IRC-Galleria

voi että..Sunnuntai 12.07.2009 00:49

mua ärsyttää toi yks austraalialainen lihapulla. : ((((

isä...Perjantai 10.07.2009 21:10

Nimeni on Chris,
Olen kolme,
Silmäni ovat turvoksissa.
En näe.

Minun täytyy olla tyhmä,
Minun täytyy olla paha,
Mikä muukaan olisi voinut,
tehdä isän niin vihaiseksi?

Toivon että olisin ollut parempi,
Toivon etten olisi ollut ruma,
Sitten ehkä äitini,
Haluaisi vieläkin halata minua.

En voi tehdä väärin,
En pysty puhumaan ollenkaan,
Tai muuten olen lukittuna ylhäällä,
Koko päivän.

Kun olen hereillä,
Olen aivan yksin,
Talo on pimeä,
Väkeni ei ole kotona.

Kun äiti tulee kotiin,
Yritän olla mukava,
Niin ehkä minä saan vain,
Yhden selkäsaunan tänä iltana.

Kuulin auton,
Isä on palannut,
Charlien baarista.

Kuulen hänen kirouksen,
Nimeni on sanottu,
Painan itseni,
Seinää vasten.

Yritän piileksiä,
Hänen pahoilta silmiltään,
Olen niin peloissani nyt,
Alan itkeä.

Hän löytää minut itkemästä,
Kutsuu minua rumilla sanoilla,
Hän sanoo, että on minun vikani,
Että hän kärsii töissä.

Hän läimäyttää ja lyö minua,
Ja huutaa minulle enemmän,
Pääsen vihdoinkin vapaaksi,
Ja juoksen ovelle.

Hän on lukinnut sen jo,
Ja minä alan karjua,
Hän ottaa minut kiinni ja heittää minut,
Kovaa päin seinää.

Minä putoan lattialle,
Luuni melkein murtuneena,
Ja minun isäni jatkaa,
Enemmän huonoja sanoja.

'Olen pahoillani!', minä huudan,
Mutta se on nyt liian myöhäistä,
Hänen kasvonsa on kieroutunut,
Käsittämättömäksi.

Se kipu ja loukkaantuminen,
Uudelleen ja uudelleen,
Hyvä Jumala, armahda minua!
Lopeta se, kiltti!

Ja hän viimeinkin lopettaa,
Ja suuntaa ovelle,
Sillä välin kun makaan siellä liikkumattomana,
Loikoillen lattialla.

Nimeni on Chris,
Olen kolme vuotias,
Tänään isäni,
Murhasi minut.

Ja sinä voit auttaa,
Jos luet tätä,
ja et ohita.

Minä rukoilen sinun anteeksiantoaisi,
Sinun olisi pitänyt olla,
Yksi sydämetön henkilö,
Jos ei vaikuta sinuun,
Tämä runo.

Ja koska sinä OLET vaikuttunut,
Tee jotain sille!
Kaikki mitä pyydän sinua tekemään,
On siirtää tämä eteenpäin!

JOS SINÄ OLET LASTEN PAHOINPITELYÄ VASTAAN!
Lähetä tätä 'Isä ... se sattuu'

Jos et lähetä tätä kenellekkään kenet tiedät

Niin silloin oletettavasti et välitä lasten pahoinpitelystä.

Ensiksi minä luulin tätä vain ketjukirjeeksi
Ja en aikonut lähettää tätä eteenpäin,
Mutta nyt tajusin että tämä on tärkeä tilanne.

Ainakin viisi lasta jokainen päivä kaikkialta maailmasta kuolee lapsipahoinpitelyn takia.

ai paska!Maanantai 06.07.2009 02:43

sattuu jolkoihin ja perseeseen ylikovaa!!! <--- oon näköjään alkanu puhuun vaasaa. mut siis tosiaan tulin noin tunti sitten mökille tuulian, petterin, alexin ja tillin kans. meillä on sellanen 200 kilsan pyörälenkki nyt takana. huhhuh. OLI YLÄ JA ALAMÄKIÄ sekä kirjaimellisesti että kuvainnollisesti! hyvä kun pystyy istuu.. aih. OLI IHAN SIKA HYVÄ REISSU!!! aijai!

Parhaita!!:

-"ELÄMÄNI AAKKOSET SYDÄMEENI KIRJOITIIIIIIIIN! ABC!!!!"
- ns. väliraportit :DDDDDDDDDDDDDDDDD
- ABC- huoltoasemat
- valokuvat
- kaikki läpät :DD
ja ihmiset :DDD <33

nyt yritän raahautua syömään kakkua viereiselle mökille!! :DD

ainiiiiiin! lensin puskaan!! :DDD

tuulia laulaa..Keskiviikko 01.07.2009 05:20

.. "niin katoaavaa, on voimat ihmisen vain HUULI puhaltaa" :DD

antaa palaa vaan : )Perjantai 19.06.2009 17:02

1. Kuka olen?

2. Pidätkö minusta yhtään?

3. Milloin tapasimme ekan kerran ja missä?

4. Mikä oli ensivaikutelmasi minusta?

5. Oletko yhä samaa mieltä?

6. Minkälaiseksi luonteeksi kuvailisit minua?

7. Jos saisit antaa minulle jotain, mitä antaisit?

8. Kuvaile minua yhdellä sanalla

9. Uskallatko laittaa tämän päiväkirjaasi ja katsoa mitä mieltä minä olen sinusta?

aloitin siis autokoulun tänään.Maanantai 08.06.2009 21:33

siinä oli mun vapaa kesä :s :D

KIITOS MÖTLEY! :)<3Maanantai 08.06.2009 15:28

oli hieno keikka ! vaikka meinasinkin kuolla ja niin meinas moni muukin :DD
KIITTTIIII myös niille jotka oli mun kans siellä hengaaamaas :)

kiitti moi :)Perjantai 05.06.2009 17:16


KETÄ/MITÄ SINULLA ON?

onlinessa mesessä? - 9
ikävä? - hanoi aikoja :D
taskuissasi? - ei oo taskuja
hiuksissasi? - paskaa varmaan.
Huoneessasi? - mummu

OLETKO?

ihastunut? - en mä kyl oo
kipeä nyt? - enn
lyönyt/läppäissyt vastakkaista sukupuolta? - juu, pikkuveli<3
särkenyt jonkun sydämen? - enn kai oo
katunut jotain tekoa viikkoja? - juu

ONKO?

joku ihastunut sinuun? - kertokaa te
joku särkenyt sydämesi? - no ei
joku ystäväsi pettänyt sut? - no on
joku kehunut ulkonäköäsi? - no on
ollut mukava päivä? - no ei kyllä oo
sulla paljon kavereita? - riittävästi on :)
joku lyönyt/läppäissyt sinua? - on kai :D
kivaa? - noo ei

MILLAINEN/MILLAISET?

sukat sulla on? - ei ole
hiukset sulla on? - ruskeat
kynnet sulla on? - pitkät kai
laulutaito sulla on? - ihan jees
kielitaito sulla on? - hyvä on
ripset sulla on? - tummat
todistuksesi on? - emmätiiä
silmät sulla on ? - tummanruskeet

OLETKO?

1. Oletko jutellut tänään tytölle/pojalle johon olet ihastunut? - no en kun en oo ihastunu
2. Oletko tajunnut tänään jotain uutta? - en
3. Oletko tänään puhunut exälle? - en
4. Oletko kaivannut tänään jotakin? - en

VIIMEISIN HENKILÖ:

5. Joka makasi sängyssäsi? - mun mummu -.-
6. Joka sai sinut itkemään? - jaaa
7. Jonka kanssa menit viimeksi leffaan? - jaa ku muistais
8. Jonka kanssa menit shoppailemaan? - mamma
9. Kenen kanssa olit suihkussa? - yksin
10. Joka sai sinut nauramaan? - äiti :)
11. Joka sanoi sinulle rakastan sinua? - mamma
12. Joka laittoi sinulle viestiä joku yö? - mamma

YLEISTÄ:

13. Lempipaikka? - mökki <3
14. Tatuointeja? - noup
15. Mitä pelkäät eniten tällä hetkellä? - en mä oikeen tiiä . :D
16. Missä haluat mennä naimisiin? - kirkossa?
18. Pitääkö kukaan sinusta? - enpä usko
19. Tykkäätkö olla ihmisten kanssa? - toki
20. Oletko yksinäinen tällä hetkellä? - en
21. Laulu joka soi päässäsi tällä hetkellä? - mötleyn on with the show
22. Oletko ollut radiossa/tv:ssä? - monesti
23. Oletko ikinä pitänyt henkilöstä joka on kohdellut sinua huonosti - oon
24. Mikä laulu muistuttaa sinua ihastuksestasi? - no jaa jaa
25. Mitäs sinulla on päälläsi tällä hetkellä? - yöpaita :D
26. Nimeä 6 asiaa jotka teet päivittäin? - pesen hampaat, syön, oon koneella, puhun, käyn suihkussa, nauran
27. Paljonko sinulla on rahaa tällä hetkellä? - 80 euroo
29. Kuka sai sinut rekisteröitymään galleriaan? - mummon naapuri.. :DDD
30. Millä sivuilla surffaat eniten? - galleria, facebook, gmail :D
31. Onko sinulla kasveja huoneessasi? - on yks :D

vastatkaa murutt :)<3Perjantai 05.06.2009 16:56

1) Jos tulisin halaamaan sinua, juoksisitko karkuun vai halaisitko takaisin ?
2) Jos itkisin, mitä tekisit?
3) Jos tulisin nukkumaan viereesi, työntäisitko minut pois vai antaisitko minun nukkua kanssasi ?
4) Jos olisin hyppäämässä kuolemaan, mitä tekisit tai sanoisit ?
5) Jos pettäisin luottamuksesi, saisinko anteeksi ?
6) Jos olisin surullinen, piristäisitkö ?
7) Jos piristäisit, niin miten ?
8) Jos sanoisin " rakastan sinua ", mitä sanoisit takaisin ?
9) Jos lisäisit tämän omaan päiväkirjaasi, voisin vastata myös sinulle<3

niin?Keskiviikko 03.06.2009 20:33

Aiotko viettää hetken kanssani kesällä 2009 ?

lisää tämä päiväkirjaasi ja
katso kuinka moni aikoo olla
kanssasi kesällä 2009.