IRC-Galleria

Aichmeria

Aichmeria

“Tonight, once more, life sinks its teeth into my heart.” — Simone de Beauvoir

Selaa blogimerkintöjä

Jenlayn - ViolationPerjantai 28.06.2013 18:07


Kuunnelkaapas tästä Jenlaynin uutta settiä, ette jää kylmäksi!

Sinäkö the GazettEn fani? Nyt riitti.Torstai 18.04.2013 01:34

Sanon nyt ensisanoikseni, että en ole #gazettebutthurts.

Olen vain fani, joka halusi omin silmin todistaa Gazetten fanien olevan rationaalisia, positiivisella tavalla sosiaalisia ja vastuuntuntoisia nuoria.

Joudun kuitenkin toteamaan, että valitettavasti kaikki toiveeni siitä olivat turhia. Olen pahoillani siitä itseni kuin kaikkien muidenkin puolesta. Me rakastamme samaa bändiä ja sen, jos ylipäätään jonkun, pitäisi tehdä meistä yhtenäisen ja helposti lähestyttävän massan toisiaan kunnioittavia faneja. Se on minun unelmani. Se on ollut sitä vuosia.

Olen rakastanut, vihannut, surrut ja nauranut tätä maailmaa Gazetten sekä heidän faniensa takia. Nyt tunnen ainoastaan pettymyksen repivän rintaani. Pettymyksen, joka saa minut irrottautumaan lähes kokonaan armaasta fandomistamme. En tee sitä mielelläni, mutta minun on pakko - jotta voin suojella omaa mielenterveyttäni ja julkikuvaani ihmisenä. Samalla teen liikkeen, jota en ikimaailmassa uskonut tekeväni.

Ajattelin ensin kirjoittaa aiheesta viralliseen blogiini, jotta kaikki näkisivät sen. Päädyin kuitenkin kirjoittamaan siitä tänne, vaikka erosin eilen koko IRC-Gallerian keikkayhteisöstä. Keikasta on ilmoitettu tarkalleen ottaen nyt 18 päivää sitten. Sinä aikana olen listannut kaikki ne draamat, joita olemme jo saaneet aikaan: Sain niiden luvuksi yhteensä 16. En siis ihmettele, että taholla, jos toisellakin, pää alkaa lahoamaan näihin kaikkiin väärinkäsityksiin ja varsinkin siihen, kun toiset fanit eivät välttämättä edes halua ymmärtää oikein mitä joku toinen on tarkoittanut. Jos jonkun kommentissa ei ole noin kokonaisuudessaan mitään vikaa, kohu pitää vähintäänkin nostaa yhdestä lauseesta, joka esiintyy tekstin seassa. Makes sense, huh?

Näissäkin asioissa kuitenkin pätee vain yksi ja sama sääntö, jota on toisteltu kautta aikain: "Kohtele muita kuin itseäsi tahtoisit kohdeltavan." Voit heittää kommentin yhteisöön, mutta tuskin samaan aikaan suurella kiihkolla ajattelet, että onpas mukavaa, kun saan kasan ernuja ragettamaan samantien niskaani ja heittämään siitä "hauskaa" läppää Twitteriin! Ja juuri tällä tavalla muutaman viikon sisään on käynyt jokaiselle, joka on yrittänyt selittää jotakin yhteisöissä.

Toisinsanoen; Me puhuimme aluksi jonotusnumeroista. Kiihko alkoi, kun joku sanoi haluavansa eturiviin. Joku halusi jonottaa kauemmin ja varmistavan sillä paikkansa. Eihän se käy! ELI aletaanpa heittämään paskaa siitä niskaan, miten itsekkäitä ihmiset ovat, koska he kertoivat vain mielipiteensä siitä, miten he haluaisivat jonotuksen omalla kohdallaan toteutuvan ja minne keikalla haluaisivat mennä. Parempi fani oli kuitenkin automaattisesti se ihminen, joka totesi haluavansa ehdottomasti mennä salin perälle 2000 muun ihmisen taakse.

Sitten ehdotimme, että voisimme tehdä suomalaisen fanactin. Mikä hirveä käry. Kirjoitin sen ehdotuksena yhteisöön, haluten mielipiteitä siitä, kuinka moni asiaa kannattaisi. Perustelin, miksi. Herranjestas! Kamalan noloa! Ikävää! Sytkärillähän sellainen heti poltettaisiin poroksi ja revittäisiin maahan! Mitä bändikin ajattelisi? Varmaan astelisivat samantien lavalta takahuoneeseen ja ilmoittaisivat, etteivät enää ikinä tule Suomeen. Halusin keskustella. En mielestäni sytyttänyt riitaa, jollainen siitä kuitenkin tuli. Twitter oli jälleen täynnä tulenkatkuisia kommentteja, jollaista mielestäni asiallinen keskustelunaloitus ei olisi kaivannut lainkaan.

Kaikenlisäksi tämä: "Täällä ei kunnioiteta mielipiteitä puolin ja toisin." Kukaan tekijöistä ei yrittänyt tyrannisoida ajatustaan lakanasta läpi, kukaan ei sanonut niin tietääkseni yhdessäkään keskustelussa tai twiitissä - mutta siitä tehtiin samantien hirveä haloo. Loppujenlopuksi lakanan tekeminen peruutettiin. Eikö siinä ollut enemmistön mielipiteelle tarpeeksi kunnioitusta? Ei, aletaan kinaamaan seuraavasta aiheesta tai jauhetaan samasta asiasta vielä hieman lisää. Jälleen järjen kukkaset kukoistavat kuin Naantalin aurinko konsanaan.

Tämän jälkeen ulkomaalaisten fanact Wakaremichin laulamisesta sai samanlaisen vastaanoton kuin lakana. Ulkomaalaiset olivat ihmeissään, miksi juuri suomalaiset eivät halua tehdä mitään yhdessä. Aiemmin kuitenkin yhteisössä oltiin yhdessä todettu, että laulaminen on ok, koska "se ei vahingoita ketään eikä kaikkien tarvitse osallistua siihen." Mutta enää sekään ei ollut okei. Koittaisitte edes päättää.

Koko draaman kaaren lopputulos on, että:

1. Ei valotikkuja. Ne ovat NOLOJA.
2. Ei laulantaa. Se ei ole onnistunut ennenkään.
3. Ei lakanaa - nehän kuuluvat sänkyyn ja ovat vahingoittavia.
4. Ei moshata lattioilla. Sinua kuulemma potkaistaan, jos teet niin.
5. Älä tee fureja. Ne ovat mauttomia, koska olemme suomalaisia.
6. Älä kerro haluavasi eturiviin, niin säästyt "itsekäs paska"-kommenteilta.
7. Älä kilju aishiterua! Vielä paljon nolompaa kuin valotikut!
8. Älä hiiskahdakaan MC:n aikana ... Tai Ruki suuttuu ja lähtee pois.
9. Älä arvostele vahingossakaan jonotustekniikkaa, vältät vain uuden paskamyrskyn siitä, että olet yksinkertaisen paska fani etkä halua tehdä mitään sen eteen, että ansaitset paikkasi salissa.
10. Keikka ei maksa liikaa eivätkä fanituotteet ole liian kalliita. Älä ainakaan sano sitäkään ääneen, koska sinunhan pitää tietää, että Japanissa keikat ovat yhtä kalliita kuin täällä - jos eivät kalliimpiakin.

.. Siinäkään ei tainnut olla vielä kaikki, mutta innolla odotan, mitä keksimme vielä lisää. Meidän keikastamme pitää tulla ikimuistoinen, paras mahdollinen ja niin edelleen. Estämme siis kaiken, mikä jonkun mielestä saattaisi olla paha asia ja itse voimme käyttäytyä keikalla sitten miten haluamme. Eikö vain?

Mutta okei, näin tiivistettynä: En halua enää yhdenkään ihmissuhdedraaman alkavan vain, että nämä draamat menevät liian henkilökohtaisiksi, koska sitä on jo tapahtunut. Toiset ovat itkeneet, toiset ovat viiltäneet ja minkä takia? Sen, ettei asioita voida selittää tai niistä ei voida edes yrittää jutella rauhanomaisesti, vaan pitää joukolla hyökätä heikompien niskaan. Yrittäisitte edes ajatella muita, pyydän. Tällä tavalla ei karkoiteta kuin suuri joukko muita faneja pois kuvioista, ellei jopa koko skenen fanikannasta. Eikä se hyödytä ketään, päinvastoin. Täällä ei ole vain muutamia ihmisiä, joilla on valta ja oikeus kohdella muita miten tahansa ja milloin tahansa, kun vain itse sitä haluavat. Hyvä fani kunnioittaa muita kaltaisenaan ja auttaa toisia ihmisiä, jos heillä on jotakin kysyttävää jostakin. Se on tie myös aitoon kohteliaisuuteen, joka ei vaadi paljon - käytöstavat on ylipäätään luotu sitä varten, että meidän kanssakäymisemme helpottuisi mahdollisimman paljon.

Kiitos, olen puhunut. Kommentoida saa vapaasti, niin voidaan keskustella aiheesta lisää (tänne en ota enää yhtäkään riitaa tai draaman aloitusta vastaan, koska yritän vain saada ihmiset käsittämään, kuinka helvetin tyhmistä asioista riitelemme), koska tässä ei ole vielä kaikki, mitä haluaisin asiasta sanoa.

Tältä illalta tämä kuitenkin riittänee. Itse siirryn taka-alalle kaikesta the GazettEn keskustelusta sille tarkoitetuissa yhteisöissä, mutta minut saa kiinni Twitteristä ja profiilisivuni kautta, jos jollakulla on asiaa aiheesta.

Toivon, että kaikki osaisivat takoa järkeä hieman pieniin pääkoppiinsa ja välttää sitä paskavirtaa selän takana. Asioista voidaan keskustella suoraan ja arvostan jokaista mielipidettä, jonka saan tekstistäni vastaan. Tosin vain sillä ehdolla, että ne ovat järkevästi perusteltuja ja ymmärettäviä.

485948_572534369432261_468744757_n.jpg

Nyt keräillään biisiehdotuksia videolle, joten tule ehdottamaan mitä haluaisit kuulla videolla ja liity mukaan projektiin! Vielä on runsaasti aikaa tehdä oma bändilappu mukaan ja lähettää se meille, niin saat pärstäsi ja lappusi mukaan muiden jrock-fanien sekaan ehkä lempibiisisi soidessa taustalla! (Hyvällä tuurilla tietenkin.)

Menossa olevat keskustelut:
- the GazettEn keikka
- Versaillesin jäsenten uusi projekti Jupiter
- Japanin ulkopuolelta tulevat VK-bändit/artistit

UUSI DEADLINE PROJEKTILLE ON 30.04.2013!

Tervetuloa mukaan!

Twitter: #FinlandWantsJrock
Tumblr-postaus (sis. ohjeet suomeksi, englanniksi ja ruotsiksi!)

the GazettE faniprojekti 2013 !Perjantai 29.03.2013 19:16

the_Gazette_wallpaper_by_lizie_artdesign.jpg


Rintaa pakottaa, kyyneleet valuvat poskia, kurkussa on palanen. En saa henkeä vieläkään. Onko tämä unta?

... Yhtäkkiä kaikki on niin todellista. Lupaukset ja uskomukset siitä, ettei Gazette palaa enää koskaan Suomeen, ovat nyt mitätöityjä .. Loputon kyynelien valtameri on saanut päätöksensä, vaikka toisaalta tuntuu, että nyt se saa virallisen luvan jatkua vain yhä vuolaampana mitä se edes on ollut.

Vuosi sitten uskoin menettäneeni suhteeni rakkaimpaani. Bändiin, joka muutti koko elämäni päälaelleen. Sen takia olen oppinut paljon uutta, muuttunut enemmän sismmältäni kuin koskaan olisin voinut kuvitella, saanut liudan uusia ystäviä ja ikimuistoisia hetkiä heidän kanssaan.

Ajatus siitä, että en kuitenkaan näkisi heitä koskaan liveä tuijottaessani päivästä toiseen, riipaisi rintaani aina yhä isomman ja isomman loven. Tuska, jonka saatoin kokea silloin joka ainoa kerta, oli jotakin järkyttävää. Sitä ei voinut itsekään ymmärtää, miten tärkeästä asiasta puhui. Ei kuvitellut, että kukaan muukaan ymmärtäisi, mitä ajatteli. Nyt joukkohysteria on kääntänyt ajatukseni päälaelleen: Täällä on valtavasti ihmisiä, jotka ymmärtävät täysin, mitä tunnen. Täällä on ihmisiä, joille Gazette on aivan yhtä tärkeä kuin itsellenikin se on. Täällä on ihmisiä, jotka palvovat mahtavaa musiikkia tekeviä vanhenevia miehiä polvet verillä ja haluavat heidän tulevan Suomeen, hinnalla millä hyvänsä.

Nyt unelmamme ovat käyneet toteen. Voin vain kiittää kaikkia täydellisistä hetkistä Gazetten parissa ja toivottavasti niitä tulee keikkaan mennessä vielä paljon lisää. Tehdään illasta, jona nämä miehet astuu jälleen Suomessa lavalle, täydellinen. Täytetään unelmamme kokonaan, tehdään siitä ikimuistoinen tapahtuma.

Joten, kiitos. Kiitos ihmisille, kiitos JrockSuomelle, joka mahdollistaa meille tämän tapahtuman, kiitos Gazettelle - kiitos kaikille, jotka lukevat merkintäni.

Jenlayn - FinalePerjantai 15.03.2013 23:18

Jenlaynin uusi biisi ja promokuvat vihdoinkin julkaistu! Juokse heti katsomaan, voin vakuuttaa, että aivan upeaa kamaa luvassa. ♥

Ja Finale tullaan kuulemaan myös 09.05. Glorialla, Plunklockin keikan yhteydessä! (:


Jrock-keskustelun kuuma peruna!Tiistai 12.03.2013 00:40

WE WANT JROCK BANDS TO FINLAND! - videoprojekti

Koska videoprojektin vaikuttamisen mahdollisuuksista ja toteuttamisesta on ollut paljon kohua, selvenämme asiaa vielä hieman seuraavalla lisäyksellä tietoihin. Toivottavasti tästä on apua!

11.03.2013: Jrock-keskustelun kuuma peruna!

Projektin pääasiallisena tarkoituksena on siis saada näkyvyyttä jrock-skenelle ja fanien mielipiteille sekä ideoille jrockin säilyttämiseksi Suomessa sosiaalisessa mediassa. Yritämme saada huomiota erikoisesti myös bändeiltä, joita haluaisimme Suomeen keikkailemaan.

JOS projekti saadaan kunnialla päätökseen, tulemme olemaan yhteyksissä VIRALLISIIN tahoihin (keikkajärjestäjiin, ehkä myös bändeihin tms.) Myös eniten mainintoja saaneiden bändien saapumista Suomeen yritetään edistää vielä varsinaisen projektin päättymisen jälkeen jatko-projekteilla, koska tämä ei jää tähän!

Kaikki mitä tarvitsemme on kuitenkin SINUN, ystäviesi ja tuttujesi panostus! Vain tarpeeksi suurella porukalla voimme saada aikaan todellisia ihmeitä. Tervetuloa mukaan!

Tällä kertaa keksimme yrittää ilmaista videoprojektilla sen, että aktiivisia faneja jrockille löytyy vielä Suomesta! Yritetään siis oikeasti kunnolla tällä kertaa, eikö?

Ohjeet ovat varsin yksinkertaiset:

1. Kirjoita lista bändeistä paperille keiden haluaisit vetävän keikan Suomessa.
Kirjoita bändien nimet mahdollisimman isolla että ne näkyisivät hyvin youtubeen tulevassa videossa.
2. Ota itsestäsi tai kaverien kanssa kuva lapun kanssa.
3. Lähetä kuva osoitteeseen O-ChanAnime@hotmail.com
4. Kuvista kootaan video youtubeen.

Deadline kuvien lähettämiseen on 31.3.

Lisäselvitystä voit saada esimerkiksi myös tästä blogimerkinnästä: Dye my ordinary days

Jotta voisimme tehdä tästä videoprojektista todellisen väestöräjähdyksen, kehotamme teitä kutsumaan ystävänne mukaan esim. Facebook-ryhmään, mainostamaan projektia kaikissa mahdollisissa tiedotusvälineissänne ja antamalla tietenkin projektiin myös oman panoksenne!


Twitterin tagina voidaan käyttää esim. #FinlandWantsJrock.

THE MICRO HEAD 4N'SMaanantai 11.02.2013 00:19


WEBSITE_B7KLAN_Tour_MICROHEAD-.jpg

THE MICRO HEAD 4N'Sin keikkaa ei ole vieläkään varmistettu - nyt ihmiset ostamaan lippuja ja nopeasti, jotta miehet saataisiin Suomeen asti!

Kyseessä on noin 20-40 lippua, jotka pitäisi saada mahdollisimman nopeasti ostettua tulijoiden haltuun, jotta keikka toteutuisi! Olkaa kilttejä, mainostakaa, tehkää kaikkenne .. Koska tämä on tärkeää. Meille kaikille.

Sekä nyt keikka tulee olemaan osoitus siitä muille bändeille, että Suomen jrock-kansa on vielä sen verran elossa, jotta Japanista uskalletaan eksyä näinkin kauas keikalle tulevaisuudessa! Se on osoitus myös siitä, että JrockSuomi uskaltaisi tuoda lisää artisteja Suomeen seuraavien vuosien aikana!

Torstaina JrockSuomi tiedotti THE MICRO HEAD 4N'Sin Suomen keikasta siis seuraavasti:

"Pistimme pystyyn gallupin jonka avulla selvitimme kuinka paljon ihmisiä keikka vetäisi, jos toisimme kyseisen yhtyeen Suomeen. Varoitimme etukäteen äänestämästä huvin vuoksi, jotta saisimme mahdollisimman realistisen tuloksen aikaan. Ilmeisesti varoitustamme ei otettu tarpeeksi vakavasti, sillä ikäväksemme joudumme toteamaan, että peruuntuminen uhkaa myös Helsingin keikkaa ellei lipunmyynti kohene merkittävästi lähipäivien aikana.

Keikalle tulijat, ostakaa siis lippunne mahdollisimman nopeasti ja auttakaa JrockSuomea mainostamaan keikkaa! Toivottavasti pystymme tähän yhteisvoimin!"

Jenlayn - Suicide ChildrenKeskiviikko 30.01.2013 14:26

Time after time you can say
I tried my best, didn't I? Able to grow
But we all fall behind
How could I let you know?

I've seen that look before
A leap of faith
If you're gonna jump
Make sure I'll catch you
Can you have faith in me?

Anovihaus.Sunnuntai 16.12.2012 06:35

En voi ymmärtää.

Anoviha. Anonyymien loukkaukset.

On formspring, on sayatme.

Molemmissa voi kertoa anonyyminä mielipiteensä ihmisestä. Anonyyminä voi kertoa mitä vaan, anonyyminä voi loukata miten pahasti tahansa. Voi sanoa ystävälle sellaisiakin asioita, joita ei koskaan luonnossa kuvittelisi edes päästävänsä suustaan. On kiva vittuilla kaverin kanssa viihteeksi jollekin, jota ei edes tunne. On kiva pilata toisten päivä vain muutamalla harkitsemattomalla sanalla, kunnes kaverin kanssa kirjoitellut tyhmyydet tulevat itse uhrin tietoon anonyymisuojan takaa.

Suhteitaan voi käyttää jokainen hyväksi. Etenkin silloin, kun kyseeseen nousee pienet ernupiirit (eritoten esimerkiksi jiirupiirit.) Piiri pieni pyörii, kaikki tuntevat toinen toisensa, jokaisen itsetunto kolhiintuu ajallaan. Lopulta kaikkea tarvitsee selitellä maan hamaan asti tai vaipua unholaan, jotta joku ei käsitä väärin ja saa koko joukkoa vihaamaan itseään siitä hetkestä lähtien.

Paskanvirtaa on mahdotonta pysäyttää, kun sen on kerran tunnetumpi ihminen aloittanut. Sitä kuulee sen jälkeen kaikkialta. Eikä kukaan mieti mitä se tekee itse piirien kohteeksi joutuneelle uhrille. Hän on vain tyhmä, hyödytön ja käyttökelvoton väline, jonka ystävänä on ollut joskus kiva olla, mutta nykyään hänen sanansa painavuus on vähentynyt ja yhteydenpito hänen kanssaan on tarkoitettu vain nörteille, jotka eivät tunne omaa parastaan.

Johtuuko tämä kaikki vain siitä, että jokaisen ihmisen silmien taakse piiloutuu joko oman erinomaisuutensa varjoon piiloutunut sadisti vai siitä, että ihmiset ovat liian typeriä pitääkseen suunsa kiinni silloin, kun se olisi heidän omalle arvolleen edullista?

Loppujenlopuksi on kuitenkin hyvin monia eri tapoja, joilla anonyymivihan levittäjän voi selvittää. Usein anovihaajia kuitenkin huomataan olevan vain muutamia tiettyjä, jotka levittävät joko saman tai usean ihmisen profiiliin useampia pilkkaavia kommentteja tai kysymyksiä. Jo tekstien samankaltaisuus (mm. sanavalinnat, toistuvat ja samankaltaiset kirjoitusvirheet, mielipiteet, asenne, murteet yms.) ovat jo asioita, joista anonyyminkin oikeaa henkilöllisyyttä on varsin helppo epäillä tai jopa tunnistaa, jos tarve sitä vaatii.

On kuitenkin selvää, että anovihauksen voi helposti rinnastaa jopa koulukiusaukseen, työpaikkakiusaukseen sekä niin edelleen. Sanalla on valtaa ja negatiiviset sanat muistetaan yleensä paremmin kuin ne positiiviset. Ehkä anovihaajan tarkoitus ei olekaan tosin jäädä muistiin, mutta fakta on, että toiset ihmiset ottavat anovihankin aina raskaammin kuin toiset (vaikka siitä ei ehkä pitäisikään oikeasti välittää.) Mutta jos asialle ei voi mitään, miksi pilata toisen päivää tahallaan? Miksi lytätä toisen itsetunto ryttyyn ajattelematta lainkaan miltä tuntuisi saada vastaavankaltaista anovihaa omalle kohdalleen?

Anovihaus on kuitenkin vain ja ainoastaan selkärangattomien ja ihmisen perusylpeyden pilaavan pohjasakan touhua. Jos asioita ei voi sanoa päin naamaa ihmiselle itselleen vaan pitää anovihata, voi vain itselleen myöntää siinä vaiheessa olevansa pelkurimainen lurjus. Anovihaus ei paranna maailmaa vaan pikemminkin vie sitä jatkuvasti yhä pahempaan suuntaan. Anovihaus voi saada toisen kuvittelemaan, että koko maailma vihaa häntä, vaikka asia ei niin olisikaan. Kuvittele siis ennen anovihaustasi haluaisitko kuvitella syyttä koko maailman vihaavan sinua vai et ja jos vieläkin olet anovihauksen kannalla, ole hyvä ja "go fuck yourself my little asshole, thanks. "