IRC-Galleria

A4d3e

A4d3e

I'm in the Axis of Evil, says the FBI.

Selaa blogimerkintöjä

Viimeinen lomaSunnuntai 29.03.2009 18:02

päättyy huomen aamulla, kun palaan viimeisen kerran viikonloppuvapailta Kirkonmaan linnakkeelle. Tavallaan hieman haikea olo on havaittavissa, linnakkeelle jää monta erittäin hyvää tyyppiä vielä jatkamaan palvelustaan, mutta jokaisen palvelus tulee lopulta tiensä päähän. Toisilla aiemmin kuin toisilla. Tietenkin kun päivät vierähtävät ja ovat muutkin reservissä, voi reservissä käydä tuopilla ja muistella intti-aikaa. Tai sitten ei.

Kuitenkin tuntuu hyvältä kun normaaliin elämään palaaminen lähestyy, työtkin alkavat pian ja ehkä uuteen kouluunkin pääsee, josta mahdollisesti seuraa muutto uudelle paikkakunnalle ja omaan kotiin.
Siihen on vielä paljon aikaa ja kevään ja syksyn välillä ehtii tapahtua paljon, elämäntilanen tai -katsomus muuttua, tavata uusia ihmisiä jotka suistavat elämän raiteiltaan tai ohjaavat sen uuteen suuntaan.

Silti, intistä jään kaipaan ohjattua herätystä, ruoka on aina valmiina otettavaksi, täysihuolto ja hauskat persoonat ja vakio päivärytmi sekä alhainen kynnys mennä harrastamaan liikuntaa.

Kuitenkin torstaina 2.4. n. klo 15 astuu Kotkassa Kuusisen Sataman porteista tämä poika reserviin auringonpaisteessa.

TJ on 4.

KymmenenTiistai 24.03.2009 00:11

On kiva numero se kymmenen.
Kymmenen sormea.
Kymmenen varvasta.
Kymmenen euroa.
Kymmenen tequilashottia.
Kymmenen vuotta.
Kymmenen kertaa.
Kymmenen kaunista tyttöä.
Kymmenen kevät päivää.
Kymmenen mitä vaan...
...mutta mikään muu kymmenen ei oo niin kiva kuin...
TJ KYMMENEN!

KeittiöKeskiviikko 18.03.2009 17:12

Vitsi keittiö on kiva, ainakin kun tääl ei oo muita. Läppäristä tulee hyvää musiikkia. On sellainen jees fiilis. Sain jopa aloitettua ennakkotehtävien maalaamisen ja on sillee jees meininki. Siis se on kätevää kun voi maalata, tehdä ja syödä ruokaa, datailla, kuunnella musaa ja istua mukavasti samassa huoneessa. Arjen ihania pieniä hetkiä, etten sanoisi.

Tj on kait 15, en oo enää varma onko se 15 vai 16, mutta ei sillä niin väliä enään ole. Kevät tulee ja se on tärkeintä.

Remurecords oli jees.Lauantai 28.02.2009 17:31

Remurecordsis oli hyvä meininki, alkoholia, vanhoja tuttuja ja hyvää porukkaa ja erinomaista musaa. Kerrankin Porvoossa oli aivan vitun hauskaa. Olis useammin tälläistä häppeninkii niin Porvoos jaksais ollakkin. Pienellä budjetilla tuli hyvä olo, tanssilattialle oli loistava meno ja aamulla aurinko paistoi ja linnut lauloi. Elämä tuntui sillä hetkellä hyvältä.

TJ on muuten 33.

Turha päiväKeskiviikko 25.02.2009 12:38

Heräät klo 5.15, syöt aamiaisen klo 5.45. Raahaat itsesi sairastuvalla ennen klo 7, istut siellä tekemättä mitään siihen asti, että kello on 12.30 jolloin saat nauttia lounaan. Tämän jälkeen raahaat itsesi taas takaisin sairastuvalle istumaan kello 16 asti, jolloin on päivällinen. Loppu päivän lepäät sängyssä ja odotat yötä.

Tällä hetkellä en toivoisi mitään muuta, kuin sitä että säästötilillä olisi 25000e ja voisin ottaa äkkilähdön Etelä-Amerikkaan, pakata rinkkaan parit vaihtovaatteet ja hypätä lentokoneeseen. Miten voisin vain kävellä kaikessa rauhassa ilman aikataulua täysin tuntemattomissa paikoissa täysin vieraalla mantereella. Miten lopulta päätyisin Meksikoon, jossa hyppään laivaan joka menee Kuubaan. Siellä kiertelen ja kaartelen ja nautin kauniista saaresta. Sieltä lähden laivalla Jamaicalle. Jamaicalta jos löydän laivan Eurooppaan hyppään siihen. Laiva jättäisi minut Lissaboniin, jossa vietän aikaa juuri sen verran kuin haluan. Barcelonassa viivyn pidempään ja kuljen sieltä ympäri Espanjaa ja käyn Mallorcalla. Barcelonasta otan junan Pariisiin, jossa vietän itseni kanssa aikaa liikkuen tuon kaupungin elämässä. Lähden sieltä lämmön tullessa Nizzaan ja nautin rantaelämästä. Sieltä Italiaan, Rooma ja Firenze sekä viikko Toscanan maaseudulla nauttien luonnosta ja rauhasta. Matka jatkuu sieltä pysähdyksellä Maltalla, josta tie jatkuu Kreikkaan, jossa kiertelen saaristoa paatin avulla. Kreikasta Yugoslaviaan, josta lähtee Bulgarian ja Unkarin tutustuminen, josta piipahdan Sveitsin ja Itävaltaan, josta Puolaan ja Saksaan. Saksassa Munchen ja Berliini, josta lähden Hollantiin ja Amsterdamiin. Siellä menee sen verran aikaa kuin menee. Amsterdamista Kööpenhaminaan Tanskaan. Tanskasta Norjaan, Norjasta Ruotsiin ja Ruotsista takaisin Suomeen. Matkailu tuossa määrin varaa sen verran mukavaa aikaa, että Suomessa voi viihtyä taas jonkin aikaa ja palata normaaliin elämään.

Päivän TJ luku on 36.

Ensimmäinen kevät aamuSunnuntai 22.02.2009 13:03

Tänään kömpiessäni raittiiseen ulkoilmaan aamulla kahdeksan maissa jossain päin Espoota, ei tuuli puhaltanut kylmää viimaa eikä satanut lunta. Aurinko paistoi taivaalla ja tuntui kuinka linnut iloisesti laulaa. Sytytin viimeisen ryyppytupakan, ja kävelin tupakka sauhuten kauniissa ja hiljaisessa kevät säässä kohti jotakin Espoon junapysäkkiä. Hengitin raikasta ilmaa ja nautin vain olemisen ilosta. Kevättä on selvästi ilmassa. Rautatieasemalta kävin Foorumin mäkkäriin, josta otin lievän krapulan hoitoon tuplajuustohampurilaisen ja pienen juoman. Mussutin näitä samalla kun kävelin Kamppiin, josta hyppäsin Porvoon bussiin ja nytten datailen jees fiiliksil. Kevät on ihana asia.

Pääkaupunkiseudulla on vaan mukavampi tallustaa mukavassa sunnuntaiaamussa aikaisin, kun autot ja ihmiset eivät ole turhan paljon liikkeellä. Se on vain paljon rauhallisempaa ja tyynempää.

Tylsä perjantai nukutaan.Lauantai 21.02.2009 12:07

Eilen oli niin turha perjantai, että menin nukahtamaan leffana ääreen jo klo 18 jälkeen. -.- Heräsin sitten aamulla 9.55 aivan ihmeissäni, mtä kello on. Koko viikon olen rentoillut ja nukkunut hyvin, ja heti kun pääsi kotiin, oli syönyt ja ottanut rennosti niin krooh pyyh krooh pyyh. Tietenkin kaikki paikalliset kaverit on abi-risteilyllä tai ilman rahaa, niin ei tietenkään baariin. Mutta silti ihmettelen miten vitus nukuin melkein 15-16h putkeen, ilman valvomista tai rasittamista koko viikon aikana.

Kyynelkaasua aamulla piristää.Torstai 19.02.2009 13:25

Aah, mikä ihana aamu. Tsihihihi...pääsin valvomaan alokkaiden kyynelkaasu telttaa, olemma suojelukamat päällä teltas sen 20min putkeen. Se oli aika tylsää, kun ei kamat vuotanut eikä ihoa poltellut. Onneksi alokkaat meni pois, tulin pois teltasta otin hanskat ja kaasunaamarin päästä. Sitten yliluti sano, et meenkääpä hakemassa teltasta pilleripurkki. Sillä välin kun olin keventänyt varustusta, tämä ovela ja hieno yliluutnantti oli käynyt teltassa sytyttämässä lisää pillereitä, että sinne muodostui kyynelkaasua. Tästä en ollut tietoinen, ja mikä ihana yllätys se olikaan. Astuin telttaan ja nostin purkin, niin tunsin kuinka kyynelkaasu alkoi vaikuttaamaan. Yskin ja silmät vuotivat...aaah....se oli lähes orgasmin omainen tunne. Venytin oloani siellä, jotta sain tuntea ihanan kaasun kasvoillani, keuhkoillani ja silmissäni mahdollisimman pitkään. Tulin ulos teltasta hieman yskin, annoin yliluutnantille purkin ja muistin, että unohdin jotain vielä telttaa. Menin vielä kerran takaisin ottamaan kunnon hatsit tuota jumalten tavaraa. Ah Oh Uh!

Reissun jälkeen olin aivan innoissani. Mikään paikka ei ollut enää tukossa ja tunsin itseni täysin terveeksi ihmiseksi. Olen aivan varma, että jos ihminen vetäisi annoksen kyynelkaasua joka aamu, tämä eläisi pidempään ja olisi terveempi ja iloisempi.

TJ on tosiaan 42 ja tasan 6 viikkoa armeijaa jäljellä. Pian voin keskittyä taas tärkeimpään eli töihin, kavereihin, naisiin ja hauskan pitämiseen.

Matkaaja fiilisTiistai 17.02.2009 07:13

Se, että nukut yöllä bussis jonkin verran ja kävelet aution Kotkan keskustan halki kuunnellen musiikkia tuo mageen fiiliksen. Se, että raahat itsesi odotustilan koville penkeille, heität repun ja pakkastakin tyynyksi ja suljet silmäsi ja nukut 20 minuutin pätkiä, tuo matkaaja fiilistä. Aivan kuin nukkuisin puiston penkillä tai juna-asemalla.

Onneksi pienet nokoset piristävät meininkiä, onneksi mukava matruusi tarjosi minulle aamukahvit sekä hieman juttuseuraa. Onneksi tajusin kaivaa ihanan kannettavan ja sallia itselleni aamusta ihanan tunnin aikaa hihhuloida internetin ihanassa maailmassa, katsoen samalla kun Tikkanen raahasi itsensä tänne ja veti pitkäkseen tuohon viereen ja lähes jo kuorsaa. Lappeenrannan pojat, ah.

Onneksi iltapäiväl voin nauttia päivänokosista ja perjantaina saan taas lähteä kotiin Porvooseen ja ehkä taas Helsinkiin, tai vaikka minne, mihin tänän aamuna kirjoitan litteran, vaikkapa Imatralle. :D Jos en kuitenkaan, ei millään pahalla imatralaiset.

Aamukahvilla, vaikka itse on yleensä kahvia edes juo, kyllä olen tee-hintti, on erittäin mainio piristävä vaikutus ihmiseen. Varsinkin heikosti nukutun yön jälkeen. Varsinkin jos se ei maksa mitään ja on varsin hyvää. Tietenkin jos tupakoisin, olisin nytten varmaankin ulkona aamuröökillä, vetäen aamun ensimmäisiä nikotiiniannoksia keuhkoihini.

Jos olisin herännyt naisen vierestä aamulla, olisin ottanut Suomessa myyntiin tulleita pillereitä, jotka pitkittävät laukeamista aktin aikana, ja olisin harrastanut aamuseksiä tuon naisen kanssa. Kunnon aamupano vaan piristää.

Parasta olisi tietenkin, jos olisin herännyt aamulla naisen vierestä, pannut tätä, juonut kupin kahvia ja mennyt parvekkeelle nauttimaan ihanasta aamutupakasta. Silloin aamu olisi erittäin hyvä, erittäin erittäin hyvä.

Mutta tämäkin kelpaa, tilanteen huomioon ottaen. :D Hyvää huomenta julma maailma!

VituttaaTiistai 17.02.2009 01:35

A)
Tuli yksi kinkku lisää, jee vittu jee.
B)
Se, että joudun lähtemään takaisin Kotkaan klo 01.05 bussilla, koska se on mahdottomuus, että Porvoo-Kotka välillä kulkisi myöhemmin bussia, jolla ehtisin klo 06.30 mennessä Kuusisen satamaan. Nytten olen siellä jo perkele klo 03 ja odottelen siellä vitun ankeessa odotustilassa 3,5h laivan lähtöä. Ei vittu paljoa tule nukuttua kyllä tänä yönä perkele.
C)
Porvoo vituttaa. Pienet kuviot, samat ihmiset. Haluan nopeasti pois muualle ja omaan kämppään. Uudet ihmiset ja uudet kujeet. Tekis niin hyvää kun olla ja voi.

Sitä perus avautumista. Tekis mieli myöhästyä lomilta ja tulla iltahuollol, mutta huomenna on Defibrilaattori (tjn.) koulutus eikä mene päivähuoltoa, ja en halua tuhota seuraavia lomia perkele. TJ taitaa olla 45 luokkaa, mutta silti se on liikaa. Ei kiinnosta juuri yhtään tällä hetkellä "isänmaan" palveleminen. Mieluummin jäisin himaan ja tekisin jotain duunia.