IRC-Galleria

näin.. :)Maanantai 21.01.2008 17:48

"Käydessäni ensimmäistä vuotta lukiota näin kerran erään luokallani olevan
pojan kävelevän kotiinsa koulun jälkeen. Hän oli Kalle.

Näytti siltä, että hän kantoi kaikkia oppikirjoja mukanaan. Ajattelin
itsekseni: "Miksi kukaan kantaa kaikki kirjat kotiinsa perjantaipäivänä?
Taitaa olla varsinainen nynny."
Minulla itselläni oli paljon suunnitelmia viikonlopun varalle,
pippaloita ja jalkapalloa kavereitten kanssa seuraavana päivänä.
Niinpä kohautin olkapäitäni ja jatkoin matkaani. Hetken
päästä näin, kuinka poikalauma juoksi Kallea kohti.
He törmäsivät häneen tahallaan, sysäsivät kaikki hänen kirjansa
maahan ja kampittivat hänet niin, että hän kaatui kuraan. Hänen
silmälasinsa lensivät noin kolmen metrin päähän ruohikkoon. Hän nosti
päänsä, ja hänen silmänsä olivat hirvittävän surulliset.

Sydämeeni koski. Juoksin Kallen luokse.
Hän ryömi ympäriinsä etsien lasejaan, kyynel silmissään.
Ojentaessani hänelle hänen lasejaan sanoin:
"Nuo ovat pölkkypäitä. Niille pitäisi antaa elinkautinen."
Hän katsoi minuun ja sanoi "kiitos", hymyillen leveästi.
Siitä hymystä paistoi todellinen kiitollisuus.

Autoin Kallea keräämään kirjat maasta ja kysyin, missä hän asui.
Kävi ilmi, että hän asui lähellä minua, joten kysyin
häneltä, miksen ollut nähnyt häntä niillä kulmilla aiemmin. Hän
sanoi käyneensä yksityiskoulua ennen kuin tuli meidän luokallemme.
Ennen en ollut ollut missään tekemisissä yksityiskoulun oppilaan kanssa.
Juttelimme koko kotimatkan ajan ja kannoin osan Kallen
kirjoista. Hän osoittautui mukavaksi pojaksi.
Kysyin, halusiko hän pelata jalkapalloa kavereitteni kanssa. Hän
vastasi myöntävästi. Pyörimme samoissa porukoissa koko
viikonlopun ajan, ja mitä paremmin opin Kallea tuntemaan, sitä
enemmän pidin hänestä. Kaverinikin olivat samaa mieltä.

Tuli maanantaiaamu, ja näin Kallen taas valtavan kirjapinonsa
kanssa. Pysäytin hänet ja sanoin hänelle, että jos hän kantaa noin
paljon kirjoja mukanaan joka päivä, hän kehittää itselleen mahtavat
muskelit. Hän vain nauroi ja antoi minulle osan kirjoista.

Seuraavien vuosien aikana Kallesta ja minusta tuli parhaat kaverit.
Lukion lopulla aloimme suunnitella jatko-opintoja. Kalle päätti mennä
lukemaan lääketiedettä ja minä valitsin liiketalouden opinnot
jalkapallostipendin turvin. Opiskelisimme eri paikkakunnilla,
mutta olin varma, ettei välimatka vaikuttaisi ystävyyteemme mitenkään.

Kalle oli luokkamme priimus. Kiusasin häntä siitä jatkuvasti ja
nimittelin häntä nynnyksi. Kallen piti pitää puhe koulun päättäjäisissä.
Olin todella iloinen, ettei Minun tarvinnut nousta korokkeelle puhumaan.

Päättäjäispäivänä näin Kallen, joka näytti komealta. Hän
oli todellakin päässyt sinuiksi itsensä kanssa kouluvuosinaan.
Hän oli hyvännäköinen silmälaseissaan, ja hänellä oli paljon enemmän
tyttökavereita kuin minulla. Kaikki tytöt olivat pihkassa häneen.
Olin joskus kateellinen.

Tuli se suuri päivä. Saatoin nähdä, että Kalle oli hermostunut, joten
läimäytin häntä selkään ja sanoin: "Kuule, hyvin se menee!"
Hän katsoi minuun kasvoillaan se hänelle ominainen, todellista
kiitollisuutta osoittava ilme ja sanoi: "Kiitos."

Hän ryki hieman ja aloitti puheensa.
"Koulun päättäjäisissä on aika kiittää kaikkia niitä, jotka
ovat auttaneet oppilaita selviämään Vaikeistakin vuosista.
Vanhempia, opettajia, sisaruksia, valmentajiakin kenties...
mutta ennen kaikkea ystäviä. Seison tässä sanomassa teille,
että paras lahja, minkä voi toiselle antaa, on olla hänen
ystävänsä. Aion nyt kertoa teille erään tarinan."
Katsoin epäuskoisena ystävääni, kun hän alkoi kertoa siitä päivästä,
jolloin ensi kertaa tapasimme.
Hän oli aikonut tappaa itsenä sinä viikonloppuna.
Hän kertoi, kuinka oli siivonnut pulpettinsa ja ottanut kaikki tavarat mukaansa,
ettei hänen äitinsä olisi tarvinnut mennä
keräämään niitä koulusta jälkeen päin.

Hän katsoi minuun kiinteästi ja hymyili.
"Olen kiitollinen siitä, että minut pelastettiin. Ystäväni
pelasti minut tekemästä jotain kamalaa."
Kuulin yleisön haukkovan henkeään, kun tämä komea, suosittu poika
kertoi meille kaiken hetkestä, jolloin hän oli ollut elämässään
heikoimmillaan.

Näin hänen isänsä ja äitinsä katsovan minua kasvoillaan Kallen
kiitollinen hymy. En ollut ennen tajunnut tämän kiitollisuuden
syvyyttä."

Älä koskaan aliarvioi tekojesi voimaa. Yhdellä pienellä
eleellä voit muuttaa toisen elämän, parempaan tai huonompaan
suuntaan.

duunis.Tiistai 15.01.2008 18:11

Töitä jee :D paitsi ei kiva, koska nyt on just sellanen homma menossa et se polkee vaan paikallaan ja mua väsyttää ihan törkeesti et ei jaksa ees kauaa keskittyy kerrallaa.. Maanantaina ja tänää tulin klo 9.00 duunii ku nukuin pommii ja piti siis alunperin tulla 8. Mut ei se mtn ku liukuva työaika. Sitä pääsis sit niinku vasta viideltä, mutta mä lähen kyllä jo puolelta ku mulla oli työaikaraportissakin yli 4h plussaa ni voi nyt vähä löysäillä. Eipä työharjotteluakaan oo enää paljoa jäljellä 15 pvää +vkl:t (jolloin ei duunia onneks) ihmeen nopee aika kuitenki menny :o vaikka sillon alussa ennen ku töihin lähettii ni tuntu et ei apua 2kk on ihan liikaa mut ei tää nyt nii kauheeta ookkaa :) Hyvään paikkaan onneks sattu pääsee ni kai seki tietty vaikuttaa.

!Maanantai 31.12.2007 02:08

Jee ei nukuta :D pitäs väsyttää nyt koska huomenna aikanen lähtö Porii päin.. No mut anyway katoin äsken oisko ollu tv2:lta e r i t t ä i n mielenkiintosen sketsi/taikuri/ajatustemppu- ohjelman (nim. Inside your mind) , pisti ajattelemaan oikeesti lopussa, esiintyjänä oli siis Derren Brown, joka on brittiläinen mentaalitaikuri ja paranormaalien ilmiöiden kyseenalaistaja joka keskittyy erityisesti mielenhallintaan ja psykologisiin "toimiin" :D saakelin taitava tyyppi. Se teki mm. sellasen tempun ohjelman aikana jossa se kykeni hallitsemaan kipua niin, ettei se tuntenu sitä. Se käytti perinteisesti avustajia niinku kaikki tällaset taikurit mut nää valittiin ihan sattumalta heittelemällä pehmolelua yleisössä :D haha. Joten ei voinu olla järkätty juttu. Teki paljon muutakin mieleen ja ajatuksiin liittyviä juttuja, erotti valehtelijat ja toden puhujat yhessä tempussa melkosen taitavasti :) Ja lopussa se kerto jengille miks vapaaehtoset oli tehny just ne valinnat mitkä ne teki ja miks kaikki tapahtu just niinku tapahtu ^^ Se oli antanu koko sen ohjelman aikan pieniä "viestejä" ihmisille mitä ne ei tiedostanu mutta sisäisti kuitenki, eli se osas manipuloida ihmisiä tekemään just ne päätökset mitkä ne teki siinä showssa ilman että ne ite tiedosti sen, haha :D Pistää miettii mihin kaikkeen sitä sit oikeesti kykenee ja vaikuttaaks arkielämässä jotkut pienet asiat kuitenki sellasiinkin päätöksiin mihin luullaan et ei voida vaikuttaa tai ei haluta saada vaikutteita? :D wou, oli pakko avautua koska oli vaikuttava show. En tiiä mitä muut kelaa mut mä ite oon ihan sairaan kiinnostunu tollasista kaikista "mielenhallinta"- asioista.
Kannattaa siis kattoa jos joskus sattuu taas tulee Derrenin showta tv:st, mä en oo ihan varma onks toi sarja vai oliks toi vaan tollanen "yhen illan juttu" : D

BBMaanantai 03.12.2007 09:58

Jes Sauli voitti :DD hehee, paitsi et Niko ois saanu voittaa, mut sit taas toisaalta ennen ku Niko tuli taloon mä olin Jarkon ja Saulin kannalla joten oon tyytyväinen :PP hehee onneks Kadi ei voittanu vaik lähellä oli. Eiks ollu mielenkiintosta :D
Kiitos Hei.
KENELLE sanot yleensä ensimmäisenä aamuisin huomenta?
- riippuu, kuka mun huoneeseen paukkaa ekan, tai sit jos duuniin meen ni niille siel ku meil kaikki nukkuu :D

KENELLE kerrot ekana murheesi yleensä?
- hmm riippuu seki, yleensä erika on se eka ja sit miialle, sinille tai ellulle : D

KENELLE kellot soivat?
- emmää tiijä? :D

KENELLE kerroit viimeisimmän salaisuutesi?
- hmm.. en oo paljoo ladellu salaisuuksii lähiaikoin en siis tiijä

KENELLE haluaisit nyt antaa ISON halin?
- monelle

KUMMASSA peseydyt mieluiten; suihkussa vai ammeessa?
- Kummassaki, mut yleensä se on se suihku

KUMMASSA matkustat mieluiten pitkiä matkoja; henkilöautossa vai linja-autossa?
- emmä tiä O.o enkilöautos on omaa tilaa eikä tuu kukaa vieras ainakaa vieree, mut on ne linja-autotki mukavia

KUMMASSA lajissa olet parempi; Uinnissa vai luistelussa?
- uimas en oo käyny vähään aikaa enkä kyl luistelemassa nyt lähiaikoin (hiukan hankalaa)
mut ehk se uinti

KUMMASSA kädessä pidät kaukosäädintä?
- oikee

KUMMASSA nukut mieluiten ollessasi festareilla; teltassa vai hotellissa?
- en oo pahemmin festareil ollu mut kyl se teltta kai vähän niinku kuuluu sinne, mut hotelli on siisti ja siel on suihku :DDD

KUMPI maksutapa on sinulle yleisempi; käteinen vai kortti?
- käteinen

KUMPI näyttää paremmalta; Saparot vai letit?
- riippuu millaset hiukset, pitkiin letit, lyhyempiin saparot

KUMPI ammatti olisi sinulle mieleisempi; Palomies vai Myyjä?
- myyjä

KUMPI on ärsyttävämpi lause; "Prinsessat ei jakele" vai "Liian hapokasta"?
- liian hapokasta.

MIKÄ kauppa on lähinpänä asuntoasi?
- siwa

MIKÄ on rivinvaihto?
- öö ku vaihtaa riviä? :D

MIKÄ olisi ihaninta mitä voisi nyt tapahtua?
- täl hetkel? hmm en tiijä

MIKÄ tahra on inhottavin vaatteessa?
- no sellanen mikä ei lähe pois

MILLOIN tuomiot luetaan?
- ?

MILLOIN ei enää kannata laihduttaa?
- ku on liian luuranko

MILLOIN vanha on vanhus?
- emt :D? ikä on vaa numero eiks ni

MILLOIN uusista jäsenistä tulee Jäseniä?
- tietyn ajan jälkeen kai

MILLOIN uudestaan?
- .

MILLÄ kirjaimella sukunimesi alkaa?
- G

MILLÄ tuotteella puhdistat kasvosi?
- Loréal ja Nivea

MILLÄ sinut saa helpoiten suuttumaan?
- on niit tapoi, mut en mä nii helposti suutu

MILLÄ kirjoitat mieluiten; Lyijykynällä vai kuulakärkikynällä?
- kuuliksel

MILLÄ sanalla aloitat puhelun soittaessasi jonnekkin muuhun viralliseen paikkaan?
- Hei/Päivää /Iltaa ja sit oma nimi

MINKÄ merkkinen pesukone teillä on?
- Upo kai?

MINKÄ vaatteen poistat ensimmäisenä riisuutuessasi?
- riippuu meenkö nukkuu vai suihkuu :D?

MINKÄ värisestä kupista juot yleensä kahvisi/teesi/kaakaosi?
- valkosesta mis on akun kuva :D

MINKÄ takia kiroilit viimeeksi?
- kirosanoi tippuu vähä välii, mut kai eilen illalla ku löin jalan ovenkulmaa

MINNE menet yleensä, kun sinulla on paha olla?
- hmm, ehk kävelylle, tai omaa huoneeseen vaa

MINNE laitat purukumin suustasi, jos lähellä ei ole roskapönttöä?
- no jos ulkona oon ni yllensä johki pusikkoo mut sit sisäl ni johki paperiin esim.

MINNE halauisit lähteä nyt jos saisit mennä minne vaan?
- Lappiin mummin ja erkin kaa :´P

MINNE sukat katoavat?
- vaikka mihin 8|

MINNE muualle kuin korviin ottaisit lävistyksen, jos sinun olisi pakko ottaa?
- kulmaan tai kieleen jos uskaltasin

MISSÄ pankissa sinulla on tili?
-Sampo pankissa

MISSÄ on ykkönen?
- puh. numeros

MISSÄ ja milloin oletuskuvasi on otettu?
- joku vko sit kai

MISSÄ mennään?
- kohta stadis ja huomen niken kaa

MITÄ kahvimerkkiä teillä juodaan?
- presidenttiä juu ja juhlamokkaa

MITÄ aiot tehdä ensi sunnuntaina?
- ei hajuukaa , nukun

MITÄ mieltä AXE:n BomChickaWahWah mainoksista?
- just kivoi :D varsinki se hammaslääkäri

MITÄ tilaisit Hesestä nyt jos saisit mitä vaan?
- kana aterian varmaa :D

MITÄ käsilaukustasi löytyy tällä hetkellä?
- lompakko, kalenteri, kynä, mp3

OLETKO huono häviäjä?
- en

OLETKO koskaan ostanut Tv-Shopista mitään?
- en mä mut perheen kesken joo :D

OLETKO katsellut aidan taakse?
- täh ?

OLETKO palanut tänä kesänä jo auringossa?
- vähäsen juu

OLETKO koskaan saanut sähköiskua?
- joo

ONKO jääkaappisi oveen kiinnitetty mitään?
- on

ONKO sinulla ollut koskaan sukupuolitautitartuntaa?
- ei

ONKO paras hyvän vihollinen?
- ?

ONKO kohtuus liian vähän?
- no ei ku se on kohtuus, sopiva

ONKO sinulla omaa kasvimaata, puutarhaa tai kukkapenkkiä?
- noup

VOIKO varattuna oleminen olla "suhteellista"?
- tä?

VOIKO auton ikkunan tai muun lasin läpi ruskettua?
- no kai siit jtn säteit saa mut ei kai pahemmin ? :D

VOIKO vettä juoda liikaa?
- joo

VOIKO aikaa koskettaa?
- no kelloa :D heko heko, ei

VOIKO tyhjässä taulussa olla kirjoitusvirheitä?
- no ei ny kai

hahaha : DDDTiistai 29.05.2007 01:20

1. OIKEA NIMESI:
- Anna

2. GANGSTA NIMESI: (ekat 3 kirjainta etunimestä plus izzle.)
- Annizzle

3.ETSIVÄNIMESI: (lempiväri ja lempieläin)
- Sininen kissa/koira ( :´D)

4. SAIPPUAOOPPERANIMESI: (toinen nimesi ja tämän hetkinen sijaintipaikka)
- Maria Helsinki

5. STAR WARS NIMESI: (ekat 3 kirjainta sukunimestä, ekat 2 kirjainta etunimestä, ekat 3 kirjainta äidin tyttönimestä)
- Graanngran

6. SUPERSANKARINIMESI: (toinen lempivärisi, lempijuoma)
- musta mehu(vesi, limu)

7. IRAQ-NIMESI: (1 kirjain etunimestä, 3. kirjain sukunimestä, mikä tahansa kirjain toisesta nimestä, 2. kirjain äidin tyttönimestä, 3. kirjain isän toisesta nimestä, 1. kirjain siskon/veljen nimestä, viimeinen kirjain äidin toisesta nimestä)
- AAMRHEA

8. INTIAANINIMESI: (lempiväri ja lemmikkisi nimi)
- Sininen Susu

9. KOKKINIMESI: (lempiruoka ja lempi kokkausväline)
- Kiinalainen paistinlasta

10. MALLINIMESI: (lempinimesi ja lempikukkasi)
- naanaa ,en muista sen kukan nimee : DD

11. TAITEILIJANIMESI: (lempisanontasi, 1. kirjain sukunimestäsi)
- öööpp ei tuu mielee just ny :D

12. PISSISNIMESI: (lempinimesi ja lisää perään ihQ sekä d44)
- Naanaa ihQd44

13. ELÄINNIMESI: (lempiadjektiivisi ja hauskin eläin)
- pyöreä(?)mukava delfiini (ne on kivoi :P)

14. KIVIKAUSINIMESI: (3. kirjain etunimestäsi, 2. tavu sukunimestäsi, 2. kirjain isäsi nimestä, 4 kirjain siskosi nimestä, sukunimesi)
- NqvistrlGranqvist (? ookoo:DD)

15. PORNONIMESI: (http://www.sinkku.org/pornonimi/)
- Paula Pakara ! hahaha lol

jeah! Vol. 2Lauantai 05.05.2007 00:38

Ja sit tänää oli aikas hauskaa, hyvää läppää ainaki lens :D ja tutustuin uusiin ihmisiin taasen, ja sit sit, Timo häippäs (pomon tapanen?) lopullisesti ku se joutu joka aamu tulee Lahdesta asti :( harmi, Timppa oli kiva...noo jäihän mulle sinne ismo-pomo :D ja seki on kiva; sain siltä tänää kasan lounareita (21kpl) ja sit sain sen kulkuläpyskän, tosin sain sen jo eilen,. mut anyway :D nyt mä en lukitu ainakaa mihinkää käytävälle tms. ja pääsee vähän laajemmin liikkuu siel ^^
Tuntu ekaks jotenki et ne työntekijät siel ei oikein kiinnittäny muhun sen kummempaa huomioo ennen ku tänää ku ne sai kuulla et "joutuvat" tekemään mun kanssa yhteistyötä seuraavan kuukauden :DD haha, kaikki luuli et oon vaan tän (ja ehkä ens) viikon siel jossai taksvärkki jutus ; DDD haha. Ei ne musta nii helposti pääsekkää :P
Mut joo anyway KIVAA oli tänää ,!! (hetken tuntu jopa silt et oisin tehny niiden kaa joskus ennenki töitä :D )

jeah!Perjantai 04.05.2007 00:45

Päätimpä nyt kirjottaa jotain oikeesti "päiväkirjamaista" :D

Noniin, elikkä oon ollu keskiviikosta asti työharjottelussa, sellaisessa firmassa kuin KopioNiini, ihan kiva mesta, sijaitsee Pitäjänmäessä.. et sinne on matkaa jonkinverran, alunperin sen piti olla pursimiehenkadulla keskustassa mut sainki beadalta (opo ,ope) väärän osotteen, ku niitten firma oli muuttanu onneks soitin sinne ja kävin niiden nettisivuil.. :D mut työ on aika puuduttavaa..ei mitenkää fyysisesti raskasta siis, mut melko tylsää ja sillai..joudun laittaa kierre vihkoihin,lehtiöihin, ohjekirjasiin niitä kierteitä ja sitten sellasel kivalla koneella sulkemaan niitä :DDDD ja sit oon päässy vähä kattelee et miten postitus ja muut toimitukset toimii siel ja sit oon järkänny papereita kymmenkunta kasaa..eli satoja ihani papereita, (niinu niitä kierrehommiakin) ja sit oon saanu laminoida valokuvii jotka on siis ensin tulostettu tavalliselle paperille ja sit laminoin pari sellasta viinilistaaki tänää ja sit sit, oon vaan kierrelly ja kattellu, ja sit tänää oli palaveri mihin minäkin osallistuin eräänlaisena kuunteluoppilaana. Saimme kuulla ihania uutisia; kahvitauot evättiin kokonaan..en sit tiijä koskeeko se mua mut kyl varmaan ku se koskee kaikkii työntekijöitä ni en nyt kehtaa itekseni mennä sinne istuskelee..en vaa tiijä mitä virkaa on sit enää sil kahviollakaan ku siel ei saa istuu..no jaa..mut sit parin tyypin maailma meinas kanssa romahtaa ku tupakointi kielletiin kokonaan työaikana. :D onneks ei koske kauheasti mua se asia..ja sit kaikkee muuta mukavaa..tunnen nyt kivasti koneita siel :D ja opin yhen päivän aikana käyttää niistä kolmea..mut jooh ne nyt ei vaadi paljoo aivotyötä sillai kunhan osaa vaa kattoo et kaikki menee oikein päin ja osaa vähä sumplii sillai loogisesti et miten kannattaa kasata niit papereita ja mis järkäs tekee ne hommat..paitsi et mulla siit rupeaa pikkuhiljaa tulee aika konemaista hommaa :DD mut ei se mtn ei se mtn kyl se täst lähtee! Ei se kestä ku kuukauden
Ja sit koittaa vapaus ^^ nyt pitää vaan odottaa et millon Aimo ja Beada tulee visiitille sinne kattelee et miten menee ja mitä teen.. meijän pitää pitää sellasta työpäivistäkin ja sit lopuks tehä PowerPointilla pienehkö esitelmä siitä omasta firmasta. jee jee

ainii ja työaika on joka päivä 8-16.00

haha L O L :DDD Tiistai 24.04.2007 00:46

http://www.youtube.com/watch?v=G0ql43igg1M&mode=related&search=

repesin, vaikka se on vaan mainos , mut toi ukko ! : DDD "graaurrrr" reps ^^

hahahahah :DD siniltä otinTorstai 19.04.2007 16:07

Sanokaa seuraavat englanninkieliset lauseet selvästi ja mahdollisimman hyvin äännettynä.
Toista lausetta;

HIGH STUCK ARE WITH TO - Haistakaa vittu

RICE COUSIN KISS SUNNY - Raiskasin kissani

RA PICK ARE PEAR SET TANNY - Raapikaa persettäni

TO LIP US CUT HOSE SOON - Tuli paskat housuun

NINETY MICE TOO - Nainti maistuu