjeistuksesta. Kävelytä,kuuntele.Kävelytä,kuuntele. Mitään ei kuulu, toinen on tuskainen. Sitten ikuisuudelta tuntuneen ajan kautta tilanne lähti laukeamaan.

Ensin iski paniikki siitä,kun en saanut eläinlääkäreitä kiinni. Sitten loppujen lopuksi sain ja rakas tukipilari lähti hakemaan parafiiniöljyä apteekista ja ruiskua...Sitä sitten kitusiin ja uudelleen kävelyttämään. Purin hammasta ja nielin itkua kun omaan jalkaan sattui niin paljon. Mutta kun on yhdestä oman elämänsä tärkeimmästä kyse,sitä jaksaa. Sivuuttaa oman niin mitättömältä tuntuvan kivun kun näkee että toinen on vielä tuskaisempi. Yhteensä neljä tuntia käveltiin Piitun kanssa mäkiä ja suoria.
Kaasua rupesi tulemaan ja kun annoin itselleni pienen luvan hengähtää,laitoin Piitun karsinaansa siksi aikaa niin poitsun ilmeestä näki helpotus kun se kauan odotettu tilanteen laukaisija sieltä sitten tuli =D Kuinka voikaan olla niin helpottunut olo kun hevonen paskoo.

Sitten jatkettiin taas kävelyä ja kun porukkaa alkoi tulla tallille,että Piitu oli valvovan silmän alla niin uskaltauduin irrottautumaan käymään nopeaan kotona vaihtamassa kuivaa vaatetta ylle. Ja takaisin.
Oli illalla vielä kipeän oloinen,mutta paljon vähemmän kuin aamusta. Aamulla Piitu oli jo oma itsensä.
Vaikka taistelupari Hesperto ja Antero matsaavat ja irvistelevät toisilleen niin pojilla on ilmeisesti kuitenkin joku kieroutunut viha-rakkaus suhde toisiinsa, koska kun taluttelin Piitua ja kun menimme pihan poikki Hessu hörisi aina katsoen Piitua,kuin kysyäkseen että onko kaikki hyvin.
Ja illalla kun Hessukin oli haettu sisälle,se asettui karsinansa seinän viereen ja laski päätään, aivan kuin valvoen ja lohduttaen kaveriaan. Ja Piitukin yhtään elvistelemättä hyväksyi kaverinsa tuen.

Se pelko menettämisestä jysähti niin vahvasti tajuntaan, että tiedostin sen etten välttämättä kestä sitä jos se tapahtuu tässä ja nyt. Onneksi Piitu on vielä luonani.
Kyyneleet ja tilanteen purkaus tuli vasta iltayöstä kun kotiin pääsin.
Sain onneksi vain pienen muistutuksen siitä,että elä jokainen päivä niinkuin se olisi viimeinen. Rakasta ja hoida niinkuin ei huomista olisi. Sillä joskus sitä huomista ei ole.


VastoinkäymisiäTorstai 23.10.2008 02:49

Laivareisu tuli ja meni, muistoksi siitä könkkään nyt hetken kepeillä. PiituAntero on varmaan mielissään pienestä loman poikasesta =)

On kaksi eri tavoin saavuttamattomissa olevaa ihmistä, jotka vetävät mua puoleensa kuin hunaja mehiläistä.
Luin äsken yhden ystäviini lukeutuvan ihmisen päiväkirja merkinnän, ja hänen sanojansa lainaten jäin miettimään,että onko minussakin mennyt rikki jotain niin pysyvästi, etten itse,eikä kukaan muukaan. voi sitä korjata?
Näin en tahtoisi, että asia on mutta mitä jos pelko nousee ensimmäisenä mieleen? Ettei voi,vaikka haluaisi,ei pysty luottamaan ja nojautumaan siihen hyvään?
Jotta voi saada tulevaisuuden, pitää jättää menneisyys. Mutta miten se tapahtuu? Hieno toteamus, mutta vaan niin helvetin vaikeaa toteuttaa,vaikka halua olisikin.

Jäljet niistä asioista ja teoista on jäänyt liian syvälle, vaikka ne on suurimmaksi osaksi arpeutuneet, eivät ne vain häviä.
Hetkinä, kun olen yksin ja ajatukset saa vallan, se tonnin painoinen kivi rinnan päällä meinaa tukehduttaa.
Pieni elämänilon poikanen on nostanut päätään, mutta voinko koskaan olla enään täysin ehjä? Sellainen, johon tuo yksi ihminen jonka pelkään menettäväni kokonaan,aikanaan rakastui? Vai oliko sekin valhetta?
Toisesta ei sen paremmin puhetta, on vain ollut syli missä pienen ohikiitävän hetken on silloin tällöin voinut hakea turvaa ja hyväksyntää.

Tavallaan olen juurtunut tuohon minua satuttaneeseen ihmiseen, vaikken hänen ajatuksistaan tiedä. Hän ei puhu., enkä jaksa enään kysyä.
Ainoa on,että voin antaa pallon hänelle. Hän joko tulee minua vastaan tai heittää pallon kokonaan pois.
Kun voisi korjata omat virheensä, mutta toivon ja jollain tavalla ehkä tiedostan,että hän tietää kuinka pahoillani olen siitä kuinka olen häntä kohtaan käyttäytynyt. Silloin kun kaikki avaimet siihen onneen oli käsissä.
En osannut sitä silloin arvostaa tarpeeksi. Nyt on kädessä vain tyhjää. Ilman tätä toista.

Kunpä osaisin siirtää käsilläni ne raskaat vuodet pois väliltämme ja jatkaa siitä kun kaikki oli hyvin.
Ei ihminen opi,jos ei tee virheitä. Mutta jos olen valmis antamaan anteeksi ja tulla puoli tiehen vastaan niin onko hän?
Olenko tehnyt jotain niin peruuttamatonta, ettei sitä voi korjata?

Vain sinun rinnallasi tunnen olevani kokonainen.

Turha kultani sellaista pelätä on, pelätä ikävää. Turha sellaista pelätä on,pelätä elämää.

Kake KenttähevonenTorstai 16.10.2008 13:31

Ensin oli Raimo Ravihevonen, muutama kuukausi vierähti aikaa ja Raimosta tuli Pentti Puskahevonen.
Elettiin jälleen muutama kuukausi ja puskailtiin Pentin kanssa vaihtelevasti kentällä ja maastossa.
Sitten muutettiin parempiin harraste puitteisiin ja Pentistä muotoutui Henkka Harraste hevonen hyvinkin nopiaan tahtiin.
Rupesi nauttimaan tasaisella pohjalla työskentelystä kun ei tarvinnut kokoajan varoa pettäviä kohtia ja muita epätasaisuuksia.
Henkka harrastehevonen oppi nostamaan kuskin kera laukat ja erittäin tasapainoinen laukka sieltä paljastuikin =) Sekä pohkeenväistön molempiin suuntiin.

Eilen sitten maastoiltiin ja lainapilottimme kokeili ensin ihan extempore puomeja ja sen jälkeen n.30cm pystyä... Henkka Harrastehevonen innostui sitten hyppäämään ja vei kuskinsa muutaman hypyn jälkeen oma alotteisesti uudelleen esteelle =)

Näin minun elämäni täytteestä, ratsastamattomasta Raimo Ravurista on tullut rehellisessä muodossa kulkeva,pohkeenväistöt,laukat ja pienet esteet taitava Kake Kenttähevonen =)

Ja aikaa tähän on kulunut 9kk.
Mitään kovaa kiirettä en ole Piitun kehityksessä pitänyt,väliin on mahtunut parinkin viikon vapaita. Ja tosiaan kesä meni melkein maastoilessa huonosta kenttätilanteesta johtuen.
Mutta Piitu nauttii hommista ja oivaltaa uudet jutut hyvinkin nopeasti.

Nopea oppija on opettajalleenkin ilo =)

Kuvia (ja videoo) tulee kehiin kun saan iskän videokameran napattua mukaani =)

[Ei aihetta]Tiistai 23.09.2008 20:34

Ei voi käsittää mikä näiden ihmisten päässä on mennyt niin pahasti pois paikaltaan, että tarvitsee sivulliset ottaa mukaansa kun itse haluaa lähteä.

Kaiken maailman kilipäitä se maailma päällänsä kantaa.
Lisää vaan "vapaata" kasvatusta niin hyvä tulee.

Hieno reissu =)Sunnuntai 27.07.2008 21:20

Kunkkarit taas takana, mutta reisua varjosti eräs omahyväinenomistushaluinenoksettavalässytäväidiootti. Vieläkin puistattaa. En todellakaan pysty edes katsomaan ko ihmistä päin ettei mene inhon väristykset pitkin selkäpiitä. Ja sen äänikin jo nostaa vitutuskäyrän vol miljoonaan. HYI YÖK!

Kiitos Annelle ja Piialle muuten mukavasta reisusta !!!


Ei näkemiin vaan hyvästi.



Ensimmäinen kerta kun joku saa näin vahvat inhon väreet pintaa, ei edes ruuminavauksen katseleminen tuottanut näin ällöttävää ja oksettavaa oloa.