IRC-Galleria

tuloo vettä!Torstai 28.09.2006 15:22

siistiä!

googleaTorstai 21.09.2006 23:56

googleta hakusanoilla: "(nimesi) on" (esim. "matti on") ja kopioi viestiin 15 ensimmäistä tulosta.näin saat tietää itsestäsi jotain mitä et ole vielä tiennyt.
muistakaa laittaa hakusanaan lainausmerkit mukaan tai muuten ei tule mitään.

1. Mira (Omikron Ceti /ο Cet /ο Ceti) on Valaan tähdistössä sijaitseva kirkkaudeltaan muuttuva tähti, joka on myös kaksoistähti.
2. Mira on niiiiin välitön.
3. Mira on tätä menoa vielä vahvoilla. Itseluottamus kasvaa niin kuin Pöördellä viime vuonna kun ei lennäkkään pihalle.
4. Mira on viettänyt suurimman osan elämästään lahkeessa, josta löytyy 68,2 senttinen.
5. Mira on nyt todella huolestunut, sillä laitoksen käytävillä kuultujen, vielä vahvistamattomien huhujen mukaan tädin ykkös-stallionin, Riku "maisteriksi enää 159 ovaria" Rantalan pillusta on löytynyt kyhmy.
6. Mira on innoissaan, kun talossa on leikki-ikäinen kissa.
7. Mira on kontrollifriikki nalkuttaja ja wannabe-bi.
8. Miralla on aina monta suunnitelmaa mielessään.
9. MIRA ON LIIPASIMELLA.
10. Mira on tuore lupaus, jonka äänessä kuultaa nuoruuden voima.
11. Mira on kirkkaimmillaan 2 - 4 magnitudia, mutta minimissä kirkkaus voi olla niinkin alhainen kuin 12 magnitudia.
12. Mira on itsekäs ja kaikkitietävä inttäjä joka ei myönnä olevansa väärässä koskaan.
13. Mira on kolmityttöisen perheen esikoistyttö, joka on tottunut kertomaan satuja yhden vuoden ja seitsemän kuukautta vanhalle pikkusiskolleen Metelle.
14. Mira on ns. punainen jättiläinen, ja edustaa Auringon kaltaisen tähden kehityksen loppuvaiheita.
15. Mira on rempseä, reipas ja räväkkä, lisäksi erityisen helposti lähestyttävä.


joo-o, kaikkia nuota, mutta missäs olikaa se kommentti, että oon maailmankaikkeuden kaunein, ihanin, mahtavin, rakastettavin, söpöin, kiltein ja viattomin? :;D

poltettu pois.Keskiviikko 20.09.2006 15:39

no ny sitä luonta ei enää oo. muutama tikki tilalla. ei se ny niin kauhiaa ollukkaa ku mä olin peljänny.

apuva.Tiistai 19.09.2006 18:58

mun päätä leikellään huomenna. toivottavasti esilääkityspami on ainaki omenankokoonen.

http://fi.wikipedia.org/wiki/EtusivuTorstai 14.09.2006 19:30

Mene Wikipedian nettisivuille ja etsi syntymäpäiväsi (esim. 9. tammikuuta). Etsi kolme tapahtumaa, jotka tapahtuivat kyseisenä päivänä sekä kolme syntymää ja kolme kuolemaa.

Tapahtumat:
# 1865 - Tilastokeskus (Tilastollinen toimisto) perustettiin.
# 1925 - Suomalainen torpedovene S2 upposi myrskyssä Pohjanlahdella, kaikki 56 merimiestä saivat surmansa.
# 1957 - Neuvostoliitto laukaisi Sputnik 1:n, ensimmäisen maata kiertäneen keinotekoisen satelliitin.

Syntymät:
# 1903 - Ernst Kaltenbrunner, natsijohtaja (k. 16.10. 1946)
# 1550 - Kaarle IX, Ruotsin kuningas (k. 1611)
# 1289 - Ludvig X, Ranskan kuningas (k. 1316)

Kuolemat:
# 1669 - Rembrandt, hollantilainen taidemaalari
# 1772 - Augustin Ehrensvärd, kreivi, sotamarsalkka
# 1989 - Graham Chapman, koomikko (s. 1941)




siistiä, natsijohtaja syntyny samana päivänä ku mä. ehkä mä olin se entises elämäs.

[Ei aihetta]Keskiviikko 06.09.2006 20:18

Katsoppas oma pornonimesi täältä ja laita kommenteihini... Ja laita sen jälkeen omaan päiväkirjaasi ja naura kavereiden tai tuntemattomien nimille...

http://www.sinkku.org/pornonimi/


Virve Vitunnahka tässä, hyvää päivää. :D

turhaa.Perjantai 01.09.2006 19:14

1.Jos saisit nyt 5e mitä ostaisit sillä?
heittääsin sen säästöön, ku ny just ei oo tarvetta tuollaaselle pikkurahalle.

2.Mainitse joku hyvä bändi/laulaja?
prodigyä täs kuuntelen. tää on aiva hyvä...

3.Minkä nimen antaisit laivalle?
onko joku ostamas mulle laivan?? kiitti, mut mä en tarvi.

4.Mikä meni sulta viimeks rikki ja miten?
öö, kysyysit mielummin jotta, milloin viimeksi joku tavara säilyi ehjänä...

5.Mitä sun ei pitäny tehä mutta teit kuitenki?
niin... olipas vaikia kysymys.

6.Monelta heräsit tänää?
varttia vaille 9.

7.Minkä nimen antaisit lapselles?
mun kakaralle tuloo ainaki yhdeksän nimee, ku en osaa päättää mikä olis kivoin.

8.Sano jollain vieraalla kielellä jotain ja suomennos perään.
emmä ny jaksa ajatella tuollaasia.

9.Mikä on väärin?
kaikki on väärin. mikää ei oo hyvin. koko tää yhteiskunta on perseestä.

10.Mikä ääni on ärsyttävä?
tuo mikä tuosta tietokoneesta alkoi just ny kuulua. sellanen ihmeellinen vinkuna.

11.Mitä tarttisit?
vaikka mitä, mutta mitää ei tuu just ny mieleen... vihreetä vitamiinia vois ottaa aluksi.

12.Kenen julkkiksen haluaisit tavata?
hei, neki on vain ihmisiä. paitsi mervi tapola, joten sen!

13.Mitä unohdit viimeksi?
en mä tiedä, mä unohdan joka päivä paljo asioota.

14.Kivoin urheilulaji?
lasketaanko runkkaaminen?

15. Minkä nron sait viim. kokeesta? Mikä koe?
koskakohan mulla olis viimeksi ollu jotain kokeita. eiku nymmä muistan. amikses sain englannin kokeesta jonku 4.

16.Pop vai rock?
rokkia saatana!

17. Mikä nauratti viimeeks?
mua ei naurata tänään eikä eileen. eli en muista.
18. Mikä itketti?
avopuolisoni tyhmyys.

19. Tyylisi?
mä en kaipaa mitää erikoosta tyyliä ku oon jo muuten niin täydellinen.<3

20. Rastita jos olet VIIKON sisällä:
[x] ollut kännissä
[x]pussaillut
[x]polttanut tupakkaa
[]lakannut kyntesi
[x]käynyt toisella paikkakunnalla
[]ostanut vaatteita
[x]käynyt kirjastossa

21.Mitä söit/joit viimeeksi?
tobleronea ja vettä.

22. Missä olet nyt?
kotona. siis en kotonakotona.

23. Mitä ajattelet nyt?
emmä ajattele.

24. Mikä tuoksuu hyvälle?
xz:n suklaa-vanilja shamppoo.

25. Ketä halasit viimeeksi?
sitä yhtä miestä joka asuu täälä kämpäs mun kans. mikä sen nimi ny olikaa....

26. Ketä haluaisit halata nyt?
ei ny just kyllä tee mieli lässyttää. tekis mieli saada kunnon riita aikaaseksi.

27. Mainitse yks maailman kauneimmista naisista.
no siis minä ja mirahan ollaan ne KAUNEIMMAT.

28.Minkä sanan sanot vähintään 5kertaa päivässä?
vittu. ja kaikki sen taivutusmuodot.

29. Monelta menit eilen nukkumaan?
joskus yhden mais.

30. Mitä teit eilen?
jumittelin, kävin panttilas, olin ajelemas ja vittuulin ja olin vittuunnuksis.

31. Mitä pahaa olet viimeksi tehnyt?
ajelin yöllä kaks haisevaa äijää kyytis ilman valoja.

32. Montako viestiä saapuneissa?
53 viestiä täyttä paskaa.

33. Kerro luonteestasi.
mä oon mukava, ihana, kiltti, viaton, söpö, rakastettava, kaunis... voishan tuota listaa vielä jatkaa vaikka kuinka kauas.

34. Kenen kanssa puhuit viimeeksi puhelimessa? Mistä puhuitte?
hmm. caritan varmaan.

35. Paras lahja minkä olet saanut ja keneltä?
emmä tiedä ku mä saan joka päivä lahjoja ihan kasoittain mun faneilta.

36. Mitäs tänään on tapahtunut?
sain työharjoottelupaikan.

37. Paheesi?
ai yks vaan? tupakki ny ainaki.

38. Suorat vai kiharat hiukset?
suorat. ainaki mulla.

39. Tekstari vai soitto?
soitto. mä en jaksa näpyttää viestejä.

40. Missä olet hyvä?
mä oon kaikes loistava!

41. Mitä ostit viimeeksi? Mistä? Hinta?
tupakkia. sokkarilta. 5.30.

42. Syötkö paljon purkkaa?
en.

43. Mistä näit viimeksi unta?
en mä muista mun uneja.

44. Millasen talon haluaisit?
vaikka minkälaasen!

45. Mikä ärsyttää nyt?
no ei ny justihin mikää mutta varmasti pian alkaa ärsyttää.

46. Missä maassa haluaisit asua?
suomi on hyvä.

47. Mille olet riippuvainen?
suklaa on pahin koukuttaja.

48. Mitä et mistään hinnasta tekisi?
söisi ötököötä.

49.Keneltä haluaisit pyytää anteeksi? Miksi?
en keneltäkää ainakaa tänään.

50.Ovikello soi ja oven takana on pieni vauva korissa joka on hylätty. Mitä teet?
meillä ei oo onneksi ovikelloa.

51. Mitä on edessäsi?
tietokoneen näyttö siinä hurruuttaa.

52. Mitä ruokaa teit viimeksi?
pitsaa.

53. Keltä sait viimeeksi kukan?
iteltäni.

54. Paljo puhelinlaskusi on kuukaudessa?
n. 23 €

55. Minkä mallinen oli ensimmäinen kännykkäsi?
nokian banaani.

56. Millainen sää?
pivistä sais olla.

57. Paras jäätelö?
mangomeloni.

58. Paras hedelmä?
banaani varmaan.

59. Paikka mitä inhoat?
mullon pienenpaikankammo.

60. Millainen paita sul on päällä?
tällänen valkoonen. tavallinen.

61. Mitä mieltä olet faijastasi?
se on ihana.

62. Paras paikka missä olet ikinä bilettänyt?
provinssis oli vitun siistiä tänä vuonna. muistaas vaan itekki kuinka siistiä on ollu.

63. Yksi hyvä muistosi?
emmä ny jaksa muistella.

tarinaTiistai 29.08.2006 20:33

Mira päätti ilmestyä maailmaan eräänä säkkipimeänä aamuyönä. Melkein heti näki että hänestä tuli nainen.. Perhe oli isohko ja he söivät vain sieniä. Koulussa hän opetti muita, siellä häntä tönittiin.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi ihastuttamaan voihkiminen, niinpä ajankuluksi tuli mangustit.

Mira kehittyi yhdeksännelläkymmenellä varsin leppoisaksi. Päähänsä hän sai tummat hiukset, sekä punaiset silmät.
Alkoholin käytöstä päätellen hän oli erikoisen teinimäinen. Lempiruokaansa kaurapuurokeittoa hän sai työskennellen tarjoilijana.

Mira tupakoi ja käyttää nuuskaa ollessaan raveissa. Alkoholia hän juo kertoessaan huonoja uutisia.

Hän nappasi itselleen puolison jonka kanssa meni humalapäissään naimisiin.

Sen pituinen se.

[Ei aihetta]Keskiviikko 23.08.2006 01:02

joku ääliö naapuri on jättäny autoonsa valot palamaan. kiva ku ne osoottaa suoraa meidän makuuhuoneen ikkunaan.... perkeles...

oraakkeli tietää kaikenKeskiviikko 26.07.2006 00:48

Kirjoita kahdeksan kaverisi nimet, ja käy kysymässä ORAAKKELILTA kuka on? Lopuksi kysy oraakkelilta mitä mieltä on on sinusta ? Haasta 4 ystävääsi.
http://www.lintukoto.net/viihde/oraakkeli/index.php

ville-veikko = se pornotähti, tiiäthän sä.

toni = lähin ystäväsi

mira = teinirakkautesi

hanne = se pyys etten sano mitään siitä kyselijöille. siispä vaikenen kuin muuri.

anna = joku epätoivoinen ruikuttaja, riippumatta siitä kuinka paljon yrität asiaa toiseksi muuttaa.

carita = joku peelo vaan

hanna = sun isäs

minä = olet sattuma sopassani