IRC-Galleria

Tänään 600 km:n ajomatka kohti pohjoista. Vuosi on vierähtänyt edellisesti excursiosta. Eilen pakkasin kamoja valmiiksi ja kirvasin Suomen sääolot jonnekin aika syvälle. Sitä kun ei tiedä, että ottaako kurahousut, toppapuvun, kesämekon vai kelsiturkin mukaan. Pyryttääkö vaiko porottaako? Mutta kyllä mä sen untuvatakin sinne laukun uumeniin upotin toppahousujen kera. Uppos kuin uppopallo. Tai ainakin melkein. Vielä pari tuntia duunia, sitten mars matkaan. Diudidii.

Ennen:
Kun tarpeeksi kauan kiertää kehää, tulee väsymys.
Kun tarpeeksi kauan venyttää itseään äärisuorituksiin, tulee uupumus.
Kun tarpeeksi kauan kieltää itseltään asioita, tulee makeanhimo.
Kun tarpeeksi kauan elää sosiaalisesti eristäytyneenä, tulee ihmisenjano.

Nyt:
Nyt on edessä hiljainen hetki .
Nyt minä nautin ja vetäydyn hiljaisuuteen.
Kaamokseen painan pääni. Nukun. Uinun.
Takana kiireen värittämä vuosi.
Allonharjalta syvyyksiin ja taas on pinnalle varmoin vedoin noustu.
On pettymyksiä, onnen hetkiä, onnistumisia.
Kaikessa mukana elämän liekki, joka lepattaa voimakkaammin kuin vuosiin.
Olen taas voimissani, vanha kehäraakki on sparrattu kuntoon.
Kuntohuippu syyskuussa, peruskuntokausi taas menossa.

Sillä mennään, millä alettiin. -Emma 2006-

Oli synkkä ja sateinen iltapäivä.
Istuin kaikessa rauhassa nauttimassa lounasta
ja uppoutuneena juorulehtien värikkääseen maailmaan, kun
yhtäkkiä kuulin jonkun kuljeskelevan pitkin käytävää verkkaisin askelin.
Ajattelin sen olevan asiakas, joita käy hierojalla tämän tästä.
Kohta ruokahuoneen oven peitti tummanpuhuva hahmo.
Tummat silmät, lyhyet mustat hiukset, tummansininen
takki ja suorat housut. Vieras tokaisi "hyvää päivää".
Vastasin pölmistyneenä hyvät päivät minäkin.

Mieshenkilö lähti tallustelemaan takaisinpäin käytävää.
Jostain kumman syystä tajusin, että nyt ei ole kaikki
kondiksessa. Se on sellainen tunne, kun tietää pikkulapsen
tehneen tuhmuuksia ja istuu vaiti, aivan hiljaa. Niin kävi
tässäkin tapauksessa.

Loikkasin parilla pitkällä loikalla käytävälle huomatakseni,
että tämä erästä vähemmistökansallisuutta edustava mieshenkilö oli
tutkimassa MINUN talvitakkini taskuja!

Karjasin äkäisesti, että minun ja muiden ihmisten takkeihin ei täällä
kosketa. Mies änkytti vastaan vaan etsineensä omaa takkiaan. Siihen
vastasin tiukasti, että sinun takkisi on päällä, eikä minun takkini taskussa.
Mies mutisi jotain, mutta käskin häntä poistumaan paikalta ja äkkiä.
Pomoni ihmetteli, että mitä minä meuhkaan. Totesin lakonisesti: taskuvarkaita
minä täällä päivystän. Hän katsoi minua hölmistyneenä.

Roudasin takkini työhuoneeseeni, niin teki pomonikin. Onneksi mitään ei viety.
Kotiavaimet ja muutama hullu sentti rahaa olivat säästyneet ilkeän rosvon
kynsistä. Ja minulla adrenaaliini virtaa jouduttani outoon tilanteeseen.

Tällainen työpäivä tänään. Ehkä minä sitten ensi viikolla kampitan murtovarkaan.

Kävinpä sitten työhaastattelussa.
Piinapenkissä piikkisessä.
Kysymyksiä satoi oikealta ja vasemmalta.
Ilmeettömiä kasvoja. Paitsi yhdeltä karkasi hymyn tapainen.
Mikä riemuvoitto! Selätystaktiikka toimii. Jos sittenkään.
Virallista, liian virallista. Ärsyttävää.
Takeltelin, jokeltelin, hermostuksissani kieleni meni umpisolmuun.
Puna nousi, kädet hikosivat. Pulssi tykytti tuhatta ja sataa.
Pumpumpum!

- Missä olet viiden vuoden kuluttua? Olen Kongon tasavallassa bongorumpubändin ylikapelimestarina.
- Miksi juuri sinut pitäisi valita tähän tehtävään? Siksi, kun täytyyhän jonkun nämäkin hommat tehdä.
- Millainen on kielitaitosi? Täydellinen. Puhun teidät pussiin.
- Mitä olet oppinut aikaisemmista työpaikoistasi? Kaiken ja enemmänkin.
- Mikä on käsitteen a ja käsitteen b ero? Se on kuin majakka ilman perävaunua.
- Mikä on organisaatio a:n suhde b:hen ja b:n suhde c:hen? Niillä ei ole suhdetta, kolmen kimppa ei toimi.
- Mitä teet, jos et tule valituksi tehtävään? En mitään. Istun.
- Mitä teet tiukan paikan tullessa eteen? Pissin alleni.


Niinpä niin....Olivat sitten tulostaneet saman kysymyslapun kuin minäkin. Kaikki edellisillan vastausvaihtoehdot katosivat, unohtuivat. Infernaalinen vetutus! Sanonpahan vaan, että ensi viikolla ei telefooni aprikasta ainakaan kilahda meikälle, se kilahtaa kaverille.

Fiilikset asteikolla 4-10? Aika pohjamudissa mennään, 5-.

Olen miettinyt tänään pääni puhki, että missä Onnela sijaitsee. Tutkinut nettikartat ja soittanut melkein viranomaisille kysyäkseni asiaa.
Sanoivat osoitteeksi Koskikatu 25. Ei voi olla siellä. Minä tietäisin. Muistaisin kyllä.
Argh! Olenko mä näin kovasti jo etääntynyt kotopuolesta?

Perjantai. Mikä ihanuus. Tämä viikko on ollut todella kiireinen.
Joka päivä 13 h:n päiviä. Univelkaa tullut ihan hirveästi.
Onneksi ensi viikolla helpottaa, ainakin viikoksi. Heh.
Jouluun saakka samaa tahtia. Sitten lähden kotopuoleen relaan.

Ensi viikolla työhaastatteluun. Vielä ei jänskätä, mutta pian kuitenkin.
Jos tärppää niin tärppää - se on sitten goodbye tälle lafkalle ja vaihdan maisemaa.
Jos ei, sanon silti adios ja vaihdan kerrosta alemmaksi duuniin, jos
se homma workkii. Kovasti muutoksia tiedossa. Saa nähdä, miten muutospaineista
selviää. Kyllä onnenkantamoinen olisi enemmän kuin tervetullut lisä tähän arkeen.

Jiihaa. Mikä onnenkantamoinen! Miten älykästä on järjestää seminaari, jonne kutsutaan yritysten ja yhdistysten tärkeät miehet! Mua ei voisi vähempää kiinnostaa, että näkyykö bossia toimistossa vai onks se reissussa. Kuhan se nyt on poissa silmistä. Pääasia on, että mä voin surffata netissä, syödä kaapista feikki dominokeksit ja ryystää kaffetta tai vaikka läikyttää sitä seinille (kyllä TOLU puhdistaa). Sitten voin surffata netissä vähän lisää, vierailla vaikka tsättilöimässä ja jauhaa paskaa kaikenmailmaan friikkien kanssa. Sitten mä voin vaikka printata Pirkka-ruokareseptejä huvikseni ja vuorata niillä toimiston seinät! Sitten mä voin istua irkkigalleriassa kaiken päivää kattomassa toisten kuvii ja kirjoittaa järjettömii päiväkirjamerkintöi. Mä en niinku välitä yhtään siitä, että kirjoitanks mä oikeinkirjoitussääntöjen mukaan vai en. Mä voin olla niinku teini taikka ei-niin-teini. Mut kolmikymppinen mä en ainakaan oo. Ois se aika garmeeta, ku ois henkisesti jo kolmekymppinen. Ne kaikki kaksneloset sanoo muutenkin, että mikä noilla kolmikymppisillä on ku ne skitsoo kaiket päivät. Ne on ihan pohtineet asiaa - hei niillä on ajatustoimintaa! Daa-a! Mä voin olla ihan mitä vaan. Toisin sanoen, mä oon niin ihana. Mä voisin olla vaikka sellainen pissiliisi, joka leikkii ihan daijua niinku vaikka, että join yhen kupin kaffetta ja oon aivan SEKAS!Tajuuttekos, että aivan niinku niin lärvät kahvikupillisesta! Mä jauhan skeidaa tähän mun päiväkirjaan ihan skeidanjauhamisen ihanuudesta. Mun turinoissa ei ole päätä eikä häntää. Ei järjen häiventäkään. Kuhan nyt tässä aikaani tapan ja odotan, että isoviisari näyttää kahtatoista ja pikkuviisari kolmea, jotta mä voin nostaa kytkintä ja lähtee tonne vesisateeseen taaplaan. Kaikki tämä vuodatus.net sen takii, että mun bossi on poissa ja mä hypin seinille ihan huvikseni. Kun mä oon niiiiiiin Rebel!

Skenaario huomisesta:

Pomo: Hyvää huomenta, mitäs tänne kuuluu?
Ansku_: Huomenta, huomenta. Hyvää kuuluu. Miten seminaari meni?
Pomo: Kiitos, hyvinhän se meni. Mitäs tänne kuuluu?
Ansku_: Tein parit tiedotteet, päivitin nettisivut, siivosin toimiston. Siinäpä ne suurimmat.
Pomo: Jahas, sehän on sitten hyvä asia.
Ansku_: Kyllä, ihan jees.
Kuten huomaatte, vaikka tänään olen itse piruseko, niin huomenna enkeli on jälleen läsnä.

Ajatelkaa, minulle maksetaan vielä palkkaa tästä kaikesta.

Kuumat kahvit syliin.
Onneksi mustissa. Ei näy läikät.
Valkoinen seinä sai taidetta. Pyyhin pois.
Lattialla kahvilätäkkö. Leikin siivoojaa. Tolu puhdisti.
Nyt märät housut ja villatakki.
Murheenkryynillä ei mene hyvin.

kdkdkd qwliug alkflagalgha.

Niin, siinä tämän viikon anti. Ensi viikolla lisää.

Haluan kurahousut, vetisadetakin, kumpparit, kurakäsineet!
Kirjoitan joulupukille. Se tuo varmasti.
Lapsena oli Barbaba-kurahousut. Tahdon sellaiset. Nyt!
Sitten litsläts lällykaakkuja tekeen ja tepasteleen sateeseen.
Sujuisi työmatkatkin paremmin kaatosateessa kävellen kun lyyli tyylillä hötkyis eteenpäin.
Eiks niin?