IRC-Galleria

Akohh

Akohh

a.k.a. Saint Grobian

Selaa blogimerkintöjä

Möngelüdin [mœngzelyd´in] (muin. ala-mong) 1 Hämähäkkien parittelu 2 Neptunuksessa asuva puolivallaton yksinhuoltajarauskujumala (Lähteet: Nykysiansaksan sanakirja, Gummerus 2017)

Muinaisen Thyvenian-kulttuurin (vaikutti 80-luvun alkupuolella Pakistanissa) ihmiset uskoivat että ihmiskunta oli tullut maahan ulkoavaruudesta, Neptunus-nimiseltä planeetalta. Neptunuksesta ihmiskunnan oli karkoittanut rauskujumala Möngelüdin. Thyvenialaiset halusivatkin pitää Möngelüdinin tyytyväisenä jotta hän ei karkottaisi maahan toista Neptunuksen rotua, Voltehaexin [fθolΪ´dy´hägζh´sظφ] verenhimoisia hämähäkki-ihmisiä.

Vain suurta suuta, totesi musta karatevirtuoosi kun tappava avaruustöhnä repi onnettoman puodinpitäjän pään auki josta kauhean iso pipo hyökkäsi ja söi hänet suuhunsa.

Tänään kuunneltua:

Soulgrind - Lost Gardens Beyond The Sunset

Kliseevisa.Perjantai 22.08.2008 02:13

Okei, mun ideani on seuraavanlainen. Oh hi. Tällä kertaa olen mieleni synkissä sopukoissa kehittänyt jotain mitä en ole tainnut ennen tehdä. Visailuohjelman! Vai oonko kehittäny joskus sellaisenkin? Okei, pelin nimi on Kliseevisa. Tai sitten Stereotypiavisa. Stereovisatypia ois viel jännempi. Tai ei jännä mut semmonen erikoinen. Eikä nyt ihan erikoinen vaa sellanen jännä. Pelissä kilpailee kaksi kolmen hengen joukkuetta. Nämä joukkueet koostuvat työkavereista, sukulaisista, koulutovereista, keilaporukoista, partiolaisista, ministereistä, elinkautisvangeista kehitysvammaisista ja sen semmosista tuttujuttuswoheista. Kisaa tulee juontamaan joko Ari "Paska" Peltonen tai kuollut rabbi. En ole vielä päättänyt kumpi on hauskempi. Visan alkubiisi on Billy Idolin White Wedding kamarimusiikkiversiona jonka aikana juontaja tanssii moonwalkia. Joukkueet yksi ja kaksi esitellään. Joukkueet ovat nimeltään Virtsat ja Hiet. Ainakin siinä tapauksessa jos Paska on juontajana. Hiki aloittaa joka kerta koska siinä on vähemmän kirjaimia. Tehtävänannot ovat seuraavanlaisia: Keksikää juoni taidepornoelokuvalle, tai keksikää ja kuvailkaa 80-lukulainen pop-yhtye, tai antakaa nimi 1920-luvun tupakkamerkille. Jokaisen vastaukseen tulee sisällyttää jollakin tavalla 10 kliseetä tai stereotypiaa aina kyseisestä asiasta. Esimerkiksi 80-luvun pop-yhtye: puoli pistettä kustakin vastaukseen sisälletystä kliseestä. Tyyli ja vaatetus: pillifarkut, neonvärit, hikinauhat, sukkahousut ja permanentit. Kaksi ja puoli pistettä. Musiikki: syntikassa vammanen efekti, idioottimaiset rumpufillit, korkea laulu ja nahkatakissa heiluva neekeri musiikkivideossa. Kaksi pistettä. Seksuaalinen suuntautuminen: kaikki homoja. Puoli Pistettä. Jos vastaus sisältää kaiken tämän saa pisteitä 5/5. Molemmille joukkueille annetaan neljä tällaista tehtävänantoa. Eniten pisteitä saanut pääsee finaaliin jossa on pakollinen tupla tai kuitti. Jos he saavat viimeisestä tehtävänannosta puolet tai enemmän oikein he voittamat rahasumman joka on heidän pistesaaliinsa kertaa sata Zimbabwen taalaa. Lopuksi voittajajoukkue puetaan tai maskeerataan tai muuten vaan nöyryytetään viimeisen kysymyksen aihealueen mukaisella tavalla. Esimerkiksi jos viimeinen tehtävänanto on keksiä juoni villistä lännestä kertovaan scifi-kirjaan, puetaan kilpailijat lopuksi cowboy-vaatteisiin ja heille annetaan futuristiset meikkaukset. Mitä helvettiä se futuristinen meikkaus sitten sisältää? En tiiä. Joo ja lopputeksteis sois taas se kamari-Idoli ja juontaja tanssii breakdance-ripaskaa. Loppu.

Tänään kuunneltua:

Chroma Key - Astronaut Down

Elämänsuolasirotin.Lauantai 16.08.2008 02:31

Kappash kheppanaa. Mitäsh te täällä? Ai niin, te ootte joku yleishö ja teitä pitää shiis viihdyttää. Jahash. Katshotaan, katshotaan... olipa kerran... ei äsh. Haluatko miljonäärikshi... ei. Ruplalla viinaa ja kopeekoilla tussua... ei tämäkään shovi. Lopetan nyt shammaltamishen koshka minulla iskee vuoshishadan lashkuhumala. Apua. Kirkhash valo!

Joo suunniteltii tos Peken ja Token (apua) kans pientä saunaehtoota sillai naist.. miest.. toverien kesken. (Apua). Meikäläisen faijan tykönä saunalla pidettäis semmoset koskenkorvakarnevaalit (apua) että oksat pois ja korret görls. Mukaan tulis tietysti (apua)suosikkinne Zyrgi ja naapurin varajeesus Maukka. Saunottais, juotais oikeen perkeleesti ja (apua) tapeltais mutta sanaaka ei puhuttais. Heiluteltas vaan 4,5 litran viskilekaa meikäläisen isäukon naaman edes eikä tarjottas (apua)pisaraakaan. Häijyä! No kyllä sen taas tosin tietää. Loppu(apua)ehtoo menis osapuilleen näin: Toke ja Peke sammuvat jo alkuillasta. Meikäläinen sammuu heti kun oon kuullut kun Maukka alkaa selittämään Zyrgille Jeesuksesta ja pyhästä (apua) Pietarista. Maukka sammuu heti kun se on saanut selitettyä Zyrgille Jeesuksesta. Sitten Zyrgi juo meidän kaikkien (apua) loput viinat, lähtee polkupyörällä Loimaalle ja herää seuraavana aamuna smokki päällä New Yorkista. (Apua). Ja kenelläkää ei oo kivaa. Paitsi Zyrgillä. Tämä tilaisuus on pakko järjestää! Rahallista apua kaivataan, maksaa se pontikkakin.

Tänään kuunneltua:

Jag Panzer - Cold
Hiljaa! Ulos! Ulos ja hiljaa! Hiljaa ja ulos! Ulos ja ulos! Hiljaa ja hiljaa! Ulos ja hiljaa ja ulos! Hiljaa ja ulos ja hiljaa! Hiljaa ja hiljaa ja hiljaa! Ulos ja hiljaa ja hiljaa ja ulos! Snäki maistuu... vittu meinasin kirjoittaa "sänki". Ei saakeli, näin tos pikkasen kirkkaita visioita taas. Näin näyn tulevaisuudesta jossa jokaisen ihmisen olkapäällä istuu kahden tuuman mittainen lemmikkitorakka. Tämä lemmikkitorakka on koulutettu säätelemään pienen pientä laitetta joka sijaitsee jokaisen henkilön niskassa. Tämä laite taas säätelee henkilön elimistön kofeiinitasapainoa. On se jännä katsoa mitä tulevaisuus tuo taas tullessaan, eikös? Huomenna onkin sitten taas kansainvälinen savuavan lumen päivä. Höyrykoneet tanssivat pitkin katuja yhtenä kulkueena ja soittavat perverssejä kansansävelmiä. Pillien vislaus ja läkkipellin kolina kaikuu syrjäkujille asti reilusti yli puolenyön. Lähestulkoon jokaiseen kadunkulmaan viritetään koju jossa myydään rihkamaa apetta kaipaaville. Pensassaksia myyvät koboltinsiniset sähkökaapit ja persikkatahnaa kaupittelevat käärmepäiset shamaanit kerääntyvät yhteen ja erikseen ansaitakseen vuoden hasisrahat tyhjäpäisten kääpiöturistien kustannuksella. Tasan kello 23 naapurikaupungin pormestarin avustajan lomittajan kaima pitää puheensa aukiolla keskustorilta 4 km länteen. Jokavuotiseen perinteeseen on sisältynyt että puheessa pitää selittää ympäripyöreästi ja sangen värähtelevästi mistä savuavan lumen päivä on saanut alkunsa. Kuulemme jälleen uuden version siitä miten kehnokuntoinen katinkullankaivaja kukkaiskansannousun kurjiin aikoihin kalautti kirveensä kilon punnukseen ja mursi varpaansa. Siltä seisomalta, tai pikemminkin istumalta, hän päätti perustaa sille paikalle nakkikioskin jossa myytäisiin hiekkaa ja astutustarvikkeita. Siitä sai alkunsa jokin aivan muu kuin savuavan lumen päivä mutta yksityiskohtia kohti kangistuminen aiheuttaa vakavan yksityiskohtaisuuskangistumisen joka ei ole hyväksi edes kaikeista kieroutuneimmalle venyttäjälle pennin. Nivelreuma sitten onkin aivan eri pallokaukalo. Vasaroin itseni nyt kuntoon jotta voin mennä juttelemaan yhden miehen kanssa yhdestä hevosesta. Sitten kun laulan sianpääsinfonian, ampukaa minua singolla. Kerron lisää sitten kun ette enää halua kuulla enempää.

Tänään kuunneltua:

Saratoga - Buscando El Perdón

Tomatofudge Inc.Tiistai 12.08.2008 03:12

Morjensta. Homman nimi on Hammond. Eiiiiii ku juu. Tos tulin äskön pikku prenuis kotopuoleen, ovesta sisään astuessa havahduin ja aattelin et "Ei helvetti, ei tää oo Koden kämppä!" Sitten tajusin. Onkohan tullu taas viime aikoina tullu hengailtua Koden pornografialuolas vähä turhan usein?
Nyt on kyl asiallinen meininki...

Tänään kuunneltua:

Lugathur - The Signs Of Eternal Winter
Huomenia. Eilinen keikka meni melko jees. Saavuttii pelipaikalle siinä kolmen jälkeen ja soittoajaks ilmotettiin klo 18. Noh, lykkäsivät meitit sitte pääesiintyjäks ja soitettiin sittenki vasta yheksän jälkeen. Noh, porukka tuntu tykkäävän. Ja jos yksikin katsoja tykkää nii se on jo plussaa. Lähettiin sitten siinä vähän jälkeen yhentoist ajeleen takas Loimaalle, perillä vähän puolenyön jälkeen, pikakännit, Venttiin ja kotio vetään vittu päähän ja nukkumaan. Semmosta. Hyi vittu että on kuivaa tekstiä. Alkaa janottaa kun lukee tätä. Tai sit se johtuu orastavasta krapulasta. Joo mut en jaksa kirjottaa enempää, kattellaa joskus seuraavassa kaksoiselämässä. Heippa.

Tänään kuunneltua:

Wolfnacht - PÃ¥ Vikingtog
Päivää. En ymmärrä itsekään miksi olen hereillä tähän aikaan. Heräsin jo 8:34. Nukkumaan menin kolmelta. Yleensä yöunet on joko alle tunnin tai yli kahdeksan. Omituista. Eilenehtoolla vinksahti taas päässä. Päätin väsätä itselleni iltapalaa, ladoin lautaselle vihreitä oliiveja, raejuustoa ja punajuuriviipaleita. Sitten kuorrutin koko sotkun paloöljyllä ja siitä tuli totaalisen syömäkelvotonta. No en sitten syönyt iltapalaa. Paloöljykuorrutus vaikutti silloin hyvältä idealta mutta jälkeenpäin ei. Jees, kävin äskön Loimaan Silkkipainos winettämässä taustakankaasta ja jakamassa kreatiivisiä mielipiteitäni siitä sun tästä ja vähän toisestakin. Noh, lauantaiaamuks lupas olla valmis. Tiukille vetää. Keikkaa edeltävä stressi painaa jo, heh, puhun kuin olisin joku suuriki tähti. Tähdet on nysvöille, mä oon aurinko. Poltan teidät, mutta ensin kuorrutan teidät paloöljyllä. Ei helvetti tätä meininkiä...

Zombie sanoo:
kävinköhä viimeksi suihq:ssa maanantai-iltana vai tiistaina päivällä
Hahko sanoo:
mikä päivä nyt on?

Tänään kuunneltua:

Helloween - Never Be A Star

Nonstoprepeatilla absurdiumiaTiistai 05.08.2008 01:40

Olette piilokamerassa, kääntäkää housunne ylösalaisin ja vaikuttakaa erityisen hämmentyneeltä. Siis käsittämättömän hyvää huomenta. Savitiilien yhteenhankaamisesta aiheutuva neuroottinen rahina saa käteni hikoamaan ja aiheuttaa minulle sedimenttisen apupyöräkliimaksin. Vain hitaat selviävät kun nopeat juoksevat karkuun. Olette piilokamerassa, juoskaa. Juoskaa hullun lailla paikkoihin joihin vain Suomen pankkibyrokratia on kävellyt läskipohjakengillä. Kipu tuntuu korvissa asti vihlovana ujelluksena joka suoltaa porkkanankuoria ja runoutta kuin isoisoisä purppuraa. Näin kääntyi kaurahattujen maailmannäyttely puhtaaseen ja kursailemattoman pönäkkään anarkiaan kun suuri heimopäällikkö tempaisi lannevaatteestaan kookospähkinästä tehdyn tikarin ja alkoi perkaamaan antiikkista käkikelloa, luullen sitä miekkavalaaksi. Koska en pidä tummaihoisista naisista, en pidä asumisesta ulosteesta rakennetussa majassa enkä myöskään pidä kärpästen syömisestä. Mutta kärpästen yhteistyötä ei voi missään nimessä aliarvioida ellei ota huomioon kaikkia niitä käyttötarkoituksia joita yksinkertaistetulle ja pelkistetylle nojatuolille voi keksiä. Ruoste kertyy tapetteihin ja siat ruuvataan irti seiniltä kun tulee se päivä jolloin aurinko paistaa kasvojesi läpi suoraan takanasi olevaan raatokukkapenkkiin. Kuudella sormella siunattuja tulevat olemaan ne joiden selkää pitkin vesi valuu ylöspäin ja vain ja ainoastaan ylöspäin. Kadotukseen tuomittuja ovat ne jotka kuuntelevat pää kaasu-uunissa sitä kuinka naapurin helakanpunainen leskirouva kiroaa mustavalkoisia visioitaan. Silinterihatulla pahoinpideltäköön ne heiveröiset maskotit jotka pudotessaan veteen kastuvat vain toiselta puolelta. Unohdettakoon itku ja hammastenkiristys vain niissä tilanteissa joissa kaskujen kertominen on eloonjäännin kannalta välttämätöntä. Verilöyly niille jotka veressä kylpevät... LIFE IMITATING ART IMITATING LIFE IMITATING ART IMITATING LIFE IMITATING ART IMITATING LIFE IMITATING ART IMITATING... ME!

Tapettuaan ja raiskattuaan tuon prostituoidun, Antero tajusi että olikin juuri tappanut ja raiskannut transvestiittihuoran. Anteroa oksetti. Tämä maailma oli todellakin sairas, sairas paikka.
Jou, lähex mun kanz dokaa vkoloppuna?!? Niin elikkä morjens. Tänään on perjantai, teille pitkäperjantai. Silloin kun on pitkäperjantai niin se on teille ihan tavallinen perjantai. Ja silloin kun on perjantai, elikkä esimerkiksi nyt, se onkin mulle tiistai. Joillekin se on torstai. Helppoa eikös? Elikkä mitäs näin tiistain aamutuimaan keksisinkään teitä ärsyttääkseni? Voisin absurdoida taas vähän sitä sun tätä niinkuin yleensä teen, mutta ei oo ihan sellanen fiilis nyt. Nyt on semmonen sy-fiilis. Ehkä vähän myös pedo-fiilis. 9.8. elikkä kansankielellä ilmaistuna ens lavvantaina kerääntykää, kokoontukaa, rullaantukaa ja vaikka vittu kasaantukaa sankoin massoin ja sangoin Turkuun Ojisrockin festivaalinurmikoille. Siel on ainaki semmosia bändejä ku Varissuo, Rendez-Vouz ja ehkä The Bluesbakers. Niin ja tietysti Loimaalainen pahamaineinen tärykalvoja halkova kehnonlainen pomppuprogeorkesteri nimeltä Thyven. Ties mitä homoja siinäkin soittaa... Refleksit: erinomaiset. Kuulovaurio: pysyvä. Jätän tän teidän pohdittavaks... raumalainen häkäpönttöpolkupyörä ja naskaliakselit perkele. Kuittaan. Loppu.

Tänään kuunneltua:

Amon Düül II - The Return Of Ruebezahl

UltraäänirautaTiistai 29.07.2008 02:23

Ehtoota. Taas pientä taukoa kirjoittamisesta. Noh, koitetaan nyt ottaa Karjala takaisin oikein toden teolla. Hyvillä ja pahoilla teoilla. Viime viikosta en muista yhtään mitään, muisti palailee pitkospuitpätkittäin vasta tosta perjantaiehtoopäivästä. Lauantaina oltiin Karmarockis, tyhjäntoimitin kuskin virkaa ominaisuudessani, raggarit makso meitsille liput ja pariin otteeseen safkat. A-OK. Kai se jossai Harjavallas oli tai jotain? Takasin Humppilan Mäzniggaburgerin kautta, Yön Timo (tunnettiin reissun aikana myös nimellä Yön Navigaattori, Yön Nuokkuja, Yön Välikuolema sekä Yön Kynäteline) otti lepiä koko matkan ja vähän vielä pitempäänkin. Hieno reissu kaikin puolin, ens vuonna uusiks. Ainoa huono puoli on se että siihen on vielä vuosi. Jees, sunnuntai meni taas niinkuin sunnuntait aina, Habibin terassilla ja Kodella leffoja katsellessa. Tänää olin, yllätys-yllätys, töissä. Kuus tuntia pyörittelin kaivurin puikkoja, sitte alko kyllästyttää ku Radio Rockilta tuli jotai paskaa poppia ja läksin kotio. Eipä ole juuri muuta tapahtunut. Vittu että tuli paskaa tekstiä. Anteeks. En saa. No en niin. HILIJAA!!! Työnnä tulitikku silmään niin näet ylimääräisiä kolmioita! Täs ois, käänsin Härkäpakarista yhden askin Spiderman-metripurkkaa sulle ku toimitat kuskin virkaa! Valtterille kaks kaljaa ja Muumipappa tarttee ampua! KALAKSIT RÄJÄHTÄÄ!!! VITTU!

Tänään kuunneltua:

The Moody Blues - Nights In White Satin