IRC-Galleria

Taas yksi päivä ohi. Taas yks sellainen ettei oikeastaan hirveästi ole saanut aikaan mitään, tai korjaan, saanut aikaan sellaista mitä tahtoisi.
Onneks saa olla koulusta poissa viikon. Meillä on it-viikko eli periaatteessa ei lomaa mutta vähän niinku kuitenkin. Itsenäistä työskentelyä. Niinpä niin ja joopa joo.
Mahtavaa että huomenna on vielä se päivä kun kaikki tuntuu olevan just vasta edessä ja ihana auvoinen viikko ilman sen suurempaa stressiä häämöttää edessä.
Oon ihan kamala stressaaja. Kaikki mun koulukaveritkin, jotka oon tuntenut viime elokuun lopusta asti tuntenut alkaa ymmärtää mun sieluni syvyyksiin..Eli siis että otan pulttia ja sit kun vielä otan (mikä tapahtuu aika usein) niin sit muuten mennään ja kovaa. Huoh. Mulla oli sellainen vaihe tässä vähän aikaa sitten (ehkä noin vuosi) että osasin oikeasti ottaa vähän rennommin. Tai sit vaan meni ehkä niin huonosti että oli pakko luovuttaa. Vaikka vihaan luovuttamista. Vihaan tyytymistä. Se etten pysty enää tanssimaan, on pahinta minkä nyt tällä hetkellä tiedän. Se että mun tosiaan on ollut annettava periksi ja nöyrryttävä jonkun ulkopuolisen muhun kohdistuvan voiman vuoksi on ollut ihan kamalaa. Ja aina kun näen tanssia telkkarista tai jostain muualta, mut valtaa sellainen tunne mitä en voi kertoa.
Kaipaan sitä niiiiiiiiiiin paljon.
Oon myös miettinyt sitä kuinka paljon yleensäkin liikunta merkitsee. Mulle se on aivan ehdotn itseni hyväksymis juttu, jota ilman oon onneton ja vihaan itseäni. Niinku nytkin kun en ole päässyt näiden nivelsiteiden takia minnekään muuta kuin vähän puntteja nostelemaan, tunnen vaan olevani ihan tosi huono. Tosi tosi huono.
Kaikki jotka mut ja historian tuntee, varmaan miettii vaikka mitä nyt.. Ja ihan totta se on, miettikää vaan, ette te siinä väärässä ole.
Tuleekohan mun elämään joskus jotain sellaista joka tekee mulle yhtä hyvän olon kuin liikkuminen?
Kirjoittaminen helpottaa ja ainakin puran näitä tuntojani jotenkin muuten kuin rähjäämällä tuolle toisella joka telkkaria tuolla kattoo..Se on maailman ihanin ja rakkain. Joskus se vaan saa kestää aika paljon..mutta sitä se välittäminen on, puolin ja toisin.
Kai voisin jo lopettaa..
Parempia liikuntaolosuhteita odotellessa..
-Anu-

Tää on kyllä niin kummallista. Veljeni, jota olen ja pidän ikuisesti ja aina pienenä ja ihanana pallerona, auttoin minut seitsemän vuotta vanhemman isosiskonsa internetin ihmeelliseen maailmaan. Jussi todella laittoi nää mun kuvat tänne ja käytännössä teki kaiken muunkin, koska olin itse ihan pihalla..heh. Eli myönnetään, en ole mikään paras koneen käyttäjä tässä maailmassa. Riittää kun sähköposti aukeaa, ainakin melkein.
Tosi ihanaa olla kotona Keski-Suomessa, kun nykyään enää tulee harvoin käytyä täällä. Sekin on niin hassua, kun oon aina ollut tosi koti-ihminen ja nää ihmiset täällä on niin tärkeitä mulle.. Mutta meillä J-P:n kanssa menee sit varmaan siellä Tampereella niin mukavasti ettei aina ehdi lähteen tänne.
Ihan hyvää kuuluu, koulussa on jopa ollut kiinnostavaa ja oon välillä kokenut olevani hyvä tyyppi. Harmittaa ihan pirusti kun en ole päässyt treenailemaan kohta kolmeen viikkoon. Nivelsiteet pamahti combatissa ja niitä sit olen tässä potenut..niiiiin tuskaista.
Mitäs muuta..Ehkä tää päiväkirja merkintä ei ole nyt kovin hyvä, mulla on jotenkin niin paljon juttua etten tiedä mitä kirjoittaisin. Niin no ehkä sen vois tietenkin sanoa, että saatiin Sapun kans uusi kone ja netti sinne Tampereen kotiin, joten mua sitten varmaan näkeen täällä sentään joskus.. :)
Mahtavaa olis kuulla kaikista vanhoista kamuista..teitä on niin ikävä.
Tänään on lettupäivä, äippä paistaa niitä. Nam. Kotona on muuten aina ruokaa!!
Tässä tää varmaan nyt on, kirjoittelen taas. ¨
Olkaa rauhassa ja menkää lenkille! :)
-Anu-