IRC-Galleria

Akohh

Akohh

a.k.a. Saint Grobian

Selaa blogimerkintöjä

Blogi

- Vanhemmat »

levitaatiotekniikkaoppituntiPerjantai 14.12.2007 19:28

TJ on semmonen 21 ja tällä hetkellä oon Kriisinhallintakeskuksen päivystäjänä.

Mikä on parempaa kuin voittaa paraolympialaisissa? -Kävellä.

Tänään kuunneltua:

Kingston Wall - Two Of A Kind

WÄBÄÄÄÄÄÄÄÄÄ

kirosananvapaus ja latentti inhibitioKeskiviikko 28.11.2007 19:22

Illanalkua. Kokoonnuimme moninaisten persoonieni kesken tänne tänään käsittelemään päivänpolttavia asioita joista ketään ei välitä. Ginekset hajottaa kyl aika huolella vaikka meikäläinen nyt hajos totaalisesti jo joskus kymmenen vanhana. Joskus uskoin Suomen Puolustusvoimiin. Olin isänmaallinen ja maanpuolustushenkinen. Asennoiduin tänne lähtiessäni sillä että lähden hyvällä asenteella opettelemaan tärkeitä taitoja. Puhun nyt sellaisista taidoista että miten rynnäköivältä kirgiisiltä saa nirrin pois mahdollisimman nopeasti ja varmasti. Kaikki tämä on 143 aamun kuluessa muuttunut. Tämä paska on kaikkea muuta kuin sitä mitä olin odottanut. En edelleenkään osaa tappaa sen paremmin kuin ennen, mutta nyt olen kyllä oppinut tekemään kaikkea muuta. Esimerkiksi kantamaan astioita, vastaamaan puhelimeen ja nukkumaan mitä ihmeellisimmissä paikoissa mitä ihmeellisimpiin kellonaikoihin ja mitä ihmeellisimpiä aikoja. Asepalvelus nykyisessä asussaan on täysin perseestä. Yhtä fiksua touhua kuin maakotkan nussiminen. Kyllä siinä yksilön toiveet ja haaveet murskataan kun haluaa vaikka oppia ampumaan singolla niin joutuukin jumppaamaan jonkun perkeleen neekerin ohjastuksessa sellaseen tapaan joka saisi karskimmankin kaverin käyttämään peilipallokorvakoruja ja pinkkejä kauluspaitoja. Saatana! Joo, mut se siitä. Pitäkää hauskaa.

Tänään kuunneltua:

Deep Purple - Perfect Strangers
Saatanan saatanan saatanan saatanan vitun vitun vittu. Siinä teille.

Tänään kuunneltua:

Threshold - Paradox

hammasrakovalkeaSunnuntai 04.11.2007 20:09

On niin lystiä olla vkoloppu kiinni. Lainasin äskön 4 Tieteen Kuvalehteä ja Isaac Asimovin kirjan "Yö Saapuu". Nyt mua pidetään jonkinsortin friikkinä. Tosin se nyt ei ole mitään uutta. Huomenna taas elämysmatkailemaan Huovinrinteen rämeiköihin ja se on niin kivaa!

Tänään kuunneltua: Rush - Red Sector A

eksistentialismiaPerjantai 26.10.2007 01:01

Ostin paketillisen Pirkka-muroja. Näyttivät ihan pahvinsuikaleilta, maistuivat ihan pahvinsuikaleilta ja tuoksuivatkin ihan pahvinsuikaleilta. Sitten hain samasta kaupasta pelkän pahvilaatikon ja pistin sen mattopuukolla lihoiksi. Lopputuloksen sekoitin maitoon. Sitten aloin tekemään vertailua. Tulos oli tasapuolinen mutta yhdessä asiassa pahvilaatikko voitti. Ja se asia oli hinta. Riks, Raks ja Poks ovat varmaan kaikista ärsyttävin mainosanimaatiohahmokolmikko ikinä. Mutta kun katselin sitä lautasella tuskaansa huutavaa harmaata massaa, niin niitäkin alkoi ihan oikeasti kaipaamaan. Kaipaamaan sellaisella tavalla kun puudutuksen jälkeen kipua.

Tänään kuunneltua:

Fates Warning - The Eleventh Hour

palaneet kirjat ovat sivullisia uhrejaLauantai 13.10.2007 21:22

Terveeks. Taas oon velvillä. Hihoistani valuu alas aakkosia. Mitä vittua? Järkeni salpautuu. Ulkona on kylmä muttei niin kylmä. Apteekista saa kuulemma lääkettä krooniseen yskään. Helvetti sentään. Menin Osuuspankkiin hakemaan lääkettä krooniseen rahapulaani ja sain poliisit perääni. Istuskelin tuossa yhtenä iltana vapaa-ajalla tuvassa ja kuuntelin radiota, oliskohan ollut Radio Rock se taajuus mikä siellä ulvoi. Silloin joskus luulin hetken että tuolta taajuudelta tulisi hyvää musaa, mutta vitut. Samaa paskaa siellä soitetaan kun muuallakin. Silloin tällöin löytyy rusina sisuaskista ja ne soittaa Led Zeppeliniä, AC/DC:tä tai Deep Purplea. 99% silti täyttä paskaa. Jos meikäläinen perustais oman radiokanavan, siellä soitettaisiin niin saatanan häiriintynyttä musiikkia. Otetaan tilanne että jokin rekkakuski vahingossa ajaessaan piimäkuormaa sattuisi vääntämään risaisen Blaupünktinsa taajuudelleni. 20 sekuntia riittäisi ja sama kuski olisi jo kohtauksen saatuaan lorottanut piimät tielle ja naureskelisi kuin itse Dracula kun ohikiitävät autot liukastelisivat minne sattuu piimävellissä. Kanavan nimeksi voisi tulla Radio Vaikunpoistaja tai Radio S.O.T. (Suljetulla Osastolla Tarkkailussa). No mutta joo, hairahdin taas asiastani jonnekin syrjäkujille ja siellä kotitekoisen puukon kanssa aseistautunut puliukko pölli meikäläisen kannettavan mikroaaltouunin. Elikkä Radio Rock:ssa keskusteltiin asiasta että kun voileipä tippuu aina voipuoli alaspäin lattialle ja kissa tippuu aina jaloilleen. Mutta miten käy kun kiinnittää sen voileivän kissan selkään niin että voipuoli on kissaan päin? Kuulijat saivat vastata tähän ja osa vastasi että kissa osuu ensin maahan ja osa vastasi että voileipä osuu ensin maahan. Aloin miettimään että mihin tässäkin jutussa jäi se paljon puhuttu ja kehuttu kultainen keskitie? Minun mielipiteeni on että jos tällainen kissa-voileipä-moduuli tiputetaan esimerkiksi katolta, se putoaa puoleenväliin, alkaa vinhasti pyörimään oman akselinsa ympäri ja syntyy antigravitaatiopyörre. Tätä omituista luonnonilmiötä saapuvat tutkimaan kaikkien maiden johtavat fyysikot. Kun he ovat käyttäneet kaikki tutkimukseen myönnetyt avustukset, eli noin 75 miljardia dollaria, he tulevat johtopäätökseen että taivas on yleensä kirkkaalla kelillä sininen. Kissa on jo tässä vaiheessa kuollut ja voileipä homehtunut. Ajattelin että soittaisin Radio Rockin aalloille ja kertoisin oman villin ja viriilin näkemykseni asiasta mutta viime hetkellä peräännyin. Terve järki, joka tosin ei voinut olla omani syystä että, käski lopettamaan leikin sikseen. Vähän jäi tosin harmittamaan. Taas oli oiva mahdollisuus päästä parantamaan maailmaa. Lisää hauskoja juttuja tiedossa, ei täällä mutta jossain muualla piakkoin. Jeps.

muusinuijanukutusTiistai 02.10.2007 00:20

Mika Halvari matkusti mustavalkotelevisiolla ajassa taaksepäin ja kuristi Sinuhe Egyptiläisen kumikettingillä. Tästä aiheutui äärimmäinen känkkäränkkäpäivä, tippu ruisjauhotkin lattialle. Lisää voitte lukea Iltalehden "Turhaa tietoa" -palstalta.

Kohta pitäis lähtee takasin kasarmin seesteisen ilmapiirin pariin. Olen ollut täällä pitkään, aivan liian pitkään. Sotatorvien lailla minua kutsuu 60 cm leveä punkka ja se simpanssinhieltä haiseva alapunkan tyyppi. No offense. Päästäkää minut pois palveluksesta. Istun koneella ja juon viskiä. Hyvää sellaista. Selvinpäin en enää sinne mene, ehei. Viekää vaikka maalle, kalliolle kukkulalle. Moduulisohva saatana. Whiskey on the rocks ilman jäitä. Ulos. Mut hyvää on. Konjakki tekis terää. Partaterää. Formuloita en tänään katso. Äänestämään en mene. Fasistiporoja. Voisin juoda lisää. Jos tulen sinkkiarkussa takaisin niin heittäkää meikäläinen vaikka semmoseen veneeseen. Sellanen lasikuitunen halpahalli-Terhi, vaikka joku 365, sellane ku löytyy jokaselta suomalaiselta mökkisaimaannorpalta. Laskekaa se alas Loimijokea ja sytyttäkää palamaan. Victory or Valhalla. Komea tapa lähteä. Mukavaa elokuvailtaa. Lääkärin määräyksestä. Huolimatta. Soijaa. Ja paljon. Paljon soijaa. Moro.

sittenkin puolen vuoden säkkiMaanantai 01.10.2007 00:52

korjaus edelliseen merkintään. TJ96!
- Vanhemmat »