IRC-Galleria

Muistan kuinka "hetki sitten" kirjoittelin omituisia juttuja päiväkirjaan, paperille, puhelimeen jokapuolelle... Mä olin ihan eksyksissä, kuten yhdessä kirjoituksessani vertauskuvana käytinkin labyrinttia... Oloni oli juuri SELLAINEN...

Mutta mä selvisin siitä labyrintista, siitä mä olen iloinen... Päädyin voittajaksi..
Vaikka se tuntui kestävän kauan,kauan ,kauan .. ja aiheutti paljon tuskaa minulle ja läheisilleni.
En haluaisi sitä koettelemusta poistaa, se teki musta osittain vahvemman ihmisen, opetti mut punnitsemaan uudelleen arvojani, ja miettimään elämääni,mennyttä, nyt olevaa ja tulevaa, mun oli tehtävä runsaasti itsetutkiskelua ja päätyä ratkaisuihin.. ja pitää niistä kiinni, päästäkseni taas sinne mistä olin lähtenyt..

Ja nyt voin jo pikkuhiljaa puhua itsestäni sanallla tasapainoinen ja normaali-Anni...
Mun On hyvä olla, ei ahdista, ei tarvitse päättä ja miettiä...Ei tarvitse joka ilta itkeä salaa. Ei koske sydämeen.
Sydän on ehjä... ainakin niin ehjä kuin se vaan mun taustoilla voi olla....

Pelottaa silti.. osaanko kiertää tulevaisuudessa vastaavanlaiset asiat mun elämässä..
Oisinko mä NYT jo oppinut jotakin?

Niin mä ainakin TOIVON!

(ps:Mutta sen myönnän, että jos ei olisi ollut rinnalla ihmistä joka jaksaa ja kestää sen kaiken paskan, ei olisi ollu sitä joka nostaa maassa makaavan ylös, vaikka itsekin vuotaa verta.. ei olisi sitä joka käskee nousemaan ja jatkamaan... JOS se olisi puuttunut, mua ei olisi... tai en olisi ainakaan tässä.. Siksi en voi koskaan Kiittää tarpeeksi RAKASTANI joka jaksoi vaikka mä hakkasin päätä seinään ja ajoin häntä pois. Arvostan sua RAKKAANI, ja RAKASTAN. .Kiitos <3 )