IRC-Galleria

[Ei aihetta]Lauantai 26.07.2008 00:27



2012 Maailmanloppuko?
22 07 2008

Maailmanloppua on ennustettu monelle eri vuodelle ja sen piti tulla joidenkin ennustusten mukaan mm. jo vuonna 2000. Suosituin/ennustetuin päivämäärä sijoittuu kuitenkin vuoteen 2012. Ajattelinkin tehdä pienimuotoisen listan henkilöistä, tapahtumista ym. jotka viittaavat kyseisen ajan mullistuksiin. Muistakaa kuitenkin, että vuotta 2012 ei kannata ajatella pelolla, sillä se on monien teorioiden mukaan muutosten aikaa paremmalle ajanjaksolle.

* Maya-intiaanit

Mayojen kalenteri loppuu 21.12.2012, jolloin alkaa uusi aika.

* Hopi-intiaanit

Hopi-intiaanit ovat myös ennustaneet uuden ajan alkamisen vuodelle 2012, jolloin loppuu “eläinsykli”. Hopit kutsuvat tätä aikaa myös puhdistautumiseksi.

* Ilmestyskirja (The book of Revelations)

Ilmestyskirja on Uuden testamentin viimeinen kirja ja ainut profetia. Kyseessä on kirja, joka kertoo lopun ajan tapahtumista: antikristuksesta, lopun ajan vitsauksista ja sodista.

* Nostradamus

Nostradamus ennusti oikein mm. Yhdysvaltojen vapaussodan ja sisällissodan. Huomattavin hänen ennustuksistaan on kuitenkin ollut tähän asti toinen maailmansota.

Vapaus on mennyttä, tumma, raivokas
paholaismainen roisto tulee riistämään sen
- sen jälkeen, kun siteet hänen liittolaisiinsa on rikottu.
Venetsia tulee raivostumaan Histerin teoista.

Nälän hullaannuttamat pedot rientävät yli jokien,
suurempi osa taistelukenttää on Histeriä vastassa.
Hän tulee raahaamaan johtajaa rautahäkissä
aikana, jolloin Germanian lapsi hylkää kaikki lait.

Nostradamus kertoo ennustuksissaan myös maailmanlopusta, jonka ennusti aikavälille 2006-2012.

* David Willcock

David Willcock kertoo mm. että maailmanlopunskenaario (oma henkilökohtainen) 21.12.2012 riippuu siitä mitä henkilö ajattelee. Jos hän pelkää katastrofeja jne. niin hän kokee maailmanlopun tuhona, mutta jos ihminen ajattelee positiivisesti, niin ei tule katastrofista maailmanloppua, vaan alkaa uusi aika, jolloin ihmisen DNA muuttuu ja maapallo purkautuu pois lineaarisesta ajasta, joka johtaa siihen, että mm. telepatia ja ajassa liikkuminen mahdollistuu.

* Edgar Cayce

Ehkä yksi kuuluisimpia ennustajia on Edgar Cayce, joka oli yhteydessä “universumin arkistoon” ollessaan hypnoosin/transsin kaltaisessa tilassa jolloin hänelle sai esittää kysymyksiä mm. terveyden tilasta. Edgar Cayce teki yli 14000 diagnoosia. 1877-1945 elänyt Edgar ennusti myös oudon uuden ajan alkamisen vuodelle 2012.

* Äiti Shipton (Mother Shipton)

1488 - 1561 elänyt Shipton ennusti myös maailmanlopun vuodelle 2012.

* Terence McKenna

Terence McKenna tutki I Chingiä, joka on kiinalainen todella vanha kirja ja huomasi tässä systemaattisen matemaattisen sekvenssin, joka loppuu 21.12.2012.

* Planeettojen muodostuminen yhteen linjaan

21.12.2012 planeetat muodostuvat yhteen linjaan ja maapallo siirtyy lähemmäs galaksimme keskipistettä. Tämän on varmistanut todeksi mm. NASA ja on olemassa laskukaavoja, joidenka avulla on laskettu planeettojen liikkeistä, että näin todella tapahtuu. Kyseessä on kuitenkin harvinainen tapahtuma, joka tapahtuu vain kerran kymmenissä tuhansissa vuosissa.

* Ennustusohjelma/kone laski maailmanlopun vuodelle 2012

Kyseinen ohjelma tehtiin alunperin pörssitulosten ennustamiseen, mutta sitä ruvettiin käyttämään myös muuhun ja se ennusti oikein mm. Aasian tsunamin.

Muita 2012 maailmanloppuun/uuteen aikaan viittaavia asioita:
- Lakotahin ennustukset
- The Bible Code
- Aleister Crowley
- Nibiru/Planet X

Lisää tietoa aiheesta saatte katsomalla vaikka nämä dokumentit, joissa kerrotaan aiheesta lisää:
http://paranormaaliblogi.wordpress.com/2008/01/27/2012-en...
http://paranormaaliblogi.wordpress.com/2007/09/17/maailma...

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.