IRC-Galleria

Blogimerkintä

« Uudempi -

Another Murano party..Lauantai 01.12.2007 18:17

Ihanaa ihanaa! Joulukuu aluillaan tunnelma minne tahansa meneekin sen mukainen. Argyle Streetille on saatu joulumarkkinat pystyyn, vielä tosin vähän kaipailen siitä jäätä Enochin aukiolle:D. Nevermind, kuitenkin enää kaksi viikkoa että pääsee suomen jäille luistelemaan^^.

Enpä voi sanoa että kauheasti kaikenmoista olisi sitten viime kerran tapahtunut, mutta ainakin viime viikolla pääsin taas pitkästä aikaa tuulettumaan, Kittinkin sai suostuteltua Cathouseen kun sen uusi poikkis sattuu olemaan entinen rokkari. Oli tosi hauska ilta, ei voi valittaa, ja kun Sergiokin on tosi rento ja hauska tyyppi, ilman sitä Kitti olisi varmasti valittanut paikan tunnelmasta ja musiiikista paljon enemmän:D.

Mun kahdessa tutoriaalissa on tyttö jota en vain siedä. Yleensä yritän olla muodostamatta mielipidettä jostain ketä en tunne, mutta tämä tapaus vaan käy hermoille. En ole kertaakaan kuullut sen suusta mitään kiinnostavaa mutta silti suu käy jatkuvalla soitolla, paitsi silloin kun pitäisi keskustella itse viikon aiheista. Vaikuttaa niinkuin hän yrittäisi olla jotain muuta kuin on, ja vaativan jatkuvasti ihmisiä ympärilleen, mutta tietysti vain niitä oikeanlaisia ihmisiä, muita saa katsella nenänvartta pitkin. Okei, mä olen yksi niistä joita se katselee halveksuen, mutta mua lähinnä naurattaa miten se on yliopiston toisella vuodella ja silti on niin lapsi, että ajattelee omaavansa oikeuden tuomita ihmisiä ulkonäön perusteella (tai millä perusteella tahansa). No, viime torstaina sitten tulin keskustaan asti yhden toisen tytön kanssa samasta seminaariryhmästä ja ai kun oli ihanaa huomata etten ole ainut näiden ajatusteni kanssa. Se aloitti lauseen: " You know this one girl in our seminar..." ja tiesin heti mistä oli kyse:D.

Kitti törmäsi viikolla yhteen kaveriin johon ei olla törmätty ainakaan kuukauteen ja saatiin sitten kutsu sen luo illanviettoon. Catie asuu edelleen Muranolla, se on nyt yksi niistä ihmisistä joilla on kunnia tulla käskyttämään musiikkia pienemmällä tai lopettamaan bileet jos joku kanssa-asuja sattuu ilmoittamaan respaan.:D Eipä siinä mitään, kuulemma niillä on "töitä" vain neljänä viikonloppuna vuodessa ja siitä hyvästä ja asua halvemmalla että onhan siinäkin hyvät puolensa. No, avattiin ensimmäinen viinipullo. Avattiin toinen viinipullo ja alettiin miettimään että vielä kerkeäisi hakemaan pullon lisää. Ostettiin kaksi. Ja sitten yllätyksenä Sergio olikin tuonut myös pullon Sangriaa:D. Siinä hyvissä pössiksissä käytiin aivan uskomattomia keskusteluita... politiikasta, keshitysmaista, lapsityövoimasta, kapitalismista, Afrikan maista ja niiden uskomuksista, noitavainoista, ja lopulta, kilpikonnista:D. Päädyttiin siihen että minä ja Kitti hankittais kilpari mutta sitten tuli vähän eripuraa sen koosta. Mä haluan ison mutta Kitti pienen. Ehkä jostain voisi löytä sellainen sopivan keskikokoinen:D.
Alakerran väki oli jo pariinkin kertaan käynyt meitä kutsumassa sinne, joten päätettiin käydä katsastamassa paikka. Oli hauska ilta ja mukava jutella uusille tyypeille, ainut virhe minkä tein, oli koskea siihen vodkaan jota oli joka puolella:D. En minä kai nyt mitään kovin tyhmää tehnyt, mutta kyllähän sen tietää mitä se tekee muistille. Sellaisia pieniä aukkoja että miten on päätynyt mihinkin tilanteeseen, esim mua päätä pidempi tummaihoinen mies tarjoamassa mulle yöpaikkaa ihan hyvää hyvyyttään, keskustelu 18 vee pisamanaamaisen pojan hammasraudoissa kanssa vessapaperirulla-kokoelmasta... ja tottakai tämä jo (ilmeisesti) tavaksi käyvä keskustelu kolmenkimpoista:D. Sellasta.
Lopulta tultiin taksilla kotiin joskus neljän maissa, ja Sergio unohti reppunsa taksiin jonka perään sitten soiteltiin ainakin tunnin verran.

Nyt pitäisi vielä ottaa itseään niskasta kiinni ja saada ne esseet tehtyä ettei jää viimeisille päiville. Tavoitteena on edelleen saada taidehistorian essee palautettua ennen lomaa vaikka deadline on vasta 10.tammikuuta. Tosiaan kun se yksi ainut säälittävä koe on 7. päivä ja sitten vapaata melkein kolme viikkoa ennenkuin luennot alkaa... Oh well, shit happens.

Pusuja xxx

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.