IRC-Galleria

minusta on epäreilua, että joudun jakamaan kaikkein tärkeimmät ja rakkaimmat aina muiden kanssa.

lähtö: perjantai 4.7.008 kello 14.38 sodankylä

saapuminen: lauantai 5.7.2008 kello 18.50 pieksämäki

eli matka-aika: 1 d 4 h 12 min

kilometrejä kahden päivän road-tripille kertyi 1045,7 kilometriä

1. välilasku: raahe

2. välilasku: alavus

3. välilasku: tuuri, keskisen kyläkauppa

matkan varrella pysähdyttiin ja mentiin ohi myös monista muistakin eri paikoista, mm. :
rovaniemi, oulu, kokkola, övi, yli- ja alahärmä, lapua, soini, multia, jyväskylä sekä hankasalmi

enemmän matkasta tarinointia sekä kuvamateriaalia on luvassa myöhemmin. nyt lähden kauppaan.

tänhään mie pakkaan auton ja lähen vallottamhan maailman. päätin ettei minun tarvitse kiirehtiä eikä suuremmin tietää mihin olen menossa. kuhan lopulta pääyn kothin. ajelen siellä missä näyttää kivalta ja päädyn sinne minne päädyn. toivottavasti matkastani tulee antoisa ja ja turvallinen.

olen lukenut nyt sininen huone -nimistä kirjaa tässä viimeisen 2,5 tunnin ajan ja päättänyt vakaasti että pakotan myös annen lukemaan sen. anne pitää siitä varmasti koska siinä on vauvoja ja sellainen samankaltainen tyttö, kun annen hyvä ystävä pieta pauliina on (tai no itseasiassa, enhän koskaan ole tavannut kyseistä prinsessaa, mutta kuvittelisin hänet juuri sellaiseksi). epäilen myös itse tulleeni raskaaksi ks. kirjan avulla, jos se on ylipäätään mahdollista, koska aloin kuin huomaamattani pohtia miten kulutan illat, kun muut ovat baarissa. mietin myös sitä, onko minun todella pakko raahata vastasyntynyt lapseni soankylään asti kastettavaksi, jotta äitini olisi tyytyväinen. toisaalta vanhempani eivät varmaan koskaan suostuisi käsittämään moista asiaa, että minusta tulisi jonkun olennon äiti. päätin myös että sinusta kuomaseni, tulee poikani kummisetä. naurahdan ääneen joka kerta, kun kuvittelen kuinka varoen tulet pitämään pientä kummipoikaasi sylissäsi.

ennen kuin muistin mian lähteneen sukuloimaan kohteeseen X, jota ei tutkinnallisista syistä voi paljastaa, huolestuin syvästi. pelkäsin että hänellä olisi tapahtunut jotain. raskaus sai mielikuvitukseni liitämään niin kovin että kuvittelin sinun jo kuolleen. oudointa tässä on kuitenkin se, että murehdin ja stressasin eniten sitä että: a) miten osaan ajaa hyvinkään kotiisi ilman keepeeässää (joka on siis isäni autossa) tai vaihtoehtoisesti jos b) tulisin junalla, niin kenelle mie osaisin soittaa, et tulee hakeen minut juna-asemalta. päädyin kuitenkin siihen loogiseen ratkaisuun että a) lainaan annen autoa jossa on se hieno karttajuttu, joka osaa kertoa että se lampi minkä anne luuli olevan lapissa, olikin suomussalmella tai vaihtoehtoisesti b) ottaisin taksin asemalta.

kuten jo aiemmin päivänä eilisenä totesin, minulla on kova ikävä makaroonilaatikkoasi. se oli tosi hyvää ja epäilen ettei kukaan, joka sitä on syönyt, kiistä väittämääni. nyt kun unta odottaessani makasin hiljaa paikallani, minun tuli myös ikävä tapaasi, jolla olet kerran poskeani silittänyt. tämä ei ollut ainut kerta kun minun tuli sitä ikävä. ensimmäisellä kerralla ystäväni terhi koetti parhaansa mukaan silittää poskeani, mutta ei se tuntunut samalta. ei kukaan ihminen kykene matkimaan toisen rakkautta uskottavasti. siitä tulee teeskenneltyä. sen opin siitä silityksestä, vai pitäisikö sanoa kämmenellä lätkimisestä, jonka terhi minulle soi.

toivoisin etten joutuisi kokemaan näitä kesäyön kuulaita hetkiä näin yksin. minusta on sääli että kaikki muut nukkuvat kun 12 tuntia kestäneen sateen jälkeen taivas on nyt vihdoin kirkas ja napakka. aurinko heläjää pilvien raoissa. se sama aurinko jolle olen nauranut lapsena. jolle sinäkin olet nauranut lapsena. kuvitella kuinka vanha aurinko onkaan. 20 vuotta ainakin, koska minäkin täytän tänään jo 20 vuotta ja 4 kuukautta. se on muuten 20 vuotta ja 1 päivä enemmän kuin niklaksella tulee mittariin.

ruoho on märkää, syystäkin. se tuoksuu upealle. sen vihreissä, pitkissä piikeissä on sadepisaroita. voisi luulla että vesi on pelkkää öistä kosteutta. mutta sitä ei se ole. se olisi paljon makeampaa. nyt maku oli raikas, puhdas, ehkä hieman väsynyt. pitkän matkan se on tullutkin taivaasta - sade siis. nyt tietysti haluan paljastaa, mistä tiedän sen maun. no koska minä kaaduin. tai liukastuin. ehkä tein sen tahallani, en kerro totuutta, mutta maassa minä silti makasin ja halusin siihen jäädä. vaikka kostea nurmi tuntui aivan liian kylmältä poskeani vasten, ollakseen yhtä hellä kuin sinun kosketuksesi oli, se sai minut samalla tavalla vakuuttumaan siitä, ettei minulla olisi hätää.

poski vasten kylmää nurmea, huulilla hento sateen maku, sydämessäni vihdoinkin rauha - suljin silmäni. itken kuten jokainen muukin ihminen siinä tilanteessa tekisi. sitten minua alkoi hieman hymyilyttää, sillä mieleeni juolahti ajatus: entä jos sinä oletkin ilmestynyt vierelleni, kun avaan silmäni. melkein toivon ihmettä ja lopulta raotan vasenta silmääni ja näen sammakon. hyväksyin kohtaloni ja tein sen, mitä kukaan prinsessa ei uskaltaisi jättää tekemättä. sen jälkeen poskilleni nousee puna, huulilla maistuu lammikko ja sydämmelläni on paljon uusia ajatuksia.

toisinaan minusta kyllä tuntuu siltä, että mitä enemmän yritän, sitä vähemmän se tuottaa tulosta. vaikka kyllähän minä tavallaan tiedän sen, niin voisitko sanoa sen minulle joskus ääneen? se merkitsisi minulle valtavasti. kiitos.

mikäpäs minun valvoessa, katselen kun aurinko maalaa talojen seiniä. sen valo ei hellitä, ei vielä. sompiossa luki, että se laskee ensimmäisen kerran vasta 15.päivä heinäkuuta. se on hyvä se, saavatpahan turisteilla elävät toitottaavielä muutaman viikon bussilastilliselle päättömiä kanoja, kuinka upea onkaan yötön yö. voisin lähteä vaikka kävelylle. ulkona ei tähän aikaan ole ruuhkaan, joten ei tule kiusausta liftata timbuktuun, balille, singaporeen tai kuala lumpuriin. kokemuksen syvällä rintaäänellä voin myös kertoa, että näin aamuöiseen aikaan tulee parhaat mainokset. eipä tuosta telkkarista sitten muuta oikeen tulekaan. en ole esimerkiksi koskaan nähnyt päiväsaikaan mainostettavan eri jalkapallojoukkueiden pelipaitoja faneille tai omenankuorimaveitsiä vasenkätisille. nyt laitan vaatteet niskan ja lähden ihmettelmään hiljaista maailmaa ja ajattelen sitä ihmeellistä asiaa, että kun sinä aamulla heräät ja näet auringon, niin son sama aurinko jota minä olen katsellut jo tässä kuukauden päivät yhtämittaisesti kiitos yöttömän yön.

tuskaisen hitaasti vierivät päivät kun odotan että sinut lopulta kohtaan.

Tää on Sodankylä kaukana, täynnä ihmeitä.
Kesä saattaa olla lämmin, vaan ei näin ylhäällä.
Sä jäit seisoon pakkaseen, mun oli mentävä.

Se on surullista, niin kovin surullista.

Joo, mä tajusin ettei, tajusin ettei me,
enää nähdä toisiamme.
Mä sanoin hyvästi ystävä hei, e-ei.
Joo, mä tajusin ettei, tajusin ettei me,
enää nähdä toisiamme.
Vaan onko väliä sillä, no ei, e-ei.

en koskaan pääse niin lähelle sinua että ottaisit minut todella vakavasti. en koskaan ole tarpeeksi hyvä täydellinen kaunis ja ihana, että todella rakastaisit minua. olen sinulle pelkkä.. niin sanoppa sinä mitä minä sinulle merkitsen. en varmastikaan paljon paskaakaan. sellaista se elämä on ettei koskaan voi tietää milloin tulee sellainen aika päivästä tai illasta tai yöstä että kaikki ongelmat ovat nenäsi edessä. silloin vain tulisi vetää syvään henkeä ja ajatella urheasti että kyllä minä tästä selviän. mutta kun olen samankaltainen ihminen kuten sinäkin. minäkin haluaisin edes joskus olla se jota kaikki katsovat ihaillen, rakastaen. nautin siitä että sinulle niinkuin kaikilla muillakin on hyvä olla. se on ensimmäinen päämääräni. saada tehdä sinut onnelliseksi. siihen ei paljon tarvita. se ei maksa paljoa verrattuna siihen mitä sinulta saan. jos saan. noh noh, olkaamme toiveikkaita ja käytetään sanaa kun. eli: kun saan. olen suunnitellut lähteväni hieman yli vuoden kuluttua syksyksi maailmalle. ottaisin puoli vuotta koulusta vappaata ja lähtisin kierteleen vähän maailmaa. tokio ja japani muutenkin on jo melkein lukkoon lyötyä, se ois niin mahtava nähä. toinen on sit joku kiva paikka jossa voisin opetella surffaan. enää puuttuu matkakaveri. loppujen lopuksi ei haluttas kovin kauheesti lähtee yksin. kaksin aina kaunihimpi. oon kuitenki aina sosiaalinen ihminen. varmasti maailmalta löytyy muitakin tyyppejä, uusia ystäviä ja silleesti. mutta kun ekaa kertaa on lähössä pidemmälle matkalle niin oishan se nyt kiva pitää välillä jotakuta tuttua ja turvallista käestä. no kattellaan kuka se loppujen lopuksi lähtee minun matkhan. herran haltuun annan tämän asian ja toivon suurta johdatusta. huomenna on ensimmäinen työpäiväni. hieman mietityttää kyllä miten minä nyt pärjään siellä sitten kun kuitenkin on vuosi ku viimeksi olen siihen kassan taakse menny hengaileen ja uutta opittavaa on kuulemma luvassa paljon. haluan pahoitella jo valmiiksi kaikille asiakkaille. ensimmäiset viikot menevät varmasti opetellessa ja mokaillessa ja niin edelleen. lähiaikoina minulla on ollut suuri muutoksen tarve. olen etsiskellyt uutta asuntoa. olen pohtinut koulun lopettamista/vaihtamista. töitä olisi ihana tehdä. jossain oman alani paikoissa. perhekodeissa turvakodeissa lastentarhassa ihan missä tahansa jossa voisin olla tekemisissä lasten ja nuorten kanssa. se olisi unelmieni täyttymys. onnellisia hetkiä on vain kovin harvoin. perhekerhossa työssä ollessani koin paljon onnen hetkiä. siellä onni tulee pienistä asioista. siitä että lapsi oppii uuden sanan. siitä että lapsi olla konttaamaan. siitä että kaikki 10 lasta pitivät lukemastani sadusta. siitä että jokainen muksu hymyilee. siitä että saa rauhoteltua itkevän lapsen taas onnelliseksi. suurimman onnen hetkeni koin kun kuukauden vanha junnu-poika nukahti syliini ja voin kertoa että se oli maailman suloisin näky. silloin meinasin itkeä. pelkään etten itse saa koskaan lapsia. jos saan niin annan hänelle sinun nimesi. koska olet ollut minulle aina niin hyvä. olet ajatellut minua enemmän kuin itseäsi. jos saan lapsia opetan heidät rakastamaan ja kunnioittamaan juuri sinua kaikista aikuisista eniten. sillä tiedän että jos minulle tapahtuisi jotain niin sinä suojelisit lapsiani kuin omiasi. sinä turvaisit samaan suureen voimaan johon minäkin turvaan. minulla ei ole muuta sanottavaa.