IRC-Galleria

Pupun peräreiästä tuli taikurin hattu ja hatusta taikuri. Taikurilla oli ruskeat korvat ja pitkä häntä. Hännästä roikkui lepakkoheijastin, jonka annoin ystävälleni viime lauantaina. Ystäväni suussa oli uusi amalgaamipaikka ja paikkaan oli paskantanut bakteeri. Kiille paikan vieressä kului onnettomaksi ja ystäväni joutui uudelleen hammaslääkäriin ja oksensi hammasta paikattaessa hattuun, jonka taikuri oli jättänyt tunti sitten lääkärin tuolin viereen. Hatussa oli vieläkin onneton pupu, joka kärsi suunnattomista vatsakivuista.

Mäkisen kusipää taltutti talkkaria lapiolla. Jonkun täysin käsittämättömän riidan takia
talkkari sai ilkeitä vammoja kasvoihinsa ja polvitaipeisiin. Niillä oli ollu joku pokeri- illan tynkä jossa sitten äijjät nautti runsaammin viinaksia. Ne oli sitten kait porukalla ruvenneet säveltään jotain talkkarin kiusaksi, vaan se oli ottanu ihan tosissaan. Talkkari oli sitten pistäny takasin ja kettuillu minkä keksi. Jotenkin oli käyny ilmi, että talkkari oli kähminy Mäkisen muijjaa asukastoimikunnan pikkujouluissa. Mäkinen tietty hieman tulistu tästä uutisesta ja tempasi talkkaria lapiolla.
Nyt se sitten on ollu sairaslomalla koko alkuvuoden. Pihat on siivoomatta ja hiekottamatta ja talkkarilla on putki päällä. Mäkinen on taas hakannu muijjansa silmän mustaksi ja näytti se eilen nilkuttavanki kun tapasin sen salen maitohyllyllä.
Risoo tommoset keskinkertasuudet.

Pienen pihapiirimme laitamilla eleli vanha, harmaa, jalostunut valioyksilö; kaikkien mielikuvituksiemme summa, rähjäinen kujakissa.
Otimme vanhuksen hellään huostaamme ja pidimme pienen elämämme keskipisteenä, hetken. Saimme osaksemme omalaatuista välittämistä ja ajoittain jakamatonta huomiota.
Arvokas vieraamme kantoi jalkoihimme varteen otettavia lahjoja; hiiriä ja päästäisiä.
Kuinka meitä pieniä palkittiinkaan antamastamme huomiosta!

Aamuinen loskahanki vetää jalkojani kummasti takaisin kotia kohti. Kohti lämpöistä ihanaa vuodettani. Maapallomme vetovoima tuntuu konkreettisemmin juurikin nyt. Kurjalta tämä tuntuu, tällaisen matkan raahustaminen. Realismin tunkkainen haju jättää keuhkoni nopeasti... Tellus pitää minusta kiinni etten lentäisi avaruuteen. Lumilonkeroilla minut sidotaan tähän maailmaan ja todellisuuteen.
On se niin mukavaa, että edes joku ajattelee minuakin. Lisää vain uuvuttavan raskasta lunta ja märkiä housun lahkeita.

Kaikki tarvitsevat sisäisen keskipisteensä. Jokainen haluaisi olla jonkun elämän keskipisteenä. Täytyy olla jokin minkä ympärillä pyöriä, heittää kierrosta oman akselinsa ympärillä ja hiukan muidenkin. Jokseenkin ainaisella törmäyskurssilla muiden persoonien kanssa, päätin keskittyä omaan napaani.

Mua ottaa päähän ylikiehunut makaronivesi, sit mua ottaa päähän jonottelu kassoilla ja se, että just se mun jono ei kulje. Sit mua ottaa päähän hampaisiin ja kitalakeen liimautuvat karkit ja ehtoollisleivät. Sit mua ottaa päähän hiukset lavuaarissa, lattiakaivossa, vessan pöntössä, ruuassa, pöydillä, lattioilla, sukkien pohjissa ja persvaossa. Mua ottaa päähän vääntyneet henkarit ja katkenneet takin rinksut. Sit erityisesti ottaa päähän, kun kukaan ei huomaa, että mua ottaa päähän.

Siinä puolilta päivin, pohjoisen kaamoksen masentamalla paikkakunnalla tulin miettineeksi päivän polttavia puheenaiheita. Nyt on varmaankin joulu ja kaikilla rauha maassa. Missäs on minun sisäinen rauhani? Katselin ulos lumiseen talvimaisemaan. Havahduin ajatuksistani kun suuri lapinpöllö istahti pihakoivun oksalle. siinä se tiiraili kaikessa rauhassa maahan päin odotellen saalistaan.

Ihmisestä ei kovin paljoa jää jäljelle, kourallinen tuhkaa, pieni perintö, velkoja kenties joistakin jopa haituva surua.
Millainen voima onkaan elävällä, miten paljon saatamme pahaa tähän maailmaan, itsellemme, lähimmäisillemme. Pieniltä tuntuvilla sanoilla muserramme hentoja ihmisen alkuja, sanelemme tulevaisuuden kohtaloita ja ohjaamme lapsiamme. Hämmästyttävintä on se miten vähän siihen vaadittaisiin, että kaikki menisi tai olisi mennyt paremmin. Ihminen on pelottavan lyhytnäköinen ja itsekäs...
Miten paljon meistä onkaan murhetta muille.

järvet, lammet ja pikkupurot jäätyivät. Kokonainen kirjo liikettä ja elämää tyrehtyi yhden päivän aikana. Puut olivat jo menettäneet oman liikkeensä lehtien pudottua. Metsät seisoivat jähmettyneenä paikoilleen. Oli saavutettu talvi ja seesteisen hiljainen maisema. Luonto seisahtuu pimeän vuodenajan painosta. Jäätävää ilmaa on kevyt hengittää.

Muorilan rappusilta lähti talvisin pieni polku rantaan. Joulun alla meidän serkusten oli tapana käydä luistelemassa lammen jäällä. Kirmasimme kierien ja pyörien luistimet lennellen mäen alas, ohi marjapensaiden ja omenapuiden. Teimme lumienkeleitä rantaniitylle talventörröttäjien sekaan. Oltiin aika viattomia ja onnellisia. Elämä koostui vaatimattomista jutuista, siitä miltä suussa maistuivat lumi ja piparit tai muorin kuorimat porkkanat. On uskomattoman ihanaa, kun lumi natisee taas saappaiden alla.