Tylsää yksin yössä ulvoa, vaikka tie on edessä.
Ei voisi olla selvempää, kuin ottaa askel ja ajaa pois.
Suoraan eteenpäin hän kulkee, suoraan eteenpäin.
Pohjoisen tuulet häntä kutsuu, ja hän lopulta itkuun raukeaa,
ei voi tänne jäädä ilman toista kehoaan, elämän tuuli on laukeaa.
Pitääkö meidän enää kärsiä, erosta kaukaisten kaupunkien,
erossa olla ja tuntea se rakkaus mikä välillä paistaa,
mutta välimatka sitä vain kiistää.