IRC-Galleria

Heinäkuun ensimmäinen yö. Olin menossa kotiin, mutta ulkona oli niin kaunista että oli pakko jäädä vähän kiertelemään. Oli ihan melkein päivänvaloisaa, ei oikeastaan ketään missään, maailma raukea, tosi hitaalla. Rauhallisen viileää, takitta ajellessa tuli vähän kylmä. Ajoin Tammelantorin halki, Aaltosen puiston poikki, Kalevan puistotietä Sampolan risteykseen ja ylös Kalevan kirkon mäelle. Istuskelin hetken siinä tiellä ruusupuskan vieressä, näkyi kivasti Itsenäisyydenkadulle ja miksikä se nyt haarautuu. Maailma tuntui niin raukealta, ihan kuin aika ei olisi jaksanut tai välittänyt kulkea eteenpäin. Jossain kulki aina joku, mutta se oli niin yksittäistä ettei sillä ollut merkitystä. Valtaosa oli sitä raukeutta. Päivän hiljaa valjetessa ja herätessä raukeus vetäytyy sivuun ja liikkeestä, tapahtumisesta ja ajan kulumisesta tulee valtaosa. Voisin nukkua sen ohi.

"Jäniksiä voi nähdä hyvin yllättävissä paikoissa", näin siellä kirkolla. Ilmestyi jostain pusikosta ja loikki ihan editseni, jäi toviksi syömään ruohoa siihen kymmenen metrin päähän, ja loikki sitten pois sellaista kaivuutyömaasiltaa pitkin. Ja lokit piti kauheaa meteliä, miten ne aina vaan valvoo, kun muut nukkuu? Varpunen alkoi laulaa kello 4.04, talitintti kello 4.05. Mutta ehkä ne meni takaisin nukkumaan, kun hiljeni vielä kokonaan.