IRC-Galleria

Annie___`

Annie___`

hämmentynyt

KuumehoureissaKeskiviikko 15.04.2009 14:37


Eilen nousi kuume ja kauhee vatsatauti. No mie urheasti olin kahteen asti töissä ja ajelin sit kotiin, jossa makasin kaks tuntia puoli kuolleena. Oli pakko saaha jotain lääkettä ja ruokaa, vaikka olo olikin mitä oli. Ajattelin että jos olen lähössä yksin Indonesiaan (jossa minun tuurilla makaan malarian kourissa ainakin kerran) niin minun täytyy sielläki selviytyä ilman apua, eli nytkin piti hakea omat lääkkeeni ja sillä siisti. Olen maailmassa omillani ja hyvä niin.

Kävin apteekissa ja kaupassa ja pääsin turvallisesti kotiin. Sain rohtojen avulla kuumeen laskemaan hetkeksi ja illalla nukahin kymmenen aikaan. Kuume nousi kuitenkin yön aikana ja jossain kuumehoureissani aloin pelätä päälläni olevaa peittoa. Sain jostain päähäni, että jos peiton reuna koskettaa kasvojani, niin pienet ihmiset ajavat hevosvankkureillaan peittoa pitkin leuan päälleni ja siitä sit suussa sisään. Niinpä heitin peiton pois päältäni ja hytisin puol kahteen asti, jolloin vatsa oli niin kipiä, että oli pakko oksentaa "oman käden kautta". Sen suuremmin erittelemättä, viikon ruokalista tuli ulos.

Aamulla harkitsin töihin lähtöä, mutta kehoni oli eri mieltä. Sit vaan soittamaan työterveyshuoltoon, osastolle ja koululle - sain ainakin kaksi päivää sairaslomaa, katsotaan miten käy. Tällä hetkellä pystyn istumaan. Se on ennätys, koska aiemmin aamulla vatsani ei kestänyt kuin selinmakuu asennon ja seki teki aika tiukkaa. En kyllä tykkää olla kipeä ja hieman huolettaa miten se minun pikku koululainen nyt selviää, ku mie makaan vaan raatona kotona.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.